Olin joskus aikoinaan linkin kyseistä rainaa käsittelevään artikkeliin lähettänyt kahdelle kaverilleni. Nyt paljon myöhemmin toinen heistä oli onnistunut löytämään pätkän verkosta. Se oli varustettuna eräänlaisella suomenkielisellä tekstityksellä.
Fiktiivinen elokuva on nimeltään Black Gestapo, suomeksi Musta Gestapo, se on julkaistu vuonna 1975, ja se tavallaan kommentoi ilmestymisaikanaan ajankohtaista jossain määrin militanttia Mustat pantterit -järjestöä, jonka oli tarkoitus hankkia oikeutta afroyhdysvaltalaisille ihmisille mukana lukien mulatit. Eli kyseessä on vakava asia.
Elokuvan oli ohjannut sittemmin kuollut Lee Frost (1935-2007). Tämä oli tuotteliaahko ja monipuolisesti hommaillut filmi-ihminen, joka sai aikaan joukon matalan budjetin elokuvia, joista useat olivat eksploitaatioita. Ja tämä elokuva on eräänlainen blaxploitaatioelokuva, vaikkakin muista melko selvästi eroava, jos saan näin sanoa.
Mustassa Gestapossa on toiminnan keskiössä sotilasmallisiin univormuihin sonnustautunut afroyhdysvaltalaiseen väestönosaan kuuluvien etuja ja ihmisarvoa ponnekkaahkosti puolustava liike.
Vastapuoli elokuvassa on joukko mahtavia, tai mahtailevia, vallan törkeitä ja kusipäisiä valkoisia miehiä. Jotka tekevät mitä haluavat afroyhdysvaltalaisen yhteisön jäsenten piirissä.
Valkoisia miehiä ei Mustassa Gestapossa nähdä pahemmin juuri koskaan myönteisessä valossa. Sanoisin vielä, että myöskin elokuvan naiskuvassa olisi hieman parantamisen varaa.
Rainan juoneen kuuluu myös se, että kaikki hyvikset eivät halua olla hyviksiä viimeiseen asti vaan ajautuvat radikaaleihin tekoihin. Ja johtajat saattavat puolestaan ajautua omanlaisikseen kusipäiksi.
Ohjaaja Frost ei välttämättä suhtautunut elokuvaa työstäessään hirveän myönteisesti tosielämän Mustien panttereiden radikaalisiipeen, ja se näkyy.
Elokuvan näyttelijät ovat kuitenkin suurin piirtein kaikki huonoja. Heitä voisi vaikka verrata alkuperäisen, 1980-luvun, MacGyver-sarjan roistojen näyttelijöihin.
Juonikin on hiukan yksioikoinen ja koreografiat huonoja.
Minulle ja kolmelle toverilleni, jotka elokuvan katsoimme yhdessä viime viikon lauantaina, se tuotti joka tapauksessa suurta iloa, millä ei ollut mitään tekemistä oluen kanssa, jota nautimme myös. Tai, no yksi meistä nautti viiniä. Lisäiloa meille aiheutti täysin kammottava "suomenkielinen" tekstitys. Ilmeisesti joku oli aikanaan kääntänyt Googlen automaattikääntimellä elokuvan, ja meille oli aivan selvää, että tekstityksen laatua ei kukaan ihminen ollut tarkistanut eikä tarkastanut sen "valmistuttua".
Joka tapauksessa katsomisen arvoinen, oikea mutta parempi "kalkkuna", oli kyseessä. Pisteitä sai myös omaperäisyydestä.
Halusin vain kertoa minun ja tovereideni viime viikon lauantaina kohtaamasta ilosta.
PS. Voit halutessasi käydä lukemassa Ilja Rautsin kirjoittaman tätä tekstiäni paremman elokuva-arvostelun elitistiseltä Elitisti-sivustolta. Arvostelu on vuodelta 2004.
