Pitkän linjan tietotekniikkanörtti Petteri Järvisen blogissa oli äskettäin eli 21.10.2025 julkaistunut blogimerkintä otsikolla Zorin OS Linux, vaihtoehto Windowsille?. Käyttöjärjestelmä ei ilmeisesti kuitenkaan ollut onnistunut tekemään suurempaa vaikutusta kirjoittajaan.
Blogimerkinnän alle oli ehtinyt jo syntyä liuta lukijakommentteja silloin, kun itse vasta sain luettua sen, eli 26.10. Olin ajatellut itse kommentoida asiaa suoraan merkinnän lukijakommenttiosioon, kun jotain Linuxista työpöydällä tiedän sitä pitkään harrastaneena, mutta en saanut asiaani mahtumaan kovin rajallisen merkkimäärärajoituksen sisälle, enkä myöskään halunnut jakaa tekstiäni useaksi eri viestiksi. Sen sijaan sain lopulta aikaan seuraavanlaisen kokonaisen blogimerkinnän (sitä laaja-alaisemman blogitekstini Mikä on Linux, vuoden 2025 versio voi myös käydä halutessaan lukemassa), oi, siis, katso:
Zorinia tosiaankin sanotaan Microsoftin Windowsista pois siirtyville ihmisille sopivaksi, eli vähemmän pelottavaksi, Linux-kokemukseksi. Mutta minulla ei itselläni ole siitä pahemmin kokemusta. Lienen joskus lyhyeksi ajaksi asentanut sen virtualisointisovelluksessa. Ilmeisesti ei ollut tehnyt minuunkaan erityistä vaikutusta. Asiaan voi vaikuttaa myös sellainen, että minusta Linuxin ei suinkaan pitäisi olla Windowsin kaltainen. Olen puolueellinen. Linux on Linux. Käyttöjärjestelmän graafisen käyttöliittymän voi toki tehdä sujuvaksi ja järkeväksi tavallisen ihmisen kannalta, ja tämä onkin järkevää. Siitä, mikä on sujuvaa ja järkevää voi ihmisillä tietenkin olla toisistaan eriäviä käsityksiä. Mutta ihmisillä on varaa valita (vai onko?).
Olen iät ajat pyrkinyt siihen, että käytän kotikoneillani – tätä nykyä niitä on kaksi, joista toista, tehokkaampaa käytän lentosimulaattoripelaamiseen ja joskus harvakseltaan tv-ohjelmien katsomiseen verkon kautta – sellaista Linuxin levitysversiota, joka sopisi melko hyvin myöskin aloittelijoille. Jos ketään kiinnostaa, niin toinen tietokoneeni on jossain määrin nuhapumppuinen ikivanha kannettava tietokone, jota käytän päivittäisiin asioihin. Olin saanut sen aikoinaan piristymään vaihtamalla siihen perinteisen mekaanisen kiintolevyn tilalle modernin SSD-kiintolevyn.
Windowsista Linuxiin siirtymistä suunnittelevan kannattaa muistaa, että hän tulee Linuxin pariin siirtyessään kokemaan kulttuurishokin. Se on likimain väistämätöntä. Linux-käyttöjärjestelmä on erilainen. Tai ainakin se, mikä on sen "konepellin" alla. Siltä ei voi odottaa windowsmaista käyttäytymistä.
Jo iät ajat on eri Linuxin levitysversioissa ollut keskitetty pakettienhallintajärjestelmä. Tämä tarkoittaa sitä, että eri sovellukset ja ohjelmistot asennetaan erityisen sovelluksen kautta ja tarvitsematta käydä ennen tätä haahuilemassa internetissä. Ellei aivan välttämättä halua käyttää perinteistä komentorivisovellusta tällaiseen, niin voi sanoa, että kaikkiin "tavalliselle kansalle" tarkoitettuihin Linuxin levitysversioihin on sisällytetty graafinen sovellus, jota voi käyttää hiiren avulla. Ja järjestelmä sitten imuroi halutun paketin internetistä valmistajan pakettilähteestä. Hakusanat sovelluksessa kirjoitetaan toki näppäimistöllä. Tällaisessa hallintasovelluksessa voi olla olemassa myöskin valmis kätevä jaottelu erityyppisiin ohjelmistoihin, kuten Apuohjelmat, Kirjasimet (tai "Fontit"), Grafiikka, Internet, Järjestelmätyökalut, Ohjelmointi, Pelit, Tiede ja koulutus, Toimisto-ohjelmistot, Ääni ja video, Flatpak, Kaikki ohjelmistot.
