Mikä on Linux, vuoden 2025 versio

Linux on mm. käyttöjärjestelmän ydin. Sanalla tarkoitetaan yleisessä kielenkäytössä kuitenkin Linux-käyttöjärjestelmäperheeseen kuuluvia käyttöjärjestelmiä. Käyttöjärjestelmäperhe on saanut nimensä Linux-ytimen mukaan.

Linux-käyttöjärjestelmä, tai vähintäänkin sen ydin mutta useimmissa tapauksissa myös varsin moni sen sisältämä ohjelmistokomponentti, on vapaita ohjelmistoja. Avoimen lähdekoodin ohjelmistot tarkoittavat samaa asiaa.

Avoin lähdekoodi tarkoittaa Wikipedian mukaan ja ihan muutenkin ohjelmistojen tuottamis- ja kehitysmenetelmiä, jotka tarjoavat käyttäjälle mahdollisuuden tutustua ohjelman lähdekoodiin ja muokata sitä omien tarpeidensa mukaisesti. Avoimen lähdekoodin periaatteisiin kuuluu myös vapaus käyttää ohjelmaa mihin tahansa tarkoitukseen ja kopioida ja levittää sekä alkuperäistä että muokattua versiota.

Toki avoimen lähdekoodin lisenssejä on olemassa useita erilaisia. Linux-käyttöjärjestelmässä käytetään lisenssiä GNU General Public License, joka varsin hyvin takaa käyttäjien oikeudet. "GNU" lisenssin nimessä on muuten se poppoo ja projekti, jonka tarjoamien työkalujen ja sovellusten avulla suomalainen silloinen tietojenkäsittelytieteen opiskelija Linus Torvalds oli aikoinaan saanut Linux-käyttöjärjestelmänsä saatettua alkuun. Vielä tänä päivänäkin lähes jokainen Linuxin levitysversioista on GNU-järjestelmiä. Tiedän ainoastaan yhden sellaisen levitysversion, jossa ei käytetä ollenkaan GNU-projektin tuotoksia, ja se on melko tuore tapaus.

Minulle Linuxissa on tärkeää vapaus. En halua olla riippuvainen minkään yhden yhtiön hallitsemasta käyttöjärjestelmästä. Linux ja Linux-yhteisö ovat hajautettuja projekteja. Silti virallisen käyttöjärjestelmän ytimen hyväksymisestä on aina vastannut Torvalds, mutta tämä johtuu hänen nauttimastaan arvovallasta yhteisön keskuudessa. Kuka tahansa muu ihminen tai taho saa joka tapauksessa myöskin halutessaan kehittää oman versionsa Linux-ytimestä.

Linux-käyttöjärjestelmä on kotimainen keksintö, ja sen historiasta voit lukea esim. 11 vuotta sitten julkaisemastani blogimerkinnästä Mikä on Linux "hauki on kala" -menetelmällä. Jotkut asiat kirjoituksessa ovat kuitenkin vanhentuneita. Melko lailla kestävää siinä onkin kirjoittamani historiaosuus. Ja jotkin esille tuomani tekniset asiat.

Linux on nykyään varmaankin maailman yleisin käyttöjärjestelmä. Se on varsin käytetty paitsi palvelintietokoneissa ja supertietokoneissa niin myöskin sellaisissa ihmisille yleisemmin tutuissa laitteissa kuin älykännyköissä, taulutietokoneissa (nk. tabletit, jos lukija ei tunnista wanhaa nimitystä), televisioissa, kodinkoneissa, autojen komponenteissa. Mm.

Moni käyttää elämässään Linuxia, vaikka ei tiedä sitä tekevänsä.

Nykyajan yleisin älykännyköissä käytetty käyttöjärjestelmä on Android, joka on myös periaatteessa Linux. Googlehan ei ollut itse alun perin kehittänyt Androidia, vaan se osti sen yrityksen, joka sen oli kehittänyt. Se ei tosin ole syntiä.

Mutta siis koska sen kehittämistä ja arkkitehtuuria hallitsee Google, jonka liiketoimintamalliin ei varsinaisesti kuulu käyttäjien yksityisyyden suojeleminen, niin normaalin Linux-ideologian kannalta Android on ikään kuin rikottu Linux.

(Fairphonelta ja Murenalta saa nykyään kuitenkin älykännyköitä, joista Google on poistettu mutta joihin saa jälkikäteen halutessaan asennettua myös Googlen ohjelmistoja.

Alankomaalaisessa Fairphonessa on jo aikaisemmin tehty Android-käyttöjärjestelmään yksityisyyttä parantavia ominaisuuksia. Murenassa taas on poistettu Androidista Googlen haittaavat osat kokonaan. Murena taas perustuu muokattuun Androidiin nimeltä LineageOS.

Fairphonen versioita ainakin saa pienestä osasta suomalaisia kauppaliikkeitä, mutta sen saa ostettua suoraan valmistajaltakin.)

Itse olen käyttänyt noin 20 vuotta Linuxia PC-tietokoneissani. 20 vuotta sitten työpöytä-Linuxit saattoivat olla vielä raakileita. Nykyään tilanne on jo huomattavan paljon parempi.

Kun alempana puhun "Linuxista", niin tarkoitan tällaista käyttäjien PC-tietokoneissa käytettävää työpöytä-Linuxia.

Linux-käyttöjärjestelmä koostuu ohjelmistokomponenteista, jotka ovat periaatteessa Linuxin levitysversion tekijän vapaasti valittavissa. Tekijä voi olla yhteisö tai yritys. Harvinaisemmissa tapauksissa sellainen voi olla yhden ainoan ihmisen työtä. Linuxin normaalikäyttäjän ei luonnollisestikaan tarvitse itse rakentaa itselleen Linux-käyttöjärjestelmää (ellei nyt sitten välttämättä halua, koska on hardcore-ihminen ja omaa sopivan asiantuntemuksen), vaan on olemassa lukuisia tahoja, jotka tarjoavat itse kokoamaansa Linux-käyttöjärjestelmän versiota joko ilmaiseksi tai huokeaa maksua vastaan. Tällaista jonkin yhteisön tai yrityksen kokoamaa Linux-järjestelmää kutsutaan siis Linuxin levitysversioksi. Samasta asiasta puhutaan, jos puhutaan "jakelusta" tai jos käytetään anglismia "distro" (engl. Linux distribution tai lyhyemmin Linux distro).

Joku voi pitää mielenkiintoisena sitä, että Linuxin levitysversiot usein polveutuvat toisesta, tai useammastakin muusta, levitysversiosta.

Esim. yksi nykyään yleisimmin käytetyistä levitysversioista Ubuntu Linux ja sen rinnakkaisversiot perustuvat pitkälti Debian Linuxiin.

Itse käyttämäni levitysversio nimeltä Linux Mint taas perustuu Ubuntuun. Joka perustuu Debianiin.

Linuxin käyttö tulee luultavasti aina vaatimaan jonkin verran enemmän harrastuneisuutta kuin Windowsin käyttö jo pelkästään sen vuoksi, että erilaisia Linuxin levitysversioita ja käyttöliittymiä niihin on olemassa pilvin pimein. Yleensä aloittelijan kannattaa valita levitysversiokseen joku sellainen "Linux", joka on melko yleisesti käytetty tai sitten sellainen, jonka käytössä paikallinen nörtti voi antaa tukea. Windows-nörttejä löytyy ihmisten lähipiireistä yleensä enemmän kuin Linux-nörttejä. Netistä löytyy myöskin apua Linuxin käyttöä koskeviin ongelmiin, ja välillä myös suomeksi.

