Ruusunmuotoinen tuulipussi, sarmatialaiset ja yhdistykseni 40-vuotisjuhlat

Viime viikolla kävelylenkkieni kokonaispituus oli jäänyt selvästi vajaaksi. Asiaa ei auttanut yhtään se, mikä yhdistyksessäni oli länsipuolen toimipisteessä perjantaina. Silloin en päässyt tovereiden kanssa päivälenkille.

Selitän asiaa alempana. Ensin kuitenkin pieni sivupolku.

Rooman valtakunta valloitti suuren osan Britanniasta Kaledonian eli Skotlannin eteläpuolella keisari Clavdivksen (10 eJs. – 54 jJs., virassa 41–54 jJs.) aikana. Valloitus aloitettiin vuonna 46. Jo Gaivs Ivlivs Caesar (100 – 44 eJs.) oli käynyt legioonineen riehumassa seudulla kahteen eri otteeseen noin sata vuotta aikaisemmin, mutta hän ei saanut aikaan pysyvää valloitusta huolimatta merkittävistä sotapäällikön kyvyistään. Itse asiassa hän oli vähällä menettää retkillä niin legioonansa kuin henkensä. Mutta hän selvisi kuitenkin kotiin, eivätkä hänen komennossaan olleet legioonansakaan isommin tuhoutuneet, vaikka ne joutuivatkin kokemaan kovia paikkoja.

Marcvs Avrelivs (121–180, virassa 161-180) taas oli Rooman keisari, joka palkkasi paimentolaisia Rooman legiooniin. Näihin kuului sarmaatteja, jotka palvelivat roomalaisessa Britanniassa. Sarmatialaisten ratsuväkiyksiköiden tunnuksena on ilmeisesti toiminut lohikäärmeenmuotoinen tuulipussi. Se on koostunut metallista valmistetusta lohikäärmeen etuosasta ja sen jälkeen tulevasta kankaisesta pitkänomaisesta pussista, ja se oli sijoitettu tangon päähän. Lohikäärmehökötys mitä ilmeisemmin piti ujeltavaa ääntä, kun sitä kuljetettiin vauhdilla ratsun mukana.

Minua kiinnostaa tämä wanha asia sen vuoksi, että on mahdollista, että Walesin lipussa näkyvä lohikäärme mahdollisesti periytyy jo roomalaisajalta. Ainakin olisi tosi söpöä, mikäli näin todella olisi.

Kun Rooman keisari vuonna 410 jätti Britannian oman onnensa nojaan valtakunnan muiden vaikeuksien takia, kelttiläisten maakunnan asukkaiden täytyi yrittää puolustautua omin keinoin saarelle vyöryviä laittomia maahanmuuttajia so. germaaniheimoja vastaan.

Britannialaiset kokivat olevansa tässä vaiheessa niin roomalaisia kuin kristittyjä. Valitettavasti germaanivyöryläispakanoiden aseellista hyökkäystä Lebensraumin puolesta oli vaikea saada pysäytetyksi saatikka työnnettyä takaisin mereen. Tiedämmehän me, kuinka siinä sitten kävi.

Aiheeseen jotenkin liittyen olin 10 ja puoli vuotta sitten julkaissut nk. lippulaivablogissani tekstin kuningas Arthurin legendasta, jos ketään kiinnostaa.

Palaan alun asiaan. Olen ollut lain eri momenteilla vantaalaisen Hyvät tuulet ry -nimisen mielenterveysyhdistyksen toiminnassa mukana jo yli 24 vuoden ajan. Jonkinlainen aktiivi olen ollut yhdistyksessä, josta olen tavannut käyttää nimitystä yhdistykseni, vaikka en sitä omistakaan, vuoden 2003 kesästä alkaen. Joitakin minua virkaiässä vanhempia kävijöitä yhdistyksessä kyllä on, mutta tämänhetkisistä kävijöistä kellään muulla ei ole yhtä pitkää "uraa" ollut yhdistykseni aktiivina kuin minulla, tai ei ainakaan sellaista, joka jatkuisi vielä tänä päivänä.

Vuonna 1984 yhdistykseni oli alkujaan perustettu, ja kaksi vuotta myöhemmin eli vuonna 1986 se oli rekisteröity yhdistykseksi.

Siksi perjantaina 13. päivänä maaliskuuta tänä Jeesuksen vuonna 2026 pidettiin Martinlaaksossa Myöhätuulen toimipisteessä yhdistykseni 40-vuotisjuhlat. Sivuhuomautuksena mainitsen, että Myöhätuuli oli ennen muuttoaan nykyisiin tiloihin sijainnut huomattavan paljon nykyistä pienemmissä tiloissa Pähkinärinteessä ja jopati kokonaista 25 vuoden ajan. Vuoden 2025 toukokuussa taloyhtiö oli pakottanut meidät ulos sieltä ilmenneiden sisäilmaongelmien vuoksi, jotka olivat saaneet meidät jo aikaisemmin rajoittamaan tilojen käyttöä. Ja Vantaan kaupunki ystävällisesti järjesti meidät uusiin tiloihin Martinlaaksossa, jossa pääsimme aloittamaan lokakuussa. Eli noin viiden kuukauden ajan olimme joutuneet elämään ilman yhdistyksen paikallista toimipistettä. Lauhatuuli toki oli silloinkin olemassa ja toiminnassa, mutta se sijaitsee toisella puolella Vantaata, Simonkylässä.

Voin mainita sen, että kuluvan vuoden halloviinijuhlat oli yhdistyksessäni pidetty helmikuun 13. päivänä perjantaina. Ei se pelaa, joka pelkää. 

Olin luvannut asianomaisille tahoille hoitaa sormillani tietokonetta käyttäen dia- ja kuvamateriaalin näyttämisen suurelta näytöltä. Minusta olisi ollut kyllä hauskaa, jos olisin saanut maalattua kultamaalilla oikean käden etusormeni ennen juhliin ryhtymistä. Maalin kuivuttua sillä olisi ollut kiva tökkiä tietokoneen näppäimistöä.

Olin myöskin tehnyt tilaisuutta varten 244 musiikkikappaletta sisältävän soittolistan pari päivää aikaisemmin. Sitä varten olin saanut ohjeet siitä, millaista musiikkia listalla kannattaisi olla.

