Joitakin päiviä sitten olin ruvennut katsomaan Ylen Areenasta klassista historiallista elokuvaa Kleopatra vuodelta 1963. Elokuvan päähenkilö on Egyptin viimeinen faarao, Ptolemaios-sukuinen Kleopatra (69 – 30 eJs.).
Vuonna 332 eJs. Aleksanteri Suuri (356-323 eJs.) oli valloittanut Egyptin. Noista ajoista alkaen Egyptiä hallitsivat vieraat, kreikkaa äidinkielenään puhuvat hallitsijat.
Kleopatra oli ensimmäinen ja viimeinen Egyptin hellenistisperäisistä äidinkielenään kreikkaa puhuneista faaraoista, joka osasi puhua maan alkuperäiskansan afroaasialaiseen kielikuntaan kuuluvaa egyptin kieltä. Hän sattui myös olemaan kaikkien aikojen viimeinen Egyptin faarao.
Kleopatra ei säilyneiden lähteiden perusteella ollut läheskään yhtä kaunis kuin näyttelijä Elisabeth Taylor (1932 – 2011 jJs.) nuoruuden kukoistuksessaan, mutta hän oli ilmeisesti älykäs ja hyvin sivistynyt nainen ja henkevä ja valloittava persoonallisuus. Hän puhui kreikan ja egyptin ohella sujuvasti useita muitakin kieliä, joihin muuten kuului myös latina.
Päänäyttelijät esittävät minusta osansa siinä mainiosti. Elisabeth Taylor esittää siis rainassa nimiosaa, Rex Harrison | Gaivs Ivlivs Caesaria (100 – 44 eJs.) ja Richard Burton (1925 - 1984 jJs.) | Marcvs Antonivsta (83/82 – 30 eJs.). Caesarin ottopoikaa testamentin kautta suoritetun adoption kautta, Gaivs Octavivs Thvrinvsta (63 eJs. – 14 jJs., Rooman valtakunnan yksinvaltiaana vuodesta 27 eJs.), esittävä vähemmän tunnettu näyttelijä Roddy McDowall (1928 – 1998 jJs.) vaikuttaa myös hyvältä valinnalta osaansa. Olen toki nähnyt elokuvan jo aikaisemmin, mutta siitä saattaa olla kymmeniä vuosia.
Elokuvassa on naurettavaa se, että Caesar muka vaati senaattia nimittämään itsensä "keisariksi". Sellaista sanaa ei latinan kieli siihen aikaan edes tuntenut.
Joissakin länsimaisissa kielissä myöhemmin syntynyt keisaria tarkoittava sana perustuu substantiiviin imperator. Se oli tasavallan ajan Roomassa eli noin vuodesta 500 eKr. aina vuoteen 27 eKr, jolloin Caesarin testamentin kautta adoptoimasta Octavivksesta/Octavianvksesta tuli koko loppuiäkseen Rooman yksinvaltias, kunnianimi, jonka voittoisa roomalainen armeija oli saattanut myöntää voittoisalle sotilasjohtajalleen. Kyseessä oli tosiaankin pelkkä kunnianimi, johon ei sisältynyt minkäänlaista muodollista palkkiota tai virkaa, mutta kunniaa ja gloriaa sitäkin enemmän.
Joissakin länsimaisissa kielissä keisaria tarkoittava sana taas tulee luonnollisesti Gaivs Ivlivs Caesarin lisänimestä (cognomen) Caesar. Rooman keisarikunnassa, jonka Octavivs/Octavianvs siis perusti, keisarin arvonimi oli kunnianarvoisaa tarkoittava avgvstvs, sama kunnianimi kuin minkä Rooman hallinnon keskus senaatti (senatvs = vanhojen neuvosto) oli myöntänyt Kleopatran ja Antonivksen yhdistyneen laivaston ja viimeisimmän Rooman valtakunnassa riehuneen sisällissodan lopulta voittaneelle Octavivkselle/Octavianvkselle. Keisarin varamiehen eli alikeisarin arvonimeksi taas tuli caesar. Se tuli usein olemaan keisarin oma poika, joko biologinen tai adoptoitu.
