Oi, katso ihmistä

Ihmisiä voi tarkkailla ja tarkastella myös antropologisesta ja etologisesta näkökulmasta, vaikka ei olisi antropologi tai etologi. (Etologia on eläinten käyttäytymistä tutkiva tiede.)

Uskon, että maailmankaikkeus ei ole moraalinen järjestelmä

Yksi tärkeimmistä roomalaiskatolisen kirkon kristillisuskonnollisista kriitikoista ja yksi 1500-luvun tärkeimmistä "uskonpuhdistajista" eli reformaattoreista oli saksalainen Martti Luther (1483–1546), joka ikään kuin vahingossa tuli perustaneeksi luterilaisen kirkkokunnan.

Luther apostoli Pavlvkseen (suomenkielisessä Raamatussa Saulin roomalainen nimi Pavlvs on ollut muodossa "Paavali") aitojen kirjeitten opetuksiin perustuen oli sitä mieltä, että oleellista ei ole, mitä ihminen tahtoo tai ehtii vaan se, että Jumala armahtaa.

Kyse ei käsittääkseni ole tässä pelkästään alkuperäisistä Pavlvksen teologisista ajatuksista vaan myös kristinuskoisten mestarin, 30-luvulla rankasti teloitetun Jeesus Nasaretilaisen, opetuksesta.

Itse kannatan sikäli tätä ajatusta, että kannattaa luopua omasta yrityksestään kelvata "Jumalalle" ja vain avautua "Hänen" "pyhälle hengelleen" taikka voimavaikutukselleen. Jos näin voi sanoa. (Koen joka tapauksessa olevani ei-teisti, ei teisti.)

Mutta palatakseni Lutheriin. Hän oli Pavlvkseen tältä osin nojautuvassa teologiassaan ollut sitä mieltä, että ihminen on kuin ratsu, jolla ratsastaa joko Jumala tai Paholainen. Hän oli tahdon vapauteen liittyen jopa kirjoittanut kirjan nimeltä Sidottu ratkaisuvalta.

Hän oli sitä mieltä, että Jumala oli ennalta valinnut jotkut ihmiset taivaaseen. Epäsuorasti hän oli toki myös sitä mieltä, että Jumala oli ennalta valinnut toiset ihmiset helvettiin. (Jätän nyt käsittelemättä helvetinpiinaopin, koska se ei tähän käsittelyyn isommin kuulu, mutta tämän linkin kautta pääsee halutessaan tarkastelemaan omaa käsitystäni asiasta.)

Itse olen tahdon vapaudesta sitä mieltä, että ihminen tekee päätöksiä ja valintoja kuten muutkin eläimet (ihminen on biologisesti katsoen eläin). Ihmisen päätösten ja valintojen maailma vain on erittäin paljon monimutkaisempi ja monipuolisempi kuin melkein kaikilla muilla eläimillä, koska ihmisen aivot mahdollistavat monipuolisen kulttuurin ja uuden luomisen.

Mutta vaikka ihminen täten onkin kuin "luomakunnan kruunu" – tällaista ilmaisua ei muuten Raamatusta löydy – niin ihmisellä niin kuin kaikilla muillakin elävillä valitsijoilla ja päätösten tekijöillä valinnat ja päätökset riippuvat kaikista tekijöistä, jotka ovat vaikuttaneet hermoston tilaan kullakin hetkellä.

Ei ole ihmiselläkään fysiikan rautaisten lakien syy-seuraus-suhteesta vapaita aivojen toiminnan tiloja. 

Mutta itse uskon myös, että kysymys tahdon vapaudesta ei ole kovin oleellinen. Mielestäni sillä ei ole väliä, kuka tai mikä on ohjaksissa. Kannattaa vain nauttia kyydistä. Tämä on minun mielipiteeni.

Ja kysymys tahdon vapaudesta on filosofinen eikä niinkään kovin tieteellinen ongelma.

Tiede kun käyttää tieteellistä menetelmää saavuttaakseen objektiivista tietoa.

Tiede ei kuitenkaan pyri saavuttamaan mitään perimmäistä tietoa tai totuutta, koska sellainen ei ylipäätään ole mahdollista objektiivisen tarkastelutavan kautta.

Perimmäiset totuudet jäävätkin uskontojen, elämänfilosofioiden, silkan filosofoinnin (parhaimpana esimerkkinä kenties rationalisti | Sokrates (470/469–399 eKr.)), mietiskelyn ja meditoinnin sekä subjektiivisten käsitysten heiniksi.