Vastaavanlainen jaoittelu saattaa näkyä myös eri Linuxin levitysversioiden ohjelmistovalikossa.
"Levitysversio" tarkoittaa sitä, että mikä tahansa taho voi paketoida eri ohjelmisto-osista käyttövalmiin Linuxin levitysversion. Jotkut niistä voivat olla tavallisen ihmisen kannalta vaikeita. Mutta eniten maailmalla käytetään sellaisia, joissa oppimiskynnys ei ole kovin jyrkkä.
Tällainen "taho" voi olla niin yritys kuin yhteisö, joskus jopa yksittäinen ihminen. On olemassa myös kaiken maailman erikoiskäyttöihin tarkoitettuja Linuxin levitysversioita.
Itse käytän kotikoneissani Linux Mintiä. Mint perustuu toiseen helppokäyttöiseen levitysversioon, Canonical-yhtiön nyt 21 vuotta täyttäneeseen Ubuntuun. Mintistä on nykyään olemassa myös tooodella wanhaan ja alkuperäisehköön levitysversioon Debianiin perustuva versio sen vuoksi, että jos Ubuntun tekijätiimi joskus saisi aikaan sellaisen Ubuntun, joka on teknisesti turhan monimutkaista muuntaa toimivaksi Mintiksi, niin Debianiin perustuva versio on varasuunnitelmana. Ja kyllä Mintin Debian-versiokin on jo nyt ihan toimiva järjestelmä.
Linux-maailmassa on ihan tavallista, että levitysversiot perustuvat toiseen levitysversioon. Ubuntukin on alun perin perustunut Debianiin.
Debian on melko hyvä tavalliselle käyttäjälle nykyään, mutta minua henkilökohtaisesti ärsyttää siinä se, että siinä joutuu yhden käyttäjän tietokoneellakin käyttämään kahta eri salasanaa, joista toisella kirjaudutaan omaan profiiliin ja sen juttuihin, ja toisella ylläpidetään järjestelmää. Aikoinaan olin kyllä käyttänyt Debianiakin, mutta siitä on aikaa.
Ubuntun tekijätiimi oli aikoinaan keksinyt sen, että tavallisen käyttäjän käyttäjätunnuksen voisi salasanan kirjoittamalla korottaa väliaikaisesti hallinnoimaan käyttöjärjestelmää, ja olen siitä sille ikuisesti kiitollinen. Tämä Debianiin pohjautuvan järjestelmän uudistus on periytynyt tai kopioitu myöskin käyttämääni Mintiin, ja moneen muuhun.
Nykyään on jossain määrin harvinaista, että Linuxin käyttäjä joutuisi käyttämään komentorivisovellusta. 20 vuotta sitten, jolloin minä aloitin tämän kanssa, tuollaista joutui tekemään enemmän. Käyttäessäni muinoin Debiania jouduin sen asennuksen jälkeen käyttämään komentoriviloitsua, jotta sain näyttöpalvelimen toimimaan oikein. Nykyään en niin kovin hyvin enää muista noita asioita.
Komentoriviloitsuja opettelemalla voi toki nykyisinkin kyetä hallitsemaan varsin pitkälle ja syvältä omaa Linux-järjestelmäänsä (ellei käytössä ole sellainen moderni keksintö kuin ei-muutettavissa oleva Linux-järjestelmä). Mutta se on omasta halusta kiinni.
Linux-käyttöjärjestelmässä on mielestäni parasta se, että sen käyttäjä ei ole sidottu yhteen ohjelmistoyhtiöön, koska kyseessä on hajautettu projekti. Linuxin käytön aloittavalle ihmiselle ensimmäinen valinta koskeekin sitä, että minkä "Linuxin" hän haluaa ottaa käyttöönsä. "Näytä minulle Linux" on järjetön pyyntö, johon on kuitenkin suhtauduttava asiallisesti.
Eri levitysversioissa käytetään myös erilaisia työpöytäympäristöjä. Suosituimpia tällaisia on noin kymmenkunta. Ne eroavat toiminnallisuuksiltaan, rakenteeltaan sekä ulkonäöltään. Ja yhdet vaativat vähemmän resursseja tietokoneelta, ja toiset taas hiukan enemmän. Voi sanoa nyrkkisäännön olevan, että suurin piirtein mikä tahansa Linuxissa käytettävä työpöytäympäristö on kevyempi kuin uusin Windowsin versio.
Jos pitäisi käyttöliittymän olemusta verrata Microsoft Windowsiin, niin Linuxissa käytettävistä työpöytäympäristöistä KDE:ta ja Cinnamonia voisi verrata Windowsin käyttöliittymään jossain määrin. Gnomesta taas voisi sanoa, että se on varsin erilainen. XFCE voi muistuttaa Windowsin käyttöliittymästä, jos se on muokattu sellaiseksi. LXQt ja LXDE ovat periaatteessa windowsmaisia.
KDE ja Gnome ovat mainitsemistani työpöytäympäristöistä raskaimpia. KDE on käyttöliittymältään, toiminnoiltaan ja muokattavuudeltaan hirvittävän monipuolinen. Gnome taas on suunniteltu sen oloiseksi kuin se olisi tarkoitettu idiooteille, mutta sitä saa ilmeisesti laajennusten avulla muokattua haluamiinsa suuntiin. XFCE on monipuolisesti muokattavissa mutta saattaa vaikuttaa graafisesti vanhentuneelta.
Cinnamon on hiukan KDE:ta ja Gnomea kevyempi. Itse käytän kotikoneissani Cinnamonia. XFCE, LXQt ja LXDE ovat kevyehköjä. Toki on olemassa myös näitä kevyempiä työpöytäympäristöjä, kuten Moksha ja Trinity, mutta lopulta päädytään lähelle syvää päätä, jossa käytetään vain ikkunamanagereita, ei kokonaista työpöytäympäristöä.
Linuxia voi toki halutessaan käyttää pelkästään merkkipohjaisena, mutta tällainen käyttö on tavallisinta palvelinympäristössä, ja tuskin kovin moni tavallinen ihminen sellaista käyttötapaa haluaa itselleen. Eikä onneksi tarvitsekaan.
Valinnanvaraa Linux-maailmassa siis on, ja ehkä hiukan liikaakin. Ja kuten kerroin aikaisemmin, niin on olemassa myöskin liuta erityiskäyttöön suunniteltuja Linuxin levitysversioita.
Tämä Linuxin tietty hajanaisuus merkitsee sitä, että Linuxin käyttö tulee mitä luultavimmin "aina" vaatimaan käyttäjältä enemmän "lukeneisuutta" kuin Windowsin käyttö. Ei voi vain odottaa, että "Linux" on aina samanlainen. Pitää kysyä: "Mikä Linux, mikä niistä?"
Pelien suoratoistopalvelun Steamin olemassaolo on auttanut Linuxia suuresti pelitarjonnan kannalta, vaikka nimikkeiden määrä on Linuxille vielä merkittävän paljon pienempi kuin Windowsille on. Lisäksi vielä nykyään monet tietokonepeleihin sisällytetyt invasiiviset huijauksenestoohjelmistot eivät toimi Linuxissa. Kaikkia ohjelmistojen lonkeroita kun ei Linux-maailmassa kerta kaikkiaan siedetä.
Pakettienhallintajärjestelmienkin maailma on ollut hieman hajallaan, kun on käytetty erilaisia paketointijärjestelmiä eri Linuxeissa. Nykyään on toki käytössä Flatpak-niminen "globaali" paketointi, joka oletuksena toimii tai jonka saa helposti otettua käyttöön missä tahansa tavanomaisessa Linuxin levitysversiossa. Täten ohjelmistojen tekijöiden on myös aikaisempaa helpompi saattaa tuotoksensa eri levitysversioiden käyttäjille. Canonical on Ubuntuunsa pakottanut vastaavan mutta poropietarin Snap-paketoinnin, mikä on harmittanut Mintin tekijätiimiä. Mutta Mint on sitoutunut käyttämään kuitenkin avoimen lähdekoodin Flatpakia.
Kumpikin näistä globaaleista ohjelmistojen jakelutavoista on toteutettu siten, että ne on "hiekkalaatikoitu", eli yksittäinen sellaisen kautta asennettu sovellus ei kykene järkyttämään koko Linux-järjestelmää.
Flatpakissa (ja Snapissa) on lisäksi sellainen lievästi huonompi puoli, että koska sovelluksen tai ohjelmiston tarvitsemat ohjelmistoriippuvuudet on paketoitu mukaan samaan järjestelmän internetistä lataamaan pakettiin, niin siksi Flatpakin kautta saatavat ohjelmistot vievät ladatessa jonkin verran enemmän kaistaa ja tietokoneella sitten kiintolevytilaa kuin perinteinen paketointi, joka tulee Linux-järjestelmän omien pakettilähdeiden kautta. Toisaalta nykyään sekä kaista että kiintolevytila ovat halpoja.
Melko pitkään on ollut jo asianlaita sellainen, että kun on ensin "polttanut" Linuxin muistitikulle – ennen käytettiin DVD-levyjä ja vielä aikaisemmin oli käytetty CD-levyjä hommaan – voi muistivälineeltä käynnistää tietokoneen, ja käydä "live-levyn" avulla tarkastamassa, miltä uusi järjestelmä näyttää. Kyseessä on siis eräänlainen demo. Yleensä demosta itsestään käsin on mahdollista käynnistää itse levitysversion asennusohjelma.
Normaali Linuxin levitysversio on periaatteessa helppo asentaa, mikäli ei aio asentaa sitä Windowsin rinnalle ja mikäli ei ole välttämätöntä tehdä käsin muutoksia levyosioihin. Voi pistää halutessaan asennuksen automaattiajolle, ja välillä vain vastaa asennusohjelman esittämiin kysymyksiin hiirellä tai näppäimistöllä. Varmuuskopiot omista tiedostoista tulee toki tehdä ennen kuin aloittaa asentamisen. Linuxissa myöskin käytetään eri tiedostojärjestelmiä kuin Windowsissa.
Täytyy kuitenkin muistaa, että jos haluaa molemmat käyttöjärjestelmät omalle tietokoneelleen, niin koska Microsoft on molo, niin Windowsin tulee sijaita ihan levyn juuressa. Eli ensin Windowsin pitää olla asennettuna, ja sitten voi kiintolevyltä vapauttaa ja varata levytilaa Linuxille.
Niin, ja yksityisyyden kannalta Google Chromea parempi selain asentaa on avoimen lähdekoodin Chromium-selain, jonka päälle Google muuten on rakentanut tämän poropietari-Chromensa. Chromium on ihan normaali, toimiva WWW-selain, mutta Windowsin käyttäjille siitä ei ilmeisesti ole olemassa valmiiksi käännettyä versiota. Chromiumin saa asennettua mitä todennäköisimmin suoraan käyttämänsä Linuxin levitysversion pakettienhallinnasta. Joissain harvinaisissa tapauksissa se saattaa olla valmiiksi asennettuna Linux-järjestelmässä.
Microsoftin WWW-selain Edge perustuu nykyisin myöskin Chromium-pohjalle. En kuitenkaan laskisi Edgeä yksityisyyttä kunnioittavaksi.
Mutta on myöskin olemassa Chromium-pohjaisia yksityisyyttä kunnioittavia selaimia, sellaisia kuten Vivaldi, Opera ja Brave. WWW on mennyt siitä hulluksi, että jostain syystä kaikki siellä olevat palvelut eivät toimi täysin oikein Mozilla Firefoxilla ja siihen pohjautuvilla selaimilla. Siksi käytän omissa tietokoneissani Firefoxin ja siihen perustuvan Zenin lisäksi Chromium-pohjaista Bravea. Ja syy sille, miksi valintani on Mozillan Firefox on se, että haluan alalle kilpailua. Minusta sellainen maailma on huono, jossa käytetään pelkästään Chromium-pohjaisia WWW-selaimia. Se maailma on kyllä nyt lähellä, ikävä kyllä. Firefoxia voi vähäiseksi menneen käyttäjämääränsä vuoksi nykyään luonnehtia kalpeaksi aavistukseksi entisestä suuruudesta.
Google Chromea ei mitä luultavimmin ole sisällytetty oletuksena yhdenkään "normaalin" Linuxin pakettilähteisin, koska Chrome ei kunnioita käyttäjien yksityisyyttä. Sen Linuxin käyttäjä joutuukin täten hakemaan wanhan ajan tapaan Googlen internetsivulta, jos siis sellaisen haluaa käyttöönsä. Sama koskee Edgeä, josta on nykyään olemassa jonkinlainen Linux-versio.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti