maanantai 29. joulukuuta 2025

Lihapuku mainittu

Mieleeni tuli sellainen jokin aika sitten, että minun tulee hyväksyä tämä "lihapuku", joka on oikeastaan sama asia kuin minä.

Lihapuku-termin – englanniksi "meat suit"  – olen napannut yhdysvaltalaisesta Kanadassa tuotannollistaloudellisista syistä kuvatusta fantasiajännityssarjasta Supernatural, jossa muistaakseni ihmisten kehoja valtaavat pahat henget nimittivät kehoja lihapuvuiksi.

Jos joku ei tiedä, niin Supernaturalissa (viite 1 ja viite 2) pääosassa ovat kaksi veljestä, Sam ja Dean Winchester, jotka ovat perineet isältään ammatin, joka on öttiäistentappaja. Kyse on siis yliluonnollisista sun muista ihmisten eloa uhkaavista olioista. Alun perin sarjassa lähinnä keskityttiin pahojen henkien ja aaveiden ja sellaisten "normaalien" uhkien torjuntaan. Aikaa myöten Supernatural muuttui jossain määrin teologisluonteiseksi, kun pojat tekivät huomion, että enkeleitä on olemassa, ja Jumalakin. Sarja muuttui aikaa myöten vieläpä varsin eeppiseksi, ellei enemmänkin. Ja lopulta oli kaikki jo keksitty, ja käytetty.

Sarjan viimeisissä jaksoissa Sam ja Dean eivät olleet enää poikasia.

Yksi lempimusiikkikappaleistani on Kansas-yhtyeen Carry on Wayward Son, joka toimi Supernaturalin epävirallisena tunnusmusiikkina.

Repetivs pater stvdiorvm est

Repetivs pater stvdiorvm est. Tämä sana on suomeksi: Repetius on opintojen isä. Kyseessä on oma väännökseni wanhasta latinankielisestä sanonnasta repetitio mater stvdiorvm est, joka tarkoittaa suomeksi: kertaus on opintojen äiti.

Huomaa, että sana repetitio on latinan kielessä feminiini, kun taas Repetius on maskuliini.

Kutsuin Repetiukseksi erästä vanhempaa miestä. Tämä oli ruvennut muinaisina aikoina käymään vantaalaisen yhdistykseni paikallisessa toimipisteessä muutettuaan paikalliseen senioritaloon. Ennen tätä hän oli vain soitellut puhelimella yhdistykseni toimipisteisiin. Minäkin olin saattanut tuolloin välillä vastailla hänelle.

Repetius oli jopa minuakin heikommin koulutettu mutta joka tapauksessa varsin lukenut ja älykäs mies. Hänen kanssaan oli siksi hienoa keskustella välillä.

Tapasin aina yrittää piristää häntä hauskuuttamalla. Tämä johtui siitä, että Repetiuksella oli maailman synkin maailmankatsomus. Hän sattui olemaan myös ateisti, mutta synkkyys hänen maailmankatsomuksessaan näkyi siinä, kuinka hän ymmärsi maailman kehityksen.

Repetiuksen mielestä maailmankaikkeus oli alkanut alkuräjähdyksestä. Maailmankaikkeus laajeni hirvittävää vauhtia, ja siihen syntyi ennen pitkää aine ja lopulta syttyi aurinkoja ja osa näistä päätti myöhemmin elämänsä supernovaräjähdyksissä, jolloin avaruuteen levisi uusia, raskaampia alkuaineita. Syntyi planeettoja, ja elämää ja eläviä olentoja, ja nämä elivät elämänsä ja kuolivat, kukin vuorollaan. Maailmankaikkeus kuitenkin laajeni yhä lisää. Lopulta laajeneminen kuitenkin ennen pitkää pysähtyi ja kaikkeus alkoi supistua. Ennen pitkää maailmankaikkeus oli jälleen supistunut yhteen mitättömään pisteeseen, ja seuraavaksi tapahtui uudestaan alkuräjähdys. Ja aivan kaikki tapahtui täsmälleen samalla tavoin kuin edellisellä "kierroksella". Ja tämä oli hänestä aivan kaameaa.

Repetius myöskin puhui jatkuvasti hieman masentuneen ihmisen tapaan. Olin ajatellut, että hänen pitäisi ollessaan joskus tulevaisuudessa lopulta kuolemassa luovuttaa viestikapula minulle, koska minä olen häntä jonkin verran nuorempi.

Hän lisäksi puhui paikallisessa toimipisteessä kaikista kielletyistä, tai rajoitetuista, puheenaiheista, jotka olivat: uskonto, politiikka ja seksi. Nämä ovat usein tulenarkoja aiheita herkille ihmisille. Yritin aina hieman toppuutella Repetiusta hänen ruvetessaan tällä lailla "hillumaan".

Repetiuksella ei ollut paheita. Yritin tosin saada hänet omaksumaan edes suklaan paheekseen, mutta epäonnistuin hankkeessani pahasti. Paheiden harjoittamisen sijaan hän kuljetti rintataskussaan näkkileipää, jota hän aina välillä sitten jyrsi, ja lopputuloksena oli murusia pitkin toimipistettä.

Repetius ei nimittänyt itseään anarkistiksi, mutta sellainen hän oli. Hän nimittäin vastusti ihmisten kaikkea poliittista ja uskonnollista valtaa toisten yli.

Hän taisi myöskin olla kasvissyöjä, tai itse asiassa jopati vegaani.

Repetiuksella alkoi ennen pitkää olla fyysisiä rajoitteita. Hän oli jo ennen sitä ollut hyvin kumarassa kunnossa. Olin aikoinaan sanonut hänelle osittain vitsillä, että hänen pitäisi riippua käsillään jostain oksasta. Hän joutui lopulta turvautumaan rollaattoriin päästäkseen liikkumaan yhtään pitemmälle. Hän myöskin kulkuvaikeuksiensa vuoksi lopetti käymisen yhdistykseni paikallisessa toimipisteessä.

Eräs tuntemani miespuolinen kirjailija, joka tunsi Repetiuksen, oli tämän hyvä kaveri ollut pitkän aikaa. Hän oli lopulta huolestunut, kun ei ollut saanut puhelimitse hyvään aikaan yhteyttä ystäväänsä.

Lopulta hän meni käymään paikan päällä. Hän sai ongittua henkilökunnalta, joka taisi tuntea hänet pitemmältä ajalta, tiedon, että Repetius oli kuollut kaksi viikkoa takaperin eli joulukuun alussa.

Tämä kirjailija on viime ajat asunut vaimonsa kanssa Hämeenlinnassa, joten matkaa tänne Vantaalle hänellä oli. Voin kertoa, että vasta pari vuotta aikaisemmin kirjailija vaimoineen oli muuttanut tuonne Tampereelta. Joskus paljon aikaisemmin hän oli asunut Vantaalla, ja silloin minä olin itsekin tutustunut häneen.

Repetius muuten tapasi haluta halailla niin naisia kuin miehiä. Tämä kirjailija on kertonut minulle, että – vaikka Repetius ei ollutkaan homoseksuaali – niin tämän ansiosta hän oli aikoinaan päässyt eroon homofobiastaan.

sunnuntai 21. joulukuuta 2025

"Paiseet" on mun aatteet

Siteeraan Duodecimin Terveyskirjaston tiivistelmää paiseita käsittelevässä artikkelissa:

Paiseella tarkoitetaan missä tahansa kehon osassa esiintyvää bakteeritulehduksen synnyttämää pesäkettä, joka käsittää märkää täynnä olevan ontelon. Märkä on vihertävää eritettä, joka sisältää kuollutta kudosta ja valkosoluja sekä bakteereita.

Jokin aika sitten oli kaksi kaveriani tullut luokseni viettämään iltaa erityisen koulutustilaisuuden merkeissä. Monta päivää sen jälkeen toinen heistä palasi asiaan viitaten siihen, että olin sanonut, että voisin itse leikata paiseita pois. Hän kysyi, että onko tuttavapiirissäni joku lääkäriksi itseään väittävä, kun moinen oli juontunut mieleeni.

Kerroin hänelle, että se oli tullut mieleen siitä, että olen katsellut nk. paiseohjelmia jo vuosien ajan, joten kystien ja lipoomien poistaminen on muodollisesti tuttua jo. Kerroin hänelle myös, että itse en tunne ketään lääkäriä, mutta kyseisen koulutustilaisuutemme kolmannen osallistujan sukulainen on valmistumassa sellaiseksi.

Kyseiset nk. paiseohjelmat ovat tulleet ja tulevat edelleen TLC-televisiokanavalta.

Ihmettelen kyllä sitä, että hänen täytyi tuollaisia kysellä, sillä olin luullut hänen kyllä kykenevän muistamaan, että olen katsellut paiseohjelmia päivin öin varsin pitkän ajan kuluessa. 

"Paise" on toki jossain määrin väärä sana kuvaamaan aihepiiriä. Paljon suuremmassa määrin näissä ohjelmissa lääkärit ovat poistaneet kystia ja lipoomia eli rasvapatteja. Näiden poistamisesta vuosien ajan näitä ohjelmia tiiviisti seuranneena luulen jotain jo ymmärtäväni. Mutta jos kasvain osoittautuisikin yllättäen joksikin muuksi, niin sitten olisin mahdollisesti pulassa. Ja potilaanikin. Enkä sitä paitsi mitä luultavimmin osaisi ommella kirurginveitsellä aikaansaamaani haavaa kauniisti kiinni.

Paljon muunkinlaisia iho-ongelmia on näissä ohjelmissa käsitelty. Kuten steatokystoomia, kyhmykutkaa ja psoriasista. Ja märkäistä hikirauhastulehdusta, jonka latinankielinen tieteellinen nimi hidradenitis svppvrativa miellyttää minua huolimatta sairauden tietystä kammottavuudesta.

Ohjelmien nimien suomennokset vain ovat pitkälti noudattaneet samaa kaavaa: Tohtori paise, Paiseklinikka, Tohtori jalkapaise.

Ensimmäinen näistä ohjelmista, jota olin alkanut seuraamaan, oli ollut Tohtori paise, joka alkukielellä englanniksi kuuluu Dr Pimple Popper. Sana "pimple" siis viittaa nimessä lähinnä finniin, joten sekään ei ole kovin kuvaava, mutta se on kyseisen ihotautikirurgin Sandra Leen lempinimi ammatinharjoittajana.

Kerroin vastausviestissäni kyseisellä kaverilleni, että 1990-luvulla olin viimeksi tuntenut henkilökohtaisesti jonkun lääkärin.

Innostuin "paise"-aiheesta niin, että sanoin kolmannelle koulutustilaisuuden osallistujalle, – hänen nimensä on Liisa – joka on myöskin suuri "paiseiden" ystävä, että me voisimme ottaa messiin erään sukulaiseni ja ruveta yhdessä kansanlääkitsijöiksi. Ja hän itse on koulutukseltaan lähihoitaja, joten meillä olisi lievää koulutuspohjaa mukana. Poistaisimme siis lähes pelkästään kystia ja lipoomia. Haavojen kiinniompelun lisäksi suuri ongelma tulisi kyllä olemaan se, että mihin me voisimme lähettää näytteet poistamistamme kasvaimista tutkittavaksi. 

Kyseinen sukulainen, kun hän oli kerran useita vuosia sitten tullut kesäaikaan olemaan minun ja veljien mökillä, oli kanssani valistanut muita läsnäolijoita "paiseiden" oikeaoppisesta poistamisesta. Se oli hienoa!

Liisa ehdotti vähän myöhemmin, että voidaan ottaa "firmaamme" mukaan tämä hänen valmistuva lääkärisukulaisensa. Ja koska tämä on harrastanut karatea, niin sanoin, että lääkärikumppanimme kykenisi hoitamaan tilanteen, jos joku potilas ryhtyisi joskus hankalaksi.

"Lääkäritakki ja karatevyö", hän myös sanoi. Lääkäri, jos olisi mukana, voisi toki auttaa estämään hoitovirhekanteluita. Lisäksi se auttaisi potilaita.

Minähän en tosiasiassa osaisi varsinkaan väistellä sopivasti hermoja ja isompia verisuonia. En haluaisi aiheuttaa turhia tuntoaistin häiriöitä enkä kuolemia. 

Olin ajatellut, että lääkärimme ei edes lähtisi mukaan firmaamme. Joutuisimme täten mainostamaan firmaamme ja esittelemään sen viihdepalveluna.

Mutta kaverini oli päässyt vielä puheisiin sukulaisensa kanssa. Tämä oli kertonut hänelle, että paiseet sinänsä inhottavat mutta ihotautikirurgia voisi siitä huolimatta kiinnostaa.

Aiheeseen jotenkin liittyen, olen myöskin pitänyt Television potilastapauskertomukset -nimistä blogia. Valitettavasti en ole yli vuoteen saanut julkaistua siellä mitään. Milloin saisin ryhdistäydyttyä asiassa!!?

Kaikki on mustaa, saatana (muun muassa)

Ruusut ovat punaisia, neilikat ovat sinisiä, kaikki on mustaa, saatana.

Olin tuolloin käymässä Suomen virallisen evankelisluterilaisen kirkon paikallisessa kerhotilassa, joka oli tänä vuonna 2025 ehtinyt tulla minulle erityisen tutuksi sattuneista syistä. Olin käynyt tämmöisessä toki monta kertaa jo aikaisemminkin, mutta varsin harvakseltaan.

Muun toiminnan ohella paikassa pidetään seinillä eri taiteilijoiden teoksia, yleensä noin kuukauden ajan. Kun tuolla tuolloin kävin, niin siellä oli minulle tutun taiteilijan taiteilijatapaaminen.

Paikalle oli saapunut myös entinen yhteistyökumppanini, ja voin kertoa joutuneeni olemaan mukana siinä porukassa, joka oli taloudellistuotannollisista syistä joutunut antamaan hänelle taannoin potkut. Yhteistyökumppanini oli ollut loistava työntekijä, joten potkuissa ei ollut todellakaan kyse työn jäljestä, vaan me olimme pakkoraossa. Kuitenkin koin silloin menettäneeni oikeamielisyyteni. Vertaus on huono, mutta olen tavannut verrata itsekseni toimintaani tässä tapauksessa siihen, että luterilainen pastori Dietrich Bonhoeffer (1906-1945 jJs.) koki aikoinaan menettäneensä oikeamielisyytensä – joutuessaan asettumaan valtiovaltaa vastaan. Bonhoefferin tapauksessa henkinen järkyttyneisyys johtui siitä, että Saksassa kirkot olivat pitemmän aikaa joutuneet toimimaan valtionviraston asemassa. Mutta se ei ole nyt tärkeää. Vaikka pastori Bonhoefferin omaperäinen teologia on aiheuttanut minussa suurta innostusta.