Minusta on järkevää olettaa, että maailmankaikkeus ei ole moraalinen järjestelmä, sillä objektiivisesti sellainen ei ole osoitettavissa olevaksi.

Jokainen voi kuitenkin subjektiivisesti uskoa ihan mitä haluaa. Oman pään sisäiset "totuudet" ovat täysin normaaleja asioita ja toivottavasti sallittujakin nyt ja aina.

Jokainen voi myös itse päättää, mitä ajattelee "tahdon vapaudesta".

PS.:

Minulla on piintynyt tapa kirjoittaa latinankieliset sanat siten, että U:n korvaan V:llä ja J:n I:llä. Tapani johtuu siitä, että latinan kielessä kyse oli ollut saman äänteen eri versioista. "V" ja "I" lausutaan latinassa joko konsonanttisempana taikka vokaalisempana versiona riippuen siitä, millaisessa ympäristössä sanassa se sijaitsee.

Turhuuksien turhuus, kaikki on turhuutta

Eilen mieleeni oli noussut ajatus kaiken turhuudesta. Tämän laukaisi päähäni se, että satuin kuulemaan Tuomari Nurmion ikivireän "lastenlaulun" Lasten mehuhetki vuodelta 1981.

Onnistuin myös lopulta keksimään, mihin ajatus kaiken turhuudesta liittyi.

Se liittyi siihen, että minua jonkin verran ottaa päähän eettisten pyrintöjen turhuus. Eetikkona oleminen ja eläminen on kovin hedelmätöntä.

Asiaan jotenkin liittyen, siteeraan alla kristinuskoisten pyhän kirjan Raamatun vanhimmassa 3/4-osassa eli Vanhassa testamentissa olevaa Saarnaajan kirjaa, tarkemmin sanoen sen luvun yhdeksän jaetta 11. Raamatun versio on Suomen virallisen evankelisluterilaisen kirkon Raamattu vuodelta 1992. Oi, katso:

Vielä tämän minä havaitsin auringon alla:

Juoksu ei ole nopeiden vallassa
eikä sota sankareiden,
ei leipä viisaiden,
ei rikkaus kyvykkäiden
eikä menestys älykkäiden.

Kaikki on ajan ja kohtalon vallassa.

Siteeraan vielä saman luvun alusta jakeet yhdestä kolmeen:

Kaiken tämän olen ottanut sydämelleni, tätä punninnut mielessäni: millä tavoin hurskaat ja viisaat ja heidän tekonsa ovat Jumalan kädessä. Ei ihminen itse tiedä, käykö hän kohti vihaa vai rakkautta. Kaikki, mikä hänen eteensä tulee, on turhuutta, koska kaikkien kohtalo on sama: niin jumalisen kuin jumalattoman, niin hyvän kuin pahan, puhtaan ja saastaisen, uhraajan ja sen joka ei uhraa. Hyvän käy samoin kuin syntisen, valan vannojan samoin kuin vannomista karttavan. Kaikessa, mikä auringon alla tapahtuu, on lohdutonta juuri se, että jokaisen kohtalo on sama, niin kuin sekin, että ihmisen sydän on pahuutta täynnä ja että hänen sisimmässään asuu mielettömyys koko hänen elinaikansa, ja sen jälkeen – suoraa päätä vainajien joukkoon!

Minusta on nyt parasta panna aikaisempaa enemmän painoa estetiikalle. Estetiikka on hyvä, ja kaunista.

Ja kauneutta voi löytää vaikka mistä asioista.

...Mieleeni on noussut silti myös ajatus pyrintöjen turhuudesta elämässä yleisemminkin, sillä vaikka maailmankaikkeuden ensimmäinen perustava aines on järjestys, niin toinen sellainen on kaaos, joka on yhtä todellinen ja kiinteä osa todellisuutta kuin edellinenkin...

PS. 10.5.2026: Nousi ja tuli tässä myös elävästi mieleeni blogitekstini maailmankaikkeuden kahdesta kaistasta, joista vasemmanpuoleinen on kuollut elämätön maailmankaikkeus ja oikeanpuoleinen on elämä ja sen eri ilmenemismuodot.

Maailmankaikkeuden kaksi kaistaa

Olinhan minä jokunen kuukausi sitten julkaissut kahdessa eri blogissani merkinnän otsikolla Kuolemaan voi luottaa enemmän kuin elämään (julkaisu 1, julkaisu 2), jota voi halutessaan nimittää maailman masentavimmaksi blogimerkinnäksi. Se on ikään kuin paljon lyhyempi ja filosofinen versio venäläisen kirjailijan Fjodor Dostojevskin romaanista Kirjoituksia kellarista.

Tämä merkintäni on ikään kuin jatkoa tuolle blogitekstilleni. Esitän asiani vertauksella:

On tie, jolla on kaksi kaistaa. Vasemmanpuoleinen on kuollut elämätön maailmankaikkeus ja oikeanpuoleinen on elämä ja sen eri ilmenemismuodot.

Oikeanpuoleiselta kaistalta on mahdollista siirtyä vasemmalle kaistalle ja pitemmällä tähtäimellä sen joutuukin tekemään. Kun on tämän kaistanvaihdon, siirtymän, tehnyt, ei kykene enää palaamaan oikeanpuoleiselle kaistalle.

Elämän paras puoli

Mielestäni elämän paras puoli on se, että elämä on väliaikaista.

Kuolemaan voi luottaa enemmän kuin elämään

Olen halunnut ajatella, että eräs avain tyytyväiseen elämään olisi se, että elää mahdollisimman paljon "tässä ja nyt". Kuten tuntemani koirat ja kissat. Voi noita onnellisia. Kristinuskoisten merkkihenkilö Jeesuskin on sanonut heidän pyhän kirjansa Raamatun viimeisimmän neljänneksen Uuden testamentin mukaan: "Jokaiselle päivälle riittää sen oma huoli."

Toinen vaihtoehtoni on ollut se, että odottaa mielellään seuraavaa päivää, koska haluaa tietää, mitä kaikkea se tulee sisältämään.

Mutta kumpikin on ainakin meikämannelle vaikea tapa saada piristystä. Koska ihminen ei hallitse ajatuksiaan vaan ne hallitsevat häntä. Tai ainakin melko lailla näin lienee. Voisin kuvitella. Vapaata tahtoa ei joka tapauksessa ole eikä tule. Ihmisellä on yhtä paljon vapaata tahtoa kuin shakkitietokoneella on vapautta valita siirtonsa.

Romanialaisranskalainen filosofi Emil Cioran (1911–1995) tykkäsi hankkia elämälleen merkitystä kuvittelemalla omat hautajaisensa. Siteeraan häntä:

Ei ole parempaa tapaa karkottaa kauhu tai itsepintainen ahdistus kuin kuvitella omat hautajaisensa: tehokas menetelmä, ja kaikkien ulottuvilla. Ettei tarvitsisi turvautua siihen päivän aikana, on parasta heittäytyä sen hyveisiin heti ylös noustua. Tai kenties käyttää sitä hyödykseen erityistilanteissa, niin kuin paavi Innocentius IX maalautti itsestään muotokuvan kuolinvuoteella. Hän loi silmäyksen kuvaan joka kerta kun oli tehtävä tärkeä päätös…

Cioranista on Sarastus-verkkolehdessä noin 13 ja puoli vuotta sitten julkaistu kauhean kroatialaisyhdysvaltalaisen politiikantutkijan ja diplomaatin Tomislav Sunićin kirjoittama – ja kauhistuttavan suomalaisen kirjailijan Timo Hännikäisen suomentama – kirjoitus E. M. Cioran ja kuoleman kulttuuri. Englanninkielisessä Wikipediassa sanotaan kirjoittajasta muun ohella muuten näin, ainakin minun kannaltani mielenkiintoisesti, jos siis ketään kiinnostaa: "Sunić is critical of Judeo-Christian monotheism, to which he attributes the rise of communism and liberalism." Eli Tomislav Sunić tuon mukaan suhtautuu kriittisesti juutalaiskristilliseen monoteismiin, jonka ansioksi hän lukee kommunismin ja liberalismin nousun. No, jokaisella on oma mielipiteensä samoin kuin persereikänsä. Ei minulla muuta sanottavaa.

Siteeraan kuitenkin vielä pätkän kyseisestä kirjoituksesta:

Kiintoisa piirre Cioranissa on hänen pyrkimyksensä taistella eksistentiaalista nihilismiä vastaan nihilismin keinoin. Toisin kuin monet aikalaisensa, Cioran karsastaa muodikasta pessimismiä, jota viljelevät modernit intellektuellit voivottelevat kadonneita paratiiseja ja saarnaavat edelleen loputtomasta taloudellisesta edistyksestä.[...]

Aikaisemmin olin voinut tutuissa porukoissa heilutella viiden euron seteleistä koostuvaa setelitukkua ja sanoa samalla: "Minulla tätä riittää." Ja tämä oli vain osittain vitsi. Pärjäsin taloudellisesti hyvin.

Tätä nykyä taas taloudellinen toimeentuloni on jossain määrin kärvistelyä. Mutta tämä suhteellinen köyhyys, joka on koitunut osakseni, sai minut lopulta ajattelemaan elämän merkityksiä ja tarkoituksia uusiksi, varsinkin kun aika paljon muutenkin on ollut elämässäni viime aikoina ikävää. Muistin Cioraninkin.

Jouduin toteamaan itselleni, että elämä päättyy aina lopulta kuolemaan. Siteeraan Spede Pasasta: "Se on niin kiva."

Lisäksi siteeraan vielä Raamatun vanhimpaan pitkälliseen 3/4-osuuteen eli Vanhaan testamenttiin kuuluvan Saarnaajan kirjan | yhdeksättä lukua:

Kaiken tämän olen ottanut sydämelleni, tätä punninnut mielessäni: millä tavoin hurskaat ja viisaat ja heidän tekonsa ovat Jumalan kädessä. Ei ihminen itse tiedä, käykö hän kohti vihaa vai rakkautta. Kaikki, mikä hänen eteensä tulee, on turhuutta, koska kaikkien kohtalo on sama: niin jumalisen kuin jumalattoman, niin hyvän kuin pahan, puhtaan ja saastaisen, uhraajan ja sen joka ei uhraa. Hyvän käy samoin kuin syntisen, valan vannojan samoin kuin vannomista karttavan. Kaikessa, mikä auringon alla tapahtuu, on lohdutonta juuri se, että jokaisen kohtalo on sama, niin kuin sekin, että ihmisen sydän on pahuutta täynnä ja että hänen sisimmässään asuu mielettömyys koko hänen elinaikansa, ja sen jälkeen – suoraa päätä vainajien joukkoon!

Elämä on maailmankaikkeudessa hirmuisen harvinainen ja silkkaan onnekkaaseen sattumaan perustuva ilmiö. Ja eliöt joutuvat sitten kilpailemaan resursseista niin oman lajin muita yksilöitä kuin ja varsinkin muiden lajien yksilöitä vastaan, sekä käyttämään hyväksi muita lajeja, ja lajikkeita. Ne lajit ja lajikkeet, jotka nk. elävät ihmisiksi, tulevat todennäköisesti melko pian kuolemaan sukupuuttoon. Elämä on täynnä kurjuutta ja kärsimystä ja paskamaisuutta. Ja elämä päättyy poikkeuksetta kuolemaan.

Olen tavannut joskus tai välillä lausua: "Ruusut ovat punaisia, orvokit ovat sinisiä. Kaikki on mustaa, saatana." Tämä ei ole oma runoni, mutta joka tapauksessa viime vuonna 2025 lausuin näin suuremman virallisista kirkkokunnistamme paikallisessa kerhotilassa, ja lausumani kuuli paikalle juuri saapunut naispuolinen pastori. Eräs paikalla ollut entinen yhteistyökumppanini oli selittänyt lausumaani tälle kertomalla: "Tomppa on entinen seurakuntanuori." Ehkä oli vain armeliasta, ettei tuttuni kertonut pastorille, että olin ennen wanhaan toiminut eri kirkkokunnassa. Ja vieläpä sellaisessa, joka ei edes ole virallinen.

Viimeisten sadan tai kahdensadan vuoden aikana on kuitenkin suuressa osassa maailmaa köyhyys ja puute runsaasti vähentynyt teollisen vallankumouksen, vaurauden lisääntymisen, tieteen ja siihen liittyvän tekniikan, lääketieteen kehittymisen ja yhteiskuntien demokratisoitumisen ansiosta.

Sekin on todellisten viimeaikaisten edistysaskelten ansiota, että nykyihmisellä voi itse asiassa olla kodissaan parempi vessa kuin muinaisen Egyptin faaraoilla.

Mutta tosiasia kuitenkin on, että karkeasti ottaen ihmisen ruumis alkaa rappeutua 20 vuoden iässä. Noin 25 vuoden iässä hänen aivonsa ovat vihdoin aikuisessa tilassa eli täysin kehittyneitä, ja nekin rappeutuvat tästä eteenpäin. Koko ihmisen loppuelämä on tätä elimistön rappeutumista. Parhaimmassa tapauksessa hänellä on elämässä paljon kivaa, mutta se ei tee hänestä ikinuorta kuolematonta.