Linuxeissa on ollut iät ajat keskitetty ohjelmistojen asennusjärjestelmä. Ei ole siis suurin piirtein ikinä tarvinnut mennä haahuilemaan nettiin etsimään jotain asennettavaa sovellusta. Menee vain oman Linuxinsa ohjelmistonhallintaan, ja siellä käyttää jotain sopivaa hakutermiä, ja sitten pistää järjestelmän hakemaan sen keskitetystä ohjelmistopakettien varastosta palvelimelta ja sen jälkeen asentamaan sen automaattisesti.

Samantapaisen käytännön on paljon myöhemmin ottanut käyttöön myös epävapaata Windows-käyttöjärjestelmää kehittävä suuryritys Microsoft.

Valve-niminen ohjelmistoyritys oli vuonna 2003 julkaissut Steam-nimisen ohjelmistoalustan itse kehittämiensä Windows-pelien levityskanavaksi. Vuodesta 2005 alkaen se on julkaissut alustallaan myös muiden kehittäjien pelejä. Vuonna 2010 Steam sai tuen Applen OS X -käyttöjärjestelmälle ja vuonna 2013 Linuxille.

Steam on ehtinyt sittemmin suuresti paikata pelitarjonnan vähäisyyttä Linuxille, vaikkakin vielä tällä hetkellä Windowsille on Steamissa olemassa paljon enemmän nimikkeitä kuin Linuxille. Tosin nykyään Wine-ei-emulaattoriin perustuva Steamin Proton-ohjelmistopalikka voi usein auttaa saamaan Steamin Windows-pelejä pelittämään myös Linuxissa.

Valven pelilaitteita varten kehittämä SteamOS-käyttöjärjestelmä on muuten myöskin Linux.

Kuten Lentoblogistani saa selville, niin olen viime aikoina lentänyt Linuxissani Laminar Research -peliyhtiön täysiverisellä ja kaupallisella X-Plane 12 -lentosimulaattorilla. Ostin sen Steamin kautta, ja kyseessä on natiivi sovellus. Ennen wanhaan olin lentänyt ei-kaupallisella FlightGearillä, joka sekin on natiivi sovellus Linuxin kannalta.

(Wine on muuten akronyymi englanninkielisestä lauseesta Wine Is Not an Emulator, joka tarkoittaa sitä, että Wine ei ole emulaattori. Kyseessä ei ole siis tietokoneelta resursseja kuluttava prosessi vaan pikemminkin rajapinta.)

Linuxin heterogeenisyys on sekä hyvä että huono puoli Linuxissa. Hyvä puoli se on siksi, että jokaiselle löytyy Linux-maailmasta jotakin. Huono puoli se on siksi, että joutuu ottamaan selvää, että mikä itselle sopisi ja siksi, että sitä mikä löytyy yhdestä Linuxista, ei välttämättä ole toisessa Linuxissa.

Ohjelmistojen päivitys- ja asennusjärjestelmät esim. ovat erilaisia eri Linuxin levitysversioissa. Niissä käytetään vielä ikään kuin loogiselta rakenteeltaan erilaisia asennettavia paketteja sovelluksista.

Tähän on nyt tullut jo parannusta, ja lisää ilmeisesti seuraa. Nykyään nimittäin on olemassa nk. globaaleja tapoja hoitaa ohjelmistojen asennukset ja päivitykset. Eli missä tahansa Linuxin levitysversiossa on mahdollista käyttää tällaista globaalia asennuslähdettä. Merkittävässä osassa Linuxin levitysversioita on nykyään jo jokin näistä valmiiksi asennettuna.

Globaalilla asennussysteemillä saa melko tuoreet versiot eri sovelluksista tietokoneelleen riippumatta siitä, kuinka vanhoja ohjelmistopaketteja oma Linux tarjoaa.