Octavivs/Octavianvs ei halunnut käyttää Caesarin testamentin kautta adoptoiduksi tulonsa kautta roomalaisen perinteen mukaisesti muutettua klaaninimeään Octavianvs. Hän otti ottoisänsä tultua murhatuksi sen sijaan nimekseen tämän nimen Gaivs Ivlivs Caesar, jota hän sitten käytti koko lopun elämänsä.
Käyttökelpoisia nimityksiä, jos alkuperäinen Caesar olisi sellaisen halunnut suuren kunnianhimonsa ja itserakkautensa vuoksi, olisivat olleet kuningas, rex, ja ehkä suurkuningas, magnvs rex. Jälkimmäisestä nimityksestä minulla ei kuitenkaan ole tietoa, että sellaista olisi todella käytetty tasavallan ajan Roomassa edes ulkovaltojen johtajista.
Latinankielisessä Wikipediassa kyllä nimitetään niin Rooman keisareita kuin Persian suurkuninkaita imperatoreiksi, mutta tämä johtuu myöhemmästä historiallisesta kehityksestä.
Ja sitten elokuvassa annetaan ymmärtää, että Caesar oli dictatorin valtuuksiaan hyväksi käyttäen nimittänyt senaattiin runsaasti tukijoitaan, joiden avulla hänet nimitettäisiin kuninkaaksi. Mutta "kuningas" oli kirosana Rooman tasavallan aikaisille roomalaisille. Caesar ei olisi ikinä voinut ehdottaa tosissaan sellaista toimenpidettä. Vaikka elokuvassa Antonivs selittääkin, että oikeasti Caesarista tulisi kuningas vain Italian ulkopuolisille alueille senaatin jäsenten perinteiden kunnioittamisen vuoksi. Ja Caesar sitten pettyykin siihen, ettei hänestä tulisi varsinaista kuningasta. Mutta päättää kuitenkin lopulta hyväksyä nimityksen, koska siitä se lähtisi. Siis yksinvalta.
Luultavasti tiedämme sen, että Antonivs oli itse jossain välissä ehdottanut kuninkaan diadeemin painamista Caesarin päälaelle, mutta tämä itse oli kieltäytynyt kruunaamisesta. Se olisi ollut liian riskialtis poliittinen toimenpide jopa Caesarille, vaikka tämä olikin varsin rohkea ja samalla poliittisesti turhan varomaton poliitikko. Voisin uskoa Antonivksen itsensä olleen humalassa keksiessään näin huonon idean. Antonivs saattoi olla erinomainen sotapäällikkö itsekin, mutta hän oli Caesaria rahvaanomaisempi, ja useammalla kuin yhdellä tapaa.
Voin hyvin kuvitella, että Caesarin murhasalaliittoon osallistunut ylimys, joka sattui muuten olemaan nimeltään Brvtvs, kuten kaukainen historiallinen esikuvansa, joka oli ollut tärkeä tekijä pyrittäessä 500 vuotta aikaisemmin kaatamaan etruskikuninkaiden valta-asema Roomassa, tunsi halua päästä osaksi historiallista tapahtumaa, jossa jälleen hankkiudutaan eroon kuninkaasta.
Mutta huonostihan siinä kävi. Kuningas tosin kuoli, mutta tilalle tuli vielä vaarallisempi kuningas, joka onnistui.
PS. Tämän blogimerkinnän voi sanoa tavallaan olevan eräänlainen jatko vain vähän aikaisemmin nk. lippulaivablogissani julkaisemalleni blogimerkinnälle Pari hajamietelmääni nk. generatiivisesta keinoälystä sekä Babylon 5 -tieteissarjasta. Ja kyllä, merkintä sisältää osion, jossa käsittelen Rooman tasavallan ajan viimeisiä vuosia. Niin, ja Kleopatraa, Egyptin viimeistä faaraota.