Minusta nyt on paras ottaa kuolemasta kiinni ja tähdätä siihen, että joskus sitä kuitenkin kuollaan.

Ihmisellä kuin ihmisellä on ihmisarvo, tai näin ainakin kuuluu nykyään melko laajalle levinnyt epätieteellinen uskomus, mutta hänen kuoltuaan sillä ei ole hänelle itselleen mitään merkitystä. Ihminen toki toivoo eläessään, että hänen elämällään on sitä, ja hän myöskin toivoo, että hänen kuoltuaan hänen läheisensä pärjäilevät. Mutta ei hän kuoltuaan läheisiäänkään muista. Nämä ovat muuttuneet merkityksettömiksi hänelle. Häntä itseään ei enää ole.

Jälkeenjääneet sen sijaan voivat surra.

(Itse uskon ihmisarvon olemassaoloon, vaikka pidän asiaa todistamattomana.) 

Ihmisten, kuten muidenkin eläinten, ja eliöiden, elämä on vain lyhyt tähdenlento. Ja elämä on täynnä turhaa kärsimystä. Ja sosiaalisilla yhteisölajeilla, kuten ihmisellä, se on muun ohella kilpailua statuksesta lajiyhteisössä.

Ihmislajiin kuuluvilla on taakkanaan vielä se, että he kykenevät miettimään nk. syntyjä syviä. Tähän samaan lajityypilliseen ominaisuuteemme perustuu ihmisen kyky kehittää erilaisia kulttuureita ja kulttuurin ja siihen kuuluvien keksintöjen avulla sopeutua tehokkaasti kulloiseenkin elinympäristöön. Samaan perustuu myös ihmislajin edustajien kyky muodostaa yksilömäärältään todella suuria yhteisöjä.

Mutta koska transhumanismi ei ole tässä ja nyt, minä tähtään kuolemaan. Sen ainakin kykenen tekemään. Yritän kuitenkin olla tekemättä itsemurhaa.

Yritän tarkkailla elämääkin. Ehkä siitä löytyy jotain mielenkiintoista. Ja minulla on projekteja, joiden parissa haluan ehtiä puuhaamaan. Itsemurha olisi tässä vaiheessa "syntiä", jos sallitte tällaisen uskonnollisen ilmaisun.

Oma "kuolemankulttini" on ainakin omasta mielestäni myönteisempi kuin oli ollut natseilla.

Haluan olla kuin stoalaista elämänasennetta kannattava muinainen sotapäällikkö, joka siitä huolimatta, että tietää varsin varmasti tulevansa häviämään pian koittavan taistelun vihollisen supermassiivisen ylivoiman vuoksi, ei menetä toimintakykyään.

Aion nauttia. 

Ja tähän alle lisään vielä joitakin käyttökelpoisia masentavia ajatuksia:

Sadan vuoden kuluttua uusiutumattomat luonnonvarat ovat kaluttuja jo melko pitkälle tyhjiin. Jos emme ole siinä vaiheessa saastuttaneet maailmaa jo pilalle, niin ainakin nyt viimeistään elintaso meillä ihmisillä romahtaa lähemmäs keskiaikaista tasoa.

Emme tule koskaan pääsemään tähtiin.

Emme tule koskaan edes asuttamaan merkittävässä määrin omaa aurinkokuntaamme.

Muutaman miljardin vuoden kuluttua aurinko paisuu punaiseksi jättiläiseksi ja kärventää Maapallon tuhoten sillä vielä piilevän elämän.

Ja jo jonkin aikaa ennen sitä Maapallon pintakerrokset ovat ehtineet pitkälle kuivua auringon lisääntyneen lämmöntuoton vuoksi.

Entropia eli käyttökelpoisen energian määrä suljetussa järjestelmä syö lopulta kaiken. Maailmankaikkeus on kokeva lämpökuoleman, eikä tuolloin edes periaatteessa voi missään enää olla elämää.

Ja jos maailmankaikkeuden laajeneminen todella on kiihtyvää lajia, niin tähtiin pääseminen tulee olemaan siksikin vaikeaa, kun galaksijoukoissa olevat galaksit irtoavat erilleen toisistaan, ja seuraavaksi auringot eroavat toisistaan galakseissa.