Entinen yhteistyökumppanini on aikaa myöten toipunut potkuistaan aiheutuneesta pahimmasta järkytyksestään. Hän yrittää jatkaa elämäänsä, ja jonkinlaista onkin hänelle löytynyt sittemmin.

Jossain vaiheessa paikalle purjehti myös nuori naispastori – Suomen virallisen evankelisluterilaisen kirkon piireissä näistä käytetään nimitystä pappi, vaikka kyse on oikeastaan vain yliopistokoulutetuista teologeista ja saarnaajista. Käsittääkseni oikeat papit ovat suorastaan oma säätynsä ao. kirkkokunnissa, eli he toimivat rituaalisesti eräänlaisina välimiehinä – joissakin tällaisissa kirkoissa kuulemma voi olla naisiakin pappeina – seurakuntalaisten ja Jeesuksen ja Jumalan välillä.

Lausuin jossain vaiheessa sitten tuon ensimmäisessä kappaleessa siteeraamani runon nuoren naispastorin kuullen. Entinen yhteistyökumppanini sanoi tälle sitten, että olen entinen seurakuntanuori.

Tuo eräänlainen runonpätkä ei ole omaa tekoani, vaikka olenkin aikoinaan hieman kirjoitellut runoja. Putin kun vuoden 2022 helmikuun loppupuolella laajensi Venäjän Ukrainaa vastaan käymää sotaa, niin se kuihdutti varsin pitkälle minun runosuoneni.

PS. Kunnioittamaani Bonhoefferiin liittyen linkitän oheen kaksi blogimerkintää, joista ensimmäinen on omassa siteerausblogissani ja toinen on yhden nettituttuni kirjoittama merkintä:

Filosofi Žižekin mukaan kristinuskon viesti ei olekaan se, että meidän tulisi luottaa Jumalaan, vaan se, että Jumala luottaa meihin

Bonhoefferiakin kypsyttävää

perjantai 12. joulukuuta 2025

500 tuntia lennetty X-Plane 12 -lentosimulaattorilla

Aikaisemmin tällä viikolla, olikohan kyseessä tiistain jälkeinen alkuyö, sain täyteen 500 tuntia kaupallisella X-Plane 12 -lentosimulaattorilla.

Koska oletin, että olin kuitenkin noin prosentin verran simulaattorin käyttöajasta käyttänyt muuhun kuin lentohärvelillä lentämiseen, päätin hankkia täydet 505 tuntia täyteen.

Eli nyt olen lentänyt lentosimulaattorillani täydet 500 tuntia yhteensä.

Tiedän X-Planesta olevan myös olemassa versio oikean fyysisen maailman lentäjien kouluttamista varten. Se oli käynyt minulle ilmi National Geographic -tv-kanavan ohjelmasta Lentoturmat hetki hetkeltä.

Kävin katsomassa sovelluksen hinnan. Se oli tuhat dollaria, ja olettaisin hinnan koskevan asennusta yhteen työasemaan.

"Epäkaupallinen" versioni on maksanut minulle huomattavan paljon vähemmän.

X-Plane on varsin mainio. Myöskin sen graafinen ilme on loistava tai vielä loistavampi, mikäli tietokoneessa riittää potkua. Lisäksi se vielä toimii Linux-(työpöytä)käyttöjärjestelmässäkin.

Vuoden 2021 tammikuussa olin ostanut tehokkaan PC-tietokoneen keskusyksikön yhden kaverini kehotuksesta, kun minulla sattui silloin olemaan hieman ylimääräistä varallisuutta. Hökötys maksoi ilman kuljetuskustannuksia hieman alle 900 euron verran. Siitä tuli pelitietokoneeni ydin. Kaverini lahjoitti minulle tuolloin näytön pelinautintoa varten. Annoin uudelle tietokoneelleni nimen  Monsteri sen ilmiselvän tehon, ja fyysisen koon, vuoksi.

Tai tiukasti ottaen keskusyksikkö ei ollut uusi, sillä kyseessä oli entinen yritystietokone, joka oli saanut uuden elämän myytynä edelleen tietokoneliikkeelle. Ja päädyttyään sitten minulle. Jotkut yritykset kun ovat harrastaneet tällaista, että käyttävät huipputehokkaita työasemia esim. kahden vuoden ajan, kunnes jälleen vaihtavat uusiin.

Olen tavannut käyttää ilmaisua kotilentosimulaattori. Termi viittaa siihen, että kyseisenlaista lentosimulaattoria ei luultavasti tai välttämättä käytetä oikeiden lentäjien koulutukseen vaan sitä käytetään yleensä kotitietokoneella.

Lentoharrastukseni kotilentosimulaattoreilla oli alkanut vuoden 2020 alkupuolella koronapandemiarajoitusten alkamisen vuoksi, kun ei ensin päässyt edes periaatteessa käymään lafkan, josta käytän nimitystä yhdistykseni, paikallisessa toimipisteessä, jossa itse olin tavannut viettää aikaa aika paljon. Samasta yhdistyksestä eräs kaverini nimeltä Hannu ryhtyi hommaan mukaan. Kokoonnuimme tuolloin aina silloin tällöin kotonani. Jonkin ajan päästä toinen kaverini, myöskin yhdistykseni väkeä, tuli hommaan mukaan. Myöhemmin homma kuitenkin alkoi hiipua, kun yhdistys oli taas avautunut, ja myöhemmin koronarajoitukset muutenkin vielä purettiin.

Jälkeenpäin ajatellen olisimme voineet keksiä jonkin halvemman harrastuksen, kuten Tetriksen pelaamisen. Tai edes Taistelun Wesnothista pelaamisen. Jälkimmäistä voi pelata hyvin myös yhdessä kaverin tai kavereiden kanssa. Siinä on omanlaisensa ja hyvin toimiva pelimekaniikka. Minulle olisi käynyt myös poliittisen simulaatiopelin NationStates pelaaminen yhdessä verkossa.

Jouduin ensi alkuun ostamaan itselleni ilotikun, jonka monet tuntevat vain englanninkieliseltä nimitykseltään joystick. Siis kyseessä tuli olla sellainen ilotikku, jossa on kierrettävä sauva sekä vipu kaasun säätämistä varten, eli lentoilotikku. Sauvaa kiertämällä voi siis korvata sivuperäsinpolkimet lentosimulaattorissa.

Paljon myöhemmin tulin ostaneeksi rakkineen, josta olen käyttänyt lyhyttä nimitystä kaasuvivustöhärpäke, joka ei kuvaa laitteen ominaisuuksia kovin kattavasti.

Olin tavannut vuodesta 2020 alkaen lennellä kahdella epäkaupallisella kotilentosimulaattorilla eli GeoFS:llä ja FlightGearillä. Jälkimmäinen näistä on enemmän oikea lentosimulaattori ja edellinen on selvästi "arcademaisempi". GeoFS:ssä ei kotipilotin ole mahdollista hallita ohjaamon asioita yhtä perusteellisesti kuin oikeammissa lentosimulaattoreissa. Myöskin vauriomallinnus on siinä kovin karkea.

GeoFS:ää olen käyttänyt enemmän rentoutumiseen ja FlightGeariä oikean lentotuntuman hakemiseen. GeoFS, joka pyörii internetselaimessa, on myös käytössä paikan, josta käytän nimitystä "yhdistykseni lännenpuoleinen toimipiste", asiakastietokoneessa. Tai no totta kai se on, kun sitä pääsee käyttämään yksinkertaisesti kirjoittamalla selaimen osoitepalkkiin internetosoitteen. Tai internetin hakukoneen kautta.

FlightGear oli ollut liian raskas ohjelmisto siinä pyöriäkseen siitä huolimatta, että se on selvästi kevyempi kuin kaupalliset lentosimulaattorit – tuo Laminar Researchin X-Plane ja Microsoftin FlightSimulator. Ei kykene toimimaan edes uusimmassa asiakastietokoneessa.

Vuonna 2023 yhdistykseni paikallisessa toimipisteessä oli ollut töissä järjestöapulaisena nainen, jonka onnistuin lyhyessä ajassa kouluttamaan lentämään GeoFS:llä. Tosin on todettava, että hän oli todellinen luonnonlahjakkuus. Hän opetti sitten myös yhdistykseni kävijöitä lentämisen jalossa taidossa. Valitettavasti byrokraattisten syiden vuoksi hän joutui myöhemmin lähtemään palveluksestamme. Hän oli palkkatukityöllistettynä nimittäin meillä, ja siihen aikaan rupeama sai kestää korkeintaan vuoden. Nykyään maksimiaika palkkatukityöllistetyllä on jopa vain kymmenen kuukautta. Ja viimeiset viikot työrupeaman kestosta koostuu ansaituista lomapäivistä.

Kiitokseksi koulutuksestani työntekijämme oli ostanut minulle juuri ennen loppulomalle lähtöään keraamisen minipienoismallin toisen maailmansodan aikaisesta yhdysvaltalaisesta Vought F4U Corsair -hävittäjästä. Säilytän sitä aarteenani.

Koska upea kaasuvivustohärpäkkeeni toimii hyvin ja perusteellisesti ainoastaan X-Planessa, lentelyni epäkaupallisilla lentosimulaattoreilla on vähentynyt sittemmin paljon.

Voin tässä mainita lyhyesti, että X-Planen versio 11:lla olin aloittanut X-Plane -"urani". Paljon myöhemmin vasta ostin sitten itselleni version 12.

Olen aina ollut kiinnostunut lentokoneista ja lentämisestä. Isäni oli ollut lentokonemekaanikko Finnairilla ennen kuin hänet pistettiin eläkeputkeen. Hän kuoli vuonna 2007.

Tunnen (mm.) suomalaisista sotalentäjistä kirjoittaneen ja edelleen kirjoittavan kirjailija Jukka Piipposen, jonka nettisivuja ylläpidän, ja myöskin arvostan suuresti Suomen ilmavoimien merkittävää panosta viime sodissamme.

Olen vuoden 2023 syyskuusta alkaen pitänyt blogia nimeltä Lentoblogi. Sen aihepiiri on lentäminen ja erityisesti virtuaalilentäminen, joka termi tarkoittaa kotilentosimulaattorilla lentämistä.

Oli ollut tarkoitus, että useampikin virtuaalilentämistä harrastavista kavereistani tulisi mukaan kirjoittamaan blogiini, mutta lopulta vain Piipponen on ehtinyt mukaan hommaan. Hän kirjoittaa siihen kuitenkin vain säännöllisen epäsäännöllisesti, koska hänellä on muutakin elämää. Kuten tietokirjailijan ammatti.

Torstaina 11.12.2025 jJs.Suomen aikaa klo 00.53 lentokoneeni pyörät olivat pysähtyneet Australian Darwinin lentokentän kiitotiellä, paikallista Pohjoisterritorion aikaa klo 8.23.

Pelien suoratoistopalvelun Steamin tilaston mukaan olin käyttänyt X-Plane 12- lentosimulaattoria 510 ja puolen tunnin ajan, joten uskon todella lentäneeni nyt sen 500 täyden tunnin ajan tällä.

Olin aloittanut Australian ympäryslentoni lentokentältä, joka sijaitsee hyvän matkaa kaakon suuntaan Darwinista. Darwinissa olin poikennut sitten. Tulin siihen tulokseen, että voisin tehdä – suhteellisen hitaalla – lentokoneella Beechcraft Baron 58:lla, joka oli toiminut jo pitemmän aikaa "vakiolentokoneenani", lentäen Australian ympäri.

BB 58 on alatasoinen sisäänvedettävillä laskutelineillä ja kahdella potkuriturbiinimoottorilla ja hyvin pienellä matkustamolla varustettu pienlentokone. Lensin sillä Darwinista vastapäivään koko Australian ympäri, ja yleensä lensin melko lähellä merta. Välillä tein pieniä poikkeamia reitilläni, mutta Tasmanian saarella en viitsinyt käydä, koska olin käväissyt siellä joskus aikaisemmin. Siis lentosimulaattorilla.

Saatoin lentää suuren osan matkasta 7000 jalan korkeudessa. Nopeuteni saattoi olla melko yleisesti noin 350 km/h. On se sentään vähän parempi nopeus kuin aikaisemmalla vakiolentokoneellani Cessna 172:lla.

Opin lentorupeamani aikana uudelleen pelkäämään pimeää, varsinkin Länsi-Australian osavaltiossa. Siellä ei ole isommin hyviä lentokenttiä.

Olin ennen rupeamaan ryhtymistäni heivannut perämiehen hittoon hytistä ja samoin kaiken mukana kuljetettavan rahdin, olivat nämä sitten tavaraa tai ihmisiä. Yleensä tankkasin polttoainetankit mahdollisimman täyteen löpöä, ja se olikin hiton järkevää.

On toisaalta ollut viimeksi kuluneina vuosina hieman virtuaalilentämistä hankaloittava tekijä, ettei minulla itselläni ole ollut lennonopettajaa.

Lentoblogini aihetunnisteista löytyy myös Australia. Tosin en ole tehnyt siellä selkoa läheskään koko tuosta älyttömän pitkästä lentorupeamastani.

sunnuntai 7. joulukuuta 2025

Rooli (omassa) elämässä

Tärkeää on esittää roolinsa elämässä niin hyvin kuin taitaa.

PS.: 

Mieleeni muistui tähän ajatukseen liittyen lauselma, jota olin joskus käyttänyt sähköpostiviestieni allekirjoituksen yhteydessä: 

Honour and shame from no condition rise;
Act well your part, there all the honour lies.

Noin oli ilmeisesti lausunut Alexander Pope (1688-1744), joka oli ollut aikansa johtava englantilainen runoilija ja satiirikko. Ja ilmeisesti ylle laittamani oma lauselmani on vain mukaelma tuosta.

Kaikki lukijani eivät kuitenkaan osaa englantia, joten kerron, että lauselmassa siis annetaan ymmärtää, että kunnia ja häpeä eivät nouse olosuhteista, vaan kaikki kunnia ja arvo on siinä, jos omasta puolesta vain esittää osansa (elämässä) hyvin. Tämä suomennokseni on vapaa mutta asiallinen.

Olin aikoinani jopa pistänyt Popen lauselman lähdetiedot tarkemminkin talteen. Lauselma on peräisin täältä: "An Essay on Man" Epistle IV, 1733-34.