Minä ja toverini jäsen L saavuimme Myöhätuuleen noin varttia yli yhdeltätoista. Olin kertonut edellisenä päivänä paikalliselle järjestötyöntekijällemme saapuvani paikalle puoli kahdeltatoista tai hieman sitä ennen. Kahdeltatoista oli määrä alkaa juhlallisuuksien.

Myöhätuulen yleistilaan oli saatu sijoitettua valtava määrä tuoleja. Lisäksi paikalle oli saatu järjestettyä vaatenaulakkoja.

Minulle ja jäsen L:lle kerrottiin, että me voisimme sijoittaa ulkovaatetuksemme kakkoseteiseen. Jätin sinne roikkumaan myös reppuni.

Paikalle oli saapunut hyvissä ajoin wanha toverini Jyrki Paalijärvi. Tämä oli aikoinaan eli hyvin kauan aikaa sitten ollut jonkin aikaa samoihin aikoihin palkattuna työntekijänä Hyvissä tuulissa kuin minäkin. Hän on koulutukseltaan historioitsija. Ollessaan meille palkattuna hän muun ohella kirjoitti yhdistyksestäni historiikin. Tosin hän ei saanut hommaan kunnon ohjausta, joten historiikista olisi voinut tulla parempikin kuin siitä lopulta tuli. Mutta saatiin joka tapauksessa paljon tärkeää kirjoihin ja kansiin.

Jyrki kehaisi juhlien aikana jossain vaiheessa julkisesti sitä, että olin saanut aikoinaan hänet käyttämään Linux-käyttöjärjestelmää. Ilahduin hänen sanoistaan mutta unohdin varmistaa häneltä, että käyttääkö hän kotikoneessaan Linuxia edelleenkin.

Jyrki lahjoitti minulle runokirjansa Vapaudesta. Se minun pitää lukea lähiaikoina. Päästyäni kakkoseteisestä pois ja saatuani kahvia mukana kuljettamaani peltimukiin Myöhätuulen tiimivastaava bongasi minut mukaansa. Näin viime tingassa hänen piti näyttää minulle, miten kuvamateriaali ja diat näytetään tilaisuuden aikana. Jyrki purjehti perässämme yleistilan takana sijoitetulle tietokoneelle luovuttaakseen minulle runokirjansa.

Sain jonkinlaiset kirjalliset ohjeetkin homman suorittamiseksi kunnialla. Mutta ikävä, ettei ollut tullut käytyä edellisenä päivänä hommaa läpi etukäteen.

Pistin pörräämään isolle näytölle heti kollaasivideon, joka sisälsi yhdistykseemme liittyvää mainiota kuvamateriaalia vuosien varrelta, sekä yhden kivan pikku videonpätkän.

Paikka alkoi olla tässä vaiheessa jo melko täynnä.

Myöhemmin valmistin mukiini vielä kuumaa inkiväärisitruunajuomaa. Ja otin lisää kahvia.

Jossain välissä ehdin käydä nyt vapaaehtoisia varten tarkoitetussa luokkahuoneessa nauttimassa kylmän aterian, jossa oli monenlaista mukavaa.

Askartelu-harraste-huoneessa oli seisova pöytä, ja minä olin kätevästi toiminut vastoin valkoisen miehen tietä ja sotkenut keruujärjestystä. Mutta kaikki saivat ruokansa.

Muusta ohjelmasta. Oma juontajamme, vapaaehtoinen J, kävi läpi kolme alkudiaa. Koska en ollut ehtinyt käydä kunnolla läpi diamateriaalia etukäteen, dia numero kaksi jäi kovin vähälle käytölle. Minua otti päähän.

Olavi Sydänmaanlakka, Mielenterveyden keskusliiton (MTKL) pitkäaikainen toiminnanjohtaja kuulemma tykkää pitää pitkiä puheita. Mutta meillä aika oli kovin rajattu. Kolmen maissa meidän käytännössä piti olla jo poissa. Siksi puheiden pituus oli keneltä tahansa rajattu kymmeneen minuuttiin.

Hyvien tuulien pitkäaikaisen puheenjohtajan Merja Saksasen puheen ajaksi olin laittanut pyörimään taas kollaasivideon. Merja oli tehnyt työtä saadakseen aikaan aikaan puheen, joka sisälsi paljon asiaa yhdistyksestämme ja sen historiasta. Hän oli käyttänyt puhetta rakentaessaan hyväksi Jyrkin historiikkia, joka oli onneksi löytynyt yhdistyksen asiakirjojen joukosta.

MTKL:n hallituksen puheenjohtaja Eveliina Lafghani piti yhdistykseni uuden logon paljastuspuheen. Ja minä näytin sitten sen isolla ruudulla, kun aika oli.

Minulle annetussa ohjelappusessa oli painotettu, että ÄLÄ AVAA LIIAN AIKAISIN logokuvaa.

Uuden logon löytämiseksi oli pyydetty kansalta ehdotuksia. Lopulta saatu iso määrä ehdotuksia oli saatu raakattua kahteen, joista saattoi sitten äänestää joko toimipisteissä taikka ottamalla yhteyttä toimipisteen toimistoon.

Kahdelle aktiivillemme oli saatu jo hankituksi paidat, joiden etumuksessa näkyi uusi logomme. Näimme paidat heidän yllään. Myöhemmin niitä oli tuleva lisää. 

Mutta, täytyy sanoa, että aikaa tähän kaikkeen oli varattu aivan liian vähän. Tätä selittää se, että yhdistykseni oli joutunut vuosi sitten pitämään suurimman osan työntekijöistä lomautettuina fiskaalisista syistä. Ja sitten on vielä sekin, että Myöhätuuli oli myöhemmin viime vuonna suljettuna viiden kuukauden ajan, ja fiskaalisista syistä olimme joutuneet antamaan loistavalle toiminnanohjaajallemme M:lle kenkää. Myöskin pidetty ja pätevä järjestötyöntekijämme T oli joutunut marraskuussa lähtemään palveluksestamme. Myöhätuulen työntekijäistön jouduimme rakentamaan pohjalta jossain määrin uudestaan siirryttyämme uuteen paikkaan. Aluksi meillä oli ollut vakava työvoimapula.

Nykyään toimii vihdoin jo ovikellokin. Neljäs saamamme sellainen on toiminut menestyksellisesti nyt jo viikkojen ajan. 

Jyrki Paalijärvi lausui joitakin runojaan, ja täksi ajaksi olin pistänyt jälleen pyörimään kollaasivideon, joka sai pyöriä myös tilaisuuden loppuajan. Nyt saatoin hengähtää tästä velvollisuudestani.

Jyrki oli muuten pukeutunut hyvin korkeasti.

Itäpuolella vaikuttanut naispuolinen aktiivimme T lauloi joitakin omia laulujaan kitaralla itseään säestäen.

Olavi Sydänmaanlakka oli valitettavasti joutunut jäämään pois juhlistamme. Hänen sijaansa Ilkka Taipale (s. 1942) piti kivan ja koskettavan puheen. Hänet tunnetaan suomalaisena poliitikkona, psykiatrina, pasifistina ja kansalaisaktivistina.

Taipale on meidän väkemme kannalta tärkeä ihminen, sillä hän on toiminut muun muassa Kellokosken sairaalan ylilääkärinä ja Tampereen yliopiston sosiaalipsykiatrian vt. professorina. Ja ennen kaikkea hän on ajanut parannuksia etenkin asunnottomien, vankien, mielenterveyspotilaiden, alkoholistien, työttömien ja lukihäiriöisten asemaan. Taipale on tunnetuimpia yksinäisten ja syrjäytyneiden miesten asiaa ajaneista aktivisteista Suomessa.

Minua henkilökohtaisesti hänen puheensa miellytti sikälikin, että hän puhui mielenterveysongelmaisista ihmisistä osana vammaisten suurta joukkoa. Hän valitti siitä, että mielenterveysvammaisia ei paljoakaan oteta huomioon vammaislainsäädännössä ja -viranomaistoiminnassa.

Minua itseäni on varoitettu siitä, että vaikka kyse olisi itseironiasta, niin mielenterveysväen kuullen en saa nimittää itseäni ja meidän väkeämme vammaisiksi.

Kiva, että näin korkealta taholta sain kuitenkin nyt eräänlaista tukea. (Tämä on eräänlainen vitsi. Vitsi.)

Ja yhdistykseni kuuluu myös Vammaisfoorumiin Mielenterveyden keskusliiton jäsenyyden kautta. 

Jaettiin myöskin ansiomerkit. Minä sain kultaisen ansiomerkin 20 vuoden palveluksesta. Kyseessä on pinssi, jossa on kuvattuna sormenjälki. Voisin kuvitella, että sen on tarkoitus olla peukalon sormenjälki. Olen ehtinyt jo vitsailla, että kyseessä on Volvo-Markkasen (1937–2016) sormenjälki. Älkää kysykö, miksi. Ei se varmaan ole Volvo-Markkasen.

Minua kuvailtiin ihan ystävällisesti estradilta käsin ennen menin hakemaan omani. Sain myös ruusun ja kunniakirjan. Estradilla minua kunnioittivat Lafghani, toiminnanjohtajamme Anne Suominen ja tiimivastaavamme, joka onnistui tiputtamaan rasian, jossa pinssini sijaitsi. Hän vei sen, saatuaan nostetuksi sen lattialta, käyttämäni salin etualalla olleen tietokoneen viereen. Kättelyä, kättelyä, kättelyä.

Tämän jälkeen yhdistykseni yhtye esitti kolmeen pekkaan muutaman musiikkikappaleen.

Ja lopuksi toiminnanjohtajamme lausui päätössanat.

Vaikka talo oli ollut täynnä minulle tuntematonta väkeä, niin onnistuin kuitenkin olemaan kokematta minkäänlaista "kummitusoloa" koko aikana.

Oloni oli kevyt. Siteeraan sittemmin edesmennyttä ajattelijaa (k. 2015 jJs.) Tapio Tuuria. Hän oli kerran vielä eläessään lausunut tähän tapaan:

Olen koettanut ylläpitää sivistynyttä pontikan juomista. Siksi minulle olisi suuri uhraus luovuttaa kevyt olo -pullot romaneille ja ruveta juomaan pontikkaa suoraan jostain sangosta. 

Oloni oli kevyt vielä kerholta lähtemiseni jälkeenkin. 40-vuotisjuhlapäivä tuntui suurelta, ja se ikään kuin kirkasti elämää.

Jäsen L tuli sitten käymään luonani katsoakseen kanssani kaksi näkemätöntä paiseohjelmien jaksoa sekä yhden Tammy-ohjelman jakson.

Juhlista saamani ruusu oli pakattu läpinäkyvään muoviin. Ennen kuin olimme päässeet kotitaloni takaovesta sisälle, kovahko tuuli käytti kädessäni pitämääni ruusua kuin tuulipussia. Liittyy myös lentämiseen siinä kuin sarmatialaisiin Rooman palveluksessa olleisiin ratsusotilaisiin Britanniassa.

Mutta ennen kuin aloitimme katselurupeaman, minä soitin operaattorilleni DNA:lle. Joskus vuosi tai jotain takaperin taloyhtiööni oli tullut taloyhtiön sisäinen netti. Olin tuolloin ruvennut maksamaan lisänopeudesta, vaikka ilman sitä ei olisi tarvinnut maksaa senttiäkään.

Nyt halusin päästä eroon lisänopeudesta, koska rahapula.

Asiakaspalvelija johdon toisessa päässä oli erinomainen. Hän varoitti minua kyllä siitä, että perusnopeus on todella pieni kerrottuani, että harrastan lentosimulaattorilentämistä. En rohjennut kertoa hänelle, että harrastan myös Linuxin | levitysversioiden kokeilemista virtualisoimalla ja että siksi imuroin netistä melkoisen suurenkokoisia asennuslevykuvia säännöllisehkösti.

Mutta lisänopeuden irtisanominen kävi joka tapauksessa kivuttomasti.

Lopetettuani puhelun sama asiakaspalvelija ehti kuitenkin soittaa minulle takaisin ennen kuin minä ja toverini pääsimme siirtymään television pariin. Hänellä oli antaa minulle puolen vuoden ajaksi pienempi lisänopeus varsin edulliseen hintaan. Päätin hyväksyä tarjouksen, koska se oli ihan upea ja koska minua hieman sisäisesti oli kuitenkin ruvennut epäilyttämään perusnopeuden varaan jättäytyminen. Katsotaan sitten puolen vuoden päästä uudestaan.

Koska jäsen L oli luonani katsomassa tallennuspalvelustani tv-ohjelmia, en voinut toteuttaa alkuperäistä suunnitelmaani lähteä alkuillasta lentosimulaattorilla lentämään Vaasan suunnalle. Olin nimittäin pannut sääennusteesta merkille, että olisi ollut loistava aika ja paikka kokeilla Suomessa pienlentokoneella kovempia tuuliolosuhteita.

Ohjelmia katsoessamme ilmapiiri oli joka tapauksessa mukava ja leppoisa, kuten oli saattanutkin odottaa. TLC on niin kiva (vaikka kanavalta tulee myös todella huonoja ohjelmia).

Kun toverini oli lähtenyt kotiinsa, en viitsinyt lähteä enää pimeän jo ehdittyä lentämään.

Jäsen L katsoi elokuvan Perjantai 13. päivä tms. puolisonsa kanssa alkuyöstä.

Tämä kuulostaa siltä, että nyt oli tehty hattutemppu. 

Niin, ja saadun arvion mukaan perjantaina ja 13. päivänä tänä Jeesuksen vuonna 2026 noin 80 henkeä oli ollut Myöhätuulen uusissa tiloissa. Myöskin voin mainita sen, että ilmastointi oli saatu toimimaan yhdessä keskeisessä huoneessa ennen juhlan alkamista. Kukaan paikallaolijoista ei pyörtynyt. 

Ja sitten palaan kävelyasiaan. Käytän kännykässäni nykyään askelmittaria. Nykyisiin sääntöihini kuuluu se, että joka arkipäivä minun tulee saada vähintään 5000 askelta. Jos olosuhteet, joista tärkein on nykyään yhdistykseni hallituksen kokoukset, eivät tätä salli, niin sääntöjeni mukaan arkiviikon päivinä tulee minun saada joka tapauksessa ainakin keskimäärin 5000 askelta päivää kohti. Niin, ja minun tulee saada viikkoa kohti 150 kardiopistettä.

No, kävi sitten ilmi, että en päässyt viime viikolla lähellekään tavoitettani. Keskimääräinen askelmäärä arkipäivää kohti jäi vaivaiseen 4297:een askeleeseen. Ja kardiopisteitä sain viikon aikana vain kokonaista 112.

Elämän paras puoli

Mielestäni elämän paras puoli on se, että elämä on väliaikaista.

Hieno uutisotsikko käytettäväksi iltapäivälehdissä

Moka, jonka moni tekee tajuamattaan puhdistaessaan hammasharjaa vessanpöntössä – pöpöt villiintyvät

Ilmainen ideani modernien älypuhelinvalmistajien käyttöön

Puhelinvalmistajat voisivat voittaa kehittämällä älypuhelimille kaksi tuotantolinjaa, joista toinen tuottaisi voimakkaasti tekoälyominaisuuksillisia puhelimia, ja toinen sellaisia, joissa taatusti ei olisi minkäänlaista tekoälyä sisällytettynä.

Ihmiset voisivat maksaa tekoälyn sisäänrakentamisesta puhelimeensa.

Ja toiset ihmiset taas voisivat maksaa siitä takeesta, että tekoälyominaisuuksia ei heidän puhelimessaan ole eikä myöskään tule.

Näin puhelimenvalmistaja voittaisi aina.

Touretten oireyhtymä ja siihen joskus liittyvä koprolalia

– Kuinka monta Touretten oireyhtymästä sekä koprolaliasta kärsivää ihmistä tarvitaan vaihtamaan hehkulamppu?
– PaskavittuuuUU!

Jokin aika sitten oli eräässä Lontoossa sijaitsevassa Bafta-nimisessä ulkomaisessa gaalassa eräs Touretten oireyhtymästä sekä koprolaliasta kärsinyt mies nimeltä John Davidson, joka oli gaalassa itse asiassa eräänlainen juhlakalu, aiheuttanut suurta vihastusta. Mies oli ja lienee edelleen Tourette-aktivisti. Kerrotaan nimittäin hänen rasistisen huutelunsa herättäneen paheksuntaa. Kyseisessä gaalassa oli jaettu tietoa Touretten oireyhtymästä kuin myös palkittu parhaasta roolituksesta ja pääosasta I Swear -elämäkertaelokuva, jonka esikuvana on ollut juuri tämä John Davidson.

Touretten oireyhtymä eli kuten Wikipedia asian ilmaisee, yhtäaikainen äänellinen ja motorinen monimuotoinen nykimishäiriö, on neurologinen tai neurokemiallinen oireyhtymä, jonka keskeisinä oireina ovat tik-liikkeet eli äkilliset ja nopeat nykäykset ja liikkeet sekä äänet, jotka toistuvat samalla tavalla lyhyiden jaksojen ajan.

Itse kuulin ensimmäisen kerran oireyhtymästä lukiessani nuorena miehenä jotain yhdysvaltalaisen kirjailijan Kurt Vonnegutin (1922-2007) romaania. Siinä oli eräs oireyhtymästä kärsivä henkilö, joka puhui tahtomattaan rumia.

Tälläista oireilua kutsutaan koprolaliaksi. Vaikka se on usein näkyvin oire tourettenoireyhtymäisillä henkilöillä, se on itse asiassa verrattain harvinainen heidän keskuudessaan. Ehkä vain kymmenesosa Touretten oireyhtymää sairastavista kärsii samalla koprolaliasta.

Olen välillä katsonut televisiosta minulle rakkaaksi käyneeltä TLC-kanavalta tulevaa tosi-tv-ohjelmaa Baylen: Elämäni Touretten kanssa. Siinä on pääosassa Baylen Dupree -niminen yhdysvaltalainen nuori nainen, jolla on taakkanaan sekä Touretten oireyhtymä että koprolalia. Hänellä on paljon sisaruksia, ja hän haluaa vihdoin itsenäistyä, vaikka hänen oireilutaakkansa vaikeuttaa suuresti eloa ihmisyhteiskunnassa.

On tärkeää painottaa sitä, että koprolaliasta kärsivä ihminen laukoo juuri sellaisia asioita, joita ei saisi ao. tilanteessa sanoa. Sama pätee tekstin alussa mainitsemani John Davidsonin ulkoiseen käyttäytymiseen. Helsingin sanomat -lehden lukijakommenttipalstalla joku oli puolustanutkin miehen "käyttäytymistä".

Ihminen voi olla antirasisti ja antifasisti ja rakastaa afroyhdysvaltalaisia ja neekereitä, mutta jos häntä vaivaa koprolalia, niin hän helposti käyttää rasistisia ilmauksia täysin epäsopivissa tilanteissa.

Esitän kaksi esimerkkiä tuon Baylenin koprolaliaan liittyen. Hän oli kerran äitinsä tukihenkilönään joutunut matkustamaan lentokoneen kyydissä kauas muualle Yhdysvaltoihin esitelmöimään omista oireiluistaan. Heidän saavuttuaan lentokentälle Baylen sanoi: "Minulla on ase." Hänen äitinsä lausui hänelle, että voisitko kuiskata. Ja heidän ollessaan lentokoneessa ilmassa matkalla määränpäähänsä nainen sanoi: "Me kaikki kuolemme." Ilmeisesti ei kovin moni, onneksi, kuullut hänen lausumaansa.

Kuolemaan voi luottaa enemmän kuin elämään

Olen halunnut ajatella, että eräs avain tyytyväiseen elämään olisi se, että elää mahdollisimman paljon "tässä ja nyt". Kuten tuntemani koirat ja kissat. Voi noita onnellisia. Kristinuskoisten merkkihenkilö Jeesuskin on sanonut heidän pyhän kirjansa Raamatun viimeisimmän neljänneksen Uuden testamentin mukaan: "Jokaiselle päivälle riittää sen oma huoli."

Toinen vaihtoehtoni on ollut se, että odottaa mielellään seuraavaa päivää, koska haluaa tietää, mitä kaikkea se tulee sisältämään.

Mutta kumpikin on ainakin meikämannelle vaikea tapa saada piristystä. Koska ihminen ei hallitse ajatuksiaan vaan ne hallitsevat häntä. Tai ainakin melko lailla näin lienee. Voisin kuvitella. Vapaata tahtoa ei joka tapauksessa ole eikä tule. Ihmisellä on yhtä paljon vapaata tahtoa kuin shakkitietokoneella on vapautta valita siirtonsa.

Romanialaisranskalainen filosofi Emil Cioran (1911–1995) tykkäsi hankkia elämälleen merkitystä kuvittelemalla omat hautajaisensa. Siteeraan häntä:

Ei ole parempaa tapaa karkottaa kauhu tai itsepintainen ahdistus kuin kuvitella omat hautajaisensa: tehokas menetelmä, ja kaikkien ulottuvilla. Ettei tarvitsisi turvautua siihen päivän aikana, on parasta heittäytyä sen hyveisiin heti ylös noustua. Tai kenties käyttää sitä hyödykseen erityistilanteissa, niin kuin paavi Innocentius IX maalautti itsestään muotokuvan kuolinvuoteella. Hän loi silmäyksen kuvaan joka kerta kun oli tehtävä tärkeä päätös…

Cioranista on Sarastus-verkkolehdessä noin 13 ja puoli vuotta sitten julkaistu kauhean kroatialaisyhdysvaltalaisen politiikantutkijan ja diplomaatin Tomislav Sunićin kirjoittama – ja kauhistuttavan suomalaisen kirjailijan Timo Hännikäisen suomentama – kirjoitus E. M. Cioran ja kuoleman kulttuuri. Englanninkielisessä Wikipediassa sanotaan kirjoittajasta muun ohella muuten näin, ainakin minun kannaltani mielenkiintoisesti, jos siis ketään kiinnostaa: "Sunić is critical of Judeo-Christian monotheism, to which he attributes the rise of communism and liberalism." Eli Tomislav Sunić tuon mukaan suhtautuu kriittisesti juutalaiskristilliseen monoteismiin, jonka ansioksi hän lukee kommunismin ja liberalismin nousun. No, jokaisella on oma mielipiteensä samoin kuin persereikänsä. Ei minulla muuta sanottavaa.

Siteeraan kuitenkin vielä pätkän kyseisestä kirjoituksesta:

Kiintoisa piirre Cioranissa on hänen pyrkimyksensä taistella eksistentiaalista nihilismiä vastaan nihilismin keinoin. Toisin kuin monet aikalaisensa, Cioran karsastaa muodikasta pessimismiä, jota viljelevät modernit intellektuellit voivottelevat kadonneita paratiiseja ja saarnaavat edelleen loputtomasta taloudellisesta edistyksestä.[...]

Aikaisemmin olin voinut tutuissa porukoissa heilutella viiden euron seteleistä koostuvaa setelitukkua ja sanoa samalla: "Minulla tätä riittää." Ja tämä oli vain osittain vitsi. Pärjäsin taloudellisesti hyvin.

Tätä nykyä taas taloudellinen toimeentuloni on jossain määrin kärvistelyä. Mutta tämä suhteellinen köyhyys, joka on koitunut osakseni, sai minut lopulta ajattelemaan elämän merkityksiä ja tarkoituksia uusiksi, varsinkin kun aika paljon muutenkin on ollut elämässäni viime aikoina ikävää. Muistin Cioraninkin.

Jouduin toteamaan itselleni, että elämä päättyy aina lopulta kuolemaan. Siteeraan Spede Pasasta: "Se on niin kiva."

Lisäksi siteeraan vielä Raamatun vanhimpaan pitkälliseen 3/4-osuuteen eli Vanhaan testamenttiin kuuluvan Saarnaajan kirjan | yhdeksättä lukua:

Kaiken tämän olen ottanut sydämelleni, tätä punninnut mielessäni: millä tavoin hurskaat ja viisaat ja heidän tekonsa ovat Jumalan kädessä. Ei ihminen itse tiedä, käykö hän kohti vihaa vai rakkautta. Kaikki, mikä hänen eteensä tulee, on turhuutta, koska kaikkien kohtalo on sama: niin jumalisen kuin jumalattoman, niin hyvän kuin pahan, puhtaan ja saastaisen, uhraajan ja sen joka ei uhraa. Hyvän käy samoin kuin syntisen, valan vannojan samoin kuin vannomista karttavan. Kaikessa, mikä auringon alla tapahtuu, on lohdutonta juuri se, että jokaisen kohtalo on sama, niin kuin sekin, että ihmisen sydän on pahuutta täynnä ja että hänen sisimmässään asuu mielettömyys koko hänen elinaikansa, ja sen jälkeen – suoraa päätä vainajien joukkoon!

Elämä on maailmankaikkeudessa hirmuisen harvinainen ja silkkaan onnekkaaseen sattumaan perustuva ilmiö. Ja eliöt joutuvat sitten kilpailemaan resursseista niin oman lajin muita yksilöitä kuin ja varsinkin muiden lajien yksilöitä vastaan, sekä käyttämään hyväksi muita lajeja, ja lajikkeita. Ne lajit ja lajikkeet, jotka nk. elävät ihmisiksi, tulevat todennäköisesti melko pian kuolemaan sukupuuttoon. Elämä on täynnä kurjuutta ja kärsimystä ja paskamaisuutta. Ja elämä päättyy poikkeuksetta kuolemaan.

Olen tavannut joskus tai välillä lausua: "Ruusut ovat punaisia, orvokit ovat sinisiä. Kaikki on mustaa, saatana." Tämä ei ole oma runoni, mutta joka tapauksessa viime vuonna 2025 lausuin näin suuremman virallisista kirkkokunnistamme paikallisessa kerhotilassa, ja lausumani kuuli paikalle juuri saapunut naispuolinen pastori. Eräs paikalla ollut entinen yhteistyökumppanini oli selittänyt lausumaani tälle kertomalla: "Tomppa on entinen seurakuntanuori." Ehkä oli vain armeliasta, ettei tuttuni kertonut pastorille, että olin ennen wanhaan toiminut eri kirkkokunnassa. Ja vieläpä sellaisessa, joka ei edes ole virallinen.

Viimeisten sadan tai kahdensadan vuoden aikana on kuitenkin suuressa osassa maailmaa köyhyys ja puute runsaasti vähentynyt teollisen vallankumouksen, vaurauden lisääntymisen, tieteen ja siihen liittyvän tekniikan, lääketieteen kehittymisen ja yhteiskuntien demokratisoitumisen ansiosta.

Sekin on todellisten viimeaikaisten edistysaskelten ansiota, että nykyihmisellä voi itse asiassa olla kodissaan parempi vessa kuin muinaisen Egyptin faaraoilla.

Mutta tosiasia kuitenkin on, että karkeasti ottaen ihmisen ruumis alkaa rappeutua 20 vuoden iässä. Noin 25 vuoden iässä hänen aivonsa ovat vihdoin aikuisessa tilassa eli täysin kehittyneitä, ja nekin rappeutuvat tästä eteenpäin. Koko ihmisen loppuelämä on tätä elimistön rappeutumista. Parhaimmassa tapauksessa hänellä on elämässä paljon kivaa, mutta se ei tee hänestä ikinuorta kuolematonta.

Minusta nyt on paras ottaa kuolemasta kiinni ja tähdätä siihen, että joskus sitä kuitenkin kuollaan.

Ihmisellä kuin ihmisellä on ihmisarvo, tai näin ainakin kuuluu nykyään melko laajalle levinnyt epätieteellinen uskomus, mutta hänen kuoltuaan sillä ei ole hänelle itselleen mitään merkitystä. Ihminen toki toivoo eläessään, että hänen elämällään on sitä, ja hän myöskin toivoo, että hänen kuoltuaan hänen läheisensä pärjäilevät. Mutta ei hän kuoltuaan läheisiäänkään muista. Nämä ovat muuttuneet merkityksettömiksi hänelle. Häntä itseään ei enää ole.

Jälkeenjääneet sen sijaan voivat surra.

(Itse uskon ihmisarvon olemassaoloon, vaikka pidän asiaa todistamattomana.) 

Ihmisten, kuten muidenkin eläinten, ja eliöiden, elämä on vain lyhyt tähdenlento. Ja elämä on täynnä turhaa kärsimystä. Ja sosiaalisilla yhteisölajeilla, kuten ihmisellä, se on muun ohella kilpailua statuksesta lajiyhteisössä.

Ihmislajiin kuuluvilla on taakkanaan vielä se, että he kykenevät miettimään nk. syntyjä syviä. Tähän samaan lajityypilliseen ominaisuuteemme perustuu ihmisen kyky kehittää erilaisia kulttuureita ja kulttuurin ja siihen kuuluvien keksintöjen avulla sopeutua tehokkaasti kulloiseenkin elinympäristöön. Samaan perustuu myös ihmislajin edustajien kyky muodostaa yksilömäärältään todella suuria yhteisöjä.

Mutta koska transhumanismi ei ole tässä ja nyt, minä tähtään kuolemaan. Sen ainakin kykenen tekemään. Yritän kuitenkin olla tekemättä itsemurhaa.

Yritän tarkkailla elämääkin. Ehkä siitä löytyy jotain mielenkiintoista. Ja minulla on projekteja, joiden parissa haluan ehtiä puuhaamaan. Itsemurha olisi tässä vaiheessa "syntiä", jos sallitte tällaisen uskonnollisen ilmaisun.

Oma "kuolemankulttini" on ainakin omasta mielestäni myönteisempi kuin oli ollut natseilla.

Haluan olla kuin stoalaista elämänasennetta kannattava muinainen sotapäällikkö, joka siitä huolimatta, että tietää varsin varmasti tulevansa häviämään pian koittavan taistelun vihollisen supermassiivisen ylivoiman vuoksi, ei menetä toimintakykyään.

Aion nauttia. 

Ja tähän alle lisään vielä joitakin käyttökelpoisia masentavia ajatuksia:

Sadan vuoden kuluttua uusiutumattomat luonnonvarat ovat kaluttuja jo melko pitkälle tyhjiin. Jos emme ole siinä vaiheessa saastuttaneet maailmaa jo pilalle, niin ainakin nyt viimeistään elintaso meillä ihmisillä romahtaa lähemmäs keskiaikaista tasoa.

Emme tule koskaan pääsemään tähtiin.

Emme tule koskaan edes asuttamaan merkittävässä määrin omaa aurinkokuntaamme.

Muutaman miljardin vuoden kuluttua aurinko paisuu punaiseksi jättiläiseksi ja kärventää Maapallon tuhoten sillä vielä piilevän elämän.

Ja jo jonkin aikaa ennen sitä Maapallon pintakerrokset ovat ehtineet pitkälle kuivua auringon lisääntyneen lämmöntuoton vuoksi.

Entropia eli käyttökelpoisen energian määrä suljetussa järjestelmä syö lopulta kaiken. Maailmankaikkeus on kokeva lämpökuoleman, eikä tuolloin edes periaatteessa voi missään enää olla elämää.

Ja jos maailmankaikkeuden laajeneminen todella on kiihtyvää lajia, niin tähtiin pääseminen tulee olemaan siksikin vaikeaa, kun galaksijoukoissa olevat galaksit irtoavat erilleen toisistaan, ja seuraavaksi auringot eroavat toisistaan galakseissa.

Taivaankappaleet eroavat toisistaan yhä tyhjenevämpään avaruuteen.

Lopulta itse ainekin hajoaa tilan supernopean laajenemisen vuoksi. Molekyylit hajoavat osiinsa, ja atomit ja sitten protonit, neutronit ja elektronit hajoavat osiinsa. Lopulta maailmankaikkeus on täynnä pelkästään irrallisia kvarkkeja, tai jotain vielä kummallisempaa.

Ja alle vielä pätkä tuosta Sunićin tekstistä:

Jos Cioranista voisi laatia muotokuvan yhdessä lyhyessä tekstikappaleessa, häntä pitäisi luonnehtia kirjailijaksi, joka näkee modernissa älyn ihailussa älyllisten keskitysleirien ja maailman rumentamisen piirustukset. Cioranin mielestä ihmisen tehtävä on puhdistaa itsensä eksistentiaalisen tarkoituksettomuuden koulussa, sillä tarkoituksettomuus ei ole lohduttomuutta. Tarkoituksettomuus on palkinto niille, jotka haluavat päästä eroon elämän epidemiasta ja toivon viruksesta. Tämä kuvaa luultavasti parhaiten miestä, joka luonnehtii itseään fanaatikoksi vailla vakaumuksia – maailmankaikkeuteen hylätyksi sattumaksi, joka luo nostalgisia katseita kohti nopeaa katoamistaan.

Tällä pitkällä tekstimassalla olen halunnut ilmaista ennen kaikkea sen, että kuolemaan voi luottaa enemmän kuin elämään.

Omaa "kuolemankulttiani" on lupa nimittää esimerkiksi joviaaliksi pessimismiksi.

Koen joka tapauksessa tässä kirjoituksessani siirtyneeni pois tavanomaisista elämän ajatteluluutumista, ja se hieman piristää mieltäni. 

Adjektiivi "joviaali" viittaa Juppiteriin, roomalaisten ylijumalaan

Tajusin vasta vähän aikaa sitten, mistä englannin sana jovial tulee. Toki sanaa nykyään käytetään suomen kielessäkin, mutta ei se mitään. Kielitoimiston sanakirjan mukaan joviaali on: rauhallisen hyväntuulinen, leppoisa, lupsakka.

Sana on välittynyt englannin kieleen keskiranskan sanastosta, ja ranskaan sana oli saapunut Italiasta, ja italian kielessä sana oli ollut muodossa gioviale.

Alun perin sana on kuitenkin ollut latinaa. iovialis oli latinan kielessä merkinnyt Juppiteriin liittyvää tai kuuluvaa. Ivppiter oli muinaisten roomalaisten ylijumala.

(Tapaan nykyään latinan sanat kirjoittaa siten, että korvaan aina U:n V:llä ja J:n I:llä, jos ketään kiinnostaa.)

Muinainen roomalainen sananlaskukin on kuulunut: qvod licet Iovi, non licet bovi. "Mikä on luvallista Jvppiterille, ei ole luvallista naudalle." Ilmaisu ilmeisesti viittaa olemassa olleeseen kaksinaismoraaliin, joka nykykielessä voitaisiin ilmaista englantilaisen kirjailijan ja riippumattoman vasemmistolaisen George Orwellin (1903–1950) Eläinten vallankumousta (alkup. Animal Farm, 1945) siteeraten: "Kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia, mutta jotkut eläimet ovat tasa-arvoisempia kuin toiset."

Apenniinien niemimaan länsipuolella sijaitsee muuten saari, jolle muinaiset roomalaiset olivat antaneet nimeksi Mons Iovis, "Ivppiterin vuori". Nykyään sen nimi kuuluu nykyaikaisen poliittisen korrektiuden muodossa Isola di Montecristo, "Kristus-vuoren saari". Eihän nykyään Ivppiteria kovinkaan moni ihminen enää palvo. Sen sijaan Italiassa(kin) moni pitää yhä Jeesusta | Kristuksena, Vapahtajana, joka istuu Jumalan oikealla puolella ja on oikeastaan yhtä Jumalan kanssa, koska on tämän ainokainen Poika.

Olin aikoinaan lukenut Jukka M. Heikkilän historiallisen romaanin Juppiterin saari, joka suureksi osaksi sijoittuu antiikinaikaiselle Mons Iovikselle.

Yhtä hassu latinan sana taivuttamisen kannalta kuin Ivppiter on roomalaisen rakkauden jumalattaren nimi Venvs, joka taivutetaan genetiivissä näin: Veneris.

Venus-jumalattaren nimestä tulee siis sukupuolitauteja tarkoittava termi veneeriset taudit.

On mielenkiintoista, että merkittävä roomalainen sotapäällikkö, poliitikko ja kirjailija Gaivs Ivlivs Caesar (100–44 eJs.) oli ollut sitä mieltä, että hänen klaaninsa Ivlivs polveutuu Venvksesta.

Tosin Caesar oli mies, jolle tärkeää se, että hänestä puhuttiin viriilinä miehenä. Tosin hän onnistui saamaan Rooman lain silmissä laillisia lapsia vain yhden. Eikä mitä ilmeisimmin laittomia lapsia saanut ollenkaan. Tai ainakaan meillä ei ole sellaisista tietoa. Mutta Caesarin vaimo saattoi olla kovin pahoillaan tietysti miehensä seksuaalisista valloituksista. Toki joukossa saattoi olla jokunen seksiorjakin, kun ottaa huomioon, että orjattarien raiskaaminen oli ihan sallittua muinaisessa Rooman valtakunnassa, kuten on ollut laita niin kulttuurissa kuin kulttuurissa ennen nykyaikaa.

Tuohon aikaan makedonialaiskreikkalaisen hallitsijasuvun Ptolemaiosten jo pitemmän aikaa – vuodesta 305 eJs. alkaen – hallitsema Egypti oli joutunut Rooman vaikutusvallan alaiseksi.

Caesarilla taisivat olla siittiöasiat epäkunnossa. Siksi hän ilahtui suuresti, kun Egyptin viimeinen faarao Kleopatra VII Filopator (69–30 eJs.), jonka kanssa hän oli solminut poliittisluontoisen seksuaalisuhteen, väitti myöhemmin, että hänen saamansa lapsi oli saanut alkunsa Caesarin kupeista. Caesar oli lopullisesti todistanut viriiliytensä!

"Viriili"-sanan kantasana on latinan miestä tarkoittava substantiivi vir. Sana virilis taas tarkoittaa mm. miehuullista.

Caesar tosin adoptoi testamentissaan erään Gaivs Octavivs Thvrinvksen (63 eJs. – 13 jJs.). Tämä kosti alkuperäisen Caesarin erinomaisen pätevän alisotapäällikön ja ystävän Marcvs Antonivksen (83/82 – 30 eJs.) kanssa ottoisänsä murhan sotilaallisin keinoin. Myöhemmin, kun Antonivs oli luonut oman syvän suhteensa Egyptin kuningattareen, jo ottoisänsä murhan jälkeen tämän nimeä käyttämään alkaneen Gaivs Octavianvksen – klaanimi Octavivs pidentyi tavulla -an- tapahtuneen adoption vuoksi – entisten liittolaisten välit rikkoutuivat, ja uusi Gaivs Ivlivs Caesar lopulta löi Aktionin meritaistelussa Antonivksen ja Kleopatran yhdistyneen laivaston. Asiassa auttoi uuden Caesarin hyvä ystävä, sotilasjohtajana kauhean pätevä Marcvs Vipsanivs Agrippa (63–12 eJs.).

Lyödyt hallitsijat tappoivat itsensä, ja uusi Caesar antoi teloittaa Kleopatran pojan Kaisarionin. Ja Egyptistä tuli Rooman provinssi.

Kleopatra miellyttää minua paitsi älykkyytensä ja suuren sivistyneisyytensä vuoksi, niin myös siksi, että hän oli ensimmäinen ja viimeinen Ptolemaios-sukuun kuulunut Egyptin faarao, joka osasi sujuvasti maansa alkuperäiskansan egyptiläisten afroaasialaiseen kielikuntaan kuuluvaa egyptin kieltä.

Alkuperäinen Gaivs Ivlivs Caesar ei ollut osannut olla tarpeeksi viisas ja kaukonäköinen poliittisesti. Siksi hänet saatiin helposti murhattua. Hänen ottopoikansa Gaivs Octavianvs taas oli poliittisesti erittäin taitava. Tämä onnistui lietsomaan Rooman hallinnon keskuksen senaatin Egyptin iloihin ihastunutta Antonivsta vastaan. Antonivskaan ei ollut poliittisesti viisas eikä kaukonäköinen. Asiaa ei tuolloin auttanut se, että hän tunnusti Kaisarionin, Caesarin Egyptin aikojen hedelmän, Caesarin perilliseksi. Tämä herätti suurta vihastusta, ja sitä pidettiin laajalti huonona siirtona Roomassa.

Mutta ainakin Antonivs sai Octavianvksen kanssa heidän liittolaisuutensa alussa teetetyn proskriptiolistan avulla järjestettyä vihaamansa roomalaisen kaunopuhujan, kirjailijan, valtiomiehen, tärkeän oikeanlaisen latinan käytön määrittäjän ja lakimiehen Marcvs Tvllivs Ciceron (106–43 eJs.) hengiltä. Alkuperäinen Caesar oli muuten myöskin ollut merkittävä oikeanlaisen latinan käytön määrittäjä. Heidän aikaansa kutsutaankin klassisen latinan ajaksi.

Viimeisen Rooman sisällissodista päätyttyä Gaivs Octavianvs palasi voittoisana Roomaan. Rooman senaatti pelkäsi miehen mukana tullutta asevoimaa, ja niin se kuin Rooman kansa olivat lopen kyllästyneitä jatkuviin sisällissotiin. Niinpä senaatti myönsi jälkimmäiselle Gaivs Ivlivs Caesarille kunnianimen Avgvstvs, joka merkitsee kunnianarvoisaa. Mies liitti kunnianimen neljänneksi osaksi nimeään.

Avgvstvs osasi esittää vaatimatonta, ja senaatin jäsenet saivat puolestaan kuvitella, että tasavallan ajat olivat palanneet. Roomalaiset olivat noin 500 edeltävän vuoden ajan tunteneet erityistä vastenmielisyyttä kuningasvaltaa kohtaan, joten uuden kuninkaan kannatti pelata korttinsa oikein. Rooman tasavaltaa tarkoittava termi res pvblica tarkoitti kirjaimellisesti julkista valtaa, mutta sen syvempi ja käytännöllinen merkitys oli siinä, että poliittinen valta ei ollut yhdellä vaan monella.

Mutta tosiasiassa Avgvstvs oli kerännyt omiin käsiinsä oleellisen poliittisen ja sotilaallisen vallan. Hän kuitenkin poliittisesti viisaasti jätti muodollisesti voimaan kaikki perinteiset tasavaltalaiset instituutiot. Hän antoi surmauttaa poliittisia vastustajiaan ja muita ikäviä ihmisiä sopivassa määrin. Ja antoi Pvblivs Vergilivs Maron (70–19 eJs.) tehtäväksi luoda Roomalle uuden ja omalta kannaltaan oikeaa propagandaa suoltavan mutta hyvin kirjoitetun kansalliseepoksen. Kyseessä oli eeppinen ja monipolvinen runoelma Aeneis, joka on ikään kuin jatkoa "Homeroksen" Iliaalle ja jonka päähenkilönä on troijalainen sotapäällikkö Aineias. Joka päätyy tietenkin ennen pitkää luvattuun maahan. Joka sattuu sijaitsemaan siellä, missä Rooman kaupunki oli tuleva olemaan.

Noin 500 vuoden mittaisen "välikauden" jälkeen valta oli jälleen yhden miehen käsissä. Tosin roomalaisen miehen, eikä etruskin, mutta silti....

Avgvstvs myöskin pani ketä halusi, siis muitakin kuin vaimoaan, mutta häntä lohdutti asiassa se, että hän pani kaikkia vain oikeista poliittisista syistä. Tavallisille roomalaisille hän sen sijaan suositti siveyttä avioliiton ulkopuolella. Poislukien tietysti seksiorjien paneminen.