Näissä on ainoastaan se huono puoli, että koska ne tarjoavat asennuspakettiensa mukana kaikki tai melkein kaikki asennettavien ohjelmistojen tarvitsemat riippuvuudet, niin pakettien koko on suurempi kuin perinteisellä tavalla hoidettavissa ohjelmistoissa. Ne siis sekä vaativat enemmän internetkaistaa ohjelmistojen latauksen aikana että kiintolevytilaa asennuksen jälkeen. Nykyään voi tosin sanoa, että sekä kaista että kiintolevytila ovat melko halpoja.

Jos on sopivanlainen Linux tietokoneen työpöydän "konepellin alla", niin voi toki käyttää globaalia keinoa vain sellaisten sovellusten asentamiseen, joita ei suoraan omasta Linuxin levitysversiosta löydy tai joiden versiot ovat liian vanhoja omaan käyttöön.

Tässä globaaleja vaihtoehtoja sovellusten asentamiseen:

Flatpak. Tämä on minun suosikkini, ja se on vakiona käyttämässäni Linuxissa Linux Mintissä. Flatpak perustuu avoimeen lähdekoodiin.

Snap on suljetun lähdekoodin versio globaalista asennusjärjestelmästä.

Näillä on muitakin teknisiä eroavaisuuksia, mutta en vaivaa lukijaa nyt niillä.

AppImage taas on erikoisversio tällaisesta. Siinä on kyse siitä, että käyttäjä hakee ao. ohjelmiston valmistajan sivuilta tällaisen paketin ja tallentaa sen tietokoneelleen. Seuraavaksi hän vain merkitsee imuttamansa paketin suoritettavaksi ohjelmistoksi. Ja ta-daa, ohjelmisto on valmis käytettäväksi. AppImage-paketteja ei siis varsinaisesti asenneta minnekään. Nykyään on olemassa myös Linux-käyttöjärjestelmiä, jotka kohtelevat AppImage-paketteja järjestelmäpaketteina, jolloin ne näkyvät suoraan ao. Linuxin sovellusmenussa. Mutta Linuxeihin saa myös jälkikäteen asennettua sovelluksia, jotka hoitavat saman asian.

Tuli mieleeni, että minun pitää varmaan joskus kirjoittaa globaalista asennuspakettihommelista itsenäinen ja kattavahko blogimerkintä...

Minun on aina pitänyt painottaa asiasta kiinnostuneille, että Linux ei ole kuin Windows, josta on vain poistettu epävakaus ja tietoturvaongelmat. Olen terveellisesti tavannut varoittaa ihmisiä kulttuurishokista, jonka wanha Windowsin käyttäjä kokee siirryttyään käyttämään mitä tahansa Linuxin levitysversiota.

Kannattaa opiskella asiaa mahdollisimman paljon etukäteen, ettei tule liikaa yllätyksiä.

Kuten sanoin, niin itse käyttämäni Linux Mint perustuu siis Ubuntuun, joka taas perustuu Debianiin.

Debian on todella wanha yhteisön kehittämä levitysversio. Se on ollut konservatiivinen, vakaa ja luotettava, mutta sen ohjelmistot ovat ennen pitkään voineet vanhentua. Noin 20 vuotta sitten tulille oli saapunut eteläafrikkalainen Canonical-yhtiö, joka Ubuntullaan teki Linuxista aikaisempaa helppokäyttöisemmän ja mukavamman. Siihen liittyen Ubuntu myöskin esitteli sellaisen parannuksen Debian-pohjaisiin Linux-järjestelmiin, ettei käytössä tarvinnut olla enää erillistä salasanaa pääkäyttäjälle, vaan "tavalliselle" käyttäjälle voitiin tarvittaessa antaa lisäoikeuksia, joilla hallinnoida järjestelmää. Ubuntussa myöskin käyttäjille tärkeiden ohjelmistojen paketit olivat tuoreempia kuin Debianissa.