Uneni nestehukasta

Näin edellisenä yönä seuraavanlaista unta:

Olin jossain hyvin julkisessa paikassa sisätiloissa. Samassa paikassa oli myös vanhempi pikkuveljeni Sami.

Joku tyyppi lausui siellä minun kuulteni jostain toisesta ihmisestä, että kyllä tämän ulkoisesta olemuksesta näkee, ettei tämä ole juonut tarpeeksi vettä.

Itsekin tunsin olevani nestehukkaa poteva. Yritin hörppiä vettä aina silloin tällöin, mutta minusta tuntui, ettei jano kuitenkaan talttunut.

Veljeni oli määrä ko. paikassa pidettävän tilaisuuden aluksi osana yhtyettä esittää kitaraa hyväksikäyttäen musiikkia puolen tunnin ajan, jonka jälkeen me molemmat pääsisimme lähtemään. Minut oli määrä heittää autokyydillä samalla kotiini.

Yleensä saatan yöaikaan juoda liikaa nesteitä liian vähäisen määrän sijaan. Viime yönä tosin todennäköisesti kärsin nestehukasta poikkeuksellisesti, mikä aiheutti sitten tällaisen heijastuman uneenkin.

Molemmat pikkuveljeni osaavat sekä soittaa kitaraa että laulaa ja he ovat molemmat olleet aikaisemmin osa eri musiikkiyhtyeitä.

torstai 4. joulukuuta 2025

Kenen kanssa mustajalkakissa kaveeraa

Mustajalkakissa (Felis nigripes) on Afrikan pienikokoisin kissaeläin. Se elää eteläisessä Afrikassa ja kaveeraa mustajalkaintiaanien kanssa.

keskiviikko 3. joulukuuta 2025

sunnuntai 30. marraskuuta 2025

Kirkkoa kirkon perään, ja laamautus, sekä melkein-kuolo

Marraskuun alkupuolella tänä Jeesuksen vuonna 2025 olin ollut yhden kaverini henkisenä tukena reissulla paikalliseen vapaaseurakuntaan.

Tämän päivän aamuna taas olin laamanaattorivalmiudessa. Kaikki varttuneeseen ikään ehtineet varmasti muistavat aikoja sitten televisiossa näkyneet DNA-operaattorin laamamainokset.

Arkipäivisin herätyskelloni soi yleensä kymmeneltä. Sunnuntaisin paljon myöhemmin.

Mutta tänä sunnuntaina jouduin heräämään jo klo 8.46. Piti mennä kahden toverin kanssa, joista toinen oli eri henkilö kuin ylemmäksi linkittämässäni tosikertomuksessa, katsomaan Suomen virallisen evankelisluterilaisen kirkon länsi-Vantaan Hämeenkylän seurakunnan kirkkorakennuksen takapihalla oleskelevia Kielo-laamaa ja Pasi-aasia.

Em. kertomuksessa mainitsemani toinen henkilö oli keksinyt jostain verkkojulkaisusta tapahtuman. Joten päätin lähteä mukaan.

Seuraavalla bussipysäkillä mukaan tarttui yksi toveri, joten meitä oli nyt kolme.

Hämeenkylän virallisen kirkon etuovi on ollut nyt tukittuna rakennustyön vuoksi. Joutui täten menemään sisään takaoven kautta. Oli kyllä kätevää, että elukatkin sijaitsivat sitten matkan varrella.

Lähestyessäni heitä Kielo tarkasteli minua hyvinkin tiiviisti jonkin aikaa. Se hieman oli jännittävää. Hänen huomionsa lopulta kuitenkin kiinnittyi perässäni seuraaviin kahteen toveriini, joten tuijotus loppui.

Paikalla oli yksi kokenut naispuolinen eläintenhoitaja.

Pääsin hyvin paijaamaan molempia eläimiä, sillä olimme aikaisessa. He vaikuttivat harmittomilta. Olin jonkinlaisessa ekstaasissa. En ollut ennen muistaakseni tavannut sen enempää laamaa kuin aasiakaan. Tai en ainakaan laamaa.

Yli 16 ja puoli vuotta sitten olin kyllä käynyt erään porukan kanssa Nurmijärvellä sijaitsevalla alpakkatilalla. Siellä joukko nuoria alpakoita oli tullut katsomaan meitä saavuttuamme aitauksen luokse. Koska me emme kuitenkaan osoittautuneet kovin mielenkiintoisiksi, nuorison huomio herpaantui ja osa siihen kuuluvista rupesi tappelemaan keskenään. Tappelu oli sellaista kaulan käyttöä, ja kerran yksi nuorista alpakoista sylkäisi toisen alpakan otsatukkaan. Siinä sylkäisyssä oli mukana ruohoakin. Ja varmasti haisi varsin pahalle. Mutta sehän siinä on se idea.

Laamat ovat alpakoita jonkin verran kookkaampia. Laamat voivat myöskin sopia laumanvartijaeläimiksi, sillä ne ovat hyviä potkimaan.

Kielo oli suurikokoisempi kuin yksikään olemassaoleva koirayksilö mutta silti pienikokoisempi kuin olisin voinut kuvitella etukäteen.

Eläintenhoitaja kertoi minulle mainittuani DNA:n mainokset, että niissä näytellyt laama on kuollut. Mutta niistä mainoksistakin on aikaa.

Hän myös kertoi laamojen sopivan ihmisten ystäviksi alpakoita paremmin. Ovat enemmän domestikoituneita.

Domestikaatiossa ei ole kyse pelkästään siitä, että eläin on pienestä pitäen elänyt ihmisten parissa ja siksi pitää näitä samaan porukkaan kuuluvina. Vaan ja nimenomaan siitä, että elo ihmisen toverina on muokannut myös elukan geenejä paremmin tällaiseen "elämäntapaan" soveltuvaksi.

Pesukarhut eli supit ovat viime aikoina olleet tapetilla sikäli, että Yhdysvalloissa on huomattu, että supien eläminen ihmisasutuksen liepeillä on muuttanut ennen pitkää niiden kuonoa lyhyemmäksi.

Tässä on siis kyse siitä, että lyhytkuonoisuuteen liittyy sellainen genetiikka, jonka ansiosta supit pärjäävät aikaisempaa paremmin tuollaisessa uudessa ympäristössä. Kyse on myös henkisistä ja käyttäytymiseen liittyvistä ominaisuuksista.

Sudenkin kesyyntymisestä on sanottu, että susi kesytti melko lailla itse itsensä. Ne sudet, jotka olivat vähemmän arempia elämään ihmisasutuksen liepeillä ja jotka eivät silti myöskään kovin paljoa halunneet kyseenalaistaa ihmisten mielipiteitä, kykenivät tuottamaan enemmän lisääntymisikään asti eläviä jälkeläisiä. Ihmiset antoivat näiden tonkia asuinpaikkansa tunkiota. Sudet saivat täydennystä ruokavalioonsa, ja vastineeksi siitä vartioivat ihmisten asuinpaikkaa ja auttoivat ehkä metsästyksessäkin.

On sellainenkin seikka, että ihmisen elimistö ei kykene käyttämään hyödykseen kovin suurta määrää proteiinia. Liiallinen proteiini on ihmiselle oikeastaan myrkyllistä. Näin ihmiselle on voinut olla kannattavaa antaa myös osa ylimääräisestä hankitusta lihasta susilleen/koirilleen. 

Toki ihmiset sitten myös ottivat sudenpentuja hoiviinsa. Ihmiset päästivät jatkamaan sukua mieluummin sellaisia susi/koirayksilöitä, jotka sopivat paremmin heidän pirtaansa.

Eläminen ihmisen kanssa muutti joka tapauksessa suden koiraksi. Koira esi-isäänsä sutta helpommin myöntyy ihmisen komennettavaksi, ohjattavaksi ja koulutettavaksi. Tämä johtuu siitä, että koirassa säilyy aikuisuuteen asti pentuiän piirteitä.

Koirilla on pienemmät hampaat ja lyhyempi kuono kuin sudella. 

Sudet ovat keskimäärin koiria älykkäämpiä. Tämä johtuu siitä, että eläessään ihmisten parissa koira ei tarvitse yhtä paljon älykkyyttä kuin susi omassa elämässään. Koira antaa osan hommista tässä elämässä ihmisen hoidettavaksi, ja ihminen käyttää koiria siihen, mihin he soveltuvat.

Jos puhutaan koiraroduista, niin älykkäimpiä koirarotuja ovat ne, jotka on jalostettu toimimaan itsenäisesti ja ratkaisemaan itsenäisesti ongelmia. Tämä on luonnollista.

Yksilökohtaiset erot älykkyydessä ovat toki myös suuria. 

Lisäksi koiraan on jossain määrin ohjelmoitunut aikojen saatossa kykyä ymmärtää ihmisten ruumiinkieltä. 

Susilauma usein koostuu kahdesta vanhemmasta ja heidän pennuistaan, joten susilaumoissakaan ei kyllä yleensä turvauduta isompaan väkivaltaan käskyn saattamiseksi perille. Susivanhemmat ovat pikemminkin eräänlaisia suhdetoimintajohtajia, joihin luotetaan ennen kaikkea siksi, että he ovat kokeneita ja tietävät ja osaavat paljon. Susivanhempien päätös voidaan laumassa joskus silti jopa äänestää kumoon. Vanhemmat ovat sitä mieltä että mennään tuonne, mutta lauman enemmistö haluaakin mennä toiseen suuntaan, joten sinne sitten mennään.

Koirat voivat sudesta poiketen joka tapauksessa aikuisinakin niin haukkua kuin leikkiä. Aikuiset sudet yleensä pidättyvät sellaisesta.

Siitä ei ole montaa vuosikymmentä, kun sutta ei edes kyetty erottamaan DNA-testeillä koirasta. Nykyään toki kyetään, mutta on selvää, että DNA:ltaan sudet ja koirat eroavat toisistaan vain pikkiriikkisen, vaikka ulkonäössä ja käyttäytymisessä onkin jossain määrin selviä eroja.

Koira eroaa sudesta muuten vielä siinäkin, koirat eivät osaa yhtä hyvin kuin sudet pitää huolta pentujensa hengestä ja terveydestä. Susilaumassa paitsi vanhemmat, niin myös koko lauma pitävät huolta pennuista. Koirien sieluihin taas on ohjelmoitunut vuosituhansien yhteiselon ja kehityksen myötä sellainen oletus, että ihminen pitää huolta heidän pennuistaan.

Niinpä villikoirien kanta ei yleensä voi kasvaa, mikäli ne eivät saa tuoretta verta ulkopuolelta. Tärkein ja ehkä ainoa poikkeus tähän on Australian villikoira dingo.

Hirveän monta vuosikymmentä sitten, olikohan 1950-luvulla, sittemmin omaan mahdottomuuteensa tuhoutuneessa Neuvostoliitossa (1917/1922–1991) aloitettiin tieteellinen kokeilu. Siinä tarhakettuja jalostettiin ihmistä paremmin sietäviksi, jotta kettuja olisi helpompi tarhata. Aina ihmisen kannalta mukavimmat kettukaverit päästettiin jatkamaan sukuaan, eikä kestänyt kovin montaa sukupolvea, kun tarhaketut alkoivat käyttäytyä koiramaisesti. Ne etsiytyivät nyt mielellään ihmisen luokse. Ketuille syntyi luppakorvia. Turkistarhauksen perimmäisen tarkoituksen kannalta oli kuitenkin ikävää, että kettujen turkki muuttui laikukkaaksi. Nyt niistä oli vaikea saada myyntikelpoisia artikkeleita.

Neuvostoliiton lakattua olemasta vuoden 1991 lopulla myös kettukokeen rahoitus romahti.

Myöhemmin näitä koiramaisia kettuja on ilmeisesti sitten myyty lemmikeiksi. Putinlandiassa asia saattaa olla toki jo muuttunut.

No, nyt on varmaan aika palata elävän elämän tosikertomuksessani tämänpäiväiseen.

Elukoitten kanssa hengailemisen jälkeen osallistuin periaatteessa kirkkorakennuksen sisällä adventtijumalanpalvelukseen sekä senjälkeiseen riisipuuronsyöntiin. Jumalanpalvelus alkoi noin kymmeneltä.

Latinan sana adventvs viittaa saapumiseen.

Mutta uskomatonta, kuinka paljon ihmisiä osallistui jumalanpalvelukseen. Itse sali tuli varsin täyteen, ja osa porukasta istuili sitten sen ulkopuolella lasiseinän takana.

Osallistuin niin hyvin kuin osasin. 

Mutta ihmettelen kyllä pääsiäismeininkiä adventtina.

Ensin ikään kuin juhlitaan aikuista Jeesusta tämän elämän viimeisen pääsiäisen palmunlehvillä. Sitten ihanhetiperään Jeesus-vauvaa. Ja sitten taas palataan palmunlehviin muutaman kuukauden päästä, kun tulee kristillinen pääsiäinen.

Kai minä saan tällaisia ihmetellä, vaikka olenkin entinen seurakuntanuori.

Ihmiset viskelivät palmunlehviä Jeesuksen ja hänen aasinsa tielle, kun hän ratsasti Jerusalemiin. Kyse oli siis kunnioituksesta sekä askeltamisen helpottamisesta.

Kristinuskoiset ovat tavanneet sanoa, että Jeesus kulki kaupunkiin aasilla hevosen sijaan, koska hän oli nöyrä. Toisaalta hevosen saaminen käyttöön tarkoitusta varten olisi voinut maksaa jonkin verran, eikä iloisilla veikoillamme ollut isompia pääomia käytettävissään. Ja varsin todennäköistä sitä paitsi on, että Jeesus ei osannut ratsastaa. Jos Hän olisi kuitenkin istunut hevosen selässä jonkun luotettavan henkilön taluttaessa tätä ja jos hevonen olisi kuitenkin jostain syystä kesken kaiken pillastunut, niin paska olisi kyllä ns. iskenyt tuulettimeen. Jeesus olisi voitu tällaisen tapahtuman jälkeen tuntea miehenä, ja mahdollisesti kuolleena tai vammautuneena sellaisena, joka iski päänsä portinpieleen.

Messias-spekulaatiot joka tapauksessa velloivat pyhässä kaupungissa villinä, kun oli kerran juutalaisten pääsiäinen. Hänkö se on, jotkut ihmisistä pohtivat mielissään.

Ja vallanhaltijat, roomalaiset, olivat varpaillaan.