Taivaankappaleet eroavat toisistaan yhä tyhjenevämpään avaruuteen.

Lopulta itse ainekin hajoaa tilan supernopean laajenemisen vuoksi. Molekyylit hajoavat osiinsa, ja atomit ja sitten protonit, neutronit ja elektronit hajoavat osiinsa. Lopulta maailmankaikkeus on täynnä pelkästään irrallisia kvarkkeja, tai jotain vielä kummallisempaa.

Ja alle vielä pätkä tuosta Sunićin tekstistä:

Jos Cioranista voisi laatia muotokuvan yhdessä lyhyessä tekstikappaleessa, häntä pitäisi luonnehtia kirjailijaksi, joka näkee modernissa älyn ihailussa älyllisten keskitysleirien ja maailman rumentamisen piirustukset. Cioranin mielestä ihmisen tehtävä on puhdistaa itsensä eksistentiaalisen tarkoituksettomuuden koulussa, sillä tarkoituksettomuus ei ole lohduttomuutta. Tarkoituksettomuus on palkinto niille, jotka haluavat päästä eroon elämän epidemiasta ja toivon viruksesta. Tämä kuvaa luultavasti parhaiten miestä, joka luonnehtii itseään fanaatikoksi vailla vakaumuksia – maailmankaikkeuteen hylätyksi sattumaksi, joka luo nostalgisia katseita kohti nopeaa katoamistaan.

Tällä pitkällä tekstimassalla olen halunnut ilmaista ennen kaikkea sen, että kuolemaan voi luottaa enemmän kuin elämään.

Omaa "kuolemankulttiani" on lupa nimittää esimerkiksi joviaaliksi pessimismiksi.

Koen joka tapauksessa tässä kirjoituksessani siirtyneeni pois tavanomaisista elämän ajatteluluutumista, ja se hieman piristää mieltäni. 

Juppiter, juppien ylijumala?

Minä ymmärrän kyllä, että muinaisten roomalaisten ylijumalaa Ivppiteria ei nykyään palvo kukaan, mutta silti mieltäni on jäänyt kaivertamaan kysymys, että miksi kukaan ei ole aikaisemmin osannut esittää seuraavaa kysymystä: miksei Ivppiter voisi olla myös juppien ylijumala?

...Juppien valta-ajasta on toki jo kymmeniä vuosia aikaa, mutta sehän on on vain ajanhitusia verrattuna siihen, kuinka pitkä aika on vuodesta 300 jJs. Joten miksi ei? Kysyn vain.

Rooli (omassa) elämässä

Tärkeää on esittää roolinsa elämässä niin hyvin kuin taitaa.

PS.: 

Mieleeni muistui tähän ajatukseen liittyen lauselma, jota olin joskus käyttänyt sähköpostiviestieni allekirjoituksen yhteydessä: 

Honour and shame from no condition rise;
Act well your part, there all the honour lies.

Noin oli ilmeisesti lausunut Alexander Pope (1688-1744), joka oli ollut aikansa johtava englantilainen runoilija ja satiirikko. Ja ilmeisesti ylle laittamani oma lauselmani on vain mukaelma tuosta.

Kaikki lukijani eivät kuitenkaan osaa englantia, joten kerron, että lauselmassa siis annetaan ymmärtää, että kunnia ja häpeä eivät nouse olosuhteista, vaan kaikki kunnia ja arvo on siinä, jos omasta puolesta vain esittää osansa (elämässä) hyvin. Tämä suomennokseni on vapaa mutta asiallinen.

Olin aikoinani jopa pistänyt Popen lauselman lähdetiedot tarkemminkin talteen. Lauselma on peräisin täältä: "An Essay on Man" Epistle IV, 1733-34.

Uskontojen "totuudet" ovat muuttuvaisia, ja se pitää vain hyväksyä

Periaatteessa ja käytännössäkin yksikään uskonnoista ei ole nk. kiveen hakattu. Ne kaikki muuttuvat aikaa myöten.

Mielestäni uskonnollisten yhdyskuntien ja kaikkien muidenkin tahojen tulisi hyväksyä sellainen totuus, että uskontojen "totuudet" ovat muuttuvaisia.

Elämän ristiriitaisuus, suuret ja lotkottaa

Elämä on ristiriitaista. Ei vain minun elämäni vaan elämä yleensä.

sine ilvsiones

Wanhastaan minun tunnuslauseisiini on kuulunut englanninkielinen ilmaisu "a line has been drawn against the darkness". Se on suomeksi: "linja on vedetty pimeyttä vastaan". Se on peräisin Baabeli-televisio-ohjelmasta (linkin takaiselta sivulta lue kohta 4).

Olen ilmaisun kääntänyt aikoinaan esperanton kielellekin: linio estas strekita kontraŭ la mallumeco.

Olen keksinyt itselleni kuitenkin äskettäin uuden tunnuslauseen: ilman harhaluuloja/illuusioita / harhaluuloitta/illuusioitta.

Kehittämälläni jossain määrin latinaan perustuvalla kielellä latine nove (=uusi latina) kirjoitettuna tuo kuulostaa mielestäni hieman paremmalta, tai ainakin iskevämmältä:

sine ilvsiones

Elämän idea lyhyesti

Maailmankaikkeuden ja elämän idea on kärsimys ja epäoikeudenmukaisuus.

...

PS. 28.8.2025: Minusta tämä on sanottu enemmän tai vähemmän liian masentavaan tapaan.

Ihmiseläimet

Ihminen on eläin, mutta kulttuuriolentona hän on lajina aivan ylivoimainen muihin eläimiin verrattuna, ja tämä pätee myös jos ihmistä verrataan varislintuihin, delfiineihin, norsuihin, muihin nisäkkäisiin, muihin kädellisiin ja jopa muihin ihmisapinoihin. Ihminen on eläin ja kädellinen, joka kykenee välittämään tietoa puhumalla, ja jo muutaman tuhannen vuoden ajan hän on kyennyt välittämään tietoa myös kirjoittamalla. Hän kykenee puhumaan muiden ihmisten kanssa myös ajallisesti ja paikallisesti kaukaisista asioista. Hän kykenee myös muodostamaan uskomuksia kuvitteellisista asioista, ja sen ansiosta hän kykenee muodostamaan suuriakin yhteisöjä.

Muistaakseni natsi-Saksan SS- ja Gestapo-johtaja Heinrich Himmler (1900-1945) oli nimittänyt juutalaisia ihmiseläimiksi. 

Vaikka olen biologisessa mielessä aina pitänyt ihmistä eläimenä muiden joukossa, niin tässä kuussa olen ruvennut oikein kunnolla painottamaan itselleni sitä, että me kaikki ihmiset olemme eläimiä. Tämä tuottaa minulle mielihyvää ja mielenylennystä.

Ei ole häpeä olla eläin.

Uskon myös natsien olevan eläimiä, ja Hitler olisi varmaankin ensimmäisenä rientänyt olemaan samaa mieltä kanssani asiasta, jos olisi kehdannut.

Miete: tiedon portinvartijaa ei ole

Nykyaikana on hienoa, että perinteinen media ei voi toimia enää tiedon portinvartijana. Toisaalta sosiaalinen media tiedon lähteenä ei myöskään ole mitenkään kovin idioottivarma.

Miete: luonto, tasa-arvo ja ihminen

Luonto ei ole tehnyt ihmisiä tasa-arvoisiksi. Ihminen voi sen tehdä.

Tammy-ohjelma

minä: Muista Tammy. Tammy joka säällä.

Liisa: Kestää joka tuulen ja sään….

minä: Ja tartuttaa pään.

Jos ketään kiinnostaa, niin tämä lyhyt joukkoälyn avulla muodostunut runo liittyy Tammy-televisio-ohjelmaan. Kiitoksia Liisalle jälleen kerran sisällön tuottamisesta.

Yleinen minbaariviisaus

Maailmankaikkeus tulee itsestään tietoiseksi meissä. 

Tämä on minbaarien kannattama viisaus. Minbaarit ovat erään lähteen mukaan melko vanha avaruudenkävijälaji- ja sivilisaatio sekä keskihyvin kehittynyt sellainen. Suomalaisen In the Pirkinning -elokuvan mukaan taas lajin nimi on minibaarit.

Toisessa blogissani julkaisemassani merkinnässä Vuosi 2024 alkaa kohta olla mennyt olen maininnut muun ohella yllä olevan siteeraukseni alkuperäislähteen.

Sen mukaan minbaarit ovat "uskonnollinen" eläinlaji, mutta itse sanoisin, että tuohon poppooseen kuuluvat kannattavat pikemminkin jonkinlaisia yleisuskonnollisia taikka pelkästään filosofisluontoisia viisauksia. Syvähenkistä väkeä keskimäärin lienevät, mutta eivät loppujen lopuksi kovin uskonnollisia.

