Uneni: Menin Suomen virallisen evankelisluterilaisen kirkon jumalanpalvelukseen

Näin jokin aika sitten seuraavanlaista unta:

Olin menossa jumalanpalvelukseen. Olin ilmeisesti lievästi myöhässä, ja siksi Vapaakirkon pastori veti edestäni kirkon oven kiinni. Mutta vieressä olikin onneksi Suomen virallisen evankelisluterilaisen kirkon jumalanpalvelustila, ja pääsin sinne.

Vastaanotto seurakunnassa oli lämmin. Tervetulojuomaksi sai ottaa mehua ja vettä. Taisin ottaa kumpaakin.

Oikeassa elämässä en ole aikeissa ruveta käymään Suomen virallisen evankelisluterilaisen kirkon jumalanpalveluksissa. Mutta uneni liittyy varmaankin siihen, että huolimatta nykyisestä uskonnottomuudestani (tätä linkkiä klikkaamalla pääset lukemaan tekstini koko hengellisen elämäni historiasta) suhteellinen ateismini näyttää vieneen minut paradoksaalisesti lähemmäksi Jumalaa. Sama juttu varmaan kuin nuorilla hindumiehillä, jotka henkistyvät katsellessaan pornahtavia temppelikoristeita.

En oleta, että Kristuksen sovitustyön takana todella olisi Jumala, vaan olen ajatellut kyseessä olevan psykologisen ilmiön, mutta arvostan itse asiassa suuresti sitä, mitä oletettu Jumala näyttää tehneen ihmiskunnan hyväksi keksiessään omasta "päästään" Kristuksen sovitustyön. Nerokasta suorastaan!

Ja vielä Suomen vapaakirkosta sanoisin, että minulla ei tosiasiassa ole sen kummemmin antipatiaa sitä kuin Suomen virallista evankelisluterilaista kirkkoakaan kohtaan. Ja jos ketään kiinnostaa, niin olin kaksikymmentä vuotta sitten joidenkin vuosien ajan jopa Suomen vapaakirkon jäsen. Ja joskus aikaisemmin olin ollut hyvän aikaa taas Suomen virallisen evankelisluterilaisen kirkon jäsen. Näissä kahdessa kirkossa on ainakin se hyvä puoli, että niissä ymmärretään hyvin Kristuksen sovitustyö...

...

PS. 22.12.2021: Laitetaan tämä tänne, eli aiheeseen liittyen pieni päivitys. Oi, katso: Sydän täynnä kiitollisuutta jylisen, eli taas yksi melko outo blogimerkintä.

Uneni: Tuomiolla ajatusrikoksesta

Näin jokin aika sitten sellaista unta, että oli oikeudenkäynti, jossa olin syytettynä jostakin, luultavasti ajatusrikoksesta. Ilmeisesti kyseessä oli yhdysvaltalaistyyppinen valamiesoikeudenkäynti, sillä onnistuin esiintymään istunnossa itseni kannalta epäedullisesti, ja tämä vaikutti siihen, että minut sitten tuomittiin syylliseksi. Ja ei sitten muuta kuin seuraavalle portaalle eli vetoomustuomioistuimeen...

Unta oikeudessa syytettynä olemisesta en ollutkaan aikaisemmin nähnyt.

Olen oikeassa elämässä luultavasti itse liian tuntematon joutuakseni kovin helposti valtakunnansyyttäjänviraston syyniin, mutta luultavasti minunkin blogeistani löytyisi jonkin verran sellaista tuhmaa tavaraa, joka voisi ainakin periaatteessa kiinnostaa sitä.

Olenkin nk. pääblogissani käyttänyt viime aikoina seuraavia aihetunnisteita:

kiihottaminen
uskonrauha
Mika Illman

Jos joku ei tiedä, kuka Mika Illman on, niin hän toimi joitakin vuosia sitten valtakunnansyyttäjänä. Hänen ollessaan virassa Jussi Halla-ahoon (joka ei silloin vielä ollut Perussuomalaisten puheenjohtaja) valtakunnansyyttäjänvirasto käytti paljon aikaa. Illman määräsi poliisin jopa syynäämään Halliksen koko siihenastisen blogituotannon. Mutta uskoisin, että kielitieteellinen tuotanto jätettiin syynäämisen ulkopuolelle. Ja vuonna 2010  Korkein oikeus lopulta tuomitsi Halliksen sananvapauden käytöstä sakkotuomioon. Jiri Kerosen vanhasta blogista löytyy edelleenkin Kerosen omalla tietopuolisella saatetekstillä varustettuna ko. Halla-ahon kirjoitus 'Muutama täky Illmanin Mikalle', jonka vuoksi Hallis tuli tuomituksi oikeudessa.

Runoni: Lohikäärmeet

Ne tupruttavat,
ronskevat,
tuli väikkyy
väikkymistään
Savu vie näyn –
kuin mustaruutia
käytettäisiin
Hajunsa on paha,
ja taistelukenttä
pimennossa
Lohikäärmeiden kokoontuminen

Kun Karjala on saatu takaisin, niin
minäkin sellainen olen oleva

Ja, oi, katso: 18.2.2020 minä tämän kirjoitin. Aihe oli kyllä mielessä väikkynyt pitempäänkin.

Uneni: Ei lähisukulaisten kahvitus, vaan hoitoa

Näin jokin aika sitten seuraavanlaista unta:

Olin jossain paikassa joidenkin lähisukulaisteni kanssa. Tarkoitus oli nauttia kahvit yhdessä ulkosalla pöydän ääressä.

Mutta minulla oli virtsahätää. Ja tässä vaiheessa olimmekin paikan, jota kutsun mummilaksi, tontilla. Jostain syystä en viitsinyt pimpottaa kummieni ovikelloa, vaan lähdin kiertämään taloa siinä toivossa, että löytäisin toisen virtsaamiseen soveltuvan paikan. Löysin jostain oven, ja oi, katso: siellä olikin jokin hoitopaikka, ja minulle oli varattu siellä hoitojakso. Mietin, että kun oli jäänyt kahvi vielä toistaiseksi ottamatta, niin tulisiko hoitaja kanssani sinne minun ja sukulaisteni pöydän ääreen.

Mummila-nimisessä paikassa on asunut isäni vanhempien lisäksi aina myös muita isovanhempieni sukulaisia. Ukkini oli kuollut jo vuonna 2005. Mummi on 2010-luvulta alkaen asunut hoitokodissa. Itse olin asunut mummilan talossa vanhempieni ja vanhemman pikkuveljeni kanssa peruskoulun toiselle luokalle asti. Ja mitä tulee tähän hoitoteemaan, niin olen itse ollut hoidossa vuosina 1990 ja 1991. Näen harvoin mutta kuitenkin joskus hoitoteemaisia unia.

...
PS. 21.4.2020. Ai niin. Olisi varmaan asiallista tarjota tässä linkki myöhemmin julkaisemaani blogimerkintään Mummini Elma.