sunnuntai 21. joulukuuta 2025

"Paiseet" on mun aatteet

Siteeraan Duodecimin Terveyskirjaston tiivistelmää paiseita käsittelevässä artikkelissa:

Paiseella tarkoitetaan missä tahansa kehon osassa esiintyvää bakteeritulehduksen synnyttämää pesäkettä, joka käsittää märkää täynnä olevan ontelon. Märkä on vihertävää eritettä, joka sisältää kuollutta kudosta ja valkosoluja sekä bakteereita.

Jokin aika sitten oli kaksi kaveriani tullut luokseni viettämään iltaa erityisen koulutustilaisuuden merkeissä. Monta päivää sen jälkeen toinen heistä palasi asiaan viitaten siihen, että olin sanonut, että voisin itse leikata paiseita pois. Hän kysyi, että onko tuttavapiirissäni joku lääkäriksi itseään väittävä, kun moinen oli juontunut mieleeni.

Kerroin hänelle, että se oli tullut mieleen siitä, että olen katsellut nk. paiseohjelmia jo vuosien ajan, joten kystien ja lipoomien poistaminen on muodollisesti tuttua jo. Kerroin hänelle myös, että itse en tunne ketään lääkäriä, mutta kyseisen koulutustilaisuutemme kolmannen osallistujan sukulainen on valmistumassa sellaiseksi.

Kyseiset nk. paiseohjelmat ovat tulleet ja tulevat edelleen TLC-televisiokanavalta.

Ihmettelen kyllä sitä, että hänen täytyi tuollaisia kysellä, sillä olin luullut hänen kyllä kykenevän muistamaan, että olen katsellut paiseohjelmia päivin öin varsin pitkän ajan kuluessa. 

"Paise" on toki jossain määrin väärä sana kuvaamaan aihepiiriä. Paljon suuremmassa määrin näissä ohjelmissa lääkärit ovat poistaneet kystia ja lipoomia eli rasvapatteja. Näiden poistamisesta vuosien ajan näitä ohjelmia tiiviisti seuranneena luulen jotain jo ymmärtäväni. Mutta jos kasvain osoittautuisikin yllättäen joksikin muuksi, niin sitten olisin mahdollisesti pulassa. Ja potilaanikin. Enkä sitä paitsi mitä luultavimmin osaisi ommella kirurginveitsellä aikaansaamaani haavaa kauniisti kiinni.

Paljon muunkinlaisia iho-ongelmia on näissä ohjelmissa käsitelty. Kuten steatokystoomia, kyhmykutkaa ja psoriasista. Ja märkäistä hikirauhastulehdusta, jonka latinankielinen tieteellinen nimi hidradenitis svppvrativa miellyttää minua huolimatta sairauden tietystä kammottavuudesta.

Ohjelmien nimien suomennokset vain ovat pitkälti noudattaneet samaa kaavaa: Tohtori paise, Paiseklinikka, Tohtori jalkapaise.

Ensimmäinen näistä ohjelmista, jota olin alkanut seuraamaan, oli ollut Tohtori paise, joka alkukielellä englanniksi kuuluu Dr Pimple Popper. Sana "pimple" siis viittaa nimessä lähinnä finniin, joten sekään ei ole kovin kuvaava, mutta se on kyseisen ihotautikirurgin Sandra Leen lempinimi ammatinharjoittajana.

Kerroin vastausviestissäni kyseisellä kaverilleni, että 1990-luvulla olin viimeksi tuntenut henkilökohtaisesti jonkun lääkärin.

Innostuin "paise"-aiheesta niin, että sanoin kolmannelle koulutustilaisuuden osallistujalle, – hänen nimensä on Liisa – joka on myöskin suuri "paiseiden" ystävä, että me voisimme ottaa messiin erään sukulaiseni ja ruveta yhdessä kansanlääkitsijöiksi. Ja hän itse on koulutukseltaan lähihoitaja, joten meillä olisi lievää koulutuspohjaa mukana. Poistaisimme siis lähes pelkästään kystia ja lipoomia. Haavojen kiinniompelun lisäksi suuri ongelma tulisi kyllä olemaan se, että mihin me voisimme lähettää näytteet poistamistamme kasvaimista tutkittavaksi. 

Kyseinen sukulainen, kun hän oli kerran useita vuosia sitten tullut kesäaikaan olemaan minun ja veljien mökillä, oli kanssani valistanut muita läsnäolijoita "paiseiden" oikeaoppisesta poistamisesta. Se oli hienoa!

Liisa ehdotti vähän myöhemmin, että voidaan ottaa "firmaamme" mukaan tämä hänen valmistuva lääkärisukulaisensa. Ja koska tämä on harrastanut karatea, niin sanoin, että lääkärikumppanimme kykenisi hoitamaan tilanteen, jos joku potilas ryhtyisi joskus hankalaksi.

"Lääkäritakki ja karatevyö", hän myös sanoi. Lääkäri, jos olisi mukana, voisi toki auttaa estämään hoitovirhekanteluita. Lisäksi se auttaisi potilaita.

Olin ajatellut, että lääkärimme ei edes lähtisi mukaan firmaamme. Joutuisimme täten mainostamaan firmaamme ja esittelemään sen viihdepalveluna.

Mutta kaverini oli päässyt vielä puheisiin sukulaisensa kanssa. Tämä oli kertonut hänelle, että paiseet sinänsä inhottavat mutta ihotautikirurgia voisi siitä huolimatta kiinnostaa.

Aiheeseen jotenkin liittyen, olen myöskin pitänyt Television potilastapauskertomukset -nimistä blogia. Valitettavasti en ole yli vuoteen saanut julkaistua siellä mitään. Milloin saisin ryhdistäydyttyä asiassa!!?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti