Linux on mm. käyttöjärjestelmän ydin. Sanalla tarkoitetaan yleisessä kielenkäytössä kuitenkin Linux-käyttöjärjestelmäperheeseen kuuluvia käyttöjärjestelmiä. Käyttöjärjestelmäperhe on saanut nimensä Linux-ytimen mukaan.
Linux-käyttöjärjestelmä, tai vähintäänkin sen ydin mutta useimmissa tapauksissa myös varsin moni sen sisältämä ohjelmistokomponentti, on vapaita ohjelmistoja. Avoimen lähdekoodin ohjelmistot tarkoittavat samaa asiaa.
Avoin lähdekoodi tarkoittaa Wikipedian mukaan ja ihan muutenkin ohjelmistojen tuottamis- ja kehitysmenetelmiä, jotka tarjoavat käyttäjälle mahdollisuuden tutustua ohjelman lähdekoodiin ja muokata sitä omien tarpeidensa mukaisesti. Avoimen lähdekoodin periaatteisiin kuuluu myös vapaus käyttää ohjelmaa mihin tahansa tarkoitukseen ja kopioida ja levittää sekä alkuperäistä että muokattua versiota.
Toki avoimen lähdekoodin lisenssejä on olemassa useita erilaisia. Linux-käyttöjärjestelmän ydintä valmistetaan lisenssillä GNU General Public License, joka varsin hyvin takaa käyttäjien oikeudet. "GNU" lisenssin nimessä on muuten se poppoo ja projekti, jonka tarjoamien työkalujen, ohjelmistokirjastojen ja sovellusten avulla suomalainen silloinen tietojenkäsittelytieteen opiskelija Linus Torvalds (s. 1969) oli aikoinaan eli vuodesta 1991 alkaen saanut Linux-käyttöjärjestelmänsä saatettua alkuun. Vielä tänä päivänäkin lähes jokainen Linuxin levitysversioista on GNU-järjestelmiä. Levitysversiolla tarkoitetaan juuri tätä, että Linux-käyttöjärjestelmäversion valmistaja voi muokata siitä ihan haluamansa laisen ja haluamistaan ohjelmistokomponenteista.
Tiedän ainoastaan yhden sellaisen Linuxin levitysversion, jossa ei käytetä ollenkaan GNU-projektin tuotoksia, ja se on vielä melko tuore tapaus. Mutta Rust-ohjelmistokielen nuoressa ohjelmoijasukupolvessa saavuttama suosio on jo vaikuttamassa siten, että yhä vähemmän tullaan käyttämään tulevaisuudessa GNU:ta.
GNU-projektin, jonka oli ollut tarkoitus kehittää avoimeen lähdekoodiin perustuva versio Unix-käyttöjärjestelmästä, oli perustanut vuonna 1984 yhdysvaltalainen autisti Richard Stallman (s. 1953). Käyttöjärjestelmän nimi oli oleva GNU/Hurd.
Linus Torvalds oli tuolloin ihan alussa eli vuonna 1991 ajatellut, että hänen projektinsa lopulliseksi käyttönimeksi tulisi Freax. Nimi tuli englannin kielen sanoista "free", vapaa, ja "freak", kummajainen, ja nimen päättävä X-kirjain tuli siitä, että Torvalds ajatteli käyttöjärjestelmänsä olevan Unixin kaltainen käyttöjärjestelmä.
Tuolloin alussa yliopistolla FTP-palvelinta ylläpitänyt Ari Lemmke (s. 1963) ei kuitenkaan pitänyt nimestä. Hän sen sijaan nimesi Torvaldsin projektin hakemiston Linuxiksi. Mies itse piti Linuxia narsistisena nimenä, mutta ei kuitenkaan vastustanut nimenvaihtoa. Hänellä oli parempaakin tekemistä kuin riidellä siitä.
Linus Torvalds sai Linux-ytimensä version valmiiksi jo vuonna 1994. Koska kyseessä oli maailman ensimmäinen GNU-käyttöjärjestelmä, Stallmanin ja kumppaneiden käyttöjärjestelmäytimen Hurdin kehitys joksikin aikaa suuresti hidastui.
GNU/Hurd tuli ikään kuin valmiiksi vasta niinkin myöhään kuin vuonna 2006, eikä siitä vieläkään ole tullut ikään kuin pihviä. Mutta tärkeintä lienee, että on ylipäätään olemassa jo laajassa käytössä vapaita käyttöjärjestelmiä. Joista tärkein on Linux.
Minulle Linuxissa on tärkeää vapaus. En halua olla riippuvainen minkään yhden yhtiön hallitsemasta käyttöjärjestelmästä. Linux ja Linux-yhteisö ovat hajautettuja projekteja. Silti virallisen käyttöjärjestelmän ytimen hyväksymisestä on aina vastannut Torvalds, mutta tämä johtuu hänen nauttimastaan arvovallasta Linux-yhteisön keskuudessa. Kuka tahansa muu ihminen tai taho saa joka tapauksessa myöskin halutessaan kehittää oman versionsa Linux-ytimestä, kuten moni tekeekin. Jos kuitenkin jakaa tuotostaan, sen tulee tapahtua GNU GPL -lisenssin alla.
Jos saan olla tuhma, niin lausun, että Microsoft hoitaa Windowsinsa kuten Neuvostoliiton kommunistinen puolue ja kansallissosialistisen Saksan hallitseva puolue Saksan kansallissosialistinen työväenpuolue (anteeksi redundanssi): määrätään kaikki ylhäältä alaspäin.
Microsoft on myöskin käyttänyt vuosien varrella runsaasti kyynärpäitään kilpailun tukahduttamiseksi. Linuxilla toisaalta on ollut ongelma, joka kuuluu samalla sen parhaisiin piirteisiin: on olemassa runsaasti erilaisia Linuxin levitysversioita, ja jo pelkästään tästä syystä Linux-käyttöjärjestelmä vaatii käyttäjältään enemmän "oppineisuutta" kuin Microsoftin Windows, jonka eri versiot eroavat toisistaan loppujen lopuksi vain vähäisen. Windowsista sen seuraavaan versioon siirryttäessä käyttäjä kohtaa suhteellisen vähäisiä muutoksia, joten hänen on yleensä helpohko pysyä hommassa mukana.
Linuxin ohella on toki olemassa muitakin avoimeen lähdekoodiin perustuvia käyttöjärjestelmiä. Tärkeimpänä niistä pitää varmaankin mainita vapaat BSD-käyttöjärjestelmät, mutta niiden voi keskimäärin sanoa sopivan huonommin aloittelijoille kuin eräiden suhteellisen suosittujen Linuxin levitysversioiden.
Ensimmäisen kerran olin muuten julkaissut blogissani Linux-käyttöjärjestelmää koskevan täydemmän katsauksen vuonna 2014. Blogimerkinnän otsikko oli silloin kuulunut: Mikä on Linux "hauki on kala" -menetelmällä. Tämä vuoden 2025 versio on vasta toinen kertani tätä lajia.
Linux on nykyään varmaankin maailman yleisin käyttöjärjestelmä. Se on varsin käytetty paitsi palvelintietokoneissa ja supertietokoneissa niin myöskin sellaisissa ihmisille yleisemmin tutuissa laitteissa kuin älykännyköissä, taulutietokoneissa (nk. tabletit, jos lukija ei tunnista wanhaa nimitystä), televisioissa, kodinkoneissa, autojen komponenteissa. Mm.
Moni käyttää elämässään Linuxia, vaikka ei tiedä sitä tekevänsä.
Nykyajan yleisin älykännyköissä käytetty käyttöjärjestelmä on Android, joka on myös periaatteessa Linux. Googlehan ei ollut itse alun perin kehittänyt Androidia, vaan se osti sen yrityksen, joka sen oli kehittänyt. Se ei tosin ole syntiä.
Mutta siis koska sen kehittämistä ja arkkitehtuuria hallitsee Google, jonka liiketoimintamalliin ei varsinaisesti kuulu käyttäjien yksityisyyden suojeleminen, niin normaalin Linux-ideologian kannalta Android on ikään kuin rikottu Linux.
Useat eri valmistajat ovat toki muokanneet omilla tahoillaan Andoidista omanlaisiaan, kun ovat kuluttajamarkkinoille kännyköitä valmistaneet. Eteläkorealainen Samsung on melko melko suuri tällainen toimija.
Android on nykyään käyttöjärjestelmänä älykännykäiden ja taulutietokoneiden ohella usein myös televisioissa.
Pienemmällä tekstillä olen liittänyt alle lyhyen tietopaketin suhteessa yksityisyydensuojaan mukavammista älykännykkäversioista:
(Fairphonelta ja Murenalta saa nykyään kuitenkin älykännyköitä, joista Google on poistettu mutta joihin saa jälkikäteen halutessaan asennettua myös Googlen ohjelmistoja.
Alankomaalaisessa Fairphonessa on jo aikaisemmin tehty Android-käyttöjärjestelmään yksityisyyttä parantavia ominaisuuksia. Murenassa taas on poistettu Androidista Googlen haittaavat osat kokonaan. Murena taas perustuu muokattuun Androidiin nimeltä LineageOS.
Fairphonen versioita ainakin saa pienestä osasta suomalaisia kauppaliikkeitä, mutta sen saa ostettua suoraan valmistajaltakin.)
Linuxin levitysversiot eivät tapaa vaatia tietokoneelta kauheasti tehoja ja kapasiteettia. Silti Linux toki käyttää aina kaiken RAM-käyttömuistin, sillä miksi jättää hyvää resurssia vajaakäytölle. Näin käyttöjärjestelmä toimii tehokkaammin. Linuxissa on myöskin ollut toimiva ja turvallinen käyttäjäoikeuksien hallinta alusta alkaen. Myöskään tietoliikenneportit eivät ole Linuxissa oletuksena apposen auki.
Toisin kuin Microsoft Windowsissa, niin Linuxissa käyttäjä on itse vastuussa järjestelmänsä tietoturvasta, vaikka tavallisessa käytössä ihminen ei yleensä tarvitsekaan erityistä virustorjunta- taikka palomuurisovellusta. Omaa järjestelmän käyttäjän salasanaa ei kannata laittaa ihan mihin tahansa paikkaan missä tahansa asiassa.
Itse olen käyttänyt Linuxia PC-tietokoneissani 2000-luvun ensimmäiseltä vuosikymmeneltä saakka. 20 vuotta sitten työpöytä-Linuxit saattoivat olla vielä raakileita.
Tilannetta alkoi kääntää kuluttajien eduksi vuonna 2004 eteläafrikkalainen Canonical-yhtiö Ubuntu-käyttöjärjestelmällään. Minulle ja monille muille tärkeä uudistus, jonka Ubuntun tekijätiimi oli Linuxin hyväksi tehnyt, oli se, että samalla käyttäjätunnuksella voi paitsi käyttää rajoitetuilla oikeuksilla tietokonetta mutta mutta myös nostaa väliaikaisesti käyttoikeuksien tasoa salasanan avulla, jos tarvitsi välillä järjestelmän ylläpitäjän oikeuksia. Ennen Ubuntun julkaisemista Debian Linuxissa ja siihen perustuvissa Linuxin levitysversioissa oli ollut pakko käyttää yhtä salasanaa tietokoneen normaaliin käyttöön ja toista järjestelmän ylläpititoimiin.
"Klassinen" Debian kaksine salasanoineen on kyllä toki edelleen olemassa, mutta monien Debianiin perustuvien levitysversioiden valmistajat ovat luopuneet tästä Debianin käytännöstä.
Ei Ubuntu 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä ollut kilpailijoihinsa verrattuna muutenkaan alamittainen.
Levitysversion nimi Ubuntu perustuu eteläafrikkalaiseen Ubuntu-nimiseen hyvää tekevään elämänfilosofiaan. Aikoinaan myös Etelä-Afrikan rotusortohallintoa vastaan toiminut eteläafrikkalainen arkkipiispa Desmond Tutu (1931-2021) oli puhunut Ubuntu-filosofiasta. Hän oli lausunut siitä näin:
Ubuntu-ihminen on avoin ja saatavilla toisille, toisten vahvistama, ei vaarannu toisten kyvyistä ja hyvyydestä, hänellä on kunnollinen itsetunto, joka tulee tiedosta, että hän kuuluu suurempaan kokonaisuuteen ja heikentyy kun toisia nöyryytetään tai halvennetaan ja kun toisia kidutetaan tai sorretaan.
Rotusortohallinnon vastaisen taistelun merkittävä johtaja ja uuden demokraattisen Etelä-Afrikan ensimmäinen presidentti Nelson Mandela (1918-2013, virassa 1994-1999) taas oli lausunut Ubuntu-filosofiasta näin:
Kun maiden läpi kulkeva matkustaja pysähtyy kylään, hänen ei tarvitse pyytää ruokaa ja vettä. Kun hän pysähtyy, kylän ihmiset antavat hänelle ruokaa ja viihdyttävät häntä. Tämä on yksi Ubuntun näkökohta, mutta sillä on muitakin näkökohtia. Ubuntu ei merkitse, että ihmiset eivät saisi rikastua. Siksi kysymys kuuluu: Aiotko tehdä niin mahdollistaaksesi ympäröivän yhteisösi kehittymisen?
Eihän Ubuntu-filosofiasta olisi minun näin paljoa tarvinnut sinänsä puhua, mutta se jotenkin sopii hyvin yhteen koko Linux-yhteisön arvomaailman kanssa.
Nykyään Linuxin tilanne tavallisten tietokoneen käyttäjien työpöydillä on jo huomattavan paljon parempi kuin oli ollut vuosituhannen vaihteessa tai silloin, kun ensimmäinen Ubuntu Linuxin versio julkaistiin.
Kun alempana puhun "Linuxista", niin tarkoitan tällaista käyttäjien PC-tietokoneissa käytettävää työpöytä-Linuxia.
Linux-käyttöjärjestelmä koostuu ohjelmistokomponenteista, jotka ovat periaatteessa Linuxin levitysversion tekijän vapaasti valittavissa. Tekijä voi olla yhteisö tai yritys. Harvinaisemmissa tapauksissa sellainen voi olla yhden ainoan ihmisen työtä. Linuxin normaalikäyttäjän ei luonnollisestikaan tarvitse itse rakentaa itselleen Linux-käyttöjärjestelmää (ellei nyt sitten välttämättä halua siksi koska sattuu olemaan hardcore-ihminen ja omaa sopivan asiantuntemuksen), vaan on olemassa lukuisia tahoja, jotka tarjoavat itse kokoamaansa ja rakentamaansa Linux-käyttöjärjestelmän versiota joko ilmaiseksi tai huokeaa maksua vastaan. Tällaista jonkin yhteisön tai yrityksen kokoamaa Linux-järjestelmää kutsutaan siis Linuxin levitysversioksi. Samasta asiasta puhutaan, jos puhutaan "jakelusta" tai jos käytetään anglismia "distro" (engl. Linux distribution tai lyhyemmin Linux distro).
Joku voi pitää mielenkiintoisena sitä, että Linuxin levitysversiot usein polveutuvat toisesta, tai useammastakin muusta, levitysversiosta.
Esim. yksi nykyään yleisimmin käytetyistä levitysversioista Ubuntu Linux ja sen rinnakkaisversiot perustuvat pitkälti Debian Linuxiin.
Itse käyttämäni levitysversion nimeltä Linux Mint perusversio taas perustuu Ubuntuun. Joka siis perustuu Debianiin. Mintistä on lisäksi olemassa Debianiin perustuva versio. Mintin perusversiosta on lisäksi olemassa kolme valmiiksi paketoitua versiota: versio Cinnamon-työpöytäympäristöllä, versio Mate-työpöytäympäristöllä ja versio XFCE-työpöytäversiolla. Mintin Debian-pohjaisesta versiosta on olemassa ainoastaan versio Cinnamon-työpöytäympäristöllä.
Yleensä Linuxin levitysversioihin voi jälkikäteen asentaa jonkin muunkin haluamansa työpöytäympäristön, mutta ne työpöytäympäristöt, jotka tulevat verkosta ladattavan levitysversion mukana ovat yleensä sellaista siistimmin "paketoituja" kokonaisuuksia.
Linuxin käyttö tulee luultavasti aina vaatimaan jonkin verran enemmän "oppineisuutta" kuin Windowsin käyttö jo pelkästään sen vuoksi, että erilaisia Linuxin levitysversioita ja käyttöliittymiä niihin on olemassa pilvin pimein. Yleensä aloittelijan kannattaa valita levitysversiokseen joku sellainen "Linux", joka on melko yleisesti käytetty tai sitten sellainen, jonka käytössä paikallinen ja aloittelijan ongelmat hyvin sisäistänyt nörtti voi antaa tukea. Windows-nörttejä löytyy ihmisten lähipiireistä yleensä paljon enemmän kuin Linux-nörttejä. Netistä löytyy myöskin apua Linuxin käyttöä koskeviin ongelmiin, ja välillä myös suomeksi.
Viisaat sanovat, että nykyisin Linuxiin on saatavilla ohjelmistoja lähes mihin tahansa tarkoituksiin. Väliinputoajia silti voi olla jonkin verran. Tällainen on tänä päivänä kuitenkin melko harvinaista.
Linuxeissa on ollut iät ajat keskitetty ohjelmistojen asennusjärjestelmä. Ei ole siis suurin piirtein ikinä tarvinnut mennä haahuilemaan nettiin etsimään jotain asennettavaa sovellusta. Menee vain oman Linuxinsa ohjelmistonhallintaan, ja siellä käyttää jotain sopivaa hakutermiä, ja sitten pistää järjestelmän hakemaan sen keskitetystä ohjelmistopakettien varastosta palvelimelta ja sen jälkeen asentamaan sen automaattisesti.
Jossain määrin samantapaisen käytännön on paljon myöhemmin ottanut käyttöön myös epävapaata Windows-käyttöjärjestelmää kehittävä suuryritys Microsoft. Linuxin levitysversioissa ohjelmistojenhallintajärjestelmä on kuitenkin varsin epäkaupallinen Microsoftin viritykseen verrattuna.
Jos puhutaan Linuxeissa olevista käyttöliittymistä, niin itse pidän sellaisista, joissa käytetään wanhaa keksintöä, jossa on kyse siitä, että työpöytäympäristön ohjelmistovalikossa erilaiset ohjelmistot on jaoiteltu käyttötarkoituksen mukaan eri osioihin. Minun Mintissäni esimerkiksi ovat käytössä seuraavat osiot: Apuohjelmat, Grafiikka, Internet, Muut, Ohjelmointi, Pelit, Toimisto, Verkko, Ääni ja video, Asetukset ja Ylläpito.
Mainitsemassani Ubuntu Linuxissa työpöytäympäristönä on Gnome, joka on käyttöliittymältään pirun yksinkertainen, vaikkakin siihen pystyy myös asentamaan uutta toiminnallisuutta järjestelmän mukana tulevilla lisäosilla. Gnomessa ei ole oletuksena mukana tuota käyttötarkoituksen mukaista jaoittelua eri osioihin ohjelmistovalikossa. Minun kannaltani tämä on surku.
Alun perin tietokonepelien tarjonnassa Linux oli ollut valovuosia jäljellä Windowsin käyttäjien nauttimasta pelitarjonnasta. Vielä tänä päivänäkään ei Linuxin käyttäjien tilanne ole läheskään yhtä ruusuinen pelaamisen suhteen kuin Windowsin käyttäjillä on ollut pitkään. Mutta kehitys on ollut vahvasti oikeansuuntaista kuitenkin.
Valve-niminen ohjelmistoyritys oli vuonna 2003 julkaissut Steam-nimisen ohjelmistoalustan itse kehittämiensä Windows-pelien levityskanavaksi. Vuodesta 2005 alkaen se on julkaissut alustallaan myös muiden kehittäjien pelejä. Vuonna 2010 Steam sai tuen Applen OS X -käyttöjärjestelmälle ja vuonna 2013 Linuxille.
Steam on ehtinyt sittemmin suuresti paikata pelitarjonnan vähäisyyttä Linuxille, vaikkakin vielä tällä hetkellä Windowsille on Steamissa olemassa paljon enemmän nimikkeitä kuin Linuxille. Tosin nykyään Wine-ei-emulaattoriin perustuva Steamin Proton-ohjelmistopalikka voi usein auttaa saamaan Steamin Windows-pelejä pelittämään myös Linuxissa.
Valven pelilaitteita varten kehittämä SteamOS-käyttöjärjestelmä on muuten myöskin Linux.
Kuten Lentoblogistani saa selville, niin olen viime aikoina lentänyt Linuxissani Laminar Research -peliyhtiön täysiverisellä ja kaupallisella X-Plane 12 -lentosimulaattorilla. Ostin sen Steamin kautta, ja kyseessä on natiivi sovellus. Ennen wanhaan olin lentänyt ei-kaupallisella FlightGearillä, joka sekin on natiivi sovellus Linuxin kannalta.
(Wine on muuten akronyymi englanninkielisestä lauseesta Wine Is Not an Emulator, joka tarkoittaa sitä, että Wine ei ole emulaattori. Toisin sanoen kyseessä ei ole tietokoneelta resursseja kuluttava prosessi vaan pikemminkin rajapinta.)
Linuxin heterogeenisyys on sekä hyvä että huono puoli Linuxissa. Hyvä puoli se on siksi, että jokaiselle löytyy Linux-maailmasta jotakin. Huono puoli se on siksi, että joutuu ottamaan selvää, että mikä itselle sopisi ja siksi, että sitä mikä löytyy yhdestä Linuxista, ei välttämättä ole toisessa Linuxissa.
Ohjelmistojen päivitys- ja asennusjärjestelmät esim. ovat erilaisia eri Linuxin levitysversioissa. Niissä käytetään vielä ikään kuin loogiselta rakenteeltaan erilaisia asennettavia paketteja sovelluksista.
Tähän on nyt tullut jo parannusta, ja lisää ilmeisesti seuraa. Nykyään nimittäin on olemassa nk. globaaleja tapoja hoitaa ohjelmistojen asennukset ja päivitykset. Eli missä tahansa Linuxin levitysversiossa on mahdollista käyttää tällaista globaalia asennuslähdettä. Merkittävässä osassa Linuxin levitysversioita on nykyään jo jokin näistä valmiiksi asennettuna.
Globaalilla asennussysteemillä saa melko tuoreet versiot eri sovelluksista tietokoneelleen riippumatta siitä, kuinka vanhoja ohjelmistopaketteja itse käyttämänsä Linuxin levitysversio tarjoaa.
Nämä on toteutettu siten, että ne on "hiekkalaatikoitu", eli yksittäinen sellaisen kautta asennettu sovellus ei kykene järkyttämään koko Linux-järjestelmää.
Globaaleissa asennussysteemeissä on ainoastaan se huono puoli, että koska ne tarjoavat asennuspakettiensa mukana kaikki tai melkein kaikki asennettavien ohjelmistojen tarvitsemat riippuvuudet, niin pakettien koko on suurempi kuin perinteisellä tavalla hoidettavissa ohjelmistoissa. Ne siis sekä vaativat enemmän internetkaistaa ohjelmistojen latauksen aikana että kiintolevytilaa asennuksen jälkeen. Nykyään voi tosin sanoa, että sekä kaista että kiintolevytila ovat melko halpoja.
Jos on sopivanlainen Linux tietokoneen työpöydän "konepellin alla", niin voi toki käyttää globaalia keinoa vain sellaisten sovellusten asentamiseen, joita ei suoraan omasta Linuxin levitysversiosta löydy tai joiden versiot ovat liian vanhoja omaan käyttöön.
Tässä globaaleja vaihtoehtoja sovellusten asentamiseen:
Flatpak. Tämä on minun suosikkini, ja se on vakiona käyttämässäni Linuxissa Linux Mintissä. Flatpak perustuu avoimeen lähdekoodiin.
Snap on suljetun lähdekoodin versio globaalista asennusjärjestelmästä. Se on Canonicalin Ubuntua varten kehittämä.
Näillä on teknisiäkin eroavaisuuksia, mutta en vaivaa lukijaa nyt niillä.
AppImage taas on erikoisversio tällaisesta. Siinä on kyse siitä, että käyttäjä hakee ao. ohjelmiston valmistajan sivuilta tällaisen paketin ja tallentaa sen tietokoneelleen. Seuraavaksi hän vain merkitsee imuttamansa paketin suoritettavaksi ohjelmistoksi. Ja ta-daa, ohjelmisto on valmis käytettäväksi. AppImage-paketteja ei siis varsinaisesti asenneta minnekään. Nykyään on olemassa myös Linux-käyttöjärjestelmiä, jotka kohtelevat AppImage-paketteja järjestelmäpaketteina, jolloin ne näkyvät suoraan ao. Linuxin sovellusmenussa. Mutta Linuxeihin saa myös jälkikäteen asennettua sovelluksia, jotka hoitavat saman asian.
Tuli mieleeni, että minun pitää varmaan joskus kirjoittaa globaalista asennuspakettihommelista itsenäinen ja kattavahko blogimerkintä...
Minun on aina pitänyt painottaa asiasta kiinnostuneille, että Linux ei ole kuin Windows, josta on vain poistettu epävakaus ja tietoturvaongelmat. Olen terveellisesti tavannut varoittaa ihmisiä kulttuurishokista, jonka wanha Windowsin käyttäjä kokee siirryttyään käyttämään mitä tahansa Linuxin levitysversiota.
Kannattaa opiskella asiaa mahdollisimman paljon etukäteen, ettei tule liikaa yllätyksiä.
Kuten jo sanoin, niin itse käyttämäni Linux Mint perustuu siis Ubuntuun, joka taas perustuu Debianiin.
Debian on todella wanha yhteisön kehittämä levitysversio. Se on ollut konservatiivinen, vakaa ja luotettava, mutta sen ohjelmistot ovat ennen pitkään voineet vanhentua. Noin 20 vuotta sitten tulille oli saapunut eteläafrikkalainen Canonical-yhtiö, joka Ubuntullaan teki Linuxista aikaisempaa helppokäyttöisemmän ja mukavamman. Siihen liittyen Ubuntu myöskin esitteli sellaisen parannuksen Debian-pohjaisiin Linux-järjestelmiin, ettei käytössä tarvinnut olla enää erillistä salasanaa pääkäyttäjälle, vaan "tavalliselle" käyttäjälle voitiin tarvittaessa antaa lisäoikeuksia, joilla hallinnoida järjestelmää. Ubuntussa myöskin käyttäjille tärkeiden ohjelmistojen paketit olivat tuoreempia kuin Debianissa.
Jos ketään kiinnostaa, niin Debiania kehitetään kolmessa eri kehityshaarassa: Unstable (=vakaa), Testing (=testattavana) ja Stable (=vakaa). "Tavallinen" Debian perustuu juuri "vakaaseen" kehityshaaraan, ja koska siihen tulevia paketteja on testattu varsin pitkään ja perusteellisesti, niin siksi sen paketit voivat olla jossain määrin vanhoja. On kuitenkin olemassa Linuxin levitysversioita, jotka perustuvat jompaan kumpaan kahdesta muusta kehityshaarasta. Nykyään onneksi Debian julkaisee uuden version Linuxistaan aina kahden vuoden välein, joten kauhean vanhoja ohjelmistoja ei tarvitse enää pahemmin pelätä.
Ubuntussa on vain se huono puoli, jos sitä pitää huonona puolena, että sen takana on kaupallinen yritys. Taustan näkee mm. siinä, että Ubuntussa käytetään Snap-paketointia nykyään oletuksena.
Linux Mintin kehittäjäyhteisö on kieltäytynyt taipumasta Canonicalin tahtoon, ja käyttää siksi Snapin sijaan Flatpakia. Kuitenkin, koska ei koskaan voida tietää, mitä tulevaisuudessa tapahtuu, niin Mintin tekijät kehittävät samaan aikaan myöskin aitoon Debianiin perustuvaa versiota käyttöjärjestelmästään.
Ubuntu on toisaalta historiallisesti tavattoman merkittävä Linuxin levitysversio. Sen voidaan nimittäin sanoa olleen ensimmäinen tavallisen käyttäjän kannalta suhteellisen helppokäyttöiseksi rakennettu Linuxin levitysversio.
On olemassa myös lukuisia muita "perinteisiä" tapoja "tehdä" Linux kuin Debian, Ubuntu ja Mint.
En ole pitkään aikaan enää haikaillut minkään toisen Linuxin levitysversion puoleen. Mint on selkeä, kaunis, toimiva ja hyvä. Siteeraan Spede Pasasta: "Se on niin kiva." Joku voisi sanoa, että Linux Mintin ainoa selkeästi huono puoli on se, ettei siitä ole kehitetty palvelinohjelmistoversiota. Mutta omaa käyttöäni tämä ominaisuus ei haittaa. Linux Mint on tarkoitettu tavallisille loppukäyttäjille. Vaikka toki Linux Mintiinkin voi asentaa halutessaan palvelinohjelmiston, niin Linux-maailmasta löytyy lukuisia versoita, jota voi paremmin käyttää palvelintarkoitukseen.
Mutta kuten sanoin jo aikaisemmin, niin tavallisen ihmisen – en kai minä sellainen ole – kannattaa valita Linux-versiokseen jokin yleisemmin käytetty versio, jolle löytyy myös verkosta käyttäjätukea. Mint ei toki ole tässä suhteessa kaikkein huonoimpia.
openSUSE:lla esim. on olemassa varsin hyvänoloinen keskustelupalsta, jolta löytyy ohjeita joka lähtöön, ja vielä suomeksi.
Ubuntu on hyvä, jos sietää sen kaupallisen taustan. Ja kuten jo sanottu, niin levitysversion nimi on kyllä joka tapauksessa hirveän syvähenkinen.
Tässä välissä minun lienee paras ilmaista, että vaikka välillä motkotan kaupallisia Linux-tahoja vastaan, niin arvostan kuitenkin sitä, mitä nämä tahot ovat tehneet Linuxin eteen. Ja itsekin aikoinaan olin käyttänyt PC-tietokoneessani Ubuntua.
Täysverisiä yrityskäyttöjärjestelmiä ovat sellaiset kuin yhdysvaltalainen Red Hat Enterprise Linux ja saksalainen SUSE Linux Enterprise. Näistä Linuxin levitysversioista joutuu siis maksamaan.
Edelliseen pohjautuu yhteisöversio Fedora Linux ja jälkimmäiseen yhteisöversio OpenSUSE, jotka ovat ladattavissa ilmaiseksi.
Yritykset voivat joka tapauksessa viilata helpolla ilmaisistakin Linuxin levitysversioista tarkoituksiinsa käyttökelpoisen Linux-käyttöjärjestelmän, ja vaikka palvelinkäyttöjärjestelmän, jos sellaista tarvitsevat.
Ubuntu on Canonicalin lippulaivakäyttöjärjestelmä. Siinä on työpöytäympäristönä Gnome, joka on suhteellisen raskas. Ubuntusta on olemassa myös rinnakkaisversioita, joissa kussakin on eri työpöytäympäristö. Kubuntussa se on KDE, joka on myöskin melko raskas. Kevyempiä ovat Xubuntu XFCE-työpöytäympäristöllään ja Lubuntu LXQt-työpöytäympäristöllään. Gnome muistuttaa jossain määrin OS X:n käyttöliittymäää. KDE taas Microsoft Windowsin käyttöliittymää.
XFCE ja LXQt saattavat vaikuttaa käyttöliittymiltään vanhanaikaisilta. Osaava ja halukas valmistaja voi toki viilata niistä modernimman näköisiä.
Käyttämästäni Mintin "tavallisesta" eli Ubuntuun perustuvasta versiosta on olemassa kolme eri versiota. Lippulaivaversiossa työpöytäympäristönä on Cinnamon, joka on jonkin verran kevyempi kuin Gnome tai KDE. Kahdessa muussa versiossa on työpöytäympäristönä Mate tai XFCE. Mintin tekijäporukka on tosin viilannut eri versioiden käyttöliittymiä samankaltaisemmiksi. Mate on suurin piirtein yhä kevyt kuin XFCE.
Erilaisia työpöytäympäristöjä on toki olemassa muitakin, mutta nuo ovat minulle tutuimpia.
Varsin kevyt käyttöliittymä on työpöytäympäristöllä nimeltä Enlightenment. Siitä on olemassa vielä hieman kevyempi versio nimeltä Moksha, jota käytetään Bodhi Linux -nimisessä Linuxin levitysversiossa. Olen tavannut nimittää Bodhi Linuxia buddhalaiseksi Linuxin levitysversioksi. Enlightenment ja Moksha ovat kannaltani jonkin verran omituisia, ja varmaan monen muunkin mielestä. Jos sellaisen käyttöliittymään kuitenkin tottuu, tai jos sellaisen luonnostaan tykästyy, niin ainakin se toimii hyvin wanhassakin PC-tietokoneessa.
Hardcore-käyttäjiä varten on olemassa erittäin monia ikkunamanagereita. Jokainen työpöytäympäristö sisältää sellaisen, mutta joissakin tapauksissa tietokoneeseen on asennettuna Linux, jossa on asennettuna pelkästään ikkunamanageri. Tällainen käyttöliittymä ei sisällä aivan kaikkia sellaisia ominaisuuksia, joita on voinut tavata pitää kokonaiseen työpöytäympäristöön kuuluvina. Joskus ne kuitenkin voivat ajaa asiansa tuollaisina suppeinakin versioina.
Nykyään harvemmin tarvitsee täysipainoisessa Linuxin levitysversiossa osata komentoriviloitsuja. Onneksi. Vaikka niiden avulla pystyy periaatteessa Linuxissa hallitsemaan tehokkaasti koko käyttöjärjestelmää, jos sen salat kunnolla osaa, niin itse pitäisin sitä hyvänä tavoitteena, että tavallisen Linuxin käyttäjän ei tarvitsisi koskaan avata pääteikkunaa, vaan kaikki käyttöjärjestelmässä hoituisi sen omilla graafisilla työkaluilla. Mobiilimaailmassa juuri sillä lailla toimii Android. Linux on Androidin sisällä tavallaan hyvin abstrakti asia tästä syystä.
Kuitenkin on olemassa ihmisiä, jotka tykkäävät säätää ja vääntää omin käsin vaikeimman ja teknisimmän kautta käyttämässään Linux-käyttöjärjestelmässä. Tällaisia ihmisiä varten on olemassa (mm.) Arch Linux, jonka pohjalle muuten SteamOS on rakennettu. On sanottu, että Arch Linuxia käyttäen oppii tuntemaan oman tietokoneensa. Kuvaavaa on Linux-maailmalle, että on olemassa Arch Linuxiin perustuvia Linuxin levitysversioita, joissa on yritetty tehdä Archin käyttö helpommaksi ja vähemmän tekniseksi. Mutta Arch on tarkoitettu sellaisille ihmisille, jotka arvostavat tuoreista tuoreimpia ohjelmistopaketteja ja joita ei haittaa se, että kun ohjelmistopaketit saapuvat järjestelmään "liian" tuoreina, niin ennen pitkää jokin käyttöjärjestelmässä aina hajoaa. Archin käyttäjä joutuu ihan itse korjaamaan ohjelmistonsa toimivaksi, ja hän haluaa tehdä sen. Ihan itse.
Ja sitten on vielä toisella tapaa täydellisen vaikea Gentoo Linux, jossa käyttäjä joutuu kääntämään itse haluamansa tietokoneohjelman tai -ohjelmiston lähdekoodista ohjelmistokääntäjän avulla binääriseksi. Gentoo on täydellisehkö tee se itse -käyttöjärjestelmä.
Tietokonehan on rakennettu siten, että sen luonnollinen kieli koostuu ykkösistä ja nollista. Ihmiset kääntävät ohjelmistot lähdekoodista binääriseksi juuri siitä syystä, että tietokoneen ei tarvitsisi käyttää hirveää määrää prosessoriaikaa joka kerta, kun ohjelma ajetaan.
Tunnetuin poikkeus tähän sääntöön on Javascript, joka on sellainen kevyt ohjelmointikieli, jolla tehdyn ohjelman tietokone pystyy kääntämään kevyesti itse joka kerta, kun ohjelmisto pitää ajaa. Javascriptiä käytetään HTML-kielen mahdollisuuksien laajentajana nettisivuilla. HTML kun on itsessään pelkästään varsin rajoittunut sivun sisällön rakenteen kuvauskieli.
Itse nykyään käytän komentoriviä lähinnä laser-monitoimilaitteeni skanneriominaisuuden asentamiseen. No, laitteeni on kyllä jo melko vanha. Jossain vaiheessa siitä täytyy järjestyksessä toisen ostamani värikasetin loppua, ja sitten ei varmaan sellaista löydy enää kaupoista ja joutuu ostamaan uuden laitteen.
Linuxin levitysversiossa on usein oletuksena käytettävissä – tai sen voi asentaa ennen kuin sen saa käyttöön – palautuspisteiden luominen, jolloin käyttäjä voi palata helposti aikaisempaan toimivaan järjestelmään, jos jokin menee vikaan (tällainen on Windowsissakin). Itse en nykyään viitsi Mintissäni käyttää tätä, koska se vie jonkin verran kiintolevytilaa ja koska isoja ongelmia syntyy harvemmin. Kannettava käyttötietokoneeni myöskin kärsii kiintolevytilan vähyydestä.
Nykyään on olemassa myöskin muuttumattomia Linuxin levitysversioita, joissa käyttäjä ei edes periaatteessa kykene rikkomaan koko järjestelmää. Hän pystyy vaikuttamaan vain omaan kotiosioonsa tai -kansioonsa Linux-järjestelmässä, mutta ei pysty muuttamaan koko järjestelmää. Jos jokin päivitys rikkoo tällaisen järjestelmän, niin tietokoneen seuraavan uudelleenkäynnistyksen yhteydessä pääsee palaamaan toimivaan versioon käyttöjärjestelmästä. Tällainen toiminnallisuus on mahdollista sen vuoksi, että käyttöjärjestelmän sisältämät omat ohjelmistot on kahdennettu. Ensin päivittyy toinen versio, ja vain jos se kykenee viemään itsensä loppuun asti ongelmitta, muuttuu toinenkin versio.
I PS.:
Englanninkieliseltä DistroWatch-sivustolta voi saada halutessaan ainakin jonkinlaisen käsityksen Linuxin levitysversioista ja niiden suhteellisesta suosiosta (pääsivun oikeassa laidassa näkyy suosiolistaus). Kovin tarkka se ei silti ole suosiomittauksissaan, koska se perustuu sivustolla käyvien ihmisten klikkauksiin. Sivustolla myöskin mitataan myös joidenkin muidenkin kuin Linux-käyttöjärjestelmäperheeseen kuuluvien käyttöjärjestelmien asemaa suosituimmuudessa.
Tällä hetkellä eli 26.9.2025 kymmenen ladatuinta (tai klikatuinta) käyttöjärjestelmää Distrowatchissa ovat seuraavat suosituimmuusjärjestyksessä:
- CachyOS
- Mint
- MX Linux
- Debian
- EndeavourOS
- Pop!_OS
- Manjaro
- Ubuntu
- Fedora
- Zorin
Vasta äskettäin on Mint pudonnut ykkössijalta, jonka se oli onnistunut pitämään itsellään pitemmän aikaa, kakkossijalle.
Listalla on aina sata suosituinta käyttöjärjestelmää.
II PS. 26.9.2025: Olen tämän blogimerkinnän julkaisun jälkeen melko runsain mitoin "parannellut" tai ainakin muuttanut tätä.
...
III PS. 27.10.2025: Ja niin minä olin vielä loppuvuonna julkaissut tarvekohtaisen blogimerkinnän otsikolla Linux on jonkinlainen tervehenkinen vaihtoehto Windowsille, joka on eräänlainen kommentti Petteri Järvisen tuoreehkoon blogimerkintään Zorin OS Linux, vaihtoehto Windowsille?.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti