Puhelinvalmistajat voisivat voittaa kehittämällä älypuhelimille kaksi tuotantolinjaa, joista toinen tuottaisi voimakkaasti tekoälyominaisuuksillisia puhelimia, ja toinen sellaisia, joissa taatusti ei olisi minkäänlaista tekoälyä sisällytettynä.
Ihmiset voisivat maksaa tekoälyn sisäänrakentamisesta puhelimeensa.
Ja toiset ihmiset taas voisivat maksaa siitä takeesta, että tekoälyominaisuuksia ei heidän puhelimessaan ole eikä myöskään tule.
Näin puhelimenvalmistaja voittaisi aina.
– Kuinka monta Touretten oireyhtymästä sekä koprolaliasta kärsivää ihmistä tarvitaan vaihtamaan hehkulamppu?
– PaskavittuuuUU!
Jokin aika sitten oli eräässä Lontoossa sijaitsevassa Bafta-nimisessä ulkomaisessa gaalassa eräs Touretten oireyhtymästä sekä koprolaliasta kärsinyt mies nimeltä John Davidson, joka oli gaalassa itse asiassa eräänlainen juhlakalu, aiheuttanut suurta vihastusta. Mies oli ja lienee edelleen Tourette-aktivisti. Kerrotaan nimittäin hänen rasistisen huutelunsa herättäneen paheksuntaa. Kyseisessä gaalassa oli jaettu tietoa Touretten oireyhtymästä kuin myös palkittu parhaasta roolituksesta ja pääosasta I Swear -elämäkertaelokuva, jonka esikuvana on ollut juuri tämä John Davidson.
Touretten oireyhtymä eli kuten Wikipedia asian ilmaisee, yhtäaikainen äänellinen ja motorinen monimuotoinen nykimishäiriö, on neurologinen tai neurokemiallinen oireyhtymä, jonka keskeisinä oireina ovat tik-liikkeet eli äkilliset ja nopeat nykäykset ja liikkeet sekä äänet, jotka toistuvat samalla tavalla lyhyiden jaksojen ajan.
Itse kuulin ensimmäisen kerran oireyhtymästä lukiessani nuorena miehenä jotain yhdysvaltalaisen kirjailijan Kurt Vonnegutin (1922-2007) romaania. Siinä oli eräs oireyhtymästä kärsivä henkilö, joka puhui tahtomattaan rumia.
Tälläista oireilua kutsutaan koprolaliaksi. Vaikka se on usein näkyvin oire tourettenoireyhtymäisillä henkilöillä, se on itse asiassa verrattain harvinainen heidän keskuudessaan. Ehkä vain kymmenesosa Touretten oireyhtymää sairastavista kärsii samalla koprolaliasta.
Olen välillä katsonut televisiosta minulle rakkaaksi käyneeltä TLC-kanavalta tulevaa tosi-tv-ohjelmaa Baylen: Elämäni Touretten kanssa. Siinä on pääosassa Baylen Dupree -niminen yhdysvaltalainen nuori nainen, jolla on taakkanaan sekä Touretten oireyhtymä että koprolalia. Hänellä on paljon sisaruksia, ja hän haluaa vihdoin itsenäistyä, vaikka hänen oireilutaakkansa vaikeuttaa suuresti eloa ihmisyhteiskunnassa.
On tärkeää painottaa sitä, että koprolaliasta kärsivä ihminen laukoo juuri sellaisia asioita, joita ei saisi ao. tilanteessa sanoa. Sama pätee tekstin alussa mainitsemani John Davidsonin ulkoiseen käyttäytymiseen. Helsingin sanomat -lehden lukijakommenttipalstalla joku oli puolustanutkin miehen "käyttäytymistä".
Ihminen voi olla antirasisti ja antifasisti ja rakastaa afroyhdysvaltalaisia ja neekereitä, mutta jos häntä vaivaa koprolalia, niin hän helposti käyttää rasistisia ilmauksia täysin epäsopivissa tilanteissa.
Esitän kaksi esimerkkiä tuon Baylenin koprolaliaan liittyen. Hän oli kerran äitinsä tukihenkilönään joutunut matkustamaan lentokoneen kyydissä kauas muualle Yhdysvaltoihin esitelmöimään omista oireiluistaan. Heidän saavuttuaan lentokentälle Baylen sanoi: "Minulla on ase." Hänen äitinsä lausui hänelle, että voisitko kuiskata. Ja heidän ollessaan lentokoneessa ilmassa matkalla määränpäähänsä nainen sanoi: "Me kaikki kuolemme." Ilmeisesti ei kovin moni, onneksi, kuullut hänen lausumaansa.
Olen halunnut ajatella, että eräs avain tyytyväiseen elämään olisi se, että elää mahdollisimman paljon "tässä ja nyt". Kuten tuntemani koirat ja kissat. Voi noita onnellisia. Kristinuskoisten merkkihenkilö Jeesuskin on sanonut heidän pyhän kirjansa Raamatun viimeisimmän neljänneksen Uuden testamentin mukaan: "Jokaiselle päivälle riittää sen oma huoli."
Toinen vaihtoehtoni on ollut se, että odottaa mielellään seuraavaa päivää, koska haluaa tietää, mitä kaikkea se tulee sisältämään.
Mutta kumpikin on ainakin meikämannelle vaikea tapa saada piristystä. Koska ihminen ei hallitse ajatuksiaan vaan ne hallitsevat häntä. Tai ainakin melko lailla näin lienee. Voisin kuvitella. Vapaata tahtoa ei joka tapauksessa ole eikä tule.
Romanialaisranskalainen filosofi Emil Cioran (1911–1995) tykkäsi hankkia elämälleen merkitystä kuvittelemalla omat hautajaisensa. Siteeraan häntä:
Ei ole parempaa tapaa karkottaa kauhu tai itsepintainen ahdistus kuin kuvitella omat hautajaisensa: tehokas menetelmä, ja kaikkien ulottuvilla. Ettei tarvitsisi turvautua siihen päivän aikana, on parasta heittäytyä sen hyveisiin heti ylös noustua. Tai kenties käyttää sitä hyödykseen erityistilanteissa, niin kuin paavi Innocentius IX maalautti itsestään muotokuvan kuolinvuoteella. Hän loi silmäyksen kuvaan joka kerta kun oli tehtävä tärkeä päätös…
Cioranista on Sarastus-verkkolehdessä noin 13 ja puoli vuotta sitten julkaistu kauhean kroatialaisyhdysvaltalaisen politiikantutkijan ja diplomaatin Tomislav Sunićin kirjoittama – ja kauhistuttavan suomalaisen kirjailijan Timo Hännikäisen suomentama – kirjoitus E. M. Cioran ja kuoleman kulttuuri. Englanninkielisessä Wikipediassa sanotaan kirjoittajasta muun ohella muuten näin, ainakin minun kannaltani mielenkiintoisesti, jos siis ketään kiinnostaa: "Sunić is critical of Judeo-Christian monotheism, to which he attributes the rise of communism and liberalism." Eli Tomislav Sunić tuon mukaan suhtautuu kriittisesti juutalaiskristilliseen monoteismiin, jonka ansioksi hän lukee kommunismin ja liberalismin nousun. No, jokaisella on oma mielipiteensä samoin kuin persereikänsä. Ei minulla muuta sanottavaa.
Siteeraan kuitenkin vielä pätkän kyseisestä kirjoituksesta:
Kiintoisa piirre Cioranissa on hänen pyrkimyksensä taistella eksistentiaalista nihilismiä vastaan nihilismin keinoin. Toisin kuin monet aikalaisensa, Cioran karsastaa muodikasta pessimismiä, jota viljelevät modernit intellektuellit voivottelevat kadonneita paratiiseja ja saarnaavat edelleen loputtomasta taloudellisesta edistyksestä.[...]
Aikaisemmin olin voinut tutuissa porukoissa heilutella viiden euron seteleistä koostuvaa setelitukkua ja sanoa samalla: "Minulla tätä riittää." Ja tämä oli vain osittain vitsi. Pärjäsin taloudellisesti hyvin.
Tätä nykyä taas taloudellinen toimeentuloni on jossain määrin kärvistelyä. Mutta tämä suhteellinen köyhyys, joka on koitunut osakseni, sai minut lopulta ajattelemaan elämän merkityksiä ja tarkoituksia uusiksi, varsinkin kun aika paljon muutenkin on ollut elämässäni viime aikoina ikävää. Muistin Cioraninkin.
Jouduin toteamaan itselleni, että elämä päättyy aina lopulta kuolemaan. Siteeraan Spede Pasasta: "Se on niin kiva."
Lisäksi siteeraan vielä Raamatun vanhimpaan pitkälliseen 3/4-osuuteen eli Vanhaan testamenttiin kuuluvan Saarnaajan kirjan | yhdeksättä lukua:
Kaiken tämän olen ottanut sydämelleni, tätä punninnut mielessäni: millä tavoin hurskaat ja viisaat ja heidän tekonsa ovat Jumalan kädessä. Ei ihminen itse tiedä, käykö hän kohti vihaa vai rakkautta. Kaikki, mikä hänen eteensä tulee, on turhuutta, koska kaikkien kohtalo on sama: niin jumalisen kuin jumalattoman, niin hyvän kuin pahan, puhtaan ja saastaisen, uhraajan ja sen joka ei uhraa. Hyvän käy samoin kuin syntisen, valan vannojan samoin kuin vannomista karttavan. Kaikessa, mikä auringon alla tapahtuu, on lohdutonta juuri se, että jokaisen kohtalo on sama, niin kuin sekin, että ihmisen sydän on pahuutta täynnä ja että hänen sisimmässään asuu mielettömyys koko hänen elinaikansa, ja sen jälkeen – suoraa päätä vainajien joukkoon!
Elämä on maailmankaikkeudessa hirmuisen harvinainen ja silkkaan onnekkaaseen sattumaan perustuva ilmiö. Ja eliöt joutuvat sitten kilpailemaan resursseista niin oman lajin muita yksilöitä kuin ja varsinkin muiden lajien yksilöitä vastaan, sekä käyttämään hyväksi muita lajeja, ja lajikkeita. Ne lajit ja lajikkeet, jotka nk. elävät ihmisiksi, tulevat todennäköisesti melko pian kuolemaan sukupuuttoon. Elämä on täynnä kurjuutta ja kärsimystä ja paskamaisuutta. Ja elämä päättyy poikkeuksetta kuolemaan.
Olen tavannut joskus tai välillä lausua: "Ruusut ovat punaisia, orvokit ovat sinisiä. Kaikki on mustaa, saatana." Tämä ei ole oma runoni, mutta joka tapauksessa viime vuonna 2025 lausuin näin suuremman virallisista kirkkokunnistamme paikallisessa kerhotilassa, ja lausumani kuuli paikalle juuri saapunut naispuolinen pastori. Eräs paikalla ollut entinen yhteistyökumppanini oli selittänyt lausumaani tälle kertomalla: "Tomppa on entinen seurakuntanuori." Ehkä oli vain armeliasta, ettei tuttuni kertonut pastorille, että olin ennen wanhaan toiminut eri kirkkokunnassa. Ja vieläpä sellaisessa, joka ei edes ole virallinen.
Viimeisten sadan tai kahdensadan vuoden aikana on kuitenkin suuressa osassa maailmaa köyhyys ja puute runsaasti vähentynyt teollisen vallankumouksen, vaurauden lisääntymisen, tieteen ja siihen liittyvän tekniikan, lääketieteen kehittymisen ja yhteiskuntien demokratisoitumisen ansiosta.
Sekin on todellisten viimeaikaisten edistysaskelten ansiota, että nykyihmisellä voi itse asiassa olla kodissaan parempi vessa kuin muinaisen Egyptin faaraoilla.
Mutta tosiasia kuitenkin on, että karkeasti ottaen ihmisen ruumis alkaa rappeutua 20 vuoden iässä. Noin 25 vuoden iässä hänen aivonsa ovat vihdoin aikuisessa tilassa eli täysin kehittyneitä, ja nekin rappeutuvat tästä eteenpäin. Koko ihmisen loppuelämä on tätä elimistön rappeutumista. Parhaimmassa tapauksessa hänellä on elämässä paljon kivaa, mutta se ei tee hänestä ikinuorta kuolematonta.
Minusta nyt on paras ottaa kuolemasta kiinni ja tähdätä siihen, että joskus sitä kuitenkin kuollaan.
Ihmisellä kuin ihmisellä on ihmisarvo, tai näin ainakin kuuluu nykyään melko laajalle levinnyt epätieteellinen uskomus, mutta hänen kuoltuaan sillä ei ole hänelle itselleen mitään merkitystä. Ihminen toki toivoo eläessään, että hänen elämällään on sitä, ja hän myöskin toivoo, että hänen kuoltuaan hänen läheisensä pärjäilevät. Mutta ei hän kuoltuaan läheisiäänkään muista. Nämä ovat muuttuneet merkityksettömiksi hänelle. Häntä itseään ei enää ole.
Jälkeenjääneet sen sijaan voivat surra.
(Itse uskon ihmisarvon olemassaoloon, vaikka pidän asiaa todistamattomana.)
Ihmisten, kuten muidenkin eläinten, ja eliöiden, elämä on vain lyhyt tähdenlento. Ja elämä on täynnä turhaa kärsimystä. Ja sosiaalisilla yhteisölajeilla, kuten ihmisellä, se on muun ohella kilpailua statuksesta lajiyhteisössä.
Ihmislajiin kuuluvilla on taakkanaan vielä se, että he kykenevät miettimään nk. syntyjä syviä. Tähän samaan lajityypilliseen ominaisuuteemme perustuu ihmisen kyky kehittää erilaisia kulttuureita ja kulttuurin ja siihen kuuluvien keksintöjen avulla sopeutua tehokkaasti kulloiseenkin elinympäristöön. Samaan perustuu myös ihmislajin edustajien kyky muodostaa yksilömäärältään todella suuria yhteisöjä.
Mutta koska transhumanismi ei ole tässä ja nyt, minä tähtään kuolemaan. Sen ainakin kykenen tekemään. Yritän kuitenkin olla tekemättä itsemurhaa.
Yritän tarkkailla elämääkin. Ehkä siitä löytyy jotain mielenkiintoista. Ja minulla on projekteja, joiden parissa haluan ehtiä puuhaamaan. Itsemurha olisi tässä vaiheessa "syntiä", jos sallitte tällaisen uskonnollisen ilmaisun.
Oma "kuolemankulttini" on ainakin omasta mielestäni myönteisempi kuin oli ollut natseilla.
Haluan olla kuin stoalaista elämänasennetta kannattava muinainen sotapäällikkö, joka siitä huolimatta, että tietää varsin varmasti tulevansa häviämään pian koittavan taistelun vihollisen supermassiivisen ylivoiman vuoksi, ei menetä toimintakykyään.
Aion nauttia.
Ja tähän alle lisään vielä joitakin käyttökelpoisia masentavia ajatuksia:
Sadan vuoden kuluttua uusiutumattomat luonnonvarat ovat kaluttuja jo melko pitkälle tyhjiin. Jos emme ole siinä vaiheessa saastuttaneet maailmaa jo pilalle, niin ainakin nyt viimeistään elintaso meillä ihmisillä romahtaa lähemmäs keskiaikaista tasoa.
Emme tule koskaan pääsemään tähtiin.
Emme tule koskaan edes asuttamaan merkittävässä määrin omaa aurinkokuntaamme.
Muutaman miljardin vuoden kuluttua aurinko paisuu punaiseksi jättiläiseksi ja kärventää Maapallon tuhoten sillä vielä piilevän elämän.
Ja jo jonkin aikaa ennen sitä Maapallon pintakerrokset ovat ehtineet pitkälle kuivua auringon lisääntyneen lämmöntuoton vuoksi.
Entropia eli käyttökelpoisen energian määrä suljetussa järjestelmä syö lopulta kaiken. Maailmankaikkeus on kokeva lämpökuoleman, eikä tuolloin edes periaatteessa voi missään enää olla elämää.
Ja jos maailmankaikkeuden laajeneminen todella on kiihtyvää lajia, niin tähtiin pääseminen tulee olemaan siksikin vaikeaa, kun galaksijoukoissa olevat galaksit irtoavat erilleen toisistaan, ja seuraavaksi auringot eroavat toisistaan galakseissa.
Taivaankappaleet eroavat toisistaan yhä tyhjenevämpään avaruuteen.
Lopulta itse ainekin hajoaa tilan supernopean laajenemisen vuoksi. Molekyylit hajoavat osiinsa, ja atomit ja sitten protonit, neutronit ja elektronit hajoavat osiinsa. Lopulta maailmankaikkeus on täynnä pelkästään irrallisia kvarkkeja, tai jotain vielä kummallisempaa.
Ja alle vielä pätkä tuosta Sunićin tekstistä:
Jos Cioranista voisi laatia muotokuvan yhdessä lyhyessä tekstikappaleessa, häntä pitäisi luonnehtia kirjailijaksi, joka näkee modernissa älyn ihailussa älyllisten keskitysleirien ja maailman rumentamisen piirustukset. Cioranin mielestä ihmisen tehtävä on puhdistaa itsensä eksistentiaalisen tarkoituksettomuuden koulussa, sillä tarkoituksettomuus ei ole lohduttomuutta. Tarkoituksettomuus on palkinto niille, jotka haluavat päästä eroon elämän epidemiasta ja toivon viruksesta. Tämä kuvaa luultavasti parhaiten miestä, joka luonnehtii itseään fanaatikoksi vailla vakaumuksia – maailmankaikkeuteen hylätyksi sattumaksi, joka luo nostalgisia katseita kohti nopeaa katoamistaan.
Tällä pitkällä tekstimassalla olen halunnut ilmaista ennen kaikkea sen, että kuolemaan voi luottaa enemmän kuin elämään.
Omaa "kuolemankulttiani" on lupa nimittää esimerkiksi joviaaliksi pessimismiksi.
Koen joka tapauksessa tässä kirjoituksessani siirtyneeni pois tavanomaisista elämän ajatteluluutumista, ja se hieman piristää mieltäni.
Tajusin vasta vähän aikaa sitten, mistä englannin sana jovial tulee. Toki sanaa nykyään käytetään suomen kielessäkin, mutta ei se mitään. Kielitoimiston sanakirjan mukaan joviaali on: rauhallisen hyväntuulinen, leppoisa, lupsakka.
Sana on välittynyt englannin kieleen keskiranskan sanastosta, ja ranskaan sana oli saapunut Italiasta, ja italian kielessä sana oli ollut muodossa gioviale.
Alun perin sana on kuitenkin ollut latinaa. iovialis oli latinan kielessä merkinnyt Juppiteriin liittyvää tai kuuluvaa. Ivppiter oli muinaisten roomalaisten ylijumala.
(Tapaan nykyään latinan sanat kirjoittaa siten, että korvaan aina U:n V:llä ja J:n I:llä, jos ketään kiinnostaa.)
Muinainen roomalainen sananlaskukin on kuulunut: qvod licet Iovi, non licet bovi. "Mikä on luvallista Jvppiterille, ei ole luvallista naudalle." Ilmaisu ilmeisesti viittaa olemassa olleeseen kaksinaismoraaliin, joka nykykielessä voitaisiin ilmaista englantilaisen kirjailijan ja riippumattoman vasemmistolaisen George Orwellin (1903–1950) Eläinten vallankumousta (alkup. Animal Farm, 1945) siteeraten: "Kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia, mutta jotkut eläimet ovat tasa-arvoisempia kuin toiset."
Apenniinien niemimaan länsipuolella sijaitsee muuten saari, jolle muinaiset roomalaiset olivat antaneet nimeksi Mons Iovis, "Ivppiterin vuori". Nykyään sen nimi kuuluu nykyaikaisen poliittisen korrektiuden muodossa Isola di Montecristo, "Kristus-vuoren saari". Eihän nykyään Ivppiteria kovinkaan moni ihminen enää palvo. Sen sijaan Italiassa(kin) moni pitää yhä Jeesusta | Kristuksena, Vapahtajana, joka istuu Jumalan oikealla puolella ja on oikeastaan yhtä Jumalan kanssa, koska on tämän ainokainen Poika.
Olin aikoinaan lukenut Jukka M. Heikkilän historiallisen romaanin Juppiterin saari, joka suureksi osaksi sijoittuu antiikinaikaiselle Mons Iovikselle.
Yhtä hassu latinan sana taivuttamisen kannalta kuin Ivppiter on roomalaisen rakkauden jumalattaren nimi Venvs, joka taivutetaan genetiivissä näin: Veneris.
Venus-jumalattaren nimestä tulee siis sukupuolitauteja tarkoittava termi veneeriset taudit.
On mielenkiintoista, että merkittävä roomalainen sotapäällikkö, poliitikko ja kirjailija Gaivs Ivlivs Caesar (100–44 eJs.) oli ollut sitä mieltä, että hänen klaaninsa Ivlivs polveutuu Venvksesta.
Tosin Caesar oli mies, jolle tärkeää se, että hänestä puhuttiin viriilinä miehenä. Tosin hän onnistui saamaan Rooman lain silmissä laillisia lapsia vain yhden. Eikä mitä ilmeisimmin laittomia lapsia saanut ollenkaan. Tai ainakaan meillä ei ole sellaisista tietoa. Mutta Caesarin vaimo saattoi olla kovin pahoillaan tietysti miehensä seksuaalisista valloituksista. Toki joukossa saattoi olla jokunen seksiorjakin, kun ottaa huomioon, että orjattarien raiskaaminen oli ihan sallittua muinaisessa Rooman valtakunnassa, kuten on ollut laita niin kulttuurissa kuin kulttuurissa ennen nykyaikaa.
Tuohon aikaan makedonialaiskreikkalaisen hallitsijasuvun Ptolemaiosten jo pitemmän aikaa – vuodesta 305 eJs. alkaen – hallitsema Egypti oli joutunut Rooman vaikutusvallan alaiseksi.
Caesarilla taisivat olla siittiöasiat epäkunnossa. Siksi hän ilahtui suuresti, kun Egyptin viimeinen faarao Kleopatra VII Filopator (69–30 eJs.), jonka kanssa hän oli solminut poliittisluontoisen seksuaalisuhteen, väitti myöhemmin, että hänen saamansa lapsi oli saanut alkunsa Caesarin kupeista. Caesar oli lopullisesti todistanut viriiliytensä!
"Viriili"-sanan kantasana on latinan miestä tarkoittava substantiivi vir. Sana virilis taas tarkoittaa mm. miehuullista.
Caesar tosin adoptoi testamentissaan erään Gaivs Octavivs Thvrinvksen (63 eJs. – 13 jJs.). Tämä kosti alkuperäisen Caesarin erinomaisen pätevän alisotapäällikön ja ystävän Marcvs Antonivksen (83/82 – 30 eJs.) kanssa ottoisänsä murhan sotilaallisin keinoin. Myöhemmin, kun Antonivs oli luonut oman syvän suhteensa Egyptin kuningattareen, jo ottoisänsä murhan jälkeen tämän nimeä käyttämään alkaneen Gaivs Octavianvksen – klaanimi Octavivs pidentyi tavulla -an- tapahtuneen adoption vuoksi – entisten liittolaisten välit rikkoutuivat, ja uusi Gaivs Ivlivs Caesar lopulta löi Aktionin meritaistelussa Antonivksen ja Kleopatran yhdistyneen laivaston. Asiassa auttoi uuden Caesarin hyvä ystävä, sotilasjohtajana kauhean pätevä Marcvs Vipsanivs Agrippa (63–12 eJs.).
Lyödyt hallitsijat tappoivat itsensä, ja uusi Caesar antoi teloittaa Kleopatran pojan Kaisarionin. Ja Egyptistä tuli Rooman provinssi.
Kleopatra miellyttää minua paitsi älykkyytensä ja suuren sivistyneisyytensä vuoksi, niin myös siksi, että hän oli ensimmäinen ja viimeinen Ptolemaios-sukuun kuulunut Egyptin faarao, joka osasi sujuvasti maansa alkuperäiskansan egyptiläisten afroaasialaiseen kielikuntaan kuuluvaa egyptin kieltä.
Alkuperäinen Gaivs Ivlivs Caesar ei ollut osannut olla tarpeeksi viisas ja kaukonäköinen poliittisesti. Siksi hänet saatiin helposti murhattua. Hänen ottopoikansa Gaivs Octavianvs taas oli poliittisesti erittäin taitava. Tämä onnistui lietsomaan Rooman hallinnon keskuksen senaatin Egyptin iloihin ihastunutta Antonivsta vastaan. Antonivskaan ei ollut poliittisesti viisas eikä kaukonäköinen. Asiaa ei tuolloin auttanut se, että hän tunnusti Kaisarionin, Caesarin Egyptin aikojen hedelmän, Caesarin perilliseksi. Tämä herätti suurta vihastusta, ja sitä pidettiin laajalti huonona siirtona Roomassa.
Mutta ainakin Antonivs sai Octavianvksen kanssa heidän liittolaisuutensa alussa teetetyn proskriptiolistan avulla järjestettyä vihaamansa roomalaisen kaunopuhujan, kirjailijan, valtiomiehen, tärkeän oikeanlaisen latinan käytön määrittäjän ja lakimiehen Marcvs Tvllivs Ciceron (106–43 eJs.) hengiltä. Alkuperäinen Caesar oli muuten myöskin ollut merkittävä oikeanlaisen latinan käytön määrittäjä. Heidän aikaansa kutsutaankin klassisen latinan ajaksi.
Viimeisen Rooman sisällissodista päätyttyä Gaivs Octavianvs palasi voittoisana Roomaan. Rooman senaatti pelkäsi miehen mukana tullutta asevoimaa, ja niin se kuin Rooman kansa olivat lopen kyllästyneitä jatkuviin sisällissotiin. Niinpä senaatti myönsi jälkimmäiselle Gaivs Ivlivs Caesarille kunnianimen Avgvstvs, joka merkitsee kunnianarvoisaa. Mies liitti kunnianimen neljänneksi osaksi nimeään.
Avgvstvs osasi esittää vaatimatonta, ja senaatin jäsenet saivat puolestaan kuvitella, että tasavallan ajat olivat palanneet. Roomalaiset olivat noin 500 edeltävän vuoden ajan tunteneet erityistä vastenmielisyyttä kuningasvaltaa kohtaan, joten uuden kuninkaan kannatti pelata korttinsa oikein. Rooman tasavaltaa tarkoittava termi res pvblica tarkoitti kirjaimellisesti julkista valtaa, mutta sen syvempi ja käytännöllinen merkitys oli siinä, että poliittinen valta ei ollut yhdellä vaan monella.
Mutta tosiasiassa Avgvstvs oli kerännyt omiin käsiinsä oleellisen poliittisen ja sotilaallisen vallan. Hän kuitenkin poliittisesti viisaasti jätti muodollisesti voimaan kaikki perinteiset tasavaltalaiset instituutiot. Hän antoi surmauttaa poliittisia vastustajiaan ja muita ikäviä ihmisiä sopivassa määrin. Ja antoi Pvblivs Vergilivs Maron (70–19 eJs.) tehtäväksi luoda Roomalle uuden ja omalta kannaltaan oikeaa propagandaa suoltavan mutta hyvin kirjoitetun kansalliseepoksen. Kyseessä oli eeppinen ja monipolvinen runoelma Aeneis, joka on ikään kuin jatkoa "Homeroksen" Iliaalle ja jonka päähenkilönä on troijalainen sotapäällikkö Aineias. Joka päätyy tietenkin ennen pitkää luvattuun maahan. Joka sattuu sijaitsemaan siellä, missä Rooman kaupunki oli tuleva olemaan.
Noin 500 vuoden mittaisen "välikauden" jälkeen valta oli jälleen yhden miehen käsissä. Tosin roomalaisen miehen, eikä etruskin, mutta silti....
Avgvstvs myöskin pani ketä halusi, siis muitakin kuin vaimoaan, mutta häntä lohdutti asiassa se, että hän pani kaikkia vain oikeista poliittisista syistä. Tavallisille roomalaisille hän sen sijaan suositti siveyttä avioliiton ulkopuolella. Poislukien tietysti seksiorjien paneminen.
Minua inhottaa kauheasti se, että koko ajan näkyy kaikkialla urheilu-uutisia.
Tuli mieleen sellainen, että joutuu kohta tilaamaan jonkin tieteen populaarilehden verkkolukuoikeudet saadakseen vähän rauhaa tuollaisesta. Tosin tuollaisia sai ainakin ennen vanhaan kaupunginkirjastojen E-lehti-valikoimista lueskella ilmaiseksi. Mutta nykyään ovat kirjastoasiat hiukan muuttuneita, kun on olemassa lähes kaikkien Suomen kuntien yhteinen E-kirjastoaineistokanta.
Pitäisi tutustua noihin. Odottelen edelleen E-kirjaston laajenemista PC-tietokoneiden työpöydille kyllä.
Mitä tulee olympialajeihin, niin minua voisivat kiinnostaa eniten miekkailu sekä keihäänheitto maalitauluun.
Oi, katso, mitä tuolle oli yllättäen tapahtunut melkein välittömästi, alatekstissä. Toivottavasti palaa takaisin.
1990-luvulla tehtiin eräs maineikas fiktiivinen tieteissarja nimeltään Babylon 5. Olen viime aikoina kantanut yhden kaverini minulle valmistamaa Babylon 5 -kaulariipusta kaulassani piintyneesti, koska se symbolisoi totalitarismin vastaisuutta ynnä muuta mukavaa. Lisäksi sarja oli ollut oikeasti todella hyvä.
Eräs yhdistykseni tuore työntekijä H oli jokin aika sitten innoittunut minun ja jonkun toisenkin B5-sarjaa koskevista selonteoista. Hän sitten joutui kuitenkin pian huomaamaan, että sarjaa ei löydy mistään suoratoistopalveluista.
Viime viikon sunnuntaina törmäsin kuitenkin tähän AfterDawn-sivustolla julkaistuun uutisartikkeliin, jossa kerrotaan, että sarja on nyt julkaistu sen tekijänoikeuksien omistajan, Warner Bros. Discoveryn, toimesta vihdoin laillisesti verkkoon globaalisti. Ja mikä parasta, niin sarjaa voi katsoa täysin ilmaiseksi, sillä jakelukanavaksi on valittu YouTube.
Mielenkiintoista kyllä, niin sarja julkaistaan jakso kerrallaan, yksi viikkoa kohti. Youtube-palvelussa on julkaistuna jo mm. sarjan puolitoistatuntinen pilottielokuva The Gathering sekä jokunen jakso, ja olettaisin, että muut sarjaan liittyvät elokuvat, joista merkittävin on In the Beginning, seuraavat myös jossain vaiheessa perässä.
In the Beginning on The Gatheringin ohella mielestäni ainoita B5-elokuvia, jotka sopivat saumattomasti sarjan rakenteeseen. Minun kannaltani niillä muilla elokuvilla ei ole niin väliä, vaikka ehkä kerran ne voivat jotakuta viihdyttää.
In the Beginning kertoo taustaa sille, miksi diplomatian ym. ym. keskukseksi neutraalille avaruuden alueelle perustettu jättimäinen avaruusasema nimeltä Babylon rakennettiin. Taustalla oli ikävä lajien välisestä valitettavasta väärinkäsityksestä johtunut sota, joka oli käydä ihmiskunnalle kovin kalliiksi.
Lajien välinen ymmärrys on elintärkeää.
Babylon 5:ttä tehtiin siis viisi tuotantokautta, ja sarjan yleinen juonirakenne oli lyöty lukkoon jo ennen kuin ensimmäistäkään sarjan jaksoista oli kuvattu. Sarjassa myöskin noudatetaan melko hyvin fysiikan lakeja. Ja sarjan tekoaikaan 1990-luvulla se Babylon 5:n piirre oli ollut lähes ennen näkemätön tieteissarjoissa, että se mitä sarjassa oli aikaisemmin tapahtunut, vaikutti myös siihen, mitä sarjassa tapahtuu tai voi tulevaisuudessa tapahtua.
Yhden wanhan kaverini kanssa olin muuten juuri saanut päätettyä katsomismaratonin. Siitä ei ole montaa päivää, kun olimme katsoneet alusta loppuun aina viimeiseen jaksoon saakka – minun tai hänen DVD-levyiltään – Babylon 5:n.
Ja alla linkit joihinkin omiin verkkoteksteihini, joissa jonkin verran käsittelen aihetta:
omilla nettisivuillani:
Babylon 5 -tieteissarja
blogeissani:
Vuosi 2024 alkaa kohta olla mennyt (sisältää muun ohella kivan kuvan Babylon 5 -riipuksestani)
Omat esikuvani (fiktiivisiä sekä tosielämän esikuviani)
Pari hajamietelmääni nk. generatiivisesta keinoälystä sekä Babylon 5 -tieteissarjasta
PS. Olen kertonut asiasta jo työntekijä H:lle. Hän ilahtui.
...
PS. 18.2.2026: ...ja katosi lähes samantien, ilman selityksiä. Toivottavasti palaa pian takaisin.
Sain juuri tietää mielenkiintoisen yksityiskohdan!
Espanjaksi "twerkata" on näköjään perrear. Puhekielinen verbi tulee espanjan kielen koiraa tarkoittavasta sanasta perro. Verbin perusmuoto on "perrear" eikä "perrar", koska välissä oleva -e- merkitsee toimimista tai jonkin asian tekemistä.
Eli twerkata on espanjasta sanatarkasti suomeksi käännettynä "koirailla".
Yhdysvaltalaisten vapaa-ajattelijoiden Freethought Blogs -sivustolla olin törmännyt alkionkehitykseen liittyvää nimimerkkiä "Pharyngula" käyttävän biologi-blogistin merkintään Racists never meet a good end, jonka yhteydestä olin tämän tiedonmurusen löytänyt. Kiitoksia kaikille osallistuneille!