Roomalainen merkittävä sotapäällikkö ja poliitikko Gnaevs Pompeivs (106-48 eJs.), jolle yksinvaltias Svlla (138–78 eJs.) oli antanut lisänimen Magnvs, Suuri, miehen sotilaallisista ansioista johtajansa palveluksessa 80-luvun loppupuolella, oli sekaantunut hasmonealaisten juutalaisen valtakunnan politiikkaan vuonna 63 eJs., ja niin alue tuli joutuneeksi Rooman käsiin.

Kuten eräässä tunnetussa 30-luvulle sijoittuvassa elokuvassa oli graffiti kuulunut: romani ite domvm. Se tarkoittaa suomeksi: "roomalaiset menkää kotiin". Muistaakseni elokuvassa graffitintekijä oli pistetty putsaamaan tekosensa seinästä. Vai oliko se muurista. Sotilas vahti homman sujumista alapuolella.

Sikäli kuin kristillisestä Raamatusta saa asiasta tarpeeksi selvän, niin eräät juutalaisten johtomiehistä pelkäsivät, että roomalainen praefectvs – hommaa hoiti noihin aikoihin sotilasviranomainen – Pontivs Pilatvs katsoisi hiukan pahana juutalaisen kansan uskonnollisten tunteiden roihahtelua pääsiäisenä juutalaisten wanhassa pääkaupungissa. Nämä henkilöt pitivät Jeesusta vaarallisena messiaskandidaattina. Messias-sana tarkoittaa pyhällä öljyllä kuninkaaksi voideltua.

Jeesus ei ainakaan Uuden testamentin tietojen mukaan ollut mukana missään kapinahankkeessa Roomaa vastaan, mutta monet pelkäsivät hänen sellaiseen ryhtyvän, ja toiset taas toivoivat.

Aasilla ratsastaminen kuninkaallisemman hevosen sijaan ei tainnut sittenkään olla riittävä tae oman henkilökohtaisen koskemattomuuden ja hengen takaamiseksi. 

Joka tapauksessa ilmassa oli poliittisia tarpeita asian poistamiseksi päiväjärjestyksestä. Suurkaupungissa Jeesuksen kannattajia oli vain pieni vähemmistö, ja roomalaiset ammattisotilaat ja juutalaisten temppelivartijat muodostivat varsin mittavan sotilaallisen ylivoiman näihin nähden joka tapauksessa.

Ja voi hyvin olettaa, että Jeesuksen kannattajia estettiin saapumasta juutalaisten johtomiesten komitean istuntoon, vaikka heillä olisikin ollut viran suoma läsnäolo-oikeus.

Jeesus väkivalloin haettiin puutarhasta, jossa hän oli ollut viettämässä aikaa oppilaidensa kanssa. Tässä tilanteessa Uusi testamentti kertoo Jeesuksen sanoneen varoittaen oppilaitaan: "Joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu." Minua henkilökohtaisesti miellyttää tämä herran asenne.

Jeesus vietiin Uuden testamentin mukaan ensin yhden Herodes Suuren (73 – 4 eJs.) pojista Herodes Antipaan (20 eJs. – 39 jJs.) eteen, koska Jeesus oli kotoisin pohjoisesta Galileasta. Antipas sitten lähetti hänet Pilatvksen luokse.

Ja Pilatvs antoi teloittaa hänet kuultuaan häntä ensin.

Valitettavasti Jeesus ei ollut Rooman kansalainen, ja siksi teloitus toteutettiin hieman ikävämmällä tavalla.

Joka oli itse asiassa tarkoitettu mahdollisimman kiduttavaksi. Ennen vuotta 212 jJs., jolloin Rooman keisari Caracalla mitä luultavimmin ennen kaikkea verotussyistä antoi kaikilla vapaille Rooman valtakunnan vielä vailla kansalaisuutta oleville kansalaisuuden, vain vähemmistöllä valtakunnan asukkaista oli se ollut. Ja Jeesuksen elinaikana määrä oli ollut suhteessa vielä paljon pienempi.

Rooman kansalaisuus toi etuja. Kuten sen, että sai tulla teloitetuksi miekalla sen sijaan, että joutuisi tuomittavaksi teloitettavaksi ristiinnaulitsemalla.

Risti oli latinaksi crvx. Roomalaiset olivat omaksuneet ristiinnaulitsemisinstituutionsa karthagolaisilta, joiden kanssa Roomalla oli takavuosina ollut hieman napit vastakkain. Kathago itse oli alun perin ollut foinikialaisten siirtokunta, ja foinikialaiset taas lienevät oppineet instituution persialaisilta.

Ristiinnaulitsemisessa ihminen sidottiin kiinni puupalkkeihin ja mahdollisesti hommassa käytettiin myös nauloja. Tuomittu roikkui siinä sitten kuolemaansa asti alastomana joutuen myös tekemään tarpeensa siinä samassa paikassa.

Ristiinnaulittu joutui myös jatkuvasti ponnistelemaan itseään ylöspäin kyetäkseen hengittämään.

Jos ketään kiinnostaa, niin minusta on outoa, että mitä ilmeisimmin ristiinnaulitsemisen tapoja oli Rooman valtakunnassa monia erilaisia. Olisi luullut, että maaherrat ja sotilasviranomaiset olisivat standardisoineet sen, millä tavoin ristiinnaulitseminen tuli suorittaa.

Uuden testamentin mukaan Jeesus olisi kuollut kuitenkin armollisen nopeasti. Ja jos ei olisi kuollut, niin sotilaat olisivat katkoneet hänen sääriluunsa, jotta hän olisi tukehtunut kuoliaaksi nopeammin, sillä ristiinnaulittuja ei saanut jättää roikkumaan cruxille pääsiäisen ajaksi, sillä se olisi herättänyt turhaan suuttumusta osassa paikallista väestöä.

Eräs toverini oli myöhemmin päivällä eli illalla lausunut, että katolisessa uskonnossa palmunlehvät ovat marttyyrin merkki. Minua tämä ei haittaa, sillä kyllähän palmulehväoperaatiosta ei kulunut enää kauhean montaa tuntia siihen, kun Jeesus pistettiin ristille.

Ja jos palaan jälleen kirkolla/kirkossakäyntiasiaan, niin ehdin olla jumalanpalvelukseen jollakin lailla osallistumassa vain ehkä puolet sen keston ajasta. Nimittäin huomasin verensokerini olevan pahasti alamaissa.

Tässä vaiheessa voin kertoa, että minulla on periaatteessa ja käytännössäkin kakkostyypin diabetes, jota hoidan lääkityksellä. 

Olin syönyt yöpalan kovin aikaisessa vaiheessa, ja aamulla ennen kotoa lähtöäni olin ehtinyt syödä ainoastaan yhden hapankorpun.

Tarkastelin kirkon penkillä istuessani ohjelmamonistetta, ja päättelin, etten kestä olla salissa sitten millään tilaisuuden päättymiseen saakka.

Sanoin sen sijaan oikealla puolella istuvalle toverilleni, että minun pitää mennä joksikin aikaa pois. Hän kysyi minulta, että tulenko takaisin. Vastasin hänelle, etten tiedä.

Onnistuin pääsemään sinne, mihin olin jättänyt niin takkini kuin reppuni riippumaan. Otin reppuni taskusta viralliset hätäkarkkini ja laskeuduin syömään niitä lattialle, koska en kyennyt pysymään enää pystyssä.

Saatuani pureskeltua noita jokusen päätin nousta ylös ja mennä istumaan jonnekin. Kauempana jumalanpalveluspaikasta oli lasiseinien luona tuoli, jolle istuin. Jatkoin tässä hyvän aikaa hätäkarkkien nauttimista. Välillä minua jopa pyörrytti. Ennen pitkää alkoi kuitenkin helpottaa. Päättelin selviäväni hengissä ja kunnossa.

Ja sitten huomasin jumalanpalveluksen olevan lopussa. Mainittiin puuron tarjoaminen erinäisissä paikoissa pitkin kirkkorakennusta. Osa lapsiperheistä oli jo poistunut salista, ja kuljin virtaa vastaan päästäkseni sinne, missä toverini vielä istuivat.

Paikallistettua heidät kerroin, mistä äkkinäisessä häviämisessäni oli ollut kyse.

Seuraavaksi menimme jumalanpalvelussalin riisipuurojonoon. Kukin meistä ravisteli purnukassa ollutta kanelisokerisekoitusta puuron päälle. Asetuimme sopivaan paikkaan salin nurkkaan syömään puuroa ja juomaan mehua. Olin itse unohtanut ottaa piparkakun mukaani tarjoilupöydältä.

Mutta puuro oli meidän kaikkien mielestä varsin hyvää. Lausun vielä itse keksimäni viisauden: "Aamurukouksen aikana kirkosta puuroaminen".

Veimme roskat ja kävimme pukeutumassa. Matkalla toisessa rakennuksessa sijaitseviin seurakunnan myymäisiin nappasin mukaan vielä aikaisemmin nauttimatta jääneen piparkakun.

Myymälässä minua otti päähän, ettei minulla ollut käteistä tarpeeksi käytettäväksi. Toinen tovereistani osti itselleen saaristolaisleivän. Hänelläkin riittivät varat vain juuri ja juuri.

Itse olisin halunnut ostaa myyjäisistä jotain jo siksikin, että minulta oli jäänyt väliin kolehtihaavi.

Myymälästä lähdettyämme kävimme vielä lyhyesti morjenstamassa Kieloa ja Pasia. Sitten raahustimme pysäkille. Ehdimme juuri ja juuri kätevästi bussille ennen kuin se siinä jo pitemmän aikaa odotettuaan lähti. Huristimme bussilla sitten kukin omaan kotiinsa.

Myöhemmin päivällä minun oli määrä lähteä uudestaan tietyn toverini seuraksi, kun hän oli menossa paikalliseen vapaaseurakuntaan. Edellisellä käynnillä ohjelma oli sisältänyt raamatunlukua, teksteistä keskustelemista ja rukoilemista. Tällä kertaa kyseessä oli jumalanpalvelus.

Tämä toverini on itse asiassa se henkilö, joka hyvän aikaa sitten oli saanut minut ostelemaan ihan varmuuden vuoksi lähikaupastani noita verensokerinnostatuskarkkeja, joista olin sattunut hyötymään tänään suuresti.

Jumalanpalveluksen oli tarkoitus alkaa klo 16. Edelliskertainen toinen kaverini ei tällä kertaa viitsinyt lähteä mukaan joukkoon tuimaan, sillä hän on oikeastaan uskonnoton eikä hänellä enää ole yhtä tylsää kuin silloin aikaisemmin oli ollut.

Tapasin ennen kirkkoon menoa toverini paikallisen Lidlin pihalla. Hän kävi ostamassa jotain pientä, ja sitten jatkoimme askellustamme päästäksemme kerrostalon alakerrassa sijaitsevaan kirkkoon.

Kirkkosali oli melko pieni.

Paikalla oli vieraileva tähti, joka vaikuttaa tätä nykyään Helsingissä Annankadun vapaaseurakunnassa. Muistan, että hän oli kuulunut seurakunnan vanhimmistoon Hiekkaharjussa sijaitsevassa Vantaan vapaaseurakunnassa 25 vuotta sitten.

Vieraileva tähti käy harvakseltaan aina täällä päin Vantaatakin.

Paikallinen henkilö piti alustavan puheen, jossa hän mielestäni osuvasti puhui lakihenkisyyden vahingollisuudesta.

Myöhemmin illalla olin juttelemassa sosiaalisessa mediassa yhden kaverini kanssa, ja hän ylläolevaan sopivasti liittyen sanoi, että ihminen kykenee valitsemaan hyvän ja pahan välillä, kunhan käyttää itsekuria. Sanoin hänelle, että kristillisen ajattelun mukaan taas ihminen ei kykene hyvään ja että itsekuri ei riitä. Lausuin myös näin:

Pitää kokonaan luopua yrittämästä kelvata Jumalalle. Kun sen on tehnyt, voi avautua Jumalan hengelle. Jeesuskin on sanonut: "Mikä on ihmiselle mahdotonta, se on Jumalalle mahdollista."

Tämä sattuu tärkein kristinuskoon kuuluva asia, joka on pysynyt osana ajatteluani normikristinuskon jätettyäni.

Vieraileva tähti soitti jumalanpalveluksessa pianoa. Ja hän piti myös varsinaisen saarnan.

Asiaan kuului myös, että aina välillä laulettiin. Aikoinaan, yli 25 vuotta sitten, kun olin osa Vantaan vapaaseurakunnan "muonavahvuutta", olin kerran yrittänyt ryhtyä osaksi kirkkokuoroa. En vain kuitenkaan saanut sanaa suustani, joten suunnitelmani ryhtyä "laulajaksi" epäonnistui.

Olen kuitenkin laulellut myöhemmin yhtä sun toista. Mutta se onnistuu minulta oikeastaan ainoastaan silloin, kun ei tarvitse laulaa osana joukkoa. Varmuuden vuoksi kerron vielä, että en ole ammattilaislaulaja, enkä edes puoliammattilaislaulaja.

Tykkään laulaa joululauluja ympäri vuoden ja mieluiten jossain määrin väärillä sanoilla. Olen myöskin osittain uudelleensanoittanut Maaritin kappaleen Jäätelökesä.

Toverini sen sijaan lauloi silloin, kun piti laulaa yhdessä.

Tilaisuuden lopuksi toimitsija tuli tuomaan "pöytiin" ehtoollisen. Sai valita myös gluteenittoman ehtoollisleipävaihtoehdon. Viini oli alkoholitonta. Minun teki mieleni ottaa ainoastaan viiniosa ehtoollisesta, koska minua janotti päivemmällä syömäni liian paljon suolaamani lohturuoan takia. Kykenin kuitenkin hillitsemään itseni.

Tunsin kuitenkin itseni noloksi, kun jouduin sanomaan ensin viinintuojalle että ei kiitos, ja sen jälkeen myös leiväntuojalle saman ja viittaamaan vieressäni istuvaan toveriini.

Toverini saattoi saadakin paljon jumalanpalveluksesta. Minä sen sijaan olen paitsi suhteellisen uskonnoton niin tätä nykyä koen myöskin olevani ei-teistinen kveekari. Tiedän, että nykyään tämän kaltaisia ihmisiä on muitakin.

Itse kaipaisin sellaista jumalaa elämääni, joka auttaisi ajallisissa asioissa. Kuolemanjälkeisestä elämästä kun ei ole olemassa objektiivista todistusaineistoa.

