Juuri menneenä maanantaina nautin ensimmäistä kertaa tänä vuonna mämmiä.
Näin olen antanut oman uhrini suomalaisen nationalismin alttarille.
Ja seuraavaksi Sillanpään marssilaulu soimaan.
tekstien roskapankki, joka alun perin oli tarkoitettu runojen "ulostamista" varten, mutta jossa nykyään julkaistuu lähinnä unikertomuksia ja hupailua
Juuri menneenä maanantaina nautin ensimmäistä kertaa tänä vuonna mämmiä.
Näin olen antanut oman uhrini suomalaisen nationalismin alttarille.
Ja seuraavaksi Sillanpään marssilaulu soimaan.
Kävin torstaina silmäsairaalassa kaihini vuoksi. Varsin perusteellisissa tutkimuksissa, jotka siis edeltävät leikkausta.
Kertoessani kavereilleni ja sukulaisilleni käynnistä syyllistyin kuitenkin miessovinismin syntiin. Puhuin heille ensin vastaanoton naisesta. Sitten puhuin naispuolisesta silmälääkäristä. Seuraavaksi puhuin naispuolisesta optikosta. Mutta kun puhuin tämän jälkeen silmäkirurgista, en ollenkaan maininnut, että tämä oli miespuolinen henkilö.
Ihan niin kuin olisi jokin oletus, että tämmöinen ja tämmöinen asiantuntija on aina mies, ja naiset ovat poikkeuksia!
Mutta tässä Wikipedian artikkeli Lambertin oikeapintaisesta tasoprojektiosta.
Kuluvalla viikolla minulla on ollut yksi iso rahareikä. Siksi olen ollut ostamatta uutta teetä tai vastaavaa monen päivän ajan. Jo useat laadut olivat loppuneet kaapeistani ennen tätä päivää.
Ajattelin, että vasta rahan menon jälkeen olen kykenevä päättelemään, missä menen taloudellisesti.
Tästä on myös se toinen hyöty, että pääsen ja olen päässyt juomaan sellaisia juomalaatuja, joista en pidä. Ja joita on keittiöni kaapeissa.
Olen oikeasti laiska, mutta kun on oikea homma kyseessä, niin olen edistyväinen.
Olen tavannut aina silloin tällöin valittaa siitä, että on tylsää. Mutta melko äskettäin elämässäni on alkanut sellainen kausi, jolloin en enää koe elämän olevan tylsää.
Tylsyys tai tunne siitä on kaikonnut.
Vaikka tänään on kissa Karvisen epäonnen päivä.
Näin edellisenä yönä seuraavanlaista unta:
Minulla oli lennokki. Sen siivissä oli vivut, joiden avulla sain laskutelineet laskeutumaan. Asetuin sitten itse lennokin päälle.
Asetin jalkani lennokin siiville. Takalistoni oli lennokin takarungon päällä. Pidin käsilläni kiinni lennokin siipien etureunasta.
Ja sitten lähdettiin. Ensin oli lähtökiihdytys. Se oli melko lyhyt. Nousin ilmaan tien kohdassa, jossa alkoi alamäki.
Mietin jonkin ajan kuluttua, että onkohan nopeutta jo tarpeeksi. Päätin sitten tehdä rauhallisen kaarroksen vasemmalle.
Tämä on melko syvältä, että uneni oli kamalan epärealistinen. Itse taisin painaa enemmän kuin lennokki. Eikä aerodynamiikasta ollut tietoakaan. Itse asiassa en muista, että lennokissa olisi ollut edes moottoria tai moottoreita.
Jos lähdet mukaan, lupaan sen,
saat retkiviinan viimeisen,
vaikka Mörön märinä
voi värisyttää välillä
Käy Muumilaaksoon
Se retkiviina kuului Mörölle.