Marraskuun alkupuolella tänä Jeesuksen vuonna 2025 olin ollut yhden kaverini henkisenä tukena reissulla paikalliseen vapaaseurakuntaan.
Tämän päivän aamuna taas olin laamanaattorivalmiudessa. Kaikki varttuneeseen ikään ehtineet varmasti muistavat aikoja sitten televisiossa näkyneet DNA-operaattorin laamamainokset.
Arkipäivisin herätyskelloni soi yleensä kymmeneltä. Sunnuntaisin paljon myöhemmin.
Mutta tänä sunnuntaina jouduin heräämään jo klo 8.46. Piti mennä kahden toverin kanssa, joista toinen oli eri henkilö kuin ylemmäksi linkittämässäni tosikertomuksessa, katsomaan Suomen virallisen evankelisluterilaisen kirkon länsi-Vantaan Hämeenkylän seurakunnan kirkkorakennuksen takapihalla oleskelevia Kielo-laamaa ja Pasi-aasia.
Em. kertomuksessa mainitsemani toinen henkilö oli keksinyt jostain verkkojulkaisusta tapahtuman. Joten päätin lähteä mukaan.
Seuraavalla bussipysäkillä mukaan tarttui yksi toveri, joten meitä oli nyt kolme.
Hämeenkylän virallisen kirkon etuovi on ollut nyt tukittuna rakennustyön vuoksi. Joutui täten menemään sisään takaoven kautta. Oli kyllä kätevää, että elukatkin sijaitsivat sitten matkan varrella.
Lähestyessäni heitä Kielo tarkasteli minua hyvinkin tiiviisti jonkin aikaa. Se hieman oli jännittävää. Hänen huomionsa lopulta kuitenkin kiinnittyi perässäni seuraaviin kahteen toveriini, joten tuijotus loppui.
Paikalla oli yksi kokenut naispuolinen eläintenhoitaja.
Pääsin hyvin paijaamaan molempia eläimiä, sillä olimme aikaisessa. He vaikuttivat harmittomilta. Olin jonkinlaisessa ekstaasissa. En ollut ennen muistaakseni tavannut sen enempää laamaa kuin aasiakaan. Tai en ainakaan laamaa.
Yli 16 ja puoli vuotta sitten olin kyllä käynyt erään porukan kanssa Nurmijärvellä sijaitsevalla alpakkatilalla. Siellä joukko nuoria alpakoita oli tullut katsomaan meitä saavuttuamme aitauksen luokse. Koska me emme kuitenkaan osoittautuneet kovin mielenkiintoisiksi, nuorison huomio herpaantui ja osa siihen kuuluvista rupesi tappelemaan keskenään. Tappelu oli sellaista kaulan käyttöä, ja kerran yksi nuorista alpakoista sylkäisi toisen alpakan otsatukkaan. Siinä sylkäisyssä oli mukana ruohoakin. Ja varmasti haisi varsin pahalle. Mutta sehän siinä on se idea.
Laamat ovat alpakoita jonkin verran kookkaampia. Laamat voivat myöskin sopia laumanvartijaeläimiksi, sillä ne ovat hyviä potkimaan.
Kielo oli suurikokoisempi kuin yksikään olemassaoleva koirayksilö mutta silti pienikokoisempi kuin olisin voinut kuvitella etukäteen.
Eläintenhoitaja kertoi minulle mainittuani DNA:n mainokset, että niissä näytellyt laama on kuollut. Mutta niistä mainoksistakin on aikaa.
Hän myös kertoi laamojen sopivan ihmisten ystäviksi alpakoita paremmin. Ovat enemmän domestikoituneita.
Domestikaatiossa ei ole kyse pelkästään siitä, että eläin on pienestä pitäen elänyt ihmisten parissa ja siksi pitää näitä samaan porukkaan kuuluvina. Vaan ja nimenomaan siitä, että elo ihmisen toverina on muokannut myös elukan geenejä paremmin tällaiseen "elämäntapaan" soveltuvaksi.
Pesukarhut eli supit ovat viime aikoina olleet tapetilla sikäli, että Yhdysvalloissa on huomattu, että supien eläminen ihmisasutuksen liepeillä on muuttanut ennen pitkää niiden kuonoa lyhyemmäksi.
Tässä on siis kyse siitä, että lyhytkuonoisuuteen liittyy sellainen genetiikka, jonka ansiosta supit pärjäävät aikaisempaa paremmin tuollaisessa uudessa ympäristössä. Kyse on myös henkisistä ja käyttäytymiseen liittyvistä ominaisuuksista.
Sudenkin kesyyntymisestä on sanottu, että susi kesytti melko lailla itse itsensä. Ne sudet, jotka olivat vähemmän arempia elämään ihmisasutuksen liepeillä ja jotka eivät silti myöskään kovin paljoa halunneet kyseenalaistaa ihmisten mielipiteitä, kykenivät tuottamaan enemmän lisääntymisikään asti eläviä jälkeläisiä. Ihmiset antoivat näiden tonkia asuinpaikkansa tunkiota. Sudet saivat täydennystä ruokavalioonsa, ja vastineeksi siitä vartioivat ihmisten asuinpaikkaa ja auttoivat ehkä metsästyksessäkin.
On sellainenkin seikka, että ihmisen elimistö ei kykene käyttämään hyödykseen kovin suurta määrää proteiinia. Liiallinen proteiini on ihmiselle oikeastaan myrkyllistä. Näin ihmiselle on voinut olla kannattavaa antaa myös osa ylimääräisestä hankitusta lihasta susilleen/koirilleen.
Toki ihmiset sitten myös ottivat sudenpentuja hoiviinsa. Ihmiset päästivät jatkamaan sukua mieluummin sellaisia susi/koirayksilöitä, jotka sopivat paremmin heidän pirtaansa.
Eläminen ihmisen kanssa muutti joka tapauksessa suden koiraksi. Koira esi-isäänsä sutta helpommin myöntyy ihmisen komennettavaksi, ohjattavaksi ja koulutettavaksi. Tämä johtuu siitä, että koirassa säilyy aikuisuuteen asti pentuiän piirteitä.
Koirilla on pienemmät hampaat ja lyhyempi kuono kuin sudella.
Sudet ovat keskimäärin koiria älykkäämpiä. Tämä johtuu siitä, että eläessään ihmisten parissa koira ei tarvitse yhtä paljon älykkyyttä kuin susi omassa elämässään. Koira antaa osan hommista tässä elämässä ihmisen hoidettavaksi, ja ihminen käyttää koiria siihen, mihin he soveltuvat.
Jos puhutaan koiraroduista, niin älykkäimpiä koirarotuja ovat ne, jotka on jalostettu toimimaan itsenäisesti ja ratkaisemaan itsenäisesti ongelmia. Tämä on luonnollista.
Yksilökohtaiset erot älykkyydessä ovat toki myös suuria.
Lisäksi koiraan on jossain määrin ohjelmoitunut aikojen saatossa kykyä ymmärtää ihmisten ruumiinkieltä.
Susilauma usein koostuu kahdesta vanhemmasta ja heidän pennuistaan, joten susilaumoissakaan ei kyllä yleensä turvauduta isompaan väkivaltaan käskyn saattamiseksi perille. Susivanhemmat ovat pikemminkin eräänlaisia suhdetoimintajohtajia, joihin luotetaan ennen kaikkea siksi, että he ovat kokeneita ja tietävät ja osaavat paljon. Susivanhempien päätös voidaan laumassa joskus silti jopa äänestää kumoon. Vanhemmat ovat sitä mieltä että mennään tuonne, mutta lauman enemmistö haluaakin mennä toiseen suuntaan, joten sinne sitten mennään.
Koirat voivat sudesta poiketen joka tapauksessa aikuisinakin niin haukkua kuin leikkiä. Aikuiset sudet yleensä pidättyvät sellaisesta.
Siitä ei ole montaa vuosikymmentä, kun sutta ei edes kyetty erottamaan DNA-testeillä koirasta. Nykyään toki kyetään, mutta on selvää, että DNA:ltaan sudet ja koirat eroavat toisistaan vain pikkiriikkisen, vaikka ulkonäössä ja käyttäytymisessä onkin jossain määrin selviä eroja.
Koira eroaa sudesta muuten vielä siinäkin, koirat eivät osaa yhtä hyvin kuin sudet pitää huolta pentujensa hengestä ja terveydestä. Susilaumassa paitsi vanhemmat, niin myös koko lauma pitävät huolta pennuista. Koirien sieluihin taas on ohjelmoitunut vuosituhansien yhteiselon ja kehityksen myötä sellainen oletus, että ihminen pitää huolta heidän pennuistaan.
Niinpä villikoirien kanta ei yleensä voi kasvaa, mikäli ne eivät saa tuoretta verta ulkopuolelta. Tärkein ja ehkä ainoa poikkeus tähän on Australian villikoira dingo.
Hirveän monta vuosikymmentä sitten, olikohan 1950-luvulla, sittemmin omaan mahdottomuuteensa tuhoutuneessa Neuvostoliitossa (1917/1922–1991) aloitettiin tieteellinen kokeilu. Siinä tarhakettuja jalostettiin ihmistä paremmin sietäviksi, jotta kettuja olisi helpompi tarhata. Aina ihmisen kannalta mukavimmat kettukaverit päästettiin jatkamaan sukuaan, eikä kestänyt kovin montaa sukupolvea, kun tarhaketut alkoivat käyttäytyä koiramaisesti. Ne etsiytyivät nyt mielellään ihmisen luokse. Ketuille syntyi luppakorvia. Turkistarhauksen perimmäisen tarkoituksen kannalta oli kuitenkin ikävää, että kettujen turkki muuttui laikukkaaksi. Nyt niistä oli vaikea saada myyntikelpoisia artikkeleita.
Neuvostoliiton lakattua olemasta vuoden 1991 lopulla myös kettukokeen rahoitus romahti.
Myöhemmin näitä koiramaisia kettuja on ilmeisesti sitten myyty lemmikeiksi. Putinlandiassa asia saattaa olla toki jo muuttunut.
No, nyt on varmaan aika palata elävän elämän tosikertomuksessani tämänpäiväiseen.
Elukoitten kanssa hengailemisen jälkeen osallistuin periaatteessa kirkkorakennuksen sisällä adventtijumalanpalvelukseen sekä senjälkeiseen riisipuuronsyöntiin. Jumalanpalvelus alkoi noin kymmeneltä.
Latinan sana adventvs viittaa saapumiseen.
Mutta uskomatonta, kuinka paljon ihmisiä osallistui jumalanpalvelukseen. Itse sali tuli varsin täyteen, ja osa porukasta istuili sitten sen ulkopuolella lasiseinän takana.
Osallistuin niin hyvin kuin osasin.
Mutta ihmettelen kyllä pääsiäismeininkiä adventtina.
Ensin ikään kuin juhlitaan aikuista Jeesusta tämän elämän viimeisen pääsiäisen palmunlehvillä. Sitten ihanhetiperään Jeesus-vauvaa. Ja sitten taas palataan palmunlehviin muutaman kuukauden päästä, kun tulee kristillinen pääsiäinen.
Kai minä saan tällaisia ihmetellä, vaikka olenkin entinen seurakuntanuori.
Ihmiset viskelivät palmunlehviä Jeesuksen ja hänen aasinsa tielle, kun hän ratsasti Jerusalemiin. Kyse oli siis kunnioituksesta sekä askeltamisen helpottamisesta.
Kristinuskoiset ovat tavanneet sanoa, että Jeesus kulki kaupunkiin aasilla hevosen sijaan, koska hän oli nöyrä. Toisaalta hevosen saaminen käyttöön tarkoitusta varten olisi voinut maksaa jonkin verran, eikä iloisilla veikoillamme ollut isompia pääomia käytettävissään. Ja varsin todennäköistä sitä paitsi on, että Jeesus ei osannut ratsastaa. Jos Hän olisi kuitenkin istunut hevosen selässä jonkun luotettavan henkilön taluttaessa tätä ja jos hevonen olisi kuitenkin jostain syystä kesken kaiken pillastunut, niin paska olisi kyllä ns. iskenyt tuulettimeen. Jeesus olisi voitu tällaisen tapahtuman jälkeen tuntea miehenä, ja mahdollisesti kuolleena tai vammautuneena sellaisena, joka iski päänsä portinpieleen.
Messias-spekulaatiot joka tapauksessa velloivat pyhässä kaupungissa villinä, kun oli kerran juutalaisten pääsiäinen. Hänkö se on, jotkut ihmisistä pohtivat mielissään.
Ja vallanhaltijat, roomalaiset, olivat varpaillaan.
Roomalainen merkittävä sotapäällikkö ja poliitikko Gnaevs Pompeivs (106-48 eJs.), jolle yksinvaltias Svlla (138–78 eJs.) oli antanut lisänimen Magnvs, Suuri, miehen sotilaallisista ansioista johtajansa palveluksessa 80-luvun loppupuolella, oli sekaantunut hasmonealaisten juutalaisen valtakunnan politiikkaan vuonna 63 eJs., ja niin alue tuli joutuneeksi Rooman käsiin.
Kuten eräässä tunnetussa 30-luvulle sijoittuvassa elokuvassa oli graffiti kuulunut: romani ite domvm. Se tarkoittaa suomeksi: "roomalaiset menkää kotiin". Muistaakseni elokuvassa graffitintekijä oli pistetty putsaamaan tekosensa seinästä. Vai oliko se muurista. Sotilas vahti homman sujumista alapuolella.
Sikäli kuin kristillisestä Raamatusta saa asiasta tarpeeksi selvän, niin eräät juutalaisten johtomiehistä pelkäsivät, että roomalainen praefectvs – hommaa hoiti noihin aikoihin sotilasviranomainen – Pontivs Pilatvs katsoisi hiukan pahana juutalaisen kansan uskonnollisten tunteiden roihahtelua pääsiäisenä juutalaisten wanhassa pääkaupungissa. Nämä henkilöt pitivät Jeesusta vaarallisena messiaskandidaattina. Messias-sana tarkoittaa pyhällä öljyllä kuninkaaksi voideltua.
Jeesus ei ainakaan Uuden testamentin tietojen mukaan ollut mukana missään kapinahankkeessa Roomaa vastaan, mutta monet pelkäsivät hänen sellaiseen ryhtyvän, ja toiset taas toivoivat.
Aasilla ratsastaminen kuninkaallisemman hevosen sijaan ei tainnut sittenkään olla riittävä tae oman henkilökohtaisen koskemattomuuden ja hengen takaamiseksi.
Joka tapauksessa ilmassa oli poliittisia tarpeita asian poistamiseksi päiväjärjestyksestä. Suurkaupungissa Jeesuksen kannattajia oli vain pieni vähemmistö, ja roomalaiset ammattisotilaat ja juutalaisten temppelivartijat muodostivat varsin mittavan sotilaallisen ylivoiman näihin nähden joka tapauksessa.
Ja voi hyvin olettaa, että Jeesuksen kannattajia estettiin saapumasta juutalaisten johtomiesten komitean istuntoon, vaikka heillä olisikin ollut viran suoma läsnäolo-oikeus.
Jeesus väkivalloin haettiin puutarhasta, jossa hän oli ollut viettämässä aikaa oppilaidensa kanssa. Tässä tilanteessa Uusi testamentti kertoo Jeesuksen sanoneen varoittaen oppilaitaan: "Joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu." Minua henkilökohtaisesti miellyttää tämä herran asenne.
Jeesus vietiin Uuden testamentin mukaan ensin yhden Herodes Suuren (73 – 4 eJs.) pojista Herodes Antipaan (20 eJs. – 39 jJs.) eteen, koska Jeesus oli kotoisin pohjoisesta Galileasta. Antipas sitten lähetti hänet Pilatvksen luokse.
Ja Pilatvs antoi teloittaa hänet kuultuaan häntä ensin.
Valitettavasti Jeesus ei ollut Rooman kansalainen, ja siksi teloitus toteutettiin hieman ikävämmällä tavalla.
Joka oli itse asiassa tarkoitettu mahdollisimman kiduttavaksi. Ennen vuotta 212 jJs., jolloin Rooman keisari Caracalla mitä luultavimmin ennen kaikkea verotussyistä antoi kaikilla vapaille Rooman valtakunnan vielä vailla kansalaisuutta oleville kansalaisuuden, vain vähemmistöllä valtakunnan asukkaista oli se ollut. Ja Jeesuksen elinaikana määrä oli ollut suhteessa vielä paljon pienempi.
Rooman kansalaisuus toi etuja. Kuten sen, että sai tulla teloitetuksi miekalla sen sijaan, että joutuisi tuomittavaksi teloitettavaksi ristiinnaulitsemalla.
Risti oli latinaksi crvx. Roomalaiset olivat omaksuneet ristiinnaulitsemisinstituutionsa karthagolaisilta, joiden kanssa Roomalla oli takavuosina ollut hieman napit vastakkain. Kathago itse oli alun perin ollut foinikialaisten siirtokunta, ja foinikialaiset taas lienevät oppineet instituution persialaisilta.
Ristiinnaulitsemisessa ihminen sidottiin kiinni puupalkkeihin ja mahdollisesti hommassa käytettiin myös
nauloja. Tuomittu roikkui siinä sitten kuolemaansa asti alastomana
joutuen myös tekemään tarpeensa siinä samassa paikassa.
Ristiinnaulittu joutui myös jatkuvasti ponnistelemaan itseään ylöspäin kyetäkseen hengittämään.
Jos ketään kiinnostaa, niin minusta on outoa, että mitä ilmeisimmin ristiinnaulitsemisen tapoja oli Rooman valtakunnassa monia erilaisia. Olisi luullut, että maaherrat ja sotilasviranomaiset olisivat standardisoineet sen, millä tavoin ristiinnaulitseminen tuli suorittaa.
Uuden testamentin mukaan Jeesus olisi kuollut kuitenkin armollisen nopeasti. Ja jos ei olisi kuollut, niin sotilaat olisivat katkoneet hänen sääriluunsa, jotta hän olisi tukehtunut kuoliaaksi nopeammin, sillä ristiinnaulittuja ei saanut jättää roikkumaan cruxille pääsiäisen ajaksi, sillä se olisi herättänyt turhaan suuttumusta osassa paikallista väestöä.
Eräs toverini oli myöhemmin päivällä eli illalla lausunut, että katolisessa uskonnossa palmunlehvät ovat marttyyrin merkki. Minua tämä ei haittaa, sillä kyllähän palmulehväoperaatiosta ei kulunut enää kauhean montaa tuntia siihen, kun Jeesus pistettiin ristille.
Ja jos palaan jälleen kirkolla/kirkossakäyntiasiaan, niin ehdin olla jumalanpalvelukseen jollakin lailla osallistumassa vain ehkä puolet sen keston ajasta. Nimittäin huomasin verensokerini olevan pahasti alamaissa.
Tässä vaiheessa voin kertoa, että minulla on periaatteessa ja käytännössäkin kakkostyypin diabetes, jota hoidan lääkityksellä.
Olin syönyt yöpalan kovin aikaisessa vaiheessa, ja aamulla ennen kotoa lähtöäni olin ehtinyt syödä ainoastaan yhden hapankorpun.
Tarkastelin kirkon penkillä istuessani ohjelmamonistetta, ja päättelin, etten kestä olla salissa sitten millään tilaisuuden päättymiseen saakka.
Sanoin sen sijaan oikealla puolella istuvalle toverilleni, että minun pitää mennä joksikin aikaa pois. Hän kysyi minulta, että tulenko takaisin. Vastasin hänelle, etten tiedä.
Onnistuin pääsemään sinne, mihin olin jättänyt niin takkini kuin reppuni riippumaan. Otin reppuni taskusta viralliset hätäkarkkini ja laskeuduin syömään niitä lattialle, koska en kyennyt pysymään enää pystyssä.
Saatuani pureskeltua noita jokusen päätin nousta ylös ja mennä istumaan jonnekin. Kauempana jumalanpalveluspaikasta oli lasiseinien luona tuoli, jolle istuin. Jatkoin tässä hyvän aikaa hätäkarkkien nauttimista. Välillä minua jopa pyörrytti. Ennen pitkää alkoi kuitenkin helpottaa. Päättelin selviäväni hengissä ja kunnossa.
Ja sitten huomasin jumalanpalveluksen olevan lopussa. Mainittiin puuron tarjoaminen erinäisissä paikoissa pitkin kirkkorakennusta. Osa lapsiperheistä oli jo poistunut salista, ja kuljin virtaa vastaan päästäkseni sinne, missä toverini vielä istuivat.
Paikallistettua heidät kerroin, mistä äkkinäisessä häviämisessäni oli ollut kyse.
Seuraavaksi menimme jumalanpalvelussalin riisipuurojonoon. Kukin meistä ravisteli purnukassa ollutta kanelisokerisekoitusta puuron päälle. Asetuimme sopivaan paikkaan salin nurkkaan syömään puuroa ja juomaan mehua. Olin itse unohtanut ottaa piparkakun mukaani tarjoilupöydältä.
Mutta puuro oli meidän kaikkien mielestä varsin hyvää. Lausun vielä itse keksimäni viisauden: "Aamurukouksen aikana kirkosta puuroaminen".
Veimme roskat ja kävimme pukeutumassa. Matkalla toisessa rakennuksessa sijaitseviin seurakunnan myymäisiin nappasin mukaan vielä aikaisemmin nauttimatta jääneen piparkakun.
Myymälässä minua otti päähän, ettei minulla ollut käteistä tarpeeksi käytettäväksi. Toinen tovereistani osti itselleen saaristolaisleivän. Hänelläkin riittivät varat vain juuri ja juuri.
Itse olisin halunnut ostaa myyjäisistä jotain jo siksikin, että minulta oli jäänyt väliin kolehtihaavi.
Myymälästä lähdettyämme kävimme vielä lyhyesti morjenstamassa Kieloa ja Pasia. Sitten raahustimme pysäkille. Ehdimme juuri ja juuri kätevästi bussille ennen kuin se siinä jo pitemmän aikaa odotettuaan lähti. Huristimme bussilla sitten kukin omaan kotiinsa.
Myöhemmin päivällä minun oli määrä lähteä uudestaan tietyn toverini seuraksi, kun hän oli menossa paikalliseen vapaaseurakuntaan. Edellisellä käynnillä ohjelma oli sisältänyt raamatunlukua, teksteistä keskustelemista ja rukoilemista. Tällä kertaa kyseessä oli jumalanpalvelus.
Tämä toverini on itse asiassa se henkilö, joka hyvän aikaa sitten oli saanut minut ostelemaan ihan varmuuden vuoksi lähikaupastani noita verensokerinnostatuskarkkeja, joista olin sattunut hyötymään tänään suuresti.
Jumalanpalveluksen oli tarkoitus alkaa klo 16. Edelliskertainen toinen kaverini ei tällä kertaa viitsinyt lähteä mukaan joukkoon tuimaan, sillä hän on oikeastaan uskonnoton eikä hänellä enää ole yhtä tylsää kuin silloin aikaisemmin oli ollut.
Tapasin ennen kirkkoon menoa toverini paikallisen Lidlin pihalla. Hän kävi ostamassa jotain pientä, ja sitten jatkoimme askellustamme päästäksemme kerrostalon alakerrassa sijaitsevaan kirkkoon.
Kirkkosali oli melko pieni.
Paikalla oli vieraileva tähti, joka vaikuttaa tätä nykyään Helsingissä Annankadun vapaaseurakunnassa. Muistan, että hän oli kuulunut seurakunnan vanhimmistoon Hiekkaharjussa sijaitsevassa Vantaan vapaaseurakunnassa 25 vuotta sitten.
Vieraileva tähti käy harvakseltaan aina täällä päin Vantaatakin.
Paikallinen henkilö piti alustavan puheen, jossa hän mielestäni osuvasti puhui lakihenkisyyden vahingollisuudesta.
Myöhemmin illalla olin juttelemassa sosiaalisessa mediassa yhden kaverini kanssa, ja hän ylläolevaan sopivasti liittyen sanoi, että ihminen kykenee valitsemaan hyvän ja pahan välillä, kunhan käyttää itsekuria. Sanoin hänelle, että kristillisen ajattelun mukaan taas ihminen ei kykene hyvään ja että itsekuri ei riitä. Lausuin myös näin:
Pitää kokonaan luopua yrittämästä kelvata Jumalalle. Kun sen on tehnyt, voi avautua Jumalan hengelle. Jeesuskin on sanonut: "Mikä on ihmiselle mahdotonta, se on Jumalalle mahdollista."
Tämä sattuu tärkein kristinuskoon kuuluva asia, joka on pysynyt osana ajatteluani normikristinuskon jätettyäni.
Vieraileva tähti soitti jumalanpalveluksessa pianoa. Ja hän piti myös varsinaisen saarnan.
Asiaan kuului myös, että aina välillä laulettiin. Aikoinaan, yli 25 vuotta sitten, kun olin osa Vantaan vapaaseurakunnan "muonavahvuutta", olin kerran yrittänyt ryhtyä osaksi kirkkokuoroa. En vain kuitenkaan saanut sanaa suustani, joten suunnitelmani ryhtyä "laulajaksi" epäonnistui.
Olen kuitenkin laulellut myöhemmin yhtä sun toista. Mutta se onnistuu minulta oikeastaan ainoastaan silloin, kun ei tarvitse laulaa osana joukkoa. Varmuuden vuoksi kerron vielä, että en ole ammattilaislaulaja, enkä edes puoliammattilaislaulaja.
Tykkään laulaa joululauluja ympäri vuoden ja mieluiten jossain määrin väärillä sanoilla. Olen myöskin osittain uudelleensanoittanut Maaritin kappaleen Jäätelökesä.
Toverini sen sijaan lauloi silloin, kun piti laulaa yhdessä.
Tilaisuuden lopuksi toimitsija tuli tuomaan "pöytiin" ehtoollisen. Sai valita myös gluteenittoman ehtoollisleipävaihtoehdon. Viini oli alkoholitonta. Minun teki mieleni ottaa ainoastaan viiniosa ehtoollisesta, koska minua janotti päivemmällä syömäni liian paljon suolaamani lohturuoan takia. Kykenin kuitenkin hillitsemään itseni.
Tunsin kuitenkin itseni noloksi, kun jouduin sanomaan ensin viinintuojalle että ei kiitos, ja sen jälkeen myös leiväntuojalle saman ja viittaamaan vieressäni istuvaan toveriini.
Toverini saattoi saadakin paljon jumalanpalveluksesta. Minä sen sijaan olen paitsi suhteellisen uskonnoton niin tätä nykyä koen myöskin olevani ei-teistinen kveekari. Tiedän, että nykyään tämän kaltaisia ihmisiä on muitakin.
Itse kaipaisin sellaista jumalaa elämääni, joka auttaisi ajallisissa asioissa. Kuolemanjälkeisestä elämästä kun ei ole olemassa objektiivista todistusaineistoa.
Mutta tätä ihmisyys on ollut 70.000 vuoden ajan. Uskotaan kaikenlaiseen sellaiseen, mikä ei ole tiukasti ottaen totta, on kyse sitten uskonnollisista tai politiikan tai etiikan väittämistä. Toisaalta tämä geneettispohjainen ominaisuus nyky-ihmislajissa on mahdollistanut perheryhmiä selvästi suurempien yhteisöjen muodostamisen. Kykenemme nykyään nk. kokoontumaan lipun ympärille. Meille on olemassa symboleja, joiden vuoksi voimme elää ja kuolla.
Hyväksyn tämän.
Ehtoollisen jälkeen kokoonnuimme ison pöydän ympärille samaan huoneeseen kuin missä olimme viettäneet edellisen kokouksen Raamatun parissa.
Tällä kertaa nautimme siellä kahveeta ja makeaa piirakkaa. Itse otin kahvin lisäksi juomaksi myöskin mehua. Tätä nykyä ärtyvän suolen oireyhtymästä kärsivänä minusta oli ikävää, että tarjolla ei ollut kasvismaitoa, esim. kauramaitoa, kahviin laitettavaksi. Jouduin juomaan kahvini mustana.
Jouduin valistamaan erästä paikallaolijaa siitä, mitä olin tarkoittanut käyttämälläni ilmaisulla "maidoton maito". Valistin häntä myös useista kasvismaitovaihtoehdoista, joita kaupasta saa.
Pöydän ympärillä käytiin mukavia rupatteluita ja keskusteluita.
Normikristinuskovaiset saattavat kyllä olla suhteellisen harmittomia ihmisiä. Jotkut heistä saattavat kyllä olla poliittisesti harmillisia, mutta tämä on vain minun mielipiteeni.