Mutta tätä ihmisyys on ollut 70.000 vuoden ajan. Uskotaan kaikenlaiseen sellaiseen, mikä ei ole tiukasti ottaen totta, on kyse sitten uskonnollisista tai politiikan tai etiikan väittämistä. Toisaalta tämä geneettispohjainen ominaisuus nyky-ihmislajissa on mahdollistanut perheryhmiä selvästi suurempien yhteisöjen muodostamisen. Kykenemme nykyään nk. kokoontumaan lipun ympärille. Meille on olemassa symboleja, joiden vuoksi voimme elää ja kuolla.

Hyväksyn tämän.

Ehtoollisen jälkeen kokoonnuimme ison pöydän ympärille samaan huoneeseen kuin missä olimme viettäneet edellisen kokouksen Raamatun parissa.

Tällä kertaa nautimme siellä kahveeta ja makeaa piirakkaa. Itse otin kahvin lisäksi juomaksi myöskin mehua. Tätä nykyä ärtyvän suolen oireyhtymästä kärsivänä minusta oli ikävää, että tarjolla ei ollut kasvismaitoa, esim. kauramaitoa, kahviin laitettavaksi. Jouduin juomaan kahvini mustana.

Jouduin valistamaan erästä paikallaolijaa siitä, mitä olin tarkoittanut käyttämälläni ilmaisulla "maidoton maito". Valistin häntä myös useista kasvismaitovaihtoehdoista, joita kaupasta saa.

Pöydän ympärillä käytiin mukavia rupatteluita ja keskusteluita.

Normikristinuskovaiset saattavat kyllä olla suhteellisen harmittomia ihmisiä. Jotkut heistä saattavat kyllä olla poliittisesti harmillisia, mutta tämä on vain minun mielipiteeni.

tiistai 25. marraskuuta 2025

Uneni Samsungista

Näin jokin aika sitten seuraavanlaista unta:

Olin saanut omistukseeni ja käyttööni Samsungin älypuhelimen, joka oli vähän outo.

Olin jossain julkisessa tilassa, ja päätin sitten soittaa kännykkäongelmistani Samsungin asiakaspalvelijalle. Puhelun alettua panin pian merkille, että noin kahden metrin päässä minusta oleva itämaisen näköinen mies käytti käännössovellusta. Hän taisi olla Samsungin palveluksessa ja oli juuri puhumassa minun kanssani.

Ennen wanhaan olivat älykännykät tavanneet olla unissani ikäviä. Jostain syystä välillä olin unissani kyennyt kuitenkin hyvän aikaa käyttämään älykännyköitä melko normaalisti. Ja nyt pitkästä aikaa näin sitten kuitenkin tällaisen unen.

Lisäksi minun pitää todeta, että minulla ei ole mitään Samsungia vastaan.

perjantai 21. marraskuuta 2025

"Yhdysvaltalais-brittiläinen doku"

– Peten tarina. Peten neurofibromatoosin vuoksi hänen kasvonsa ja vartalonsa ovat tuhansien paiseiden peittämät. Hän löytää netistä uuden hoitomuodon, joka saa hänet toiveikkaaksi. Yhdysvaltalais-brittiläinen doku

– Olisi kiva nähdä tai tavata yhdysvaltalais-brittiläinen doku.

– (Dokumentaristijournalisti) Louis Theroux on yhdysvaltalaisbrittiläinen henkilöhahmo, sillä hän on kummankin maan kansalainen. Mutta tietääkseni hän ei ole doku.

PS. Voit niin halutessasi käydä katsastamassa tai lukemassa Television potilastapauskertomukset -blogiani. Valitettavasti en ole saanut blogissa julkaistua mitään viime vuoden 2024 elokuun jälkeen. Minun olisi korkea aika varmaankin ryhdistäytyä.

keskiviikko 12. marraskuuta 2025

Marrasiltamia koskeva päiväni

Pistetään poliisi-asia ensimmäiseksi huvin vuoksi:

Tänään lähdin yli puoli tuntia ennen tavanomaista aikaani yhdistykseni länsi-Vantaan toimipisteestä Martinlaaksosta menemään kotiini. Aikainen lähtö johtui siitä, että oli minun aikani lähteä yhdistysten yhteiseen Marrasiltamat-nimiseen tapahtumaan viettämään hyvää aikaa. Hyppäsin Martinlaaksossa bussiin 583, joka vei minut lähelle kotitanhuviani eli Pähkinärinnettä. Kävelin sieltä ensin paikallisen ostoskeskuksen maitokauppaan. Viimeisen alikulun ylitettyäni joskus puoli kolmen jälkeen eteeni tuli pysäköity sähköpotkulauta, joka piti jonkinlaista hälytysääntä. En ollut koskaan ennen tavannut tällaista ilmiötä. Eikä siinä vielä kaikki. Ostoskeskuksen parkkipaikalla myöskin seisoi poliisin musta maija.

Kävin sitten ostoksilla ja sen tehtyäni lähdin raahustamaan kohti kurjaa talorähjääni. Ja mitä sitten näinkään. Poliisin mustan maijan seisomassa taloyhtiöni parkkipaikalla. Jännitti hiukan kulkea siitä ohi, mutta selvisin kunnialla.

Ja vain vähän myöhemmin lähdin sitten jatkamaan matkaa mainitsemaani tilaisuuteen, joka tapahtui Käpylän työväentalolla. Tapahtuma sijaitsi keskellä viehättävää vanhanaikaisesti rakennettua aluetta, jolla olin ehkä edellisen kerran kulkenut vuonna 1988, kun suoritin ajokorttiani.

Marrasiltamat on joka vuosi jossain päin pääkaupunkiseutua pidettävä mielenterveysyhdistysten yhteinen tapahtuma. Tänä vuonna se tapahtui tänään 12.11.2025 jJs. Hommaan kuuluu tällä kertaa Pommacin maisto, palkintojen arvonta, monipuolinen annos ruokaa, ja jälkiruoaksi oli sokerikakkua ja palanpainikkeeksi kahvia. Sitten asiaan kuului vielä bingo, elävää musiikkia sekä karaoke.

Ruokaan kuului liha- ja kasvispyöryköitä. Jälkeenpäin ajattelin, että olisin voinut kysyä tarjoilijoilta, että voinko ottaa kumpaakin lajia. Siihen kuului myös makaronisalaattia. Ja salaattisalaattia. Ja patonkia. Ja jotain hiton saaristolaisleipää, jota otin vahingossa kaksi siivua, koska taisivat olla jotenkin kiinni toisissaan, joten onneksi se oli ihan hyvää. Ja jotain muutakin kuului.

Leipien päälle laitettavaksi oli tarjolla useammanlaista levitettä. Niin, ja lehmänmaidon lisäksi oli minun(kin) kannaltani onneksi tarjolla kauramaitoa kahveeseen laitettavaksi.

Äänentoisto saattoi kyllä olla jonkin verran rempallaan.

Onneksi oli toimivat vessat. Ne sijaitsivat ja sijainnevat edelleen alakerrassa yhdessä eteisaulan ja vaatesäilön kanssa.

Itse juhlatila sijaitsi yläkerrassa, jonne johti portaikko, joka ei onneksi ollut kauhean pitkä, sillä hissiä ei rakennuksessa ollut.

Yläkerran juhlatilaan pääsi ylittämällä lopuksi kapean mutta korkean keltamustilla varoitusraidoilla varustetun kynnyksen, jonka olemassaolosta työntekijät muistivat olla varoittamassa osallistujia varsinkin alussa. Täytyy sanoa, että ihme kyllä en itse kompastunut siihen kertaakaan.

Kävin itse vessassa tilaisuuden aikana kolmeen otteeseen, jos ketään kiinnostaa.

Edellisestä osallistumisestani Marrasiltamiin täytyy olla ollut todella paljon aikaa. Tuolloin se oli pidetty Pasilan Rauhanasemalla, ja muistaakseni minun yhdistykseni oli ollut silloin vetovastaavana.

Pasila oli minulle sikäli tuttua seutua, että olin ollut siellä aikoinani maanmittausalan koulutukseen liittyen työharjoittelussa ja myöhemmin suhteellisen vähän aikaa vielä töissäkin. Monta vuotta sen jälkeen olin käynyt vielä Pasilassa tavattoman pätevän yksityisen tahon järjestämän alle vuoden mittaisen ICT- eli tieto- ja viestintäteknologia-alan koulutuksen, joka tuotti minulle suurta iloa.

Itse olen virkaiässä Vantaan Hyvät tuulet ry:n vanhin olemassaoleva aktiivi. Toki yhdistyksessäni on virkaiässä minua vanhempia kävijöitä, mutta jos puhutaan pelkästään aktiiveista, niin minä olen vanhin.

Yksi hyvä kaverini oli ollut aikoinaan, suorastaan muinoin, aktiivina meillä, varmaankin jo 1990-luvun puolella. Mutta hän on aikoja sitten lopettanut aktiivina olemisen, joten minä olen vanhin. Lisäksi minä ylläpidän tätä nykyä hänen nettisivujaan. Niin, minä olen vanhin, jos tämä ei tullut jo selväksi.

Olen (virkaiässä) vanha patriarkka.

24 vuoden ajan yhdistykseni länsi-Vantaan toimipiste Myöhätuuli oli sijainnut pienissä mutta kodinomaisissa tiloissa Pähkinärinteessä. Sijainti oli luonnonkaunis, sillä muun luonnon ohella sen ovelta pääsi suoraan Lammaslampeen, niin halutessaan.

Hyviin puoliin kuului myös huokeahintainen kotiruokamainen lounas (jollaista tarjottiin ja myytiin ja myydään edelleen myös itäpuolen Lauhatuulessa, joka on nyt jo usean vuoden ajan sijainnut Simonkylässä Leinikkitiellä).

Tilojen pienuuden vuoksi oli kuitenkin vaikea pitää useaa ryhmää samanaikaisesti. Lisäksi liikenteellisesti wanha Myöhätuuli oli sijainnut jossain määrin syrjässä.

Lokakuun alkupuolella Myöhätuuli oli siirtynyt sijaitsemaan Martinlaaksoon uusiin järjettömän suuriin tiloihin. Sitä ennen olimme joutuneet elämään ilman Myöhätuulen tiloja noin viiden kuukauden ajan johtuen sisäilmaongelmista, joita taloyhtiö oli ryhtynyt ratkomaan.

Nyt toimipisteemme sijaitsee liikenteellisesti melko loistavalla paikalla. Minun kannaltani on erinomaista se, että kaksi kerrosta ylöspäin sijaitsee Martinlaakson kirjasto. Niin, ja on siellä terveysasemakin.

Huonoihin puoliin kuuluu se, että koska meillä ei ole uusissa tiloissa kunnollista keittiötä, on huokean lounaan tarjoaminen mahdotonta. Itse olen tätä suuresti kironnut. Tämä on tehnyt toimipisteistä karkeasti ottaen epätasa-arvoisia.

Mutta ainakin yhdistykseni hallituksen kokoukset voidaan pitää jatkossa joka toisella kerralla Myöhätuulen tiloissa johtuen juuri niiden laajuudesta.

Minulla ei ole mitään oikeutta valittaa siitä, että nykyisin joudun matkustamaan busseilla Myöhätuuleen. Jotkut wanhat olivat joutuneet 20 tai 30 vuotta matkustamaan vanhoihin Myöhätuuliin. Mutta se tuntuu silti jossain määrin rankalta. Ennenhän olin kyennyt kotoani hyvissä olosuhteissa kävelemään Myöhätuuleen yhdeksässä minuutissa.

En ollut aikoihin matkustanut niin paljoa julkisilla liikennevälineillä kuin tänä vuonna. Ja sama jatkunee nyt ajasta ikuisuuteen, jos sallitte kielikuvan.

Tänään meillä alkoi onneksi sentään leivän myyminen kävijöille. Se on ainakin jotain. 1,5 euroa on tällä hetkellä hintansa.

Toimipisteiden on tarkoitus toimia ikään kuin olohuoneiden jatkeina ja turvallisina käynti-, ajanvietto ja sosiaalistumispaikkoina, joissa saa kahvia, teetä, rooibosia ja ehkä jotain muutakin. Erilaisia ryhmiä pidetään, ja jokaiselle voi löytyä jotakin.

Toiminta on tarkoitettu mielenterveyskuntoutujille, mutta koska diagnooseja ei kysellä, koska yhdistykseni toimipisteet eivät ole hoitopaikkoja, niin paikalle saa tulla viettämään aikaa myös ihminen, jolla ei ole diagnoosia.

Minä vedän tätä nykyä periaatteessa jokapäiväistä kävelyryhmää sekä kerran viikossa kokoontuvaa levyraatia.

Olemme auki arkisin päiväsaikaan klo 9-15.

Wanha Myöhätuuli oli sijainnut luonnonkauniilla paikalla, mutta sen väestö tapasi haluta käydä lenkillä ainoastaan Lammaslammen-ympärysreitillä myötä- tai vastapäivään kiertäen. Vain harvoin tehtiin erilaisia lenkkejä. Uuden Myöhätuulen erilaisen sijainnin vuoksi voidaan helposti tehdä joka kerta kävelylenkki eri reitillä.

Niin, ja Myöhätuuli sijaitsee sitten samassa tasossa Martinlaaksontien kanssa ja ehdottomasti ei ole samassa tasossa talon paikoitusalueen kanssa. Ulko-ovelle pääsee Lillaksenpolun kautta, joka sijaitsee Martinlaakson aseman ja junaradan länsipuolella.

Vielä tällä hetkellä meillä ei ovikello toimi, joten tulija joutuu koputtamaan ovea saadakseen jonkun tulemaan avaamaan sen hänelle. Mutta aika hyvin tämäkin malli on toiminut toistaiseksi.

Uudessa Myöhätuulessa on käynyt viimeksi kuluneen kuukauden aikana, jonka se on ollut auki, noin 15 kertaa enemmän tutustujia aikayksikköä kohti kuin wanhassa Myöhätuulessa, ja tämä johtuu ainakin lähinnä erinomaisesta liikenteellisestä sijainnista.

Me emme ole kuitenkaan aivan ainoat toimijat uusissa tiloissa, koska sellainen on Vantaan kaupungin synergiaa koskeva suunnitelma. Synergian silta. Lisäksi minä haluaisin sanoa "että".

Ja palatakseni kuluvan vuoden tänäisiin Marrasiltamiin, niin myöhätuulenkävijöitä oli nähdäkseni paikalla yhteensä kuusi kappaletta, joista viisi istui samassa pöydässä. Myöhisläisten lisäksi paikalla oli muuta väkeä runsaahkoin mitoin. Jostain syystä en kyennyt kuitenkaan paikantamaan ainoatakaan Lauhatuulen-kävijää. Sijaitseeko Käpylä kenties itävantaalaisten kannalta jossain määrin syrjässä toimivilta reiteiltä?

Yksi hyvin tuntemani ja lipun tilaisuuteen ostanut Myöhätuulen kävijä oli ikävä kyllä onnistunut sairastumaan juuri ennen tapahtumaa.

Yhdistykseni työntekijöistä yksi kappale oli paikalla. Alun perin kai sinne olisi pitänyt tulla toisenkin, mutta tämä oli ollut sairauden kourissa jo useita päiviä.

Itse asiassa en olisi ollut taaskaan menossa Marrasiltamiin, niin hieno sosiaalinen tapahtuma kuin se onkin, ellei eräs toverini omistaisi nykyään taksikorttia. Pääsin hänen kyydillään. Yhdistykseni joulujuhliin sen sijaan menisin joka vuosi, missä tahansa ne pidetäänkin ja oli taksikyytiä tai ei, ellen ole sairaana. Se on oma – en tarkoita, että minä omistaisin sen – eikä missään älyttömässä paikassa.

Tärkeintä omalta kannaltani on kuitenkin se, että periaatteessa ja varmaan käytännössäkin sairastamani ärtyvän suolen oireyhtymä, jonka lääkärini on minulle aikoinaan ollut diagnosoivinaan, ei aiheuttanut minulla yhdessä tapahtumassa nautitun appeen kanssa löysää vatsaa. Ei ollenkaan. Siteeraan Spede Pasasta: "Se on niin kiva."

perjantai 7. marraskuuta 2025

Kveekarismi kannattaa!!

Olen ainoastaan yhden ainoan kerran ollut kveekareiden hengellisessä kokouksessa. Siitä on jo monta vuotta, ehkä jopati 15 vuotta ellei enemmänkin, ja tapahtuma oli Helsingissä paikassa, joka näytti tavalliselta kalustetulta kodilta.

Ainoa henkilökohtaisesti tuntemani kirjailija, joka sattui siihenkin aikaan omistamaan henkilöauton, sattui tuolloin myöskin olemaan halukas auttamaan minua kveekariseurakuntaan tutustumisessa. Hän siis ajoi minut autollaan paikan päälle, ja tuli myös itse istumaan tilaisuuteen.

Siellä oli isompi huone, johon oli sijoitettu tuoleja ympyränmuotoiseksi kehäksi.

Istuimme tuoleilla ja olimme kaikki noin tunnin ajan ihan hiljaa.

Toverini, joka minut oli paikalle avustanut, oli kyllä kesken kokouksen nukahtanut. Herättyään hän ihmetteli, että kuinka lyhyeltä tunti oli tuntunut.

Seuraavaksi hän vei minut takaisin kotiini.

Ja sitten nykyaikaan. Eräs naispuolinen toverini, Suomen viralliseen evankelisluterilaiseen kirkkoon kuuluva rouva L oli halunnut löytää itselleen sopivan seurakunnan. Hän pyysi minua auttamaan asiassa.

Asun itse Vantaan Pähkinärinteessä, ja tiesin lähellä eli heti Vihdintien toisella puolella Varistossa sijaitsevan River Church Finland -kirkkokunnan paikallisen toimipisteen. Poppoon sivujen perusteella olin saanut sellaisen käsityksen, että seurakunta edustaa jossain määrin helluntailaistyyppistä kristinuskon suuntausta. Olin kuitenkin kuullut kirkkokunnasta myöskin sellaista pahaa, että se edustaisi menestysteologiaa, jossa siis on kysymys uskovaisen ajallisen menestyksen painottamisesta, joka minun mielestäni on harhaoppi sekä synti ja häpeä. En halunnut altistaa rouva L:ää sellaiselle.

25 vuotta takaperin olin kuitenkin ollut noin puolen vuosikymmenen ajan toisenlaisen seurakunnan, so. Hiekkaharjussa sijaitsevan Vantaan vapaaseurakunnan, jäsen. Erosin siitä aikoinaan, koska minulla oli alkanut mennä huonosti, vaikka itse seurakunnassa ei mitään isompaa vikaa ollut ollutkaan.

Eräässä koulun uskonnon oppikirjassa oli aikoinaan sanottu, että Vapaakirkon oppi ja uskonnonharjoitus ovat jotain Suomen virallisen evankelisluterilaisen kirkon ja Helluntaiherätyksen välimaastosta. Tai kuten eräs seurakuntatuttuni oli aikoinaan eli 1900-luvun loppupuolella sanonut meistä silloisista vapaakirkollisista: me olemme kuin helluntalaiset mutta järkevämpiä.

Alun perin Vapaakirkon jäsenet olivat olleet keskimääräistä koulutetumpaa väkeä. Voi olla, että tämä pitää nykyäänkin paikkansa.

Pari vuotta aikaisemmin tuoreempi Vapaakirkon vesa elikkä Länsi-Vantaan vapaaseurakunta oli sijainnut Askistossa. Olin useita vuosia sitten muutaman kerran huvikseni käynyt siellä, mutta bussivuorojen harva väli söi miestä, joten minulla oli yksi syy lisää lakata käymästä siellä. Jokusen kerran olin tosin saanut autokyydin joltakin seurakuntalaiselta takaisin kotiini.

Rouva L suostui lähtemään kanssani tutustumaan Länsi-Vantaan vapaaseurakuntaan, joka sijaitsi nyt uudessa paikassa mutta silti lähellä ja meidän kannaltamme varsin hyvien bussiyhteyksien päässä.

Rouva L:llä oli myöskin ollut aikaisempaa kokemusta vapaaseurakunnasta. Koska hänen ja minun yhteisellä kaverilla, josta käytän tässä myöskin samaa salanimeä kuin edellisestä, eli rouva L, oli ollut viime aikoina elämässään hiukan tylsää, pyysin hänet mukaan iloiseen joukkoomme, vaikka hän ei olekaan kristitty eikä uskovainen. Ja hän lähti mukaamme.

Ihan viime ajat Länsi-Vantaan vapaaseurakunta on sijainnut Rajatorpassa, joten sinne menimme eilen torstaina 6.11.2025 jKr.

Uskonnollisessa mielessä olen tätä nykyä varsin liberaali ja oikeastaan melko lailla myöskin kveekarimainen.

Minusta on sekä traagista että huvittavaa se, että kristillinen kirkko muodostui sellaiseksi, että kristittyjen mestaria Jeesus Nasaretilaista alettiin uskonyhteisön piirissä aikaa myöten suorastaan rinnastamaan Jumalaan. Näin kristinusko erotti itse itsensä juutalaisesta monoteistisesta perustastaan, mutta toisaalta sitä myötä se hellenisoi itsensä ja siitä muodostui sopivanlainen voima valloittamaan itselleen koko pakanallinen Rooman valtakunta. Juutalaisuus ei myöskään ole ollut lähetysuskonto vaan etninen uskonto, johon kääntyminen on itse asiassa tehty vaikeaksi juutalaisen seurakunnan piirissä. Asiaan kuuluu lisäksi se, että kristinuskoon on kuulunut lähetyskäsky, vaikka minun on vaikea uskoa sitäkään, että historiallinen Jeesus olisi oikeasti irrottanut edes tässä asiassa itsensä juutalaisesta uskonnosta.

Roomalaiskatolisen kirkon johtajan paavin latinankielinen nimitys on muuten sama kuin muinaisten roomalaisten etnisen uskonnon ylipapin nimitys eli pontifex maximvs. Tätä voi halutessaan pitää rinnasteisena sille, että kristinusko erottui juutalaisuudesta ja muuttui roomalaiseksi.

Mutta jos palataan tähän nykyiseen seurakuntaan. Minä ja kaksi rouva L:ää matkasimme Rajatorppaan. Kymmenisen minuuttia ennen ilmoitettua aloitusaikaa ulko-ovea tultiin avaamaan. Sen luona oli suurikokoisehko kyltti, jossa ilmoitettiin riittävän selkeästi, keille tila kuuluu. Olin epäillyt, että kirkko olisi vaikeampi löytää.

Meidän kolmen lisäksi paikalle tuli seitsemän ihmistä, jotka kaikki olivat minuakin vanhempia ja kuusi heistä oli osa pariskuntaa. Minun toverini taas ovat minua kymmenisen vuotta nuorempia.

Meidät esiteltiin ja ihmiset esittelivät itsensä meille kokouksen alkajaisiksi. Kirkkoon kuuluu myös jumalanpalvelustila, joka on pienempi kuin oli ollut vastaava seurakunnan edellisessä kokontumispaikassa Askistossa. Mutta koska meitä ei ollut nyt kokoontumassa kymmentä enempää, mahduimme sijoittumaan pöydän ympärille istumaan sivuhuoneeseen.

Itse olin nuorempana lukenut Uuden testamentin läpi useaan kertaan. Tai, no sanotaan, että Johanneksen ilmestystä en lukenut montaa kertaa läpi, koska se on siinä määrin villiä tekstiä. Olen kuitenkin ihmetellyt sitä, että miksi kukaan ei ole vielä keksinyt tehdä sen tekstin mukaista Raamattu-elokuvaa.

Kokouksessa luettiin Luukkaan evankeliuminlukua kymmenen jakeesta 25 alkaen. L:lle & L:lle annettiin paperinen laina-Raamattu eteen. Ja minä otin Raamattu.fi-sivustolta kännykkäni avulla kyseiset kohdat esiin.

Ensin luettiin tarina laupiaasta samarialaisesta ja sen jälkeen lyhyempi tarina siitä, kun Jeesus tulee vierailulle Marian ja Martan kotiin. Lopuksi käsiteltiin yhdessä tekstejä melko pitkään.

Siinä tuli samalla huomattua jälleen kerran se, että Raamatun suomenkieliset käännökset voivat erota toisistaan jonkin verran. Raamatunkääntäjillä on ollut erilaisia käännösperiaatteita, ja toiseksi suomen kielikin on muuttunut aikaa myöten.

Niin, ja ihan lopuksi vielä rukoiltiin yhdessä moniaita rukouksia. 

Ensimmäinen rouva L sanoi minulle jälkikäteen, että olin melko hyviä huomautuksia esittänyt siellä täällä keskustelun lomassa.

Hän enimmäkseen piti kokouksen meiningistä, tai varsinkin sen teologishengellisestä annista.

Ja mitä taas itseeni tulee, niin laitoin kveekarismivaihteen päälle heti aluksi. Siis kerroin itselleni, että näillä ihmisillä ja minulla on samanlaista henkeä ja että minun tulee keskittyä elämän keskukseen itsessäni ja sielussani ja avautua "Jumalan" hengelle. Muistutin kveekarihengessä itselleni, että voin ja minun pitää myös oppia muiden ihmisten ajatuksista, näkemyksistä ja perinteistä. Näinhän kveekarit olivat suhtautuneet intiaaneihinkin Pohjois-Amerikassa, ja se herätti näissä usein vastakaikua.

Loppujen lopuksi tulin jopa jonkin verran nauttineeksi tilaisuudesta. Vaikka en edes varsinaisesti usko rukouksen voimaan muuten kuin siinä mielessä, että avaudun Hengelle.

Tilaisuus, joka oli nimeltään Rukouksen ja sanan ilta, kesti alle kahden tunnin ajan. Entisessä seurakunnassani 25 vuotta sitten tuollaista oli nimitetty Sanan ja rukouksen illaksi.

Paikalta lähdettyämme vaelsimme läheiseen Lidliin, jossa viivyimme turhankin pitkän ajan. Sieltä taas jatkoimme kämpilleni juomaan kuumia juomia ja katsomaan Satakiloiset siskot -televisio-ohjelman erikoisjaksoa tallennuspalvelustani.

Siteeraan lopuksi nettisivuillani 1990-luvun loppupuolella julkaisemaani tekstiä Jeesuksen elämä ja raikkaudet. Seuraavassa tekstinpätkässä tulen samalla kertoneeksi sen, että normikristinuskolla ja minulla on kaikesta huolimatta jotain yhteistä hengellisessä ideologiassa: 

Jeesus opetti, että ihmisten tulee ennemmin kantaa toistensa taakkoja kuin moralisoida kanssaihmisiä kauheasti siitä, että nämä eivät aina pystyneet noudattamaan hirmuisen tarkasti juutalaisten uskonnollista lakia. Moraaliopetuksessa hän toi esiin sellaisen aivan uuteen ihmiskuvaan perustuvan näkemyksen, että Jumalan tahdon mukainen hyvä elämä on enemmän kuin hyviin tekoihin pyrkimistä ja pahojen tekojen välttämistä: Jeesus ulotti etiikan ihmisen sisimpiin vaikuttimiin asti. Tämän ihmiskuvan mukaan ihminen on moraalisesti ja siis Jumala-suhteensa kannalta psykofyysinen kokonaisuus, eikä vain ihmisen hyvien ja pahojen tekojen summa: ihmisen teot ja hänen käyttäytymisensä ovat hänen kokonaispersoonallisuutensa hedelmiä. Tässä, että Jeesus opetti eettisyyden vaatimusten ulottuvan myös ihmisen sisimpiin vaikuttimiin, vaikutti se tärkeä motiivi, että ihmiset ymmärtäisivät, ettei kukaan voi omiin voimiinsa turvaten täyttää moraalilain vaatimuksia. Kaikki ovat luonnostaan synnin vallassa eivätkä omiin, Jumalasta ja hänen valtakunnastaan irrallisiin mahdollisuuksiinsa turvaten kykene millään elämään eettisesti hyvää elämää. Siksi pitää kokonaan luopua yrittämisestä kelvata Jumalalle. Tämä oli asia, jota hänen lähimmät oppilaansakaan eivät oikein pystyneet käsittämään.

Jeesus sanoi kerran oppilailleen, että vaikeampi on kamelin mennä neulansilmän läpi kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan. Oppilaat olivat tästä aivan hämmennyksissään ja kysyivät häneltä, että voiko sitten kukaan pelastua. Jeesus vastasi heille: "Mikä on ihmisille mahdotonta, se on Jumalalle mahdollista."

...

PS. 30.11.2025: Ja tulin sitten tehneeksi tälle jatko-osan

torstai 6. marraskuuta 2025

Beagles-yhtye ja smurffit

Olen vasta nyt ymmärtänyt, että muiden tahojen ohella myöskin smurffit ovat käyttäneet fryygialaismyssyä.

Siitä huolimatta, että nämä olivat ennen wanhaan kivoja, niin silti Beagles-yhtye on haukkunut heitä.

Nimittivät sinisiksi pikkusieluiksi.

Ainakin piirretyssä Keltainen sukellusvene -elokuvassa.

Toiset pitävät päässään ja vielä oikealla lailla klassista vapautta symbolisoivaa fryygialaismyssyä, ja sitten Beagles haukkuu.

keskiviikko 5. marraskuuta 2025

Uskontojen "totuudet" ovat muuttuvaisia, ja se pitää vain hyväksyä

Periaatteessa ja käytännössäkin yksikään uskonnoista ei ole nk. kiveen hakattu. Ne kaikki muuttuvat aikaa myöten.

Mielestäni uskonnollisten yhdyskuntien ja kaikkien muidenkin tahojen tulisi hyväksyä sellainen totuus, että uskontojen "totuudet" ovat muuttuvaisia.

perjantai 31. lokakuuta 2025

keskiviikko 29. lokakuuta 2025

Kanadan parlamenttiin kuuluu senaatti

Kanada on parlamentaarisesti hallittu demokratia, jonka muodollinen päähenkilö on Yhdistyneen kuningaskunnan monarkki, jota maassa edustaa tämän nimittämä (kanadalainen) kenraalikuvernööri. Toisin kuin esim. Suomen eduskunta, on Kanadan parlamentti kaksikamarinen.

Olin joskus aikaisemmin tänä kuluvana vuonna 2025 jKr. ottanut selvää Kanadan parlamentin ylähuoneesta eli senaatista. En ollut muistanut tai tiennyt, että maan senaatin jäsenet eivät todellakaan ole saman pääministerin nimittämiä. Sain asiasta paremman selvyyden sitten.

Vuoteen 1965 saakka Kanadan senaattoreiden pesti oli ollut elinikäinen, mutta tuolloin saatettiin voimaan Kanadassa parlamenttiuudistus, jolla heidän pestinsä päättyy heidän 75. syntymäpäivänään. Viimeinen elinikäiseen pestiin nimitetty senaattori on kuollut vuonna 1999.

Kanadassa lainsäädännöstä ja hallituksen muodostamisesta huolehtii maan parlamentin alahuone, jonka jäsenet valitaan yleisillä vaaleilla. Mutta siitä enemmän joskus vuonna 2026.

Ja huomasin, että Kanadassa ei senaatin olemassaolo osana heidän parlamentaarista järjestelmäänsä nauti juuri minkäänlaista suosiota. Vielä siitä ei kuitenkaan olla pääsemässä eroon.

Alun perin senaatin oli ollut määrä estää demokraattisesti valittua alahuonetta saattamasta laeiksi yhteiskunnan eliitin kannalta ikävää lainsäädäntöä. Kanadan perustuslain muodostamisen aikoihin kun yhteiskunnassa vaikutti nykyistä enemmän epäluuloa kohdistuen äänestäjien kykyyn äänestää "järkevästi", etenkin nk. vastuullisten luokkien jäsenten keskuudessa.

Kanadan olemassaolo omana entiteettinään sai alkunsa vuonna 1867, kun Yhdistyneen kuningaskunnan parlamentti hyväksyi ensimmäisen Kanadan perustuslaeista. Se oli nimeltään The British North America Act. Kanadassa tästä ensimmäisestä ja tärkeimmästä perustuslaista käytetään nykyisin päivitetympää nimeä Constitution Act of 1867. Vuonna 1982 Kanadan pääministerin, quebeciläisen Pierre Trudeaun (1919-2000, virassa 1968–1979 ja 1980–1984) johtama hallitus yhteistyössä YKK:n pääministerin Margaret Thatcherin (1925–2013, virassa 1970-1990) johtaman hallituksen kanssa saattoi voimaan perustuslakitasoisen toisen lainsäädännön nimeltään Constitution Act of 1982. Tämä paitsi kanadalaisti maan perustuslait, niin myöskin määritteli kansalaisoikeudet ja -vapaudet.

Kanadan senaatin kansansuosion haperuutta selittää paitsi se, että senaattorit eivät ole äänestäjien virkaansa valitsemia, niin myöskin se, että varsinkaan nykyään ei senaatin jäsenten alueellinen edustavuus sisällä mitään järkeä.

Alun perin kuitenkin järjestelmän oli ollut tarkoitus varmistaa senaatin paikoissa jonkinlainen alueellinen tasa-arvo. Se alkuperäinen "järki", joka tässä edelleen pätee, on tällainen:

Ontarion provinssi lasketaan järjestelmässä yhdeksi "alueeksi, Quebec lasketaan toiseksi alueeksi, kolmanneksi alueeksi lasketaan "Atlantin provinssit" eli New Brunswick, Prinssi Edwardin saari ja Newfoundland ja Labrador. Neljänneksi alueeksi lasketaan Brittiläinen Kolumbia ja "preeriaprovinssit" elikkä Alberta, Saskatchewan ja Manitoba. Jokainen näistä "alueista" saa 24 senaattoria edustajikseen.

Tämä ei kuitenkaan millään lailla selitä Newfoundlandin ja Labradorin provinssin saamia kuutta senaattorin paikkaa eikä kolmen Pohjoisterritorion saamia kolmea paikkaa. Nämä "alueet" on määritelty melko mielivaltaisella tavalla vailla mitään johdonmukaista maantieteellistä tai poliittista logiikkaa.

Todellisuudessa senaatin paikkojen jaolla on enemmän tekemistä sen järjestyksen kanssa, missä eri provinssit liittyivät Kanadaan ja kuinka suuria ja voimakkaita ne olivat olleet niihin aikoihin. Näinollen jokaisella Kanadan neljästä alkuperäisestä provinssista, jotka ovat Ontario, Quebec, Nova Scotia ja New Brunswick, on varsin runsaasti senaatin paikkoja, kun taas kuudella "uudella" provinssilla, jotka alun perin olivat olleet harvaanasuttuja ja poliittisesti voimattomia, on vähemmän.

Tilanteen järjettömyys vähentää senaattoreiden arvovaltaa. Erittäin suuri osa kanadalaisista on halunnut muutosta paikkajakoon.

Kanadan senaatin virallinen tehtävä on hyväksyä kaikki parlamentin alahuoneen hyväksymät lakiehdotukset ennen kuin niistä tulee voimassaolevia lakeja. Käytännössä senaatti toimii kuitenkin eräänlaisena kumileimasimena. Pääministerin ja alahuoneen enemmistön tahtoa vastaan harvemmin senaattorit rupeavat pullikoimaan ihan riippumatta siitä, minkä puolueen pääministeri on heidät nimittänyt.

Vain harvoin ja joidenkin erityisen kiistanalaisten lakien kohdalla pääministerin puoluetta edustamaton senaatin jäsenten enemmistö voi mahdollisesti rohjeta toimia pääministerin tahtotilaa vastaan senaatin äänestyksissä.

Senaatti kuitenkin mieluummin ehdottaa lisäyksiä tai muutoksia alahuoneen hyväksymiin lakeihin kuin torjuu ne kokonaan.

Tätä nykyä Kanadan senaattorit tapaavat olla puuhakkaita erilaisissa kuulemisissa, valiokunnissa ja raporteissa, joissa he voivat tutkiskella asioita ja antaa neuvoja hallinnon muille tasoille. Koska senaattorit eivät kovin vahvasti ole mukana päivänpolitiikassa, heillä on suuri vapaus opiskella niitä aiheita, joita he pitävät itse mielenkiintoisina tai tärkeinä mutta joita valtavirtaa edustava poliittinen uoma jättää vähemmälle huomiolle. Joka tapauksessa maan kansalaiset tapaavat arvostaa senaatin raportteja monimutkaisista, haastavista tai poliittisesti epäsuosituista aiheista. Jos ei liikaa anneta painoa senaatin valuvioille, niin elintä voidaan pitää jossain määrin jopa hyödyllisenä laitoksena.

Maan kansalaisten keskuudessa senaattia pidetään laajalti epädemokraattisena ja elitistisenä elimenä, ja senaatin jäsenten tärkein tehtävä on käytännössä myönteisen ja kunnioitettavan kuvan antaminen senaatista ja työstään, joten kovin pahoja irtiottoja senaatin jäseniltä on yleensä turha odottaa.

Kanadan senaatin uudistaminen on kuitenkin muodostunut vaikeaksi, vaikka sitä kannatetaan maassa varsin laajalti, koska ei ole syntynyt riittävän laajaa kansallista yhteisymmärrystä siitä, mitä asian korjaamiseksi pitäisi täsmällisesti ottaen tehdä.

PS. Tämä tekstini perustuu enimmäkseen The Canada Guide -sivuston osioon Senate ja osaltaan myös osioon Constitution. Kyseessä ei ole mikään Kanadan virallinen sivusto, vaikka se on melko perusteellinen antamissaan tiedoissa, vaan ilmeisesti J. J. McCullough (s. 1984) -nimisen kanadalaisen Kanadan politiikkaan erikoistuneen kolumnistin ja mediakommentaattorin käsialaa. Miehellä on myöskin ollut taustavoimina hyviä tukijoita ja avustajia.

maanantai 27. lokakuuta 2025

Linux on jonkinlainen tervehenkinen vaihtoehto Windowsille

Olin lukenut tunnetun tietotekniikkanörtin blogimerkinnän Zorin-nimisestä Linuxin levitysversiosta. Hän ei ole kuitenkaan kovin hyvin Linux-käyttöjärjestelmän toimintaa tuntenut ennestään. Sain lopulta aikaan aihetta läheltä liipaten seuraavanlaisen kokonaisen blogimerkinnän (sitä laaja-alaisemman blogitekstini Mikä on Linux, vuoden 2025 versio voi myös käydä halutessaan lukemassa), oi, siis, katso:

Zorinia tosiaankin sanotaan Microsoftin Windowsista pois siirtyville ihmisille sopivaksi, eli vähemmän pelottavaksi, Linux-kokemukseksi. Mutta minulla ei itselläni ole siitä pahemmin kokemusta. Lienen joskus lyhyeksi ajaksi asentanut sen virtualisointisovelluksessa. Ilmeisesti ei ollut tehnyt minuunkaan erityistä vaikutusta. Asiaan voi vaikuttaa myös sellainen, että minusta Linuxin ei suinkaan pitäisi olla Windowsin kaltainen. Olen puolueellinen. Linux on Linux. Käyttöjärjestelmän graafisen käyttöliittymän voi toki tehdä sujuvaksi ja järkeväksi tavallisen ihmisen kannalta, ja tämä onkin järkevää. Siitä, mikä on sujuvaa ja järkevää voi ihmisillä tietenkin olla toisistaan eriäviä käsityksiä. Mutta ihmisillä on varaa valita (vai onko?).

Olen iät ajat pyrkinyt siihen, että käytän kotikoneillani – tätä nykyä niitä on kaksi, joista toista, tehokkaampaa käytän lentosimulaattoripelaamiseen ja joskus harvakseltaan tv-ohjelmien katsomiseen verkon kautta – sellaista Linuxin levitysversiota, joka sopisi melko hyvin myöskin aloittelijoille. Jos ketään kiinnostaa, niin toinen tietokoneeni on jossain määrin nuhapumppuinen ikivanha kannettava tietokone, jota käytän päivittäisiin asioihin. Olin saanut sen aikoinaan piristymään vaihtamalla siihen perinteisen mekaanisen kiintolevyn tilalle modernin SSD-kiintolevyn.

Windowsista Linuxiin siirtymistä suunnittelevan kannattaa muistaa, että hän tulee Linuxin pariin siirtyessään kokemaan kulttuurishokin. Se on likimain väistämätöntä. Linux-käyttöjärjestelmä on erilainen. Tai ainakin se, mikä on sen "konepellin" alla. Siltä ei voi odottaa windowsmaista käyttäytymistä.

Jo iät ajat on eri Linuxin levitysversioissa ollut keskitetty pakettienhallintajärjestelmä. Tämä tarkoittaa sitä, että eri sovellukset ja ohjelmistot asennetaan erityisen sovelluksen kautta ja tarvitsematta käydä ennen tätä haahuilemassa internetissä. Ellei aivan välttämättä halua käyttää perinteistä komentorivisovellusta tällaiseen, niin voi sanoa, että kaikkiin "tavalliselle kansalle" tarkoitettuihin Linuxin levitysversioihin on sisällytetty graafinen sovellus, jota voi käyttää hiiren avulla. Ja järjestelmä sitten imuroi halutun paketin internetistä valmistajan pakettilähteestä. Hakusanat sovelluksessa kirjoitetaan toki näppäimistöllä. Tällaisessa hallintasovelluksessa voi olla olemassa myöskin valmis kätevä jaottelu erityyppisiin ohjelmistoihin, kuten Apuohjelmat, Kirjasimet (tai "Fontit"), Grafiikka, Internet, Järjestelmätyökalut, Ohjelmointi, Pelit, Tiede ja koulutus, Toimisto-ohjelmistot, Ääni ja video, Flatpak, Kaikki ohjelmistot.

Vastaavanlainen jaoittelu saattaa näkyä myös eri Linuxin levitysversioiden ohjelmistovalikossa.

"Levitysversio" tarkoittaa sitä, että mikä tahansa taho voi paketoida eri ohjelmisto-osista käyttövalmiin Linuxin levitysversion. Jotkut niistä voivat olla tavallisen ihmisen kannalta vaikeita. Mutta eniten maailmalla käytetään sellaisia, joissa oppimiskynnys ei ole kovin jyrkkä.

Tällainen "taho" voi olla niin yritys kuin yhteisö, joskus jopa yksittäinen ihminen. On olemassa myös kaiken maailman erikoiskäyttöihin tarkoitettuja Linuxin levitysversioita.

Itse käytän kotikoneissani Linux Mintiä. Mint perustuu toiseen helppokäyttöiseen levitysversioon, Canonical-yhtiön nyt 21 vuotta täyttäneeseen Ubuntuun. Mintistä on nykyään olemassa myös tooodella wanhaan ja alkuperäisehköön levitysversioon Debianiin perustuva versio sen vuoksi, että jos Ubuntun tekijätiimi joskus saisi aikaan sellaisen Ubuntun, joka on teknisesti turhan monimutkaista muuntaa toimivaksi Mintiksi, niin Debianiin perustuva versio on varasuunnitelmana. Ja kyllä Mintin Debian-versiokin on jo nyt ihan toimiva järjestelmä.

Linux-maailmassa on ihan tavallista, että levitysversiot perustuvat toiseen levitysversioon. Ubuntukin on alun perin perustunut Debianiin.

Debian on melko hyvä tavalliselle käyttäjälle nykyään, mutta minua henkilökohtaisesti ärsyttää siinä se, että siinä joutuu yhden käyttäjän tietokoneellakin käyttämään kahta eri salasanaa, joista toisella kirjaudutaan omaan profiiliin ja sen juttuihin, ja toisella ylläpidetään järjestelmää. Aikoinaan olin kyllä käyttänyt Debianiakin, mutta siitä on aikaa.

Ubuntun tekijätiimi oli aikoinaan keksinyt sen, että tavallisen käyttäjän käyttäjätunnuksen voisi salasanan kirjoittamalla korottaa väliaikaisesti hallinnoimaan käyttöjärjestelmää, ja olen siitä sille ikuisesti kiitollinen. Tämä Debianiin pohjautuvan järjestelmän uudistus on periytynyt tai kopioitu myöskin käyttämääni Mintiin, ja moneen muuhun.

Nykyään on jossain määrin harvinaista, että Linuxin käyttäjä joutuisi käyttämään komentorivisovellusta. 20 vuotta sitten, jolloin minä aloitin tämän kanssa, tuollaista joutui tekemään enemmän. Käyttäessäni muinoin Debiania jouduin sen asennuksen jälkeen käyttämään komentoriviloitsua, jotta sain näyttöpalvelimen toimimaan oikein. Nykyään en niin kovin hyvin enää muista noita asioita.

Komentoriviloitsuja opettelemalla voi toki nykyisinkin kyetä hallitsemaan varsin pitkälle ja syvältä omaa Linux-järjestelmäänsä (ellei käytössä ole sellainen moderni keksintö kuin ei-muutettavissa oleva Linux-järjestelmä). Mutta se on omasta halusta kiinni.

Linux-käyttöjärjestelmässä on mielestäni parasta se, että sen käyttäjä ei ole sidottu yhteen ohjelmistoyhtiöön, koska kyseessä on hajautettu projekti. Linuxin käytön aloittavalle ihmiselle ensimmäinen valinta koskeekin sitä, että minkä "Linuxin" hän haluaa ottaa käyttöönsä. "Näytä minulle Linux" on järjetön pyyntö, johon on kuitenkin suhtauduttava asiallisesti.

Eri levitysversioissa käytetään myös erilaisia työpöytäympäristöjä. Suosituimpia tällaisia on noin kymmenkunta. Ne eroavat toiminnallisuuksiltaan, rakenteeltaan sekä ulkonäöltään. Ja yhdet vaativat vähemmän resursseja tietokoneelta, ja toiset taas hiukan enemmän. Voi sanoa nyrkkisäännön olevan, että suurin piirtein mikä tahansa Linuxissa käytettävä työpöytäympäristö on kevyempi kuin uusin Windowsin versio.

Jos pitäisi käyttöliittymän olemusta verrata Microsoft Windowsiin, niin Linuxissa käytettävistä työpöytäympäristöistä KDE:ta ja Cinnamonia voisi verrata Windowsin käyttöliittymään jossain määrin. Gnomesta taas voisi sanoa, että se on varsin erilainen. XFCE voi muistuttaa Windowsin käyttöliittymästä, jos se on muokattu sellaiseksi. LXQt ja LXDE ovat periaatteessa windowsmaisia.

KDE ja Gnome ovat mainitsemistani työpöytäympäristöistä raskaimpia. KDE on käyttöliittymältään, toiminnoiltaan ja muokattavuudeltaan hirvittävän monipuolinen. Gnome taas on suunniteltu sen oloiseksi kuin se olisi tarkoitettu idiooteille, mutta sitä saa ilmeisesti laajennusten avulla muokattua haluamiinsa suuntiin. XFCE on monipuolisesti muokattavissa mutta saattaa vaikuttaa graafisesti vanhentuneelta.

Cinnamon on hiukan KDE:ta ja Gnomea kevyempi. Itse käytän kotikoneissani Cinnamonia. XFCE, LXQt ja LXDE ovat kevyehköjä. Toki on olemassa myös näitä kevyempiä työpöytäympäristöjä, kuten Moksha ja Trinity, mutta lopulta päädytään lähelle syvää päätä, jossa käytetään vain ikkunamanagereita, ei kokonaista työpöytäympäristöä.

Linuxia voi toki halutessaan käyttää pelkästään merkkipohjaisena, mutta tällainen käyttö on tavallisinta palvelinympäristössä, ja tuskin kovin moni tavallinen ihminen sellaista käyttötapaa haluaa itselleen. Eikä onneksi tarvitsekaan.

Valinnanvaraa Linux-maailmassa siis on, ja ehkä hiukan liikaakin. Ja kuten kerroin aikaisemmin, niin on olemassa myöskin liuta erityiskäyttöön suunniteltuja Linuxin levitysversioita.

Tämä Linuxin tietty hajanaisuus merkitsee sitä, että Linuxin käyttö tulee mitä luultavimmin "aina" vaatimaan käyttäjältä enemmän "lukeneisuutta" kuin Windowsin käyttö. Ei voi vain odottaa, että "Linux" on aina samanlainen. Pitää kysyä: "Mikä Linux, mikä niistä?"

Pelien suoratoistopalvelun Steamin olemassaolo on auttanut Linuxia suuresti pelitarjonnan kannalta, vaikka nimikkeiden määrä on Linuxille vielä merkittävän paljon pienempi kuin Windowsille. Wine-ei-emulaattoriin, joka on eräänlainen Windows-yhteensopivuusrajapinta, perustuva ohjelmisto Proton on myöskin lisännyt runsaasti pelitarjontaa Linuxin käyttäjille saman Steamin kautta. Tätä nykyä suurimman osan palvelussa tarjolla olevista Windows-peleistä voi sanoa toimivan jo Linuxissakin. Mutta vielä nykyään monet tietokonepeleihin sisällytetyt invasiiviset huijauksenestoohjelmistot eivät siinä toimi. Kaikkia ohjelmistojen lonkeroita kun ei Linux-maailmassa kerta kaikkiaan siedetä.

Pakettienhallintajärjestelmienkin maailma on ollut hieman hajallaan, kun on käytetty erilaisia paketointijärjestelmiä eri Linuxeissa. Nykyään on toki käytössä Flatpak-niminen "globaali" paketointi, joka oletuksena toimii tai jonka saa helposti otettua käyttöön missä tahansa tavanomaisessa Linuxin levitysversiossa. Täten ohjelmistojen tekijöiden on myös aikaisempaa helpompi saattaa tuotoksensa eri levitysversioiden käyttäjille. Canonical on Ubuntuunsa pakottanut vastaavan mutta poropietarin Snap-paketoinnin, mikä on harmittanut Mintin tekijätiimiä. Mutta Mint on sitoutunut käyttämään kuitenkin avoimen lähdekoodin Flatpakia.

Kumpikin näistä globaaleista ohjelmistojen jakelutavoista on toteutettu siten, että ne on "hiekkalaatikoitu", eli yksittäinen sellaisen kautta asennettu sovellus ei kykene järkyttämään koko Linux-järjestelmää.

Flatpakissa (ja Snapissa) on lisäksi sellainen lievästi huonompi puoli, että koska sovelluksen tai ohjelmiston tarvitsemat ohjelmistoriippuvuudet on paketoitu mukaan samaan järjestelmän internetistä lataamaan pakettiin, niin siksi Flatpakin kautta saatavat ohjelmistot vievät ladatessa jonkin verran enemmän kaistaa ja tietokoneella sitten kiintolevytilaa kuin perinteinen paketointi, joka tulee Linux-järjestelmän omien pakettilähdeiden kautta. Toisaalta nykyään sekä kaista että kiintolevytila ovat halpoja.

Melko pitkään on ollut jo asianlaita sellainen, että kun on ensin "polttanut" Linuxin muistitikulle – ennen käytettiin DVD-levyjä ja vielä aikaisemmin oli käytetty CD-levyjä hommaan – voi muistivälineeltä käynnistää tietokoneen, ja käydä "live-levyn" avulla tarkastamassa, miltä uusi järjestelmä näyttää. Kyseessä on siis eräänlainen demo. Yleensä demosta itsestään käsin on mahdollista käynnistää itse levitysversion asennusohjelma.

Normaali Linuxin levitysversio on periaatteessa helppo asentaa, mikäli ei aio asentaa sitä Windowsin rinnalle ja mikäli ei ole välttämätöntä tehdä käsin muutoksia levyosioihin. Voi pistää halutessaan asennuksen automaattiajolle, ja välillä vain vastaa asennusohjelman esittämiin kysymyksiin hiirellä tai näppäimistöllä. Varmuuskopiot omista tiedostoista tulee toki tehdä ennen kuin aloittaa asentamisen. Linuxissa myöskin käytetään eri tiedostojärjestelmiä ja hakemistopolkuja kuin Windowsissa.

Täytyy kuitenkin muistaa, että jos haluaa molemmat käyttöjärjestelmät omalle tietokoneelleen, niin koska Microsoft on molo, niin Windowsin tulee sijaita ihan levyn juuressa. Eli ensin Windowsin pitää olla asennettuna, ja sitten voi kiintolevyltä vapauttaa ja varata levytilaa Linuxille.

En ole itse vielä testannut asiaa, koska en omista tietokonetta, jossa olisi Windows sisäänleivottuna, mutta mitä ilmeisimmin Rufus-nimisen ohjelmiston avulla on mahdollista mutkattomasti "polttaa" haluamansa Linuxin levitysversio muistitikulle sillä lailla, että tietokone on mahdollista käynnistää siltä ja sen jälkeen asentaa tietokoneeseen Linux.

Tuolla Rufuksen nettisivulla ensimmäinen linkki Rufus-ohjelmiston imuttamiseen koneelle on sellainen, joka sopii melkein kaikille. Ajettava ohjelma tallennetaan johonkin paikkaan tietokoneen kiintolevylle, ja sitten käynnistetään se. Sovellusta ei tarvitse mitenkään asentaa, jotta voi käyttää sitä.

Sovellusversion tyyppi on "Normaali" ja alusta Windows x64. Se latausvaihtoehto, jonka kohdalla lukee "Portable", on sellainen versio, jonka voi tallentaa esim. muistitikulle siten, että se on käytettävissä sieltä. Alusta Windows x86 taas merkitsee sitä, että versio on tarkoitettu 32-bittisille PC-tietokoneille. Ne ovat jo melko vanhoja tietokoneita nykyään. Mutta pitää olla vähintään Windows 8, jotta Rufusta voi käyttää.

Niin, ja varmaankin minun kannattaa tässä vielä mainita se, että moderneissa PC-tietokoneissa voi olla tarpeellista ennen muistitikulta tietokoneen käynnistämistä ottaa tietokoneen laiteohjelmiston asetuksista Secure Boot pois väliaikaisesti pois päältä. Tietokoneen käynnistymisen jälkeen yleensä pääsee noihin asetuksiin jonkin pikanäppäimen kautta. Se vain on erilainen eri valmistajien tietokoneissa ja joskus samankin valmistajan tietokoneissa. Käynnistyksen jälkeen tietokone saattaa kyllä enemmän tai vähemmän lyhyesti väläyttää ruudulle maininta käytettävästä näppäimestä.

Minusta kuitenkin Rufus, kun olin sitä lopulta päässyt kokeilemaan käyttööni väliaikaisesti saamallani Windows-tietokoneella, sai aikaan sen, että minun ei tarvinnut käydä laittamassa Secure Bootia pois päältä.

Rufus vaikutti suhteellisen helpolta käyttää. 

Tämän linkin kautta pääsee sitten niin halutessaan imuttamaan Linux Mintin viimeisimmän version. Cinnamon-työpöydällä varustettu versio on Mintin versioista raskain, vaikka ei silti sekään ole kauhean raskas. Muut kaksi eli XFCE- ja Mate-työpöydällä varustetut versiot ovat hiukan kevyempiä. Toiminnallisuus versioissa on kuitenkin suurin piirtein samanlainen.

Download-linkeistä pääsee sivulle, jolta imutuksen voi laittaa käyntiin. Sivulta löytyy alempaa latauspeilit – englanniksi mirrors –, joista voi valita lähimpänä omaa fyysistä sijaintia sijaitsevan palvelimen, jotta lataus sujuu nopeammin. Sweden eli Ruotsi ja Denmark eli Tanska lienevät parhaita valintoja Suomessa asuvalle suomalaiselle.

Siirrytään sitten lopuksi WWW-selainten käsittelyyn.

Yksityisyyden kannalta Google Chromea parempi selain asentaa on avoimen lähdekoodin Chromium-selain, jonka päälle Google muuten on rakentanut tämän poropietari-Chromensa. Chromium käyttää hyväkseen kyllä Googlen verkkopalveluita, mutta muuten kyseessä on ihan normaali, toimiva WWW-selain, mutta tosin Windowsin käyttäjille siitä ei ilmeisesti ole olemassa valmiiksi käännettyä versiota. Chromiumin saa asennettua mitä todennäköisimmin suoraan käyttämänsä Linuxin levitysversion pakettienhallinnasta. Joissain harvinaisissa tapauksissa se saattaa olla valmiiksi asennettuna Linux-järjestelmässä.

Microsoftin WWW-selain Edge perustuu nykyisin myöskin Chromium-pohjalle. En kuitenkaan laskisi Edgeä yksityisyyttä kunnioittavaksi.

Mutta on myöskin olemassa Chromium-pohjaisia yksityisyyttä kunnioittavia selaimia, sellaisia kuten Vivaldi, Opera ja Brave. WWW on mennyt siitä hulluksi, että jostain syystä kaikki siellä olevat palvelut eivät toimi täysin oikein Mozilla Firefoxilla ja siihen pohjautuvilla selaimilla. Siksi käytän omissa tietokoneissani Firefoxin ja siihen perustuvan Zenin lisäksi Chromium-pohjaista Bravea. Ja syy sille, miksi valintani on Mozillan Firefox on se, että haluan alalle kilpailua. Minusta sellainen maailma on huono, jossa käytetään pelkästään Chromium-pohjaisia WWW-selaimia. Se maailma on kyllä nyt lähellä, ikävä kyllä. Firefoxia voi vähäiseksi menneen nykyisen käyttäjämääränsä vuoksi nykyään luonnehtia kalpeaksi aavistukseksi entisestä suuruudesta.

Google Chromea ei mitä luultavimmin ole sisällytetty oletuksena yhdenkään "normaalin" Linuxin pakettilähteisin, koska Chrome ei kunnioita käyttäjien yksityisyyttä. Sen Linuxin käyttäjä joutuukin täten hakemaan wanhan ajan tapaan Googlen internetsivulta, jos siis sellaisen haluaa käyttöönsä. Sama koskee Edgeä, josta on nykyään olemassa jonkinlainen Linux-versio.