Jos ketään kiinnostaa, niin Debiania kehitetään kolmessa eri kehityshaarassa: Unstable (=vakaa), Testing (=testattavana) ja Stable (=vakaa). "Tavallinen" Debian perustuu juuri "vakaaseen" kehityshaaraan, ja koska siihen tulevia paketteja on testattu varsin pitkään ja perusteellisesti, niin siksi sen paketit voivat olla jossain määrin vanhoja. On kuitenkin olemassa Linuxin levitysversioita, jotka perustuvat jompaan kumpaan kahdesta muusta kehityshaarasta.

Ubuntussa on vain se huono puoli, jos sitä pitää huonona puolena, että sen takana on kaupallinen yritys. Taustan näkee mm. siinä, että Ubuntussa käytetään Snap-paketointia nykyään oletuksena.

Linux Mintin kehittäjäyhteisö on kieltäytynyt taipumasta Canonicalin tahtoon, ja käyttää siksi Snapin sijaan Flatpakia. Kuitenkin, koska ei koskaan voida tietää, mitä tulevaisuudessa tapahtuu, niin Mintin tekijät kehittävät samaan aikaan myöskin aitoon Debianiin perustuvaa versiota käyttöjärjestelmästään.

On olemassa myös lukuisia muita "perinteisiä" tapoja "tehdä" Linux kuin Debian, Ubuntu ja Mint.

En ole pitkään aikaan enää haikaillut minkään toisen Linuxin levitysversion puoleen. Mint on selkeä, kaunis, toimiva ja hyvä. Siteeraan Spede Pasasta: "Se on niin kiva." Joku voisi sanoa, että Linux Mintin ainoa selkeästi huono puoli on se, ettei siitä ole kehitetty palvelinohjelmistoversiota. Mutta omaa käyttöäni tämä ominaisuus ei haittaa. Linux Mint on tarkoitettu tavallisille loppukäyttäjille. Vaikka toki Linux Mintiinkin voi asentaa halutessaan palvelinohjelmiston, niin Linux-maailmasta löytyy lukuisia versoita, jota voi paremmin käyttää palvelintarkoitukseen.

Mutta kuten sanoin jo aikaisemmin, niin tavallisen ihmisen – en kai minä sellainen ole – kannattaa valita Linux-versiokseen jokin yleisemmin käytetty versio, jolle löytyy myös verkosta käyttäjätukea. Mint ei toki ole tässä suhteessa kaikkein huonoimpia.

openSUSE:lla esim. on olemassa varsin hyvänoloinen keskustelupalsta, jolta löytyy ohjeita joka lähtöön, ja vielä suomeksi.

Ubuntu on hyvä, jos sietää sen kaupallisen taustan. Levitysversion nimi on kyllä joka tapauksessa hirveän syvähenkinen.

Tässä välissä minun lienee paras ilmaista, että vaikka välillä motkotan kaupallisia Linux-tahoja vastaan, niin arvostan kuitenkin sitä, mitä nämä tahot ovat tehneet Linuxin eteen. Ja itsekin aikoinaan olin käyttänyt PC-tietokoneessani Ubuntua.

Ubuntu on Canonicalin lippulaivakäyttöjärjestelmä. Siinä on työpöytäympäristönä Gnome, joka on suhteellisen raskas. Ubuntusta on olemassa myös rinnakkaisversioita, joissa kussakin on eri työpöytäympäristö. Kubuntussa se on KDE, joka on myöskin melko raskas. Kevyempiä ovat Xubuntu XFCE-työpöytäympäristöllään ja Lubuntu LXQt-työpöytäympäristöllään. Gnome muistuttaa jossain määrin OS X:n käyttöliittymästä. KDE taas Microsoft Windowsin käyttöliittymästä. 

XFCE ja LXQt saattavat vaikuttaa käyttöliittymiltään vanhanaikaisilta.