Ja tuossa yllä siteeraamassani lausumassa viitataan sitten kaikkiin itsetietoisiin olentoihin, ei pelkästään minbaareihin.

Estetiikka versus etiikka

Ehkä on parempi olla esteetikko kuin eetikko. Sellaisena elämä voisi olla rennompaa ja rauhallisempaa, kenties jopa rauhanomaisempaa.

Kaaoksen ja mielipuolisuuden voimat maailmassa, suhtaudu

Olen joskus ilmaissut näissä blogeissani (esim. 10.10.2023), että minulle on tärkeää taistella maailmassa vallitsevia kaaoksen ja mielipuolisuuden voimia vastaan ja että lopullinen päämäärä elämässä on järjestäytynyt, sivistynyt yhteiskunta.

Haluaisin esittää nyt lopulta ylläolevaan varauksen: minulle on tärkeää taistella maailmassa vallitsevia kaaoksen ja mielipuolisuuden voimia vastaan, mikäli niitä vastaan on ylipäätään mahdollista taistella.

Uneni liittyen "ateistiseen kristinuskoon"

Johtuu varmaan minulle rakkaan yhdistykseni väliaikaisesta noin kaksi kuukautta kestävästä "sulusta", mutta viime aikoina minun ei ollut onnistunut nähdä ollenkaan sellaisia unia, joista olisin ollut halukas tai kyvyllinen kertomaan tässä blogissani.

Mutta lopulta se iski. Nimittäin näin lopulta – useita päiviä sitten – jotain, sellaista unta, että olin lähtenyt jonkin tuttuni kotoa tallustelemaan kotiini. Tajusin kesken kävelymatkan, että olin vahingossa jättänyt aina mukanani olevan reppuni tämän kotiin.

Rukoilin Jumalaa avukseni ja toivoin, että kyseinen tuttuni olisi ehtinyt kotiini asti pääsyyni mennessä tuoda reppuni kämpilleni. Tässä oli nyt jostain syystä sellainen oletus, että tutullani olisi ollut avain kotiini.

Ja miksen sitten unessa muka kyennyt soittamaan tutulleni?

Uni kuitenkin jatkui jotenkin siten, että minulle tuli mieleeni itselleni tärkeä saksalainen myöhemmin hitleriläisten kansallissosialistien tappama luterilainen Jumalaan uskova mutta omaperäinen teologi Dietrich Bonhoeffer (1906-1945), joka oli 1940-luvulla lausunut, että "meidän on elettävä niin kuin niiden, jotka selviävät elämästä ilman Jumalaa". "Jumala, joka on meidän kanssamme, on Jumala, joka meidät hylkää."

Ja että ihmisen on otettava vastuu omasta elämästään, sillä se on ainoa elämä, mikä hänellä on tai tulee olemaan.

Jotta tästä blogimerkinnästä tulee mahdollisimman syvällinen, niin minun tulee lopuksi siteerata viime vuoden 2024 loppupuolella Vartija-lehdessä julkaistua slovenialaista filosofia Slavoj Žižekiä (s. 1949) käsittelevää artikkelia, jossa lausutaan näin:

Žižekin mukaan Jeesuksen ristinkuolema vie pohjan pois siltä, että me voisimme luottaa Jumalaan. Kristinuskon viesti ei siis olekaan se, että meidän tulisi luottaa Jumalaan, vaan se, että Jumala luottaa meihin. Jumala jättää meidät oman itsemme varaan. Žižek esittää, ettei ole mitään Isä-Jumalaa, Poika-Jumalaa, vaan on pelkästään Pyhä Henki, joka on uskovien yhteisö. Sen tehtävänä on järjestää asiat kuntoon. Se on Jumalan lahja ihmisille. Seurakunta ei ole niinkään parantumattomasti sairaiden sairaala, vaan Jumalan hylkäämien ihmisten yhteisö, joka pelastaa itsensä ja antaa sen jäsenille voimaa kestää vaikeuksia.

Omasta mielestäni kyllä Pyhä henki on olemassa muutenkin, ja vähintäänkin hyvää tekevänä psykologisena ilmiönä mutta ei välttämättä metafysiikan mukaisena "henkenä".

PS. Yhdistykseni ryhtyy toimimaan jälleen mahdollisimman normaaliin tapaan tiistaina 4.3. tänä Jeesuksen vuonna 2025.