Käyttämästäni Mintin "tavallisesta" eli Ubuntuun perustuvasta versiosta on olemassa kolme eri versiota. Lippulaivaversiossa työpöytäympäristönä on Cinnamon, joka on jonkin verran kevyempi kuin Gnome tai KDE. Kahdessa muussa versiossa on työpöytäympäristönä Mate tai XFCE. Mintin tekijäporukka on tosin viilannut eri versioiden käyttöliittymiä samankaltaisemmiksi. Mate on suurin piirtein yhä kevyt kuin XFCE.

Erilaisia työpöytäympäristöjä on toki olemassa muitakin, mutta nuo ovat minulle tutuimpia.

Varsin kevyt käyttöliittymä on työpöytäympäristöllä nimeltä Enlightenment. Siitä on olemassa vielä hieman kevyempi versio nimeltä Moksha, jota käytetään Bodhi Linux -nimisessä Linuxin levitysversiossa. Olen tavannut nimittää Bodhi Linuxia buddhalaiseksi Linuxin levitysversioksi. Enlightenment ja Moksha ovat kannaltani jonkin verran omituisia, ja varmaan monen muunkin mielestä. Jos sellaisen käyttöliittymään kuitenkin tottuu, tai jos sellaisen luonnostaan tykästyy, niin ainakin se toimii hyvin wanhassakin PC-tietokoneessa.

Hardcore-käyttäjiä varten on olemassa erittäin monia ikkunamanagereita. Jokainen työpöytäympäristö sisältää sellaisen, mutta joissakin tapauksissa tietokoneeseen on asennettuna Linux, jossa on asennettuna pelkästään ikkunamanageri. Tällainen käyttöliittymä ei sisällä aivan kaikkia sellaisia ominaisuuksia, joita on voinut tavata pitää kokonaiseen työpöytäympäristöön kuuluvina. Joskus ne kuitenkin voivat ajaa asiansa.

Nykyään harvemmin tarvitsee täysipainoisessa Linuxin levitysversiossa osata komentoriviloitsuja. Vaikka niiden avulla pystyy periaatteessa Linuxissa hallitsemaan tehokkaasti koko käyttöjärjestelmää, jos sen salat kunnolla osaa, niin itse pitäisin sitä hyvänä tavoitteena, että tavallisen Linuxin käyttäjän ei tarvitsisi koskaan avata pääteikkunaa, vaan kaikki käyttöjärjestelmässä hoituisi sen omilla graafisilla työkaluilla. Mobiilimaailmassa juuri sillä lailla toimii Android. Linux on Androidin sisällä tavallaan hyvin abstrakti asia tästä syystä.

Kuitenkin on olemassa ihmisiä, jotka tykkäävät säätää ja vääntää omin käsin vaikeimman ja teknisimmän kautta käyttämässään Linux-käyttöjärjestelmässä. Tällaisia ihmisiä varten on olemassa (mm.) Arch Linux, jonka pohjalle muuten SteamOS on rakennettu. On sanottu, että Arch Linuxia käyttäen oppii tuntemaan oman tietokoneensa. Kuvaavaa on Linux-maailmalle, että on olemassa Arch Linuxiin perustuvia Linuxin levitysversioita, joissa on yritetty tehdä Archin käyttö helpommaksi ja vähemmän tekniseksi.

Itse nykyään käytän komentoriviä lähinnä laser-monitoimilaitteeni skanneriominaisuuden asentamiseen. No, laitteeni on kyllä jo melko vanha. Jossain vaiheessa siitä täytyy järjestyksessä toisen ostamani värikasetin loppua, ja sitten ei varmaan sellaista löydy enää kaupoista ja joutuu ostamaan uuden laitteen.

PS. Englanninkieliseltä DistroWatch-sivustolta voi saada halutessaan ainakin jonkinlaisen käsityksen Linuxin levitysversioista ja niiden suhteellisesta suosiosta. Kovin tarkka se ei silti ole suosiomittauksissaan, koska se perustuu sivustolla käyvien ihmisten klikkauksiin.