Puhelinvalmistajat voisivat voittaa kehittämällä älypuhelimille kaksi tuotantolinjaa, joista toinen tuottaisi voimakkaasti tekoälyominaisuuksillisia puhelimia, ja toinen sellaisia, joissa taatusti ei olisi minkäänlaista tekoälyä sisällytettynä.
Ihmiset voisivat maksaa tekoälyn sisäänrakentamisesta puhelimeensa.
Ja toiset ihmiset taas voisivat maksaa siitä takeesta, että tekoälyominaisuuksia ei heidän puhelimessaan ole eikä myöskään tule.
Näin puhelimenvalmistaja voittaisi aina.
Olin lukenut tunnetun tietotekniikkanörtin blogimerkinnän Zorin-nimisestä Linuxin levitysversiosta. Hän ei ole kuitenkaan kovin hyvin Linux-käyttöjärjestelmän toimintaa tuntenut ennestään. Sain lopulta aikaan aihetta läheltä liipaten seuraavanlaisen kokonaisen blogimerkinnän (sitä laaja-alaisemman blogitekstini Mikä on Linux, vuoden 2025 versio voi myös käydä halutessaan lukemassa), oi, siis, katso:
Zorinia tosiaankin sanotaan Microsoftin Windowsista pois siirtyville ihmisille sopivaksi, eli vähemmän pelottavaksi, Linux-kokemukseksi. Mutta minulla ei itselläni ole siitä pahemmin kokemusta. Lienen joskus lyhyeksi ajaksi asentanut sen virtualisointisovelluksessa. Ilmeisesti ei ollut tehnyt minuunkaan erityistä vaikutusta. Asiaan voi vaikuttaa myös sellainen, että minusta Linuxin ei suinkaan pitäisi olla Windowsin kaltainen. Olen puolueellinen. Linux on Linux. Käyttöjärjestelmän graafisen käyttöliittymän voi toki tehdä sujuvaksi ja järkeväksi tavallisen ihmisen kannalta, ja tämä onkin järkevää. Siitä, mikä on sujuvaa ja järkevää voi ihmisillä tietenkin olla toisistaan eriäviä käsityksiä. Mutta ihmisillä on varaa valita (vai onko?).
Olen iät ajat pyrkinyt siihen, että käytän kotikoneillani – tätä nykyä niitä on kaksi, joista toista, tehokkaampaa käytän lentosimulaattoripelaamiseen ja joskus harvakseltaan tv-ohjelmien katsomiseen verkon kautta – sellaista Linuxin levitysversiota, joka sopisi melko hyvin myöskin aloittelijoille. Jos ketään kiinnostaa, niin toinen tietokoneeni on jossain määrin nuhapumppuinen ikivanha kannettava tietokone, jota käytän päivittäisiin asioihin. Olin saanut sen aikoinaan piristymään vaihtamalla siihen perinteisen mekaanisen kiintolevyn tilalle modernin SSD-kiintolevyn.
Windowsista Linuxiin siirtymistä suunnittelevan kannattaa muistaa, että hän tulee Linuxin pariin siirtyessään kokemaan kulttuurishokin. Se on likimain väistämätöntä. Linux-käyttöjärjestelmä on erilainen. Tai ainakin se, mikä on sen "konepellin" alla. Siltä ei voi odottaa windowsmaista käyttäytymistä.
Jo iät ajat on eri Linuxin levitysversioissa ollut keskitetty pakettienhallintajärjestelmä. Tämä tarkoittaa sitä, että eri sovellukset ja ohjelmistot asennetaan erityisen sovelluksen kautta ja tarvitsematta käydä ennen tätä haahuilemassa internetissä. Ellei aivan välttämättä halua käyttää perinteistä komentorivisovellusta tällaiseen, niin voi sanoa, että kaikkiin "tavalliselle kansalle" tarkoitettuihin Linuxin levitysversioihin on sisällytetty graafinen sovellus, jota voi käyttää hiiren avulla. Ja järjestelmä sitten imuroi halutun paketin internetistä valmistajan pakettilähteestä. Hakusanat sovelluksessa kirjoitetaan toki näppäimistöllä. Tällaisessa hallintasovelluksessa voi olla olemassa myöskin valmis kätevä jaottelu erityyppisiin ohjelmistoihin, kuten Apuohjelmat, Kirjasimet (tai "Fontit"), Grafiikka, Internet, Järjestelmätyökalut, Ohjelmointi, Pelit, Tiede ja koulutus, Toimisto-ohjelmistot, Ääni ja video, Flatpak, Kaikki ohjelmistot.
Vastaavanlainen jaoittelu saattaa näkyä myös eri Linuxin levitysversioiden ohjelmistovalikossa.
"Levitysversio" tarkoittaa sitä, että mikä tahansa taho voi paketoida eri ohjelmisto-osista käyttövalmiin Linuxin levitysversion. Jotkut niistä voivat olla tavallisen ihmisen kannalta vaikeita. Mutta eniten maailmalla käytetään sellaisia, joissa oppimiskynnys ei ole kovin jyrkkä.
Tällainen "taho" voi olla niin yritys kuin yhteisö, joskus jopa yksittäinen ihminen. On olemassa myös kaiken maailman erikoiskäyttöihin tarkoitettuja Linuxin levitysversioita.
Itse käytän kotikoneissani Linux Mintiä. Mint perustuu toiseen helppokäyttöiseen levitysversioon, Canonical-yhtiön nyt 21 vuotta täyttäneeseen Ubuntuun. Mintistä on nykyään olemassa myös tooodella wanhaan ja alkuperäisehköön levitysversioon Debianiin perustuva versio sen vuoksi, että jos Ubuntun tekijätiimi joskus saisi aikaan sellaisen Ubuntun, joka on teknisesti turhan monimutkaista muuntaa toimivaksi Mintiksi, niin Debianiin perustuva versio on varasuunnitelmana. Ja kyllä Mintin Debian-versiokin on jo nyt ihan toimiva järjestelmä.
Linux-maailmassa on ihan tavallista, että levitysversiot perustuvat toiseen levitysversioon. Ubuntukin on alun perin perustunut Debianiin.
Debian on melko hyvä tavalliselle käyttäjälle nykyään, mutta minua henkilökohtaisesti ärsyttää siinä se, että siinä joutuu yhden käyttäjän tietokoneellakin käyttämään kahta eri salasanaa, joista toisella kirjaudutaan omaan profiiliin ja sen juttuihin, ja toisella ylläpidetään järjestelmää. Aikoinaan olin kyllä käyttänyt Debianiakin, mutta siitä on aikaa.
Ubuntun tekijätiimi oli aikoinaan keksinyt sen, että tavallisen käyttäjän käyttäjätunnuksen voisi salasanan kirjoittamalla korottaa väliaikaisesti hallinnoimaan käyttöjärjestelmää, ja olen siitä sille ikuisesti kiitollinen. Tämä Debianiin pohjautuvan järjestelmän uudistus on periytynyt tai kopioitu myöskin käyttämääni Mintiin, ja moneen muuhun.
Nykyään on jossain määrin harvinaista, että Linuxin käyttäjä joutuisi käyttämään komentorivisovellusta. 20 vuotta sitten, jolloin minä aloitin tämän kanssa, tuollaista joutui tekemään enemmän. Käyttäessäni muinoin Debiania jouduin sen asennuksen jälkeen käyttämään komentoriviloitsua, jotta sain näyttöpalvelimen toimimaan oikein. Nykyään en niin kovin hyvin enää muista noita asioita.
Komentoriviloitsuja opettelemalla voi toki nykyisinkin kyetä hallitsemaan varsin pitkälle ja syvältä omaa Linux-järjestelmäänsä (ellei käytössä ole sellainen moderni keksintö kuin ei-muutettavissa oleva Linux-järjestelmä). Mutta se on omasta halusta kiinni.
Linux-käyttöjärjestelmässä on mielestäni parasta se, että sen käyttäjä ei ole sidottu yhteen ohjelmistoyhtiöön, koska kyseessä on hajautettu projekti. Linuxin käytön aloittavalle ihmiselle ensimmäinen valinta koskeekin sitä, että minkä "Linuxin" hän haluaa ottaa käyttöönsä. "Näytä minulle Linux" on järjetön pyyntö, johon on kuitenkin suhtauduttava asiallisesti.
Eri levitysversioissa käytetään myös erilaisia työpöytäympäristöjä. Suosituimpia tällaisia on noin kymmenkunta. Ne eroavat toiminnallisuuksiltaan, rakenteeltaan sekä ulkonäöltään. Ja yhdet vaativat vähemmän resursseja tietokoneelta, ja toiset taas hiukan enemmän. Voi sanoa nyrkkisäännön olevan, että suurin piirtein mikä tahansa Linuxissa käytettävä työpöytäympäristö on kevyempi kuin uusin Windowsin versio.
Jos pitäisi käyttöliittymän olemusta verrata Microsoft Windowsiin, niin Linuxissa käytettävistä työpöytäympäristöistä KDE:ta ja Cinnamonia voisi verrata Windowsin käyttöliittymään jossain määrin. Gnomesta taas voisi sanoa, että se on varsin erilainen. XFCE voi muistuttaa Windowsin käyttöliittymästä, jos se on muokattu sellaiseksi. LXQt ja LXDE ovat periaatteessa windowsmaisia.
KDE ja Gnome ovat mainitsemistani työpöytäympäristöistä raskaimpia. KDE on käyttöliittymältään, toiminnoiltaan ja muokattavuudeltaan hirvittävän monipuolinen. Gnome taas on suunniteltu sen oloiseksi kuin se olisi tarkoitettu idiooteille, mutta sitä saa ilmeisesti laajennusten avulla muokattua haluamiinsa suuntiin. XFCE on monipuolisesti muokattavissa mutta saattaa vaikuttaa graafisesti vanhentuneelta.
Cinnamon on hiukan KDE:ta ja Gnomea kevyempi. Itse käytän kotikoneissani Cinnamonia. XFCE, LXQt ja LXDE ovat kevyehköjä. Toki on olemassa myös näitä kevyempiä työpöytäympäristöjä, kuten Moksha ja Trinity, mutta lopulta päädytään lähelle syvää päätä, jossa käytetään vain ikkunamanagereita, ei kokonaista työpöytäympäristöä.
Linuxia voi toki halutessaan käyttää pelkästään merkkipohjaisena, mutta tällainen käyttö on tavallisinta palvelinympäristössä, ja tuskin kovin moni tavallinen ihminen sellaista käyttötapaa haluaa itselleen. Eikä onneksi tarvitsekaan.
Valinnanvaraa Linux-maailmassa siis on, ja ehkä hiukan liikaakin. Ja kuten kerroin aikaisemmin, niin on olemassa myöskin liuta erityiskäyttöön suunniteltuja Linuxin levitysversioita.
Tämä Linuxin tietty hajanaisuus merkitsee sitä, että Linuxin käyttö tulee mitä luultavimmin "aina" vaatimaan käyttäjältä enemmän "lukeneisuutta" kuin Windowsin käyttö. Ei voi vain odottaa, että "Linux" on aina samanlainen. Pitää kysyä: "Mikä Linux, mikä niistä?"
Pelien suoratoistopalvelun Steamin olemassaolo on auttanut Linuxia suuresti pelitarjonnan kannalta, vaikka nimikkeiden määrä on Linuxille vielä merkittävän paljon pienempi kuin Windowsille. Wine-ei-emulaattoriin, joka on eräänlainen Windows-yhteensopivuusrajapinta, perustuva ohjelmisto Proton on myöskin lisännyt runsaasti pelitarjontaa Linuxin käyttäjille saman Steamin kautta. Tätä nykyä suurimman osan palvelussa tarjolla olevista Windows-peleistä voi sanoa toimivan jo Linuxissakin. Mutta vielä nykyään monet tietokonepeleihin sisällytetyt invasiiviset huijauksenestoohjelmistot eivät siinä toimi. Kaikkia ohjelmistojen lonkeroita kun ei Linux-maailmassa kerta kaikkiaan siedetä.
Pakettienhallintajärjestelmienkin maailma on ollut hieman hajallaan, kun on käytetty erilaisia paketointijärjestelmiä eri Linuxeissa. Nykyään on toki käytössä Flatpak-niminen "globaali" paketointi, joka oletuksena toimii tai jonka saa helposti otettua käyttöön missä tahansa tavanomaisessa Linuxin levitysversiossa. Täten ohjelmistojen tekijöiden on myös aikaisempaa helpompi saattaa tuotoksensa eri levitysversioiden käyttäjille. Canonical on Ubuntuunsa pakottanut vastaavan mutta poropietarin Snap-paketoinnin, mikä on harmittanut Mintin tekijätiimiä. Mutta Mint on sitoutunut käyttämään kuitenkin avoimen lähdekoodin Flatpakia.
Kumpikin näistä globaaleista ohjelmistojen jakelutavoista on toteutettu siten, että ne on "hiekkalaatikoitu", eli yksittäinen sellaisen kautta asennettu sovellus ei kykene järkyttämään koko Linux-järjestelmää.
Flatpakissa (ja Snapissa) on lisäksi sellainen lievästi huonompi puoli, että koska sovelluksen tai ohjelmiston tarvitsemat ohjelmistoriippuvuudet on paketoitu mukaan samaan järjestelmän internetistä lataamaan pakettiin, niin siksi Flatpakin kautta saatavat ohjelmistot vievät ladatessa jonkin verran enemmän kaistaa ja tietokoneella sitten kiintolevytilaa kuin perinteinen paketointi, joka tulee Linux-järjestelmän omien pakettilähdeiden kautta. Toisaalta nykyään sekä kaista että kiintolevytila ovat halpoja.
Melko pitkään on ollut jo asianlaita sellainen, että kun on ensin "polttanut" Linuxin muistitikulle – ennen käytettiin DVD-levyjä ja vielä aikaisemmin oli käytetty CD-levyjä hommaan – voi muistivälineeltä käynnistää tietokoneen, ja käydä "live-levyn" avulla tarkastamassa, miltä uusi järjestelmä näyttää. Kyseessä on siis eräänlainen demo. Yleensä demosta itsestään käsin on mahdollista käynnistää itse levitysversion asennusohjelma.
Normaali Linuxin levitysversio on periaatteessa helppo asentaa, mikäli ei aio asentaa sitä Windowsin rinnalle ja mikäli ei ole välttämätöntä tehdä käsin muutoksia levyosioihin. Voi pistää halutessaan asennuksen automaattiajolle, ja välillä vain vastaa asennusohjelman esittämiin kysymyksiin hiirellä tai näppäimistöllä. Varmuuskopiot omista tiedostoista tulee toki tehdä ennen kuin aloittaa asentamisen. Linuxissa myöskin käytetään eri tiedostojärjestelmiä ja hakemistopolkuja kuin Windowsissa.
Täytyy kuitenkin muistaa, että jos haluaa molemmat käyttöjärjestelmät omalle tietokoneelleen, niin koska Microsoft on molo, niin Windowsin tulee sijaita ihan levyn juuressa. Eli ensin Windowsin pitää olla asennettuna, ja sitten voi kiintolevyltä vapauttaa ja varata levytilaa Linuxille.
En ole itse vielä testannut asiaa, koska en omista tietokonetta, jossa olisi Windows sisäänleivottuna, mutta mitä ilmeisimmin Rufus-nimisen ohjelmiston avulla on mahdollista mutkattomasti "polttaa" haluamansa Linuxin levitysversio muistitikulle sillä lailla, että tietokone on mahdollista käynnistää siltä ja sen jälkeen asentaa tietokoneeseen Linux.
Tuolla Rufuksen nettisivulla ensimmäinen linkki Rufus-ohjelmiston imuttamiseen koneelle on sellainen, joka sopii melkein kaikille. Ajettava ohjelma tallennetaan johonkin paikkaan tietokoneen kiintolevylle, ja sitten käynnistetään se. Sovellusta ei tarvitse mitenkään asentaa, jotta voi käyttää sitä.
Sovellusversion tyyppi on "Normaali" ja alusta Windows x64. Se latausvaihtoehto, jonka kohdalla lukee "Portable", on sellainen versio, jonka voi tallentaa esim. muistitikulle siten, että se on käytettävissä sieltä. Alusta Windows x86 taas merkitsee sitä, että versio on tarkoitettu 32-bittisille PC-tietokoneille. Ne ovat jo melko vanhoja tietokoneita nykyään. Mutta pitää olla vähintään Windows 8, jotta Rufusta voi käyttää.
Niin, ja varmaankin minun kannattaa tässä vielä mainita se, että moderneissa PC-tietokoneissa voi olla tarpeellista ennen muistitikulta tietokoneen käynnistämistä ottaa tietokoneen laiteohjelmiston asetuksista Secure Boot pois väliaikaisesti pois päältä. Tietokoneen käynnistymisen jälkeen yleensä pääsee noihin asetuksiin jonkin pikanäppäimen kautta. Se vain on erilainen eri valmistajien tietokoneissa ja joskus samankin valmistajan tietokoneissa. Käynnistyksen jälkeen tietokone saattaa kyllä enemmän tai vähemmän lyhyesti väläyttää ruudulle maininta käytettävästä näppäimestä.
Minusta kuitenkin Rufus, kun olin sitä lopulta päässyt kokeilemaan käyttööni väliaikaisesti saamallani Windows-tietokoneella, sai aikaan sen, että minun ei tarvinnut käydä laittamassa Secure Bootia pois päältä.
Rufus vaikutti suhteellisen helpolta käyttää.
Tämän linkin kautta pääsee sitten niin halutessaan imuttamaan Linux Mintin viimeisimmän version. Cinnamon-työpöydällä varustettu versio on Mintin versioista raskain, vaikka ei silti sekään ole kauhean raskas. Muut kaksi eli XFCE- ja Mate-työpöydällä varustetut versiot ovat hiukan kevyempiä. Toiminnallisuus versioissa on kuitenkin suurin piirtein samanlainen.
Download-linkeistä pääsee sivulle, jolta imutuksen voi laittaa käyntiin. Sivulta löytyy alempaa latauspeilit – englanniksi mirrors –, joista voi valita lähimpänä omaa fyysistä sijaintia sijaitsevan palvelimen, jotta lataus sujuu nopeammin. Sweden eli Ruotsi ja Denmark eli Tanska lienevät parhaita valintoja Suomessa asuvalle suomalaiselle.
Siirrytään sitten lopuksi WWW-selainten käsittelyyn.
Yksityisyyden kannalta Google Chromea parempi selain asentaa on avoimen lähdekoodin Chromium-selain, jonka päälle Google muuten on rakentanut tämän poropietari-Chromensa. Chromium käyttää hyväkseen kyllä Googlen verkkopalveluita, mutta muuten kyseessä on ihan normaali, toimiva WWW-selain, mutta tosin Windowsin käyttäjille siitä ei ilmeisesti ole olemassa valmiiksi käännettyä versiota. Chromiumin saa asennettua mitä todennäköisimmin suoraan käyttämänsä Linuxin levitysversion pakettienhallinnasta. Joissain harvinaisissa tapauksissa se saattaa olla valmiiksi asennettuna Linux-järjestelmässä.
Microsoftin WWW-selain Edge perustuu nykyisin myöskin Chromium-pohjalle. En kuitenkaan laskisi Edgeä yksityisyyttä kunnioittavaksi.
Mutta on myöskin olemassa Chromium-pohjaisia yksityisyyttä kunnioittavia selaimia, sellaisia kuten Vivaldi, Opera ja Brave. WWW on mennyt siitä hulluksi, että jostain syystä kaikki siellä olevat palvelut eivät toimi täysin oikein Mozilla Firefoxilla ja siihen pohjautuvilla selaimilla. Siksi käytän omissa tietokoneissani Firefoxin ja siihen perustuvan Zenin lisäksi Chromium-pohjaista Bravea. Ja syy sille, miksi valintani on Mozillan Firefox on se, että haluan alalle kilpailua. Minusta sellainen maailma on huono, jossa käytetään pelkästään Chromium-pohjaisia WWW-selaimia. Se maailma on kyllä nyt lähellä, ikävä kyllä. Firefoxia voi vähäiseksi menneen nykyisen käyttäjämääränsä vuoksi nykyään luonnehtia kalpeaksi aavistukseksi entisestä suuruudesta.
Google Chromea ei mitä luultavimmin ole sisällytetty oletuksena yhdenkään "normaalin" Linuxin pakettilähteisin, koska Chrome ei kunnioita käyttäjien yksityisyyttä. Sen Linuxin käyttäjä joutuukin täten hakemaan wanhan ajan tapaan Googlen internetsivulta, jos siis sellaisen haluaa käyttöönsä. Sama koskee Edgeä, josta on nykyään olemassa jonkinlainen Linux-versio.
Yhdessä romaanissa muistaakseni isompi joukko henkilöitä oli muuttamassa uusiin maailmoihin syvän avaruuden halki. Yhteen avaruusaluksista oli tungettu kaikki puhelinteknikot. Tämä siis oli 1980-lukua. Avaruusalukseen tuli lopulta vika, ja se syöksyi laskeutuen jollekin elinkelpoiselle planeetalle.
Siinä tällainen aasinsilta. Minulla ja yhdellä ystävälläni Liisalla sattuu olemaan käytössä sama puhelinmalli eli Fairphonen sukupolvea neljä edustava älypuhelin. Fairphone on ikään kuin jonkinlainen reilun kaupan puhelin, tai ilmeisesti ainakin ylivoimaisesti parasta tällä heikosti kilpaillulla myyntialueella. Puhelinlajin takana on alankomaalainen yhtiö.
Fairphonen puhelimet on tuotettu ja valmistettu mahdollisimman pitkälle luontoa ja työntekijöiden oikeuksia kunnioittaen, ja monetkaan ihmiset eivät halua maksaa lisää siitä hyvästä, että valmistettavan puhelimen takana ovat hyvät arvot. Kyllä taannoisen neekeriorjuudenkin kannatuksen ymmärtää, kun tältä kantilta ajattelee: "Hyvää saa tehdä, kunhan se ei maksa minulle mitään."
Mutta on toisaalta väärin painostaa tavallisia ihmisiä olemaan hyviä. Siksi mahdollinen Jumala on luonut esivallan, että se voi toimien Järjen instrumenttina pakottaa niin yritykset, yhteisöt, perheet kuin yksityiset ihmiset jonkinlaiseen rotiin. Yritykset voivat käyttää neekereitä orjinaan, jos siitä on niille hyötyä. Mutta jos pakotetaan yritykset valtiovallan toimesta toimimaan paremmin, niin maailma toivottavasti kiittää.
Tämän pienen saarnani jälkeen mainitsen vielä sen, että jo silloin, kun Euroopan unioni ei vielä ollut ruvennut suosittelemaan tällaista käytäntöä, niin Fairphonen puhelimet ovat olleet varsin pitkälle käyttäjän itsensä korjattavia. Se on vielä pientä, jos akun voi itse vaihtaa älykännykkäänsä, mutta Fairphone-puhelimen sukupolven neljä puhelimessa voi käyttäjä itse vaihtaa sen lisäksi myös näytön, etu- ja takakameran, kaiuttimen ja USB-C-portin.
(Kesällä oli muuten ilmestynyt Fairphonen kuudennen sukupolven puhelin. Yritys julkaisee uuden mallin aina suurin piirtein kahden vuoden välein.)
Minun ja myös Liisan puhelimessa oli kuitenkin ollut viime aikoina jotain vikaa.
Minun puhelimessani vika oli ollut siinä, että latausportti oli löysä. Löysyys varmaankin johtui siitä, että olin hätävarjelun liioitteluna pelätessäni henkilökohtaista konkurssia joutuessani maksamaan jonkin aikaa pankille ottamaani silmäleikkauslainaa ruvennut käyttämään kännykkääni langattomana modeemina, ja tein tätä useamman kuukauden ajan. Täksi ajaksi olin siis lakkauttanut kotini langallisen internetyhteyden. Puhelimeni jatkuva käyttö modeemina vaati virtaa, ja jatkuva latausportin kanssa häslääminen ei ilmeisestikään tehnyt hyvää puhelimelleni. Liisan puhelimessa taas vaikutti olevan virransyöttämisessä puhelimeen ongelmia.
Puhelimissamme oli eri viat, mutta olin tullut siihen tulokseen lopulta, että vika piilee kummallakin mitä luultavimmin samassa puhelimen komponentissa. Niinpä teimme yhteisoston ja tilasimme USB-C-portin puhelimiimme. Ottaen huomioon puhelinmallin suhteellisen kalliuden, varaosaportti oli halpa ostos.
Koska kävi ilmi, etten omista tarpeeksi pienipäistä ristipääruuvimeisseliä, niin sukulaismies Kari riensi avuksi ja lainasi avaruuskirurgin ruuvimeisselinpääkokoelman.
Sain juuri äsken illalla vaihdettua komponentin kumpaankin puhelimeen. Vaikuttaa nyt varsin hyvältä.
Fairphonen sivuilta olin löytänyt englanninkielisen havainnollisen videon, jossa USB-C-portin vaihdossa tarvittavat toimenpiteet näytetään. Siitä oli paljon iloa. Mutta siitä huolimatta minua oli jännittänyt homma niin kovin. Ja sitä paitsi minun oli määrä tehdä sama toimenpide paitsi omalle, niin myös vanhahkon kaverini puhelimelle. Ei saanut tehdä isompia virheitä.
En aio tehdä tästä mitään suomenkielistä tutoriaalia, mutta kerron kuitenkin seuraavassa toimenpideohjelman pääkohdat:
Itse en yrittänytkään ottaa ruuveja kokonaan pois, koska minulla ei ollut käytössäni magneettipäistä ruuvimeisseliä. Jätin ruuvit sen sijaan paikoilleen. Liisan puhelimesta kaiutin lähti pois mukavalla tavalla. Mutta kun tein saman toimenpiteen omalla puhelimellani, niin yksi ruuveista lähti jonnekin. En tiedä, minne. Ja vielä tähän päivään mennessä en ole sitä löytänyt.
Mutta kaiutinosa vaikuttaa puhelimessani kuitenkin pysyvän tiukasti paikoillaan. Kaikki näyttää toimivan kuten pitääkin.
PS. Huvittavaa oli muuten se, että kun lähetykseen kuului kaksi kärpäsenkakan kokoista komponenttia, niin verkkokauppa – Gigantti – oli pakannut ne aivan kohtuuttoman kokoiseen pahvilaatikkoon. Periaatteessa nuo olisi voitu laittaa kuplamuovin sisään ja sitten kirjekuoreen. Olisi lähetys mahtunut sitten postiluukusta eikä Liisan olisi tarvinnut hakea pakettia Postin toimipisteestä.
...
PS. 17.8.2025: Siinä paha, missä mainitaan. Yle heitti ulos juuri seuraavan verkkokauppojen pakettien lähettämiseen liittyvän uutisartikkelin: Yksi ihminen tekee 10 hengen työt – verkkokaupat keksivät keinon tehostaa toimintaa, seurauksena asiakkaille lähtee jättipaketteja. Täytyy sanoa, että ehkä pakkauspahvi on liian halpaa nykyään. Ja toiseksi, vaikka robottien suorittamana tuotteiden pakkaaminen lähettämistä varten tulee verkkokaupoille halvemmaksi, niin postijärjestelmän toimijoille tuollainen taas käy kalliimmaksi. Ja asiakkaat joutuvat hakemaan toimipisteestä asti saapuneen pienen ja ohuen ostoksen, jos sitä ei ole pakattu kirjepostin kokoiseksi.
Olen itse käyttänyt Valven kehittämää pelien suoratoistopalvelua Steamia jo monen vuoden ajan. Olen nykyään huono opiskelemaan uusia tietokonepelejä, joten varsin suuren leijonanosan peliajastani ovat viimeksi kuluneina vuosina vieneet täysiverinen lentosimulaattori X-Plane | muiden lentosimulaattorien ohella sekä vuoropohjainen sotastrategiapeli The Operational Art of War IV. Jälkimmäistä en tosin ole pelannut enää vuosiin.
Ja ai niin. Välillä olin hyvän aikaa pelannut myös peliä WorldBox – God Simulator. Olen nimittänyt sitä yhdelle hyvälle kaverilleni jumalapeliksi. Yhdelle toiselle kaverilleni olin aikoinaan lausunut, että minua vaivaa jumalakompleksi. Kyllä kerroin sitten hänelle välittömästi, että asia liittyy tähän tietokonepeliini.
30 vuotta sitten olin vielä kyennyt helposti opiskelemaan uusia pelejä nuorine aivoineni.
Olen myöskin käyttänyt PC-tietokoneissani käyttöjärjestelmänä jo 20 vuoden ajan Microsoft Windowsin sijaan Linuxia.
Steam on myös sikäli ollut erinomainen toimija, että se on mahdollistanut yhä useamman pelinimikkeen pelaamisen Linux-työpöydillä. Natiivi peli tarkoittaa sellaista peliä, joka on kehitetty tai ainakin koodista käännetty tietylle käyttöjärjestelmälle. Vaikka Steamin myötä on Linuxille saatu yhä enemmän myös natiivina pelejä, niin Valvella on Steamissä käytössä tai käytettävissä Wine-ei-emulaattoriin pohjautuva Proton-niminen yhteensopivuusrajapinta, jonka ansiosta nykyään varsin monet Windows-pelitkin saa toimimaan työpöytä-Linuxissa. Proton kykenee tänä päivänä jo varsin moneen. Olen hyvin kiitollinen asiasta Valvelle.
Ylempänä mainitsemani sotastrategiapeli The Operational Art of War IV ei ole natiivi peli Linuxin käyttäjien kannalta, sillä siitä on tehnyt versio ainoastaan Windowsille. Peli oli julkaistunut vuoden 2017 melko lopulla. Steam-sovelluksen antaman tilaston mukaan olen pelannut sitä aikoinani yhteensä 1137,4 tunnin ajan. Siitä huolimatta, että jos laittoi äänet päälle pelissä, niin peli hidastui käsittämättömän paljon. TOAW IV ei ollut paras mahdollinen ostos, mutta itse asiassa tiesin ko. yhteensopimattomuusviasta jo etukäteen. Ostin pelin itselleni, koska olin aikoinani pelannut pelisarjan versiota yksi Windowsissa, ja tiesin nelosen olevan oikeasti parannettu versio tuosta. Ja sitä paitsi ykkösversiotakin olin aikoinani pelannut usein äänet pois päältä, koska en ollut halunnut yöaikaan herättää naapureita.
En taida kokeilla nyt uudestaan tuota. ProtonDB-sivustolta löysin tiedon, jonka mukaan peli on luokkaa Silver (hopea), mikä tarkoittaa englanniksi sanottuna "runs with minor issues, but generally is playable". Eli sen kanssa on pieniä ongelmia, mutta peli on yleisesti ottaen pelattavissa oleva. Kyseessä on siinä määrin vanha peli jo, että voisin olettaa, ettei sen toimintaan Linux-työpöydillä tulle enää parannuksia.
Tätä nykyä eniten vaikeuksia Windows-peleille toimia Linuxissa tuottavat eräiden pelinvalmistajien harrastamat ohjelmalliset huijaustenestot. Huijausten estämisessä ei ole mitään pahaa, mutta Linux-käyttöjärjestelmäperheen kehittäjien ja käyttäjien piirissä ei pidetä hyvänä sellaista, että joku yhtiö saisi tunkea invasiivisesti käyttöjärjestelmän ytimeen jotain. Microsoftia taas ei vastaava haittaa Windows-käyttöjärjestelmänsä suhteen.
Valve on myöskin kehittänyt Steam Deck -nimisen käsikonsolin pelaamista varten. Siinä on käyttöjärjestelmänä Arch Linuxiin pohjautuva SteamOS-käyttöjärjestelmä, jossa myöskin käytetään tätä Protonia (kun tarvitsee). Ja voidaan sanoa, että ilman Steam Deckin kehittämistä Valvella ei olisi ollut yhtä suurta insentiiviä panostaa Linuxia käyttäviin pelaajiin.
Steamin omien tilastojen perusteella muuten tämän vuoden 2025 alussa Linuxin osuus pelaajien käyttöjärjestelmistä oli ollut melko maltillinen 1,45 prosenttia, mutta maaliskuussa oli jo tapahtunut merkittävä ponkaisu 2,33 prosenttiin. Kesäkuussa osuus oli jo 2,57 prosenttia. Heinäkuussa osuus oli noussut jo 2,89 prosenttiin.
Windowsin osuus oli silti edelleen mielettömän suuri 95,23 prosenttia, kun taas Applen macOS:n osuus oli 1,88 prosenttia.
Valven käsikonsolin Steam Deckin käyttöjärjestelmä SteamOS muodostaa joka tapauksessa edelleen suurimman osan Linuxin osuudesta.
On siltikin varsin selvää, että suhteellinen nousu käyttäjäosuuksissa on Linux-työpöytien puolella ollut tänä vuonna erittäin suuri. Pienestä pienikin ponnistaa.
PS. Arch Linux ei ole sellainen Linux-käyttöjärjestelmäperheen vesa, jota tavallisen ihmisen kannattaisi asentaa PC-tietokoneeseensa, mutta se sopii ilmeisen hyvin pohjaksi SteamOS:lle. (Olen käyttänyt jo monen vuoden ajan PC-tietokoneissani sellaista Linuxin levitysversiota kuin Linux Mint. Se on melko mukava, ja nykyään moni muukin taho kehuu sitä.)
Fairphone on alankomaalainen yritys, joka valmistaa käytännössä eräänlaisia reilun kaupan puhelimia, jotka käyttäjä voi myös pitkälle itse korjata.
Fairphonen malli numero 4 oli julkaistu vuoden 2021 syksyllä, mutta olin ostanut omani vasta seuraavan vuoden 2022 keväällä.
Uuden mallin yritys julkaisee noin kahden vuoden välein. Kuluvan vuoden 2025 kesäkuun loppupuolella oli julkaistu versio 6.
Ensin olin ajatellut, että minäpä säästän rahaa saadakseni tilattua tuon jo tämän vuoden loppupuolella itselleni. Olin jopa ajatellut hankkia perusmallin sijaan jonkin verran kalliimman version, joka Googlen hallinnoimasta Android-käyttöjärjestelmästä tehdyn kevyen muunnelman sijaan on varustettu ranskalaisen Murenan kehittämällä e/OS-käyttöjärjestelmällä. e/OS perustuu puhtaaseen avoimen lähdekoodin Lineage-mobiilikäyttöjärjestelmään, joka puolestaan on sellainen Androidin edelleenkehitelmä, josta on poistettu Googlen räynät kokonaan. Googlenhan ensisijaisia asiakkaita eivät ole sen palveluiden, sovellusten ja laitteiden käyttäjät vaan mainostajat, joilta Google lähinnä saa rahansa.
Aloin kuitenkin epäröidä. Kun olin edelleen maksamassa pankille kaihileikkausta varten ottamaani lainaa, ja kun Putinin laajennettua vuoden 2022 helmikuussa suuresti vuonna 2014 aloittamaansa nyt jo entiseen veljeskansaansa Ukrainaan kohdistamaansa sotilaallista aggressiota, Lännen käyttöön ottamien Venäjän hyökkäyssodan vastaisten pakotteiden myötä oli syntynyt ylimääräistä inflaatiota, joka syö pienen ihmisen, tässä tapauksessa minun, vakavaraisuutta. Ja vielä kun tänä vuonna olin maksellut ihan tarpeeksi erinäisiä maksuja käynneistä lääkärillä ja hammaslääkärillä, niin minusta oli alkanut tuntua siltä, että alan olla eri mieltä itseni kanssa uuden puhelimen nopeahkon hankinnan välttämättömyydestä. Tuon lisäksi olin vielä ostellut yhdelle sukulaiselle syntymäpäivälahjoja.
Ja kun olin vielä lukenut Fairphonelta tulleen sähköpostin minulle ja kaltaisilleni tarkoitetusta puhelimen varaosien halpuutuksesta. Viestissä sanottiin myös, että minun ei tarvitse hankkia uutta puhelinta, koska on sitä parempi, mitä pitempään käyttää vanhaa.
Jokunen päivä sitten olin sitten päättänytkin, että en sittenkään hanki uutta Fairphone-puhelinta, eli mallia 6, omistamaani mallia 4 korvaamaan. Tässä suunnitelmassa on kyllä silti kaksi vikaa:
Niin, ja päätin tilata tuoreen USB-C-portin joko Fairphonelta taikka suomalaisesta verkkokaupasta. Varaosat ovat ainakin halpoja.
Jos omistamani Fairphone happanee käsiini ennen kuin vielä kaksi vuotta tästä päivästä on kulunut, niin joudun keksimään varasuunnitelman. Joudun joka tapauksessa hankkimaan sitten jonkinlaisen älykännykän. Toivottavasti se on sitten arvoiltaan sopivan raikas. Raikkautta elämäämme.
Alankomaalainen yritys Fairphone valmistaa nk. reilun kaupan älypuhelimia. Niiden valmistuksessa ja loppukäyttäjän kokemuksessa on yhtiöllä mahdollisimman pitkälle ollut tarkoitus ottaa huomioon työntekijöiden oikeudet, kestävä kehitys sekä korjattavuus.
Olen noin kolmen vuoden ja kahden ja puolen kuukauden ajan omistanut Fairphonen version numero neljä. Se oli alun perin julkaistu vuoden 2021 syksyllä, mutta olin ostanut omani vasta seuraavan vuoden keväällä. Fiskaalinen hinta oli ollut minun kannaltani julma. Mutta hyvät arvot ovat aina hyvät arvot. Olen aina tavannut sanoa: "Raikkautta elämääsi!"
Olin luullut, että raikkaan Fairphone-puhelimen versiot julkaistaisiin aina syksyisin, mutta toissa aamuna oli tullut heiltä sähköpostia, että versio kuutonen on jo nyt ulkona.
Rupesin harkitsemaan tämän ostamista, koska en voi olla täysin varma siitä, että Fairphonelle on teknisesti mahdollista toimittaa omistamalleni puhelimen versiolle neljä tietoturvapäivityksiä vielä kahden vuoden ajan, jonka jälkeen todennäköisesti vasta olisi saatavilla puhelimen versio seitsemän. Tai ainakaan Androidista ei todennäköisesti ole tuleva uudempaa versiota pian neloselle saatavan Android 15:n jälkeen.
Fairphone 4:ssä on ollut ainoana käyttöjärjestelmävaihtoehtona Android. Siitä huolimatta siihen oli ilmeisesti rakennettu jotain Googlea mahdollisesti ärsyttävää yksityisyydensuojakamaa, jonka vuoksi Googlen mielestä kyseessä ei ole puhdas Android-järjestelmä, vaikka siltä se on näyttänyt.
Mutta silti Fairphone 4:aan on pitänyt sovellukset asentaa Googlen hallinnoiman Play-kaupan kautta. Googlen palveluiden ja sovellusten käyttäjät eivät ole yhtiölle sen tärkeimpiä asiakkaita, vaan näitä ovat mainostajat, joilta massiiviyhtiö Google saa rahoituksensa.
Jo puhelimen versiota viisi Fairphone oli myynyt myös ranskalaisen Murenan kehittämällä e/OS-käyttöjärjestelmällä varustettuna versiona. e/OS perustuu puhtaaseen avoimen lähdekoodin Lineage-mobiilikäyttöjärjestelmään, joka puolestaan on googleton Androidin edelleenkehitelmä.
Android nimittäin perustuu myöskin avoimeen lähdekoodiin. Google vain on paketoinut sen oman halunsa mukaan Android-älypuhelimiin.
e/OS on siitä hyvä käyttöjärjestelmä, että siitä on poistettu käyttäjien yksityisyyttä vastaan rikkova Google räynineen kokonaan. Silti käyttäjän pitäisi pystyä käyttöjärjestelmään asentaa Googlen Play-kaupan anteja erityisen rajapinnan ansiosta. Ja tämä olisi minulle tärkeää, koska minun täytyy kyetä käyttämään mm. pankkipalveluita älykännykälläni.
Mahdollisuus tämän rajapinnan käyttämiseen lienee olemassa melko lailla Googlen armosta, joten kiitokset sille tästä kuitenkin.
Fairphone 4:n olin ostanut aikoinaan kertamaksulla. Olin niihin aikoihin ollut suhteellisen rahakas. Olin ostanut puhelimen version, jossa oli hieman enemmän resursseja. En tarkkaan nyt muista, mutta puhelin taisi maksaa jotain 700 ja 800 euron väliltä.
Fairphone 6:n pystyy ostamaan myös osamaksulla Klarnan kautta, jos tilaa puhelimen suoraan valmistajalta. Mutta Murenan kaupasta ei vastaavanlaista puhelinta saa osamaksulla, ikävä kyllä.
Kyllä nyt minua hiukan himottaisi tilata Fairphone 6:n degoogletettu versio.
Puhelimen uusi versio 6 vaikuttaa halvemmalta kuin mitä omistamani nelosversio oli maksanut aikoinaan. Siis standardiversio Android-käyttöjärjestelmällä varustettuna.
Googleton versio taas maksaa jo huomattavasti enemmän. Sama pätee Murenan omassa verkkoḱaupassa.
mobiili.fi -sivustolla on näköjään jo ehditty julkaista hieno suomenkielinen, kattava ja asiantunteva selvitys puhelimen standardiversiosta. Kaiken muun tärkeän ohella siellä kerrotaan mm. tällaista oleellista:
Käyttöjärjestelmäversiona on puhdas Android 15. Fairphone lupaa tuoda puhelimelle vähintään kuusi Android-versiopäivitystä sekä tietoturvapäivityksiä kahdeksan vuoden ajan eli vuoteen 2033 asti.
Kumpaakin puhelimen versiota saa eri värivaihtoehdoilla.
Minun pitää kerryttää pohjalle hieman varallisuutta, jotta uskallan itse ostaa degoogletetun Fairphone 6:n osamaksulla, jos siihen lopulta sitten päädyn.
Puhelimeen saa kolmen vuoden sijaan pidennetyn viiden vuoden takuun, jos ostaa puhelimen ennen ensi vuotta 2026 ja rekisteröi sen sitten puhelimen valmistajalla.
Kyllä olen mä nykyistä Fairphonen versiota neljä yrittänyt pitää kuin kukkaa kämmenellä viime vuodet. Oli maksanut sen verran lujasti.
Onneksi myös Euroopan unioni sentään on nykyään siirtämässä kuluttajia älykännyköiden suhteen hieman aikaisempaa enemmän kestävän kehityksen suuntaan.
Vielä en tiedä, että tullaanko kuutosversiota myymään jossain suomalaisessa verkkokaupassa tai jonkin suomalaisen operaattorin toimesta.
...
PS. 21.7.2025: Teinkin sitten päätöksen, että en viitsi nyt vielä ostaa mallia numero 6, tai muutakaan puhelinta.
Näköjään se on tullut sitten minullekin. Googlen omistama videoidentoistopalvelu Youtube kykenee nykyään estämään palvelun käyttöni, kun se kerran kykenee havaitsemaan Mozilla Firefox -selaimessani olevan mainosteneston. Huomasin tämän yli viikko sitten, viime viikon torstaina.
Mozilla-säätiö on siitä kiva taho, että se arvostaa käyttäjien yksityisyyttä. Mainosdollareittensa avulla mainosyhtiö Google on onnistunut nostamaan Chrome-selaimensa ylivoimaiseksi markkinajohtajaksi maailmassa, ja Firefox on vaipunut siihen verrattuna suurin piirtein marginaaliselaimeksi. Ja vielä suurempi ylivoima on, jos ottaa huomioon sen, että monet muutkin selaimet, kuten Microsoftin Edge ja Opera-selain perustuvat samaan selaimeen kuin Chrome, eli Chromiumiin.
Chromium on avoimen lähdekoodin hanke, mutta toisaalta sitä hallinnoi Google. Google Chrome on toki mainitussa suhteessa Chromiumia vaarallisempi.
Myös Chromium-pohjainen selain voidaan tehdä yksityisyyttä kunnioittavaksi, mutta kun minä kannatan tervettä ja rehellistä kilpailua, niin mieluiten pysyttäytyisin selaimissa, jotka eivät perustu siihen. Olenkin käyttänyt pääasiallisena WWW-selaimenani jo iät ajat Firefoxia.
Olen ollut tietoinen siitä, että Googlen mielestä Youtuben katsominen siten, että jonkinlainen mainostenesto on päällä, on palvelun käyttöehtojen vastaista. Mutta en toisaalta ollut halunnut hirveästi katsella mainoksia. Olin ajatellut, että kyllä Google kykenee halutessaan estämään kaiken maailman mainostenestin-lisäosien toiminnan.
Mutta kuitenkin vasta tänä Jeesuksen vuonna 2025 olen itse asiassa enemmän käyttänyt Youtubea.
Kun nyt Youtube oli tuolloin onnistunut lopulta estämään Firefox-selaimessani käyttämäni mainostenestinlisäosan uBlock Originin käytön palvelussa, ajattelin, että annetaan sitten yhtiölle, mikä yhtiölle kuuluu, ja lisäsin Youtuben WWW-osoitteen lisäosan valkolistalle. Päätin antaa Googlelle mahdollisuuden tässä asiassa. Ehkä sen mainostus ei olisi kauhean ärsyttävää.
Olin tänä vuonna katsellut runsaasti englantilaisen historianosaajan the History Chapin (oikealta nimeltään Chris Green) mainiota Youtube-kanavaa.
Kuitenkin, voi aikoja, voi tapoja!! Palattuani uudelleen Youtuben pariin se syötti jatkuvalla syötöllä mainoksia silmieni ja korvieni eteen. Palvelu vaikutti nyt melko käyttökelvottomalta. Päätin kuitenkin katsoa minulta aikaisemmin kesken jääneen pätkän mieheltä loppuun. Se käsitteli hirmuisenkokoisen islamilaista pyhää sotaa kannattaneen pataaniarmeijan hyökkäämistä pienikokoisen sikheistä koostuvan peili-viestintäyksilön pikkulinnakkeen kimppuun. Sikhit taistelivat urheasti ja taitavasti viimeiseen mieheen. Tämä taistelu viivytti sitä, milloin pataanit pääsivät hyökkäämään isomman brittilinnakkeen kimppuun, ja se pelasti kaikki muut, sillä sikhisotilaiden toivottoman ja älyttömän urhean puolustustaistelun loppuunkäyminen antoi aikaa tuoda lisäjoukkoja paikalle. Näiden paikalletulo pelasti kahden isomman linnakkeen sotilaat tuhoutumiselta.
Harkitsin Youtuben käytön lopettamista. Lievästi harkitsin jopa Googlen maksavaksi asiakkaaksi ryhtymistä hetken ajan. Minulle on itse asiassa ollut vuosien varrella suurta hyötyä siitä, että olen voinut käyttää Googlen blogi-palvelua Bloggeria ja kotisivuntekopalvelua Sitesia. Vaikka Googlella ei oikeastaan ole muita tärkeitä asiakkaita kuin mainostajat, niin olen silti ollut tyytyväinen näihin palveluihin. Tai ainakin melko pitkälle. Olen myös Sitesin avulla tehnyt yhdelle kaverilleni, joka on kirjailija (ja lentäjä), nettisivut. Lisäksi olen tehnyt yhden parodiasivuston sen avulla. En kehtaa viitsi sitä tähän, koska vitsi siinä perustuu osaltaan siihen, ettei kukaan tiedä minun tehneen sitä. Ja kirjoittaneen sen sisällön.
Päätin kuitenkin ensin kokeilla, josko vaihtoehtoiset selaimet auttaisivat asiassa.
Chromium-pohjainen Brave on melko hyvä ollut tässä asiassa, ja olen käyttänyt sitä yhden tallennuspalvelun katsomiseen, mutta sekin oli menettänyt viime aikoina parhaimman teränsä asiassa, huomasin. Siis ainakin Youtubessa.
Floorp on Firefox-pohjainen selain, mutta koska sen käyttöliittymää ei ole vieläkään suomennettu, en ihan periaatteellisista syistä viitsi ruveta käyttämään sitä.
Vivaldi ainakin toimisi tarkoitetulla tavalla, mutta koska se perustuu Chromiumiin, en viitsinyt heti ruveta sitä käyttämään.
Kirjoitettuani juuri tuon ylläolevan, päätin tarkistaa vielä Zen-selaimen, josta olin kuullut suuria. Tein havainnon, että siitä on nykyään olemassa versio Linuxille. Minun PC-tietokoneissani siis on käyttöjärjestelmänä Linuxin levitysversio nimeltä Linux Mint.
Zen oli vähän outo, mutta se vaikuttaa perustuvan Firefox-selaimeen. Tosin se ei poistanut katsoa alkamastani Youtube-videosta mainosta, joka oli sen alussa. Tosin mainoskeskeytyksiä näkyi videon aikana vain yksi. Mutta Youtuben käyttöliittymässä näkyi kyllä yksi tai kaksi kannaltani vähemmän häiritsevää mainosta sivun oikeassa ylälaidassa.
Zen on vähän liian outo minulle ainakin toistaiseksi.
Firefox-pohjainen LibreWolf on myös suomennettu, ja perustuu Firefoxiin. Jostain syystä se osaa automaagisesti estää mainokset Youtubesta, ainakin toistaiseksi. Surffailu sillä voi saada kyllä WWW-sivut näyttämään jotenkin kolhoilta, mutta tämä on hyvä lisä.
Kolhous tarkoittaa sitä, että ainakin joillakin ihmisillä selain näyttää WWW-sivut siten, että sivun vasemmassa ja oikeassa laidassa sekä alalaidassa on leveät ylimääräiset reunukset.
Joku muukin on huomannut saman "piirteen" selaimen käytössä. En kuitenkaan tiedä, kuinka moni selaimen käyttäjistä joutuu kokemaan tämän. Tuo ihminen oli lausunut bugiraportissaan englannin kielellä näin:
It's the same no matter which web page ...
Use LibreWolf Browser to open the web page ...
There are blank spaces on the left and right sides and at the bottom of the web browser
Päätin toistaiseksi käyttää Librewolfia, mutta aluksi ainoastaan Youtuben katseluun. Toivottavasti saavat jossain vaiheessa selaimen korjattua tämän ominaisuuden osalta.
Olen ollut kuitenkin ilmeisesti onnellisessa asemassa, koska jo paljon ennen tätä monet ihmiset ovat joutuneet kokemaan mainosten pakkosyötön. Näin voi sanoa seuraavien uutisartikkeleiden perusteella. Siis, oi, tarkasta, niin halutessasi:
10.5.2023:
Dawn.fi:
Nyt se alkoi: Et voi käyttää YouTubea, jos estät mainokset
15.1.2024:
Dawn.fi:
YouTube toimii tarkoituksella todella huonosti, jos estät mainokset
14.6.2024:
It's FOSS News:
Non-Skippable YouTube Ads: Google's New Plan to Kill Open-Source Browser Extensions like SponsorBlock
Tuo viimeinen linkki osoittaa sitten ihan tuoreeseen uutimeen.
...Lopulta päätin kokeilla kuitenkin ihan kokeeksi Opera-selaintakin pitkästä aikaa. Siinä kuitenkin näkyy olevan sama vika kuin viime vuonnakin eli se, että ainakaan minun tietokoneessani selain ei enää osaa automaattisesti vaihtaa käyttöliittymää englannista suomenkieliseksi. Tästä syystä hautaan sen, vaikka se näkyy osaavan mainosten estämisen, lyhyeksi jääneen testaukseni perusteella.
Englanninkielisellä Linuxiac-sivustolla on juuri ilmestynyt otsikolla Thunderbird Launches Open Source Services to Rival Gmail and Office365 artikkeli, jonka mukana putosi omalta kannaltani mukava uutispommi.
Saatteeksi hieman triviaa, joka saattaa monille olla jo tuttua asiaa: Mozilla Foundation on säätiö ja yleishyödyllinen yhteisö, joka on perustettu tukemaan avoimen lähdekoodin Mozilla-hankkeen kehitystä. Järjestö päättää, mihin suuntaan ohjelmiston kehitystä viedään, huolehtii tekijänoikeuksista ja hoitaa markkinoinnin. Säätiöllä on tytäryhtiö Mozilla Corporation, joka työllistää ohjelmistokehittäjiä ja koordinoi Firefox- ja Thunderbird-ohjelmien kehitystä.
Mozilla on siinäkin hyvä taho, että se on pyrkinyt kaiken aikaa huolehtimaan käyttäjien yksityisyydestä ja tietosuojasta.
Olen itse varsin pitkän aikaa käyttänyt tietokoneillani Mozillan Firefox-internet-selainta että Thunderbird-sähköpostiohjelmaa. Myöskin olen älykännyköissäni käyttänyt Firefoxia.
Olen myös ollut sitä mieltä, että maailma tarvitsee kilpailua. Lähes koko maailma käyttää tällä hetkellä Chromium-selaimeen perustuvaa Google Chrome -selainta tai jotain muuta samaan "moottoriin" perustuvaa. Chromium-pohjaiset selaimet käyttävät WebKit-johdanteista Blink-selainmoottoria, jos ketään kiinnostaa.
Google ei Chrome-selaintaan ole valmentanut pitämään huolta käyttäjien yksityisyydestä. Koska yhtiö elää (nykyään supermassiivisista) mainostuloista, sen täytyy tietää mahdollisimman paljon selaimensa käyttäjistä ja muistakin internetin käyttäjistä. Siksi yhtiö on heittänyt kapuloita kuluttajien rattaisiin esim. pyrkimällä estämään mainostenestolisäosien käytön selaimessaan.
Selaimen pohjana oleva Chromium-selain on periaatteessa parempi kuin varsinainen Chrome, mutta Google johtaa senkin kehitystyötä. Ja sitä paitsi Windowsin käyttäjät joutuvat näkemään hiukan enemmän vaivaa päästäkseen käyttämään Chromiumia kuin Linuxin käyttäjät, joille Chromium on paketoitu valmiiksi (muiden tahojen kuin Googlen tekemänä).
Tätä nykyä myös Microsoftin Edge-selain perustuu Chromiumiin. Ja jopa wanha kunnon toisinajatteleva norjalaistaustainen Opera-selain.
Applen valmistamissa tietokonelaitteissa taas oletusselaimena on Safari, joka ei kylläkään perustu Chromiumiin.
Muuten on sitten vain Firefox Gecko-"moottoreineen" ja jokunen siihen perustuva selain, joilla on melko pieni markkinaosuus tätä nykyä johtuen melko lailla siitä, että Microsoft on voimaperäisesti tyrkyttänyt Windows-käyttäjille Edgeä, ja Googlen hallinnoimassa mobiilikäyttöjärjestelmässä Androidissakin oletusselain on tavannut olla Google Chrome, samoin kuin yhtiön lanseeraamissa Chromebook-kannettavissa, joissa Chrome on itse asiassa koko käyttöliittymän ydin.
Itse olen käyttänyt Firefoxissani elämää parantavia lisäosia, sellaisia kuin uBlock Origin -mainostenestin ja DuckDuckGo Privacy Essentials -yksityisyydensuojain.
Tämän pitkän esipuheen jälkeen voinkin puhua siitä uutispommista. Thunderbird-sähköpostiohjelman tekijäjoukko on nyt herännyt siihen, että sovelluksen oheen kannattaisi rakentaa kokonainen ekosysteemi, joka koostuisi erilaisista internetin käyttäjien tarvitsemista sovelluksista ja palveluista.
Thunderbirdin tuotejohtaja ("Managing Director of Product") Ryan Sipes selittää asiaa toteamalla, että Thunderbird menettää käyttäjiä joka päivä rikkaille ekosysteemeille, jotka ovat sekä sovelluksia että palveluita, sellaisille kuin Googlen Gmail ja Microsoftin Office365. Näissä ekosysteemeissä on kuluttajien kannalta sellainen ongelma, että niitä on vaikeampi saada toimimaan yhteistyössä kolmannen osapuolen sovellusten kanssa. Palvelukokonaisuuden vaihtaminen toiseen on voitu tehdä vaikeaksi käyttäjille. Käyttäjien kannalta on toisaalta mukavaa se, että noiden omia sovelluksia ja palveluita voi käyttää sujuvasti ja vaivattomasti niiden ekosysteemin sisällä.
Thunderbirdin porukan tarkoituksena on siis rakentaa yhtä hyvä käyttäjien palvelukokonaisuus muuten kuin noilla suurilla ja mahtavilla paitsi että tämä tulisi olemaan vapautta kunnioittava vaihtoehtoinen ekosysteemi, joka olisi vieläpä sataprosenttisesti avointa lähdekoodia, kaikille niille, jotka sellaista haluaisivat.
Thunderbird-sähköpostiohjelmasta oli vuonna 2024 julkaistu Android-versio. Ja nyt siellä ollaan siis ryhdytty rakentamaan Thundermail-nimistä sähköpostipalvelua. Siitä on tarkoitus saada aikaiseksi Gmailin ja Outlookin kaltainen kunnollinen palvelu mutta sillä tärkeällä erolla, että palvelu kunnioittaisi käyttäjien vapautta ja yksityisyyttä.
Thundermail poikkeaa kuitenkin Googlen ja Microsoftin tarjonnasta jokusella merkittävällä tavalla. Paitsi että se on määrä tarjota avoimen lähdekoodin tuotteena, niin se ei myöskään sisällä ensinkään mainoksia. Sisältöjä ei liioin tulla käyttämään tekoälyn kouluttamiseen.
Tekoäly palvelukokonaisuuteen kuitenkin tulee, mutta sitä ei tulla mitenkään tyrkyttämään käyttäjille. Sen käyttö tulee olemaan vapaaehtoista. Tekoälysovelluksen nimi tulee olemaan ilmeisesti Thunderbird Assist. Niin, ja keinoälyllekään ei anneta mahdollisuutta toimia palvelun käyttäjien yksityisyyttä vastaan. Mozilla on kyllä aikaisemminkin ollut tässä hyvä.
Assist tekee temppunsa käyttäjien omalla tietokoneella, varsinkin jos laite on tarpeeksi tehokas. Nuhapumppuisempien tietokoneitten käyttäjät voivat halutessaan käyttää NVIDIAn rakentamaa ratkaisua, jonka avulla pilvilaskenta pysyy yksityisenä.
Osaksi palvelua on tarkoitus myös rakentaa suurten tiedostojen lähettämiseen tarkoitettu Thunderbird Send -palvelu sekä palaverien järjestämiseen sopiva Thunderbird Appointment.
Mitä tulee Thundermail-sähköpostipalveluun, niin se tulee aluksi olemaan tavallisille käyttäjille maksullinen. Kaista, tallennustila ja ylläpitoresurssit kun eivät tule halvalla. Projektin rakentamiseen osallistuvat pääsevät kuitenkin nyt mukaan ilmaiseksi.
Myöhemmin Thundermailista voidaan kuitenkin julkaista ilmaisia versioita, joissa kuitenkin on jollakin lailla rajatut ominaisuudet. Esim. omille sähköpostiviesteille tarkoitettu palvelintila voi olla pienempi kuin maksavilla asiakkailla.
Olen itse viime aikoina harkinnut syvähenkisempiä vaihtoehtoja Gmailille. Ja periaatteessa Thundermail-ekosysteemi voisi käydä maksullisenakin minulle. Tässä joutuu nyt kuitenkin jonkin aikaa odottelemaan ennen kuin pääsee tuota näkemään tai testaamaan.
Jos kyse olisi vain sähköpostipalvelusta, niin olisin voinut vaihtaa Riseup-sähköpostiin. Sitä ylläpitää jonkinlainen demokratiaradikaalien poppoo, ja palvelun logo näyttää jonkinlaiselta anarkosyndikalistien punamustalta tähdeltä.
Minulle tulee siitä mieleen, että minunlaiseni radikaalin ne voisivat heittää halutessaan pois palvelusta. Toisaalta yksi wanha kaverini on käyttänyt tuota jo vuosia, ja hän on ammatiltaan vartija.
Vasta olin maaliskuun alkupuolella nk. lippulaivablogissani saanut julkaistua blogimerkinnän otsikolla Miksi yhdysvaltalaiset eivät osta eurooppalaisia käyttöjärjestelmiä vaan valittavat?, ja nyt sitten iski tajuntaani seuraavanlainen tuore uutinen:
Euroopan unionin piirissä (lähde 1, lähde 2) on näköjään keksitty, että voitaisiin kehittää yhteinen eurooppalainen Linuxin levitysversio. Sanoin "piirissä", koska hanke ei ole lähtenyt minkään EU:n elimen aloitteesta eikä se siten ole vielä myöskään virallisesti Unionin tukema.
Mutta pitää minun nyt tuoda asiaa esille hivenen verran. Tästä voi tulla jotain kiinnostavaa tai jopa innostavaa.
Linux-käyttöjärjestelmä, ja varsinkin sen ydin eli kerneli, on alkujaan suomalainen keksintö. Sen perustana olevan ideologian mukaan käyttäjillä on oikeus tutustua ohjelman lähdekoodiin, jolla se on kirjoitettu, ja muokata sitä omien tarpeidensa mukaisesti. Avoimen lähdekoodin periaatteisiin kuuluu myös vapaus käyttää ohjelmaa mihin tahansa tarkoitukseen ja kopioida ja levittää sekä alkuperäistä että muokattua versiota, kuten Wikipediassa sanotaan.
Tästä vapaudesta johtuu se, että ei ole olemassa yhtä ainoaa Linux-käyttöjärjestelmää, josta voitaisiin sanoa, että tämä tässä on Linux ja tämän saat, kun sen asennat. Sen sijaan puhutaan Linuxin levitysversioista. Lyhyemmin voidaan puhua myös "jakeluista" tai voidaan käyttää myös anglismia "distro", joka tulee englannin kielen ilmaisusta distribution.
Linux ei ole keskitetysti johdettu projekti. Sitä kehittää valtava määrä erilaisia ja eritaustaisia ihmisiä, yrityksiä ja yhteisöjä. Linuxin alkuunpanija, suomalainen Linus Torvalds, on kuitenkin toiminut virallisen Linux-ytimen hoitajana arvovaltansa Linux-yhteisössä takia ja ansiosta.
Yksi Linuxin hyvistä puolista, ollen myöskin samalla sen huono puoli, on se, että Linuxin levitysversioita on varsin paljon erilaisia (linkki osoittaa Distrowatch-sivustolle, jolla esitellään noita melko paljon. Osan näistä takana on tavalla tai toisella jokin kaupallinen taho. Ja vain osa Linuxin levitysversioista on sellaisia, että ne ovat riittävän helppoja ja mukavia tavallisen ihmisen käyttää.
Linux on nykyään varsin yleinen ohjelmisto. Monet ihmiset eivät edes tiedä käyttävänsä sitä.
Itse olen pyrkinyt monen monituisia vuosia käyttämään omissa PC-tietokoneissani vain sellaisia Linuxin levitysversioita, joita voisin suositella myös vähemmän tietotekniikasta tietäville ihmisille. Monta vuotta valintani on ollut Linux Mint.
Ao. EU-väen tavoite "oman" Linuxin levitysversion kehittämisessä ja lanseeraamisessa on tukea eurooppalaista ohjelmistotuotantoa ja synnyttää eurooppalaisia innovaatioita. Ja toiseksi projektin tarkoituksena ei ole tuottaa mitään varsinaisesti uutta vaan sellainen uusi standardi Linux-käyttöjärjestelmälle, joka sopisi EU-maissa julkisen vallan toimijoiden ja yritysten käyttöön.
Kehittäjien mukaan maat voisivat lisätä käyttöjärjestelmään oman "kansallisen" osansa ja alueet voisivat lisätä omat parannuksensa, ynnä yksittäiset organisaatiot voisivat myöskin hienosäätää lisättyjä toiminnallisuuksia.
Voisin olettaa uudesta käyttöjärjestelmästä tulevan varsin sopiva myös erilaisten yhdistysten sekä EU-maiden tavallisten kansalaisten kannalta.
Uuden Linux-käyttöjärjestelmän nimeksi on tulossa ainakin tällä hetkellä EU OS. Lyhenne "OS" tulee englanninkielisestä ilmaisusta "operating system", joka on suomeksi käyttöjärjestelmä.
Mutta kuten ylle linkittämissäni englanninkielisissä artikkeleissa todetaan, niin kehittäjät olisivat voineet valita pohjaksi uudelle Linuxilleen jonkin muun kuin yhdysvaltalaislähtöisen Fedora Linuxin, esim. saksalaisperustaisen openSUSE:n.
Itse kannattaisin Debian Linuxia, joka on vankan konservatiivinen ja samalla erittäin vakaa vanha Linuxin Linuxin levitysversio, jota kehitetään ei-kaupalliselta pohjalta. Debian-projekti ei ole varsinaisesti eurooppalainen mutta sen kehitystyö tehdään sentään globaalisti.
Jos ketään kiinnostaa, että projektin kehittäjät ovat tällä hetkellä valinneet Linuxin levitysversionsa työpöytäympäristöksi KDE Plasman. Se on kyllä erinomainen, mutta Linuxissa käytettäväksi työpöytäympäristöksi raskaammanpuoleinen.
Nyt vain voi toivoa, että EU:lta alkaa tulla virallista tukea tälle projektille. Tällä hetkellä käyttöjärjestelmän nimi EU OS on jossain määrin harhaanjohtava, kun virallista tukea ei vielä ole.
Omalta kannaltani elämme kuitenkin jännän äärellä. Toivottavasti vuoden sisällä tai kuluttua kuullaan jotain uutta ja mukavaa aiheeseen liittyen.
(Jos tuosta tulee toimiva ja luvatun kaltainen käyttöjärjestelmä jokunen vuosi myöhemmin, saatan ruveta käyttämään sitä itsekin. Mutta vielä ei ole syytä ruveta myymään karhun nahkaa.)
Tämän blogimerkintäni julkaisun 17.2.2025 jälkeen saadun tiedon mukaan Microsoft antaa Windows 10 -käyttöjärjestelmänsä käyttäjille vuoden lisäaikaa käyttää sitä ilmaiseksi, eli siis täysillä tietoturvapäivityksillä varustettuna. Suomalaisille(kin) käyttäjille on olemassa sellainen vaihtoehto, että ihmisen tulee ottaa käyttöön Microsoftin pilvipalvelu OneDrive. Jos sellaista ei ole ennen ollut käytössä, niin sitä varten täytyy ottaa käyttöön myös Microsoftin sähköpostiosoite, joka toimii ikään kuin palvelun käyttäjätunnuksena. Näin Microsoft saa lisää käyttäjiä omistamalleen pilvipalvelulle, mutta uusia ominaisuuksia Windows 10 -käyttöjärjestelmään ei enää tule vuoden 2025 lokakuun 14. päivästä alkaen. Eli jos on käytössä Windows 10:n käyttäjillä OneDrive, niin sinne pitää sitten pistää varmuuskopiot omista tiedoista. Tosin Microsoftin antama ilmaistila pilvipalvelussaan voi tulla äkkiä täyteen, sillä tallennustilaa on vain viiden gigatavun verran, mikä on nykyaikana melko vähän. Mutta äkkiäkös sitä ihminen kaivaa kuvettaan ja maksaa yhtiölle rahaa.
Myöhemmin eli ihan viime tingassa on saatu sitten tieto, että kyseisen ylimääräisen vuoden kestävän tietoturvapäivitystuen saa ihminen vain, mikäli hän on rekisteröitynyt Microsoftin Laajennetut tietoturvapäivitykset (Extended Security Updates, ESU) -ohjelmaan. Tosin edes Suomen Ylellä ei ollut vielä 24.9.2025 tietoa siitä, että milloin ihmiset Suomessa pääsevät ohjelmaan rekisteröitymään. Täytyy nyt minun todeta, että Mikkisofta on jättänyt homman toooodella viime tinkaan. Ehkä tarkoitus on ollut saada myytyä Windows 11 wanhoille käyttäjille puolipakolla.
Ja vuoden kuluttua, eli vuoden 2026 lokakuussa, joka tapauksessa päättyy Microsoftin ilmainen tietoturvapäivitystuki Windows 10:n käyttäjille, lopullisesti. Siitä pitäen ei käyttöjärjestelmään tule enää tietoturvapäivityksiä, eli se muuttuu ennen pitkää rei'ikkääksi, eli siitä tulee "matopurkki", eli yksilön tietoturva tulee olemaan mennyttä. Ei ainakaan kannata Windows 10:ssä sitten hoidella enää pankkiasioita.
Ja tässä olisi sitten se aito ja alkuperäinen vuoden 2025 helmikuussa tässä blogissani julkaisemani teksti muuttamattomana, ja siinä mainitaan pari muutakin vaihtoehtoa Windows 11:een siirtymiselle:
Microsoft-nimisen yhdysvaltalaisen suuryrityksen myymällä Windows-käyttöjärjestelmän versiolla 11, joka on jo jokusen vuoden olemassa ollut uusin tulokas Windows-käyttöjärjestelmäperheessä, on varsin tiukat järjestelmävaatimukset. Tämän vuoksi monilla ihmisillä, joilla on Windows 10 käyttöjärjestelmänä PC-tietokoneessaan, edessä on uuden tietokoneen hankkiminen noiden vaatimusten vuoksi, mikäli haluaa Windowsia edelleen tietokoneessaan käyttää.
Jossain välissä oli voinut käyttöjärjestelmän sisällä ilmaiseksi antaa sen päivittää itsensä versioon 11.
Mutta se aika on ilmeisesti mennyt ohi. (Eikä tämä tietenkään ole ollut
toimiva vaihtoehto kaikille, koska ne vaatimukset, ne tiukat
vaatimukset.)
Windows 10 -käyttöjärjestelmä ei saa enää turvallisuuspäivityksiä kuluvan vuoden 2025 lokakuun jälkeen, joten se happanee sitten pikku hiljaa, tai huonolla tuurilla hyvin nopeasti, tietoturvattomaksi, koska käyttöjärjestelmä ei saa enää korjauksia löydettyihin ohjelmistohaavoittuvuuksiin.
Päivittämätöntä Windows 10 -käyttöjärjestelmää ei varsin todennäköisesti kannata käyttää ainakaan pankkiasiointiin tai muuhun parempaa tietoturvaa vaativaan lokakuun jälkeen. Muu netteily on kenties vielä jonkin aikaa riittävän tietoturvallista, mutta siitäkään ei ole tietenkään varmuutta.
Yrityskäyttäjät taas saavat maksullisia tietoturvapäivityksiä useamman vuoden ajaksi, mutta hinta on kovempi, ja se kohoaa joka vuosi.
Jossain lehdessä sanotaan viime vuoden 2024 lokakuussa ilmestyneessä artikkelissa, että on kuitenkin olemassa myös laillisia ja käyttökelpoisia keinoja Microsoftin tiukkoja ehtoja täyttämättömiin tietokoneisiin asentaa Windows 11. Ja tuossa linkittämässäni artikkelissa niistä puhutaankin.
Hyvä on tuon artikkelin otsikko: Älä anna Microsoftin pakottaa sinua tietokonekaupoille – Tee näin.
Lisäksi on kuitenkin olemassa jonkinlainen hyvähkö ja huokeahko tapa yksityiskäyttäjälle saada tietoturvapäivityksiä Windows 10:een senkin jälkeen, kun viralliset sellaiset Microsoft on lakkauttanut.
Kyse on ACROS Security -nimisen slovenialaisen yrityksen kehittämästä turvallisuuspäivitystuesta. Palvelu on nimeltään 0patch. Yritykselle on ilmeisesti kertynyt jo kokemusta Windowsin kymppiäkin aikaisempien versioiden turvallisuuspäivitysten teosta ja toimittamisesta lukuisiin tietokoneisiin.
Yritykseltä yksityiskäyttäjät saavat turvallisuuspäivityksiä pitemmän aikaa kuin he saisivat Microsoftilta.
0patch-ohjelmistokorjaukset eivät toimi täsmälleen samalla tavalla kuin Windowsin tavanomaiset turvallisuuspäivitykset. Ne sen sijaan toimivat tietokoneen muistissa saaden sen ohjelmistot toimimaan turvallisemmalla tavalla.
Tässä välissä voin kertoa, että yritys tarjoaa samaa palvelua myös Microsoftin edelleen tukemille Windowsin versioille, eli myös Windows 11:lle.
0patch tosin ei korjaa kaikkia mahdollisia löydettyjä turvallisuusaukkoja vaan ainoastaan vaarallisimmat niistä.
ACROS Security lupaa, että asiakkaiden tietokoneiden Windows 10 saa heiltä turvallisuuspäivityksiä vähintään viiden vuoden ajan siitä, kun tämä Windows alkaa virallisesti happanemaan.
0patch-turvallisuuspäivitykset saa otettua halutessaan käyttöön ilmaiseksi, mutta silloin tulevat korjatuiksi pois ainoastaan nollapäivähaavoittuvuudet, eli sellaiset käyttöjärjestelmän haavoittuvuudet, joita rikolliset jo käyttävät hyväksi. Maksuton versio on tarkoitettu vain yksityisihmisille, voittoa tavoittelemattomille koulutusorganisaatioille sekä testaustarkoituksiin.
Yrityksen hinnaston mukaan Pro-nimisellä maksumallilla saa jo paljon enemmän korjauksia. Ne tosin koskevat varsin suureksi osaksi palvelinohjelmistoja, mutta toki mukana on yksityiskäyttäjienkin eloa parantavia asioita. Tämä maksaa 24,95 euroa vuodessa tietokonetta kohti, ja siihen päälle tulevat vielä verot.
Jos ketään enää kiinnostaa, niin Enterprise-versio 0patchista maksaa 34,95 vuodessa tietokonetta kohti, plus verot.
Sanon varmuuden vuoksi, että minulla ei ole mitään taloudellista eikä rahallista suhdetta ACROS Security -yritykseen. Kirjoitin tämän vain siksi, että tiedolle asiasta vaikuttaisi olevan melko suuri tarve.
En myöskään voi valitettavasti kovin tarkasti neuvoa tämän palvelun käyttöön ottamisessa ja varsinkaan käytössä, koska minun PC-tietokoneissani ei ole 20 vuoteen ollut käyttöjärjestelmänä mitään Windowsin versiota. Sen sijaan olen käyttänyt vain Linuxia. Kotikoneissani käyttämäni Linuxin levitysversio on Linux Mint. Tuttuja ja puolituttuja olen välillä silti autellut Windowsin kanssa siinä määrin, että siitä saatan jotain tajuta vielä nykyäänkin.
(Kännykässänikin on Android-niminen Linux-käyttöjärjestelmän versio. Tosin Androidia valvoo Google, joka ei ole käyttäjien yksityisyyden suurin ystävä liiketoimintamallinsa vuoksi, joten ei siitä sen enempää.)
Minulla ei ole 20 vuoteen ollut mitään ongelmia Windowsin takia.
Anteeksi leveily.
0patchin käyttöönotto omassa Windows-tietokoneessa vaatii jonkinlaista englannin kielen taitoa. Mutta voin tähän laittaa vielä jonkinlaisen oman suomennoksen yrityksen sivuilla olevasta selonteosta:
Jos ihan pakko on, niin voin hoitaa kuntoon lähipiirini Windowseja lokakuussa tai vähän ennen sitä.
Linux on mm. käyttöjärjestelmän ydin. Sanalla tarkoitetaan yleisessä kielenkäytössä kuitenkin Linux-käyttöjärjestelmäperheeseen kuuluvia käyttöjärjestelmiä. Käyttöjärjestelmäperhe on saanut nimensä Linux-ytimen mukaan.
Linux-käyttöjärjestelmä, tai vähintäänkin sen ydin mutta useimmissa tapauksissa myös varsin moni sen sisältämä ohjelmistokomponentti, on vapaita ohjelmistoja. Avoimen lähdekoodin ohjelmistot tarkoittavat samaa asiaa.
Avoin lähdekoodi tarkoittaa Wikipedian mukaan ja ihan muutenkin ohjelmistojen tuottamis- ja kehitysmenetelmiä, jotka tarjoavat käyttäjälle mahdollisuuden tutustua ohjelman lähdekoodiin ja muokata sitä omien tarpeidensa mukaisesti. Avoimen lähdekoodin periaatteisiin kuuluu myös vapaus käyttää ohjelmaa mihin tahansa tarkoitukseen ja kopioida ja levittää sekä alkuperäistä että muokattua versiota.
Toki avoimen lähdekoodin lisenssejä on olemassa useita erilaisia. Linux-käyttöjärjestelmän ydintä valmistetaan lisenssillä GNU General Public License, joka varsin hyvin takaa käyttäjien oikeudet. "GNU" lisenssin nimessä on muuten se poppoo ja projekti, jonka tarjoamien työkalujen, ohjelmistokirjastojen ja sovellusten avulla suomalainen silloinen tietojenkäsittelytieteen opiskelija Linus Torvalds (s. 1969) oli aikoinaan eli vuodesta 1991 alkaen saanut Linux-käyttöjärjestelmänsä saatettua alkuun. Vielä tänä päivänäkin lähes jokainen Linuxin levitysversioista on GNU-järjestelmiä. Levitysversiolla tarkoitetaan juuri tätä, että Linux-käyttöjärjestelmäversion valmistaja voi muokata siitä ihan haluamansa laisen ja haluamistaan ohjelmistokomponenteista.
Tiedän ainoastaan yhden sellaisen Linuxin levitysversion, jossa ei käytetä ollenkaan GNU-projektin tuotoksia, ja se on vielä melko tuore tapaus. Mutta Rust-ohjelmistokielen nuoressa ohjelmoijasukupolvessa saavuttama suosio on jo vaikuttamassa siten, että yhä vähemmän tullaan käyttämään tulevaisuudessa GNU:ta.
GNU-projektin, jonka oli ollut tarkoitus kehittää avoimeen lähdekoodiin perustuva versio Unix-käyttöjärjestelmästä, oli perustanut vuonna 1984 yhdysvaltalainen autisti Richard Stallman (s. 1953). Käyttöjärjestelmän nimi oli oleva GNU/Hurd.
Linus Torvalds oli tuolloin ihan alussa eli vuonna 1991 ajatellut, että hänen projektinsa lopulliseksi käyttönimeksi tulisi Freax. Nimi tuli englannin kielen sanoista "free", vapaa, ja "freak", kummajainen, ja nimen päättävä X-kirjain tuli siitä, että Torvalds ajatteli käyttöjärjestelmänsä olevan Unixin kaltainen käyttöjärjestelmä.
Tuolloin alussa yliopistolla FTP-palvelinta ylläpitänyt Ari Lemmke (s. 1963) ei kuitenkaan pitänyt nimestä. Hän sen sijaan nimesi Torvaldsin projektin hakemiston Linuxiksi. Mies itse piti Linuxia narsistisena nimenä, mutta ei kuitenkaan vastustanut nimenvaihtoa. Hänellä oli parempaakin tekemistä kuin riidellä siitä.
Linus Torvalds sai Linux-ytimensä version valmiiksi jo vuonna 1994. Koska kyseessä oli maailman ensimmäinen GNU-käyttöjärjestelmä, Stallmanin ja kumppaneiden käyttöjärjestelmäytimen Hurdin kehitys joksikin aikaa suuresti hidastui.
GNU/Hurd tuli ikään kuin valmiiksi vasta niinkin myöhään kuin vuonna 2006, eikä siitä vieläkään ole tullut ikään kuin pihviä. Mutta tärkeintä lienee, että on ylipäätään olemassa jo laajassa käytössä vapaita käyttöjärjestelmiä. Joista tärkein on Linux.
Minulle Linuxissa on tärkeää vapaus. En halua olla riippuvainen minkään yhden yhtiön hallitsemasta käyttöjärjestelmästä. Linux ja Linux-yhteisö ovat hajautettuja projekteja. Silti virallisen käyttöjärjestelmän ytimen hyväksymisestä on aina vastannut Torvalds, mutta tämä johtuu hänen nauttimastaan arvovallasta Linux-yhteisön keskuudessa. Kuka tahansa muu ihminen tai taho saa joka tapauksessa myöskin halutessaan kehittää oman versionsa Linux-ytimestä, kuten moni tekeekin. Jos kuitenkin jakaa tuotostaan, sen tulee tapahtua GNU GPL -lisenssin alla.
Jos saan olla tuhma, niin lausun, että Microsoft hoitaa Windowsinsa kuten Neuvostoliiton kommunistinen puolue ja kansallissosialistisen Saksan hallitseva puolue Saksan kansallissosialistinen työväenpuolue (anteeksi redundanssi): määrätään kaikki ylhäältä alaspäin.
Microsoft on myöskin käyttänyt vuosien varrella runsaasti kyynärpäitään kilpailun tukahduttamiseksi. Linuxilla toisaalta on ollut ongelma, joka kuuluu samalla sen parhaisiin piirteisiin: on olemassa runsaasti erilaisia Linuxin levitysversioita, ja jo pelkästään tästä syystä Linux-käyttöjärjestelmä vaatii käyttäjältään enemmän "oppineisuutta" kuin Microsoftin Windows, jonka eri versiot eroavat toisistaan loppujen lopuksi vain vähäisen. Windowsista sen seuraavaan versioon siirryttäessä käyttäjä kohtaa suhteellisen vähäisiä muutoksia, joten hänen on yleensä helpohko pysyä hommassa mukana.
Linuxin ohella on toki olemassa muitakin avoimeen lähdekoodiin perustuvia käyttöjärjestelmiä. Tärkeimpänä niistä pitää varmaankin mainita vapaat BSD-käyttöjärjestelmät, mutta niiden voi keskimäärin sanoa sopivan huonommin aloittelijoille kuin eräiden suhteellisen suosittujen Linuxin levitysversioiden.
Ensimmäisen kerran olin muuten julkaissut blogissani Linux-käyttöjärjestelmää koskevan täydemmän katsauksen vuonna 2014. Blogimerkinnän otsikko oli silloin kuulunut: Mikä on Linux "hauki on kala" -menetelmällä. Tämä vuoden 2025 versio on vasta toinen kertani tätä lajia.
Linux on nykyään varmaankin maailman yleisin käyttöjärjestelmä. Se on varsin käytetty paitsi palvelintietokoneissa ja supertietokoneissa niin myöskin sellaisissa ihmisille yleisemmin tutuissa laitteissa kuin älykännyköissä, taulutietokoneissa (nk. tabletit, jos lukija ei tunnista wanhaa nimitystä), televisioissa, kodinkoneissa, autojen komponenteissa. Mm.
Moni käyttää elämässään Linuxia, vaikka ei tiedä sitä tekevänsä.
Nykyajan yleisin älykännyköissä käytetty käyttöjärjestelmä on Android, joka on myös periaatteessa Linux. Googlehan ei ollut itse alun perin kehittänyt Androidia, vaan se osti sen yrityksen, joka sen oli kehittänyt. Se ei tosin ole syntiä.
Mutta siis koska sen kehittämistä ja arkkitehtuuria hallitsee Google, jonka liiketoimintamalliin ei varsinaisesti kuulu käyttäjien yksityisyyden suojeleminen, niin normaalin Linux-ideologian kannalta Android on ikään kuin rikottu Linux.
Useat eri valmistajat ovat toki muokanneet omilla tahoillaan Andoidista omanlaisiaan, kun ovat kuluttajamarkkinoille kännyköitä valmistaneet. Eteläkorealainen Samsung on melko melko suuri tällainen toimija.
Android on nykyään käyttöjärjestelmänä älykännykäiden ja taulutietokoneiden ohella usein myös televisioissa.
Pienemmällä tekstillä olen liittänyt alle lyhyen tietopaketin suhteessa yksityisyydensuojaan mukavammista älykännykkäversioista:
(Fairphonelta ja Murenalta saa nykyään kuitenkin älykännyköitä, joista Google on poistettu mutta joihin saa jälkikäteen halutessaan asennettua myös Googlen ohjelmistoja.
Alankomaalaisessa Fairphonessa on jo aikaisemmin tehty Android-käyttöjärjestelmään yksityisyyttä parantavia ominaisuuksia. Murenassa taas on poistettu Androidista Googlen haittaavat osat kokonaan. Murena taas perustuu muokattuun Androidiin nimeltä LineageOS.
Fairphonen versioita ainakin saa pienestä osasta suomalaisia kauppaliikkeitä, mutta sen saa ostettua suoraan valmistajaltakin.)
Linuxin levitysversiot eivät tapaa vaatia tietokoneelta kauheasti tehoja ja kapasiteettia. Silti Linux toki käyttää aina kaiken RAM-käyttömuistin, sillä miksi jättää hyvää resurssia vajaakäytölle. Näin käyttöjärjestelmä toimii tehokkaammin. Linuxissa on myöskin ollut toimiva ja turvallinen käyttäjäoikeuksien hallinta alusta alkaen. Myöskään tietoliikenneportit eivät ole Linuxissa oletuksena apposen auki.
Toisin kuin Microsoft Windowsissa, niin Linuxissa käyttäjä on itse vastuussa järjestelmänsä tietoturvasta, vaikka tavallisessa käytössä ihminen ei yleensä tarvitsekaan erityistä virustorjunta- taikka palomuurisovellusta. Omaa järjestelmän käyttäjän salasanaa ei kannata laittaa ihan mihin tahansa paikkaan missä tahansa asiassa.
Itse olen käyttänyt Linuxia PC-tietokoneissani 2000-luvun ensimmäiseltä vuosikymmeneltä saakka. 20 vuotta sitten työpöytä-Linuxit saattoivat olla vielä raakileita.
Tilannetta alkoi kääntää kuluttajien eduksi vuonna 2004 eteläafrikkalainen Canonical-yhtiö Ubuntu-käyttöjärjestelmällään. Minulle ja monille muille tärkeä uudistus, jonka Ubuntun tekijätiimi oli Linuxin hyväksi tehnyt, oli se, että samalla käyttäjätunnuksella voi paitsi käyttää rajoitetuilla oikeuksilla tietokonetta mutta mutta myös nostaa väliaikaisesti käyttoikeuksien tasoa salasanan avulla, jos tarvitsi välillä järjestelmän ylläpitäjän oikeuksia. Ennen Ubuntun julkaisemista Debian Linuxissa ja siihen perustuvissa Linuxin levitysversioissa oli ollut pakko käyttää yhtä salasanaa tietokoneen normaaliin käyttöön ja toista järjestelmän ylläpititoimiin.
"Klassinen" Debian kaksine salasanoineen on kyllä toki edelleen olemassa, mutta monien Debianiin perustuvien levitysversioiden valmistajat ovat luopuneet tästä Debianin käytännöstä.
Ei Ubuntu 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä ollut kilpailijoihinsa verrattuna muutenkaan alamittainen.
Levitysversion nimi Ubuntu perustuu eteläafrikkalaiseen Ubuntu-nimiseen hyvää tekevään elämänfilosofiaan. Aikoinaan myös Etelä-Afrikan rotusortohallintoa vastaan toiminut eteläafrikkalainen arkkipiispa Desmond Tutu (1931-2021) oli puhunut Ubuntu-filosofiasta. Hän oli lausunut siitä näin:
Ubuntu-ihminen on avoin ja saatavilla toisille, toisten vahvistama, ei vaarannu toisten kyvyistä ja hyvyydestä, hänellä on kunnollinen itsetunto, joka tulee tiedosta, että hän kuuluu suurempaan kokonaisuuteen ja heikentyy kun toisia nöyryytetään tai halvennetaan ja kun toisia kidutetaan tai sorretaan.
Rotusortohallinnon vastaisen taistelun merkittävä johtaja ja uuden demokraattisen Etelä-Afrikan ensimmäinen presidentti Nelson Mandela (1918-2013, virassa 1994-1999) taas oli lausunut Ubuntu-filosofiasta näin:
Kun maiden läpi kulkeva matkustaja pysähtyy kylään, hänen ei tarvitse pyytää ruokaa ja vettä. Kun hän pysähtyy, kylän ihmiset antavat hänelle ruokaa ja viihdyttävät häntä. Tämä on yksi Ubuntun näkökohta, mutta sillä on muitakin näkökohtia. Ubuntu ei merkitse, että ihmiset eivät saisi rikastua. Siksi kysymys kuuluu: Aiotko tehdä niin mahdollistaaksesi ympäröivän yhteisösi kehittymisen?
Eihän Ubuntu-filosofiasta olisi minun näin paljoa tarvinnut sinänsä puhua, mutta se jotenkin sopii hyvin yhteen koko Linux-yhteisön arvomaailman kanssa.
Nykyään Linuxin tilanne tavallisten tietokoneen käyttäjien työpöydillä on jo huomattavan paljon parempi kuin oli ollut vuosituhannen vaihteessa tai silloin, kun ensimmäinen Ubuntu Linuxin versio julkaistiin.
Kun alempana puhun "Linuxista", niin tarkoitan tällaista käyttäjien PC-tietokoneissa käytettävää työpöytä-Linuxia.
Linux-käyttöjärjestelmä koostuu ohjelmistokomponenteista, jotka ovat periaatteessa Linuxin levitysversion tekijän vapaasti valittavissa. Tekijä voi olla yhteisö tai yritys. Harvinaisemmissa tapauksissa sellainen voi olla yhden ainoan ihmisen työtä. Linuxin normaalikäyttäjän ei luonnollisestikaan tarvitse itse rakentaa itselleen Linux-käyttöjärjestelmää (ellei nyt sitten välttämättä halua siksi koska sattuu olemaan hardcore-ihminen ja omaa sopivan asiantuntemuksen), vaan on olemassa lukuisia tahoja, jotka tarjoavat itse kokoamaansa ja rakentamaansa Linux-käyttöjärjestelmän versiota joko ilmaiseksi tai huokeaa maksua vastaan. Tällaista jonkin yhteisön tai yrityksen kokoamaa Linux-järjestelmää kutsutaan siis Linuxin levitysversioksi. Samasta asiasta puhutaan, jos puhutaan "jakelusta" tai jos käytetään anglismia "distro" (engl. Linux distribution tai lyhyemmin Linux distro).
Joku voi pitää mielenkiintoisena sitä, että Linuxin levitysversiot usein polveutuvat toisesta, tai useammastakin muusta, levitysversiosta.
Esim. yksi nykyään yleisimmin käytetyistä levitysversioista Ubuntu Linux ja sen rinnakkaisversiot perustuvat pitkälti Debian Linuxiin.
Itse käyttämäni levitysversion nimeltä Linux Mint perusversio taas perustuu Ubuntuun. Joka siis perustuu Debianiin. Mintistä on lisäksi olemassa Debianiin perustuva versio. Mintin perusversiosta on lisäksi olemassa kolme valmiiksi paketoitua versiota: versio Cinnamon-työpöytäympäristöllä, versio Mate-työpöytäympäristöllä ja versio XFCE-työpöytäversiolla. Mintin Debian-pohjaisesta versiosta on olemassa ainoastaan versio Cinnamon-työpöytäympäristöllä.
Yleensä Linuxin levitysversioihin voi jälkikäteen asentaa jonkin muunkin haluamansa työpöytäympäristön, mutta ne työpöytäympäristöt, jotka tulevat verkosta ladattavan levitysversion mukana ovat yleensä sellaista siistimmin "paketoituja" kokonaisuuksia.
Linuxin käyttö tulee luultavasti aina vaatimaan jonkin verran enemmän "oppineisuutta" kuin Windowsin käyttö jo pelkästään sen vuoksi, että erilaisia Linuxin levitysversioita ja käyttöliittymiä niihin on olemassa pilvin pimein. Yleensä aloittelijan kannattaa valita levitysversiokseen joku sellainen "Linux", joka on melko yleisesti käytetty tai sitten sellainen, jonka käytössä paikallinen ja aloittelijan ongelmat hyvin sisäistänyt nörtti voi antaa tukea. Windows-nörttejä löytyy ihmisten lähipiireistä yleensä paljon enemmän kuin Linux-nörttejä. Netistä löytyy myöskin apua Linuxin käyttöä koskeviin ongelmiin, ja välillä myös suomeksi.
Viisaat sanovat, että nykyisin Linuxiin on saatavilla ohjelmistoja lähes mihin tahansa tarkoituksiin. Väliinputoajia silti voi olla jonkin verran. Tällainen on tänä päivänä kuitenkin melko harvinaista.
Linuxeissa on ollut iät ajat keskitetty ohjelmistojen asennusjärjestelmä. Ei ole siis suurin piirtein ikinä tarvinnut mennä haahuilemaan nettiin etsimään jotain asennettavaa sovellusta. Menee vain oman Linuxinsa ohjelmistonhallintaan, ja siellä käyttää jotain sopivaa hakutermiä, ja sitten pistää järjestelmän hakemaan sen keskitetystä ohjelmistopakettien varastosta palvelimelta ja sen jälkeen asentamaan sen automaattisesti.
Jossain määrin samantapaisen käytännön on paljon myöhemmin ottanut käyttöön myös epävapaata Windows-käyttöjärjestelmää kehittävä suuryritys Microsoft. Linuxin levitysversioissa ohjelmistojenhallintajärjestelmä on kuitenkin varsin epäkaupallinen Microsoftin viritykseen verrattuna.
Jos puhutaan Linuxeissa olevista käyttöliittymistä, niin itse pidän sellaisista, joissa käytetään wanhaa keksintöä, jossa on kyse siitä, että työpöytäympäristön ohjelmistovalikossa erilaiset ohjelmistot on jaoiteltu käyttötarkoituksen mukaan eri osioihin. Minun Mintissäni esimerkiksi ovat käytössä seuraavat osiot: Apuohjelmat, Grafiikka, Internet, Muut, Ohjelmointi, Pelit, Toimisto, Verkko, Ääni ja video, Asetukset ja Ylläpito.
Mainitsemassani Ubuntu Linuxissa työpöytäympäristönä on Gnome, joka on käyttöliittymältään pirun yksinkertainen, vaikkakin siihen pystyy myös asentamaan uutta toiminnallisuutta järjestelmän mukana tulevilla lisäosilla. Gnomessa ei ole oletuksena mukana tuota käyttötarkoituksen mukaista jaoittelua eri osioihin ohjelmistovalikossa. Minun kannaltani tämä on surku.
Alun perin tietokonepelien tarjonnassa Linux oli ollut valovuosia jäljellä Windowsin käyttäjien nauttimasta pelitarjonnasta. Vielä tänä päivänäkään ei Linuxin käyttäjien tilanne ole läheskään yhtä ruusuinen pelaamisen suhteen kuin Windowsin käyttäjillä on ollut pitkään. Mutta kehitys on ollut vahvasti oikeansuuntaista kuitenkin.
Valve-niminen ohjelmistoyritys oli vuonna 2003 julkaissut Steam-nimisen ohjelmistoalustan itse kehittämiensä Windows-pelien levityskanavaksi. Vuodesta 2005 alkaen se on julkaissut alustallaan myös muiden kehittäjien pelejä. Vuonna 2010 Steam sai tuen Applen OS X -käyttöjärjestelmälle ja vuonna 2013 Linuxille.
Steam on ehtinyt sittemmin suuresti paikata pelitarjonnan vähäisyyttä Linuxille, vaikkakin vielä tällä hetkellä Windowsille on Steamissa olemassa paljon enemmän nimikkeitä kuin Linuxille. Tosin nykyään Wine-ei-emulaattoriin perustuva Steamin Proton-ohjelmistopalikka voi usein auttaa saamaan Steamin Windows-pelejä pelittämään myös Linuxissa.
Valven pelilaitteita varten kehittämä SteamOS-käyttöjärjestelmä on muuten myöskin Linux.
Kuten Lentoblogistani saa selville, niin olen viime aikoina lentänyt Linuxissani Laminar Research -peliyhtiön täysiverisellä ja kaupallisella X-Plane 12 -lentosimulaattorilla. Ostin sen Steamin kautta, ja kyseessä on natiivi sovellus. Ennen wanhaan olin lentänyt ei-kaupallisella FlightGearillä, joka sekin on natiivi sovellus Linuxin kannalta.
(Wine on muuten akronyymi englanninkielisestä lauseesta Wine Is Not an Emulator, joka tarkoittaa sitä, että Wine ei ole emulaattori. Toisin sanoen kyseessä ei ole tietokoneelta resursseja kuluttava prosessi vaan pikemminkin rajapinta.)
Linuxin heterogeenisyys on sekä hyvä että huono puoli Linuxissa. Hyvä puoli se on siksi, että jokaiselle löytyy Linux-maailmasta jotakin. Huono puoli se on siksi, että joutuu ottamaan selvää, että mikä itselle sopisi ja siksi, että sitä mikä löytyy yhdestä Linuxista, ei välttämättä ole toisessa Linuxissa.
Ohjelmistojen päivitys- ja asennusjärjestelmät esim. ovat erilaisia eri Linuxin levitysversioissa. Niissä käytetään vielä ikään kuin loogiselta rakenteeltaan erilaisia asennettavia paketteja sovelluksista.
Tähän on nyt tullut jo parannusta, ja lisää ilmeisesti seuraa. Nykyään nimittäin on olemassa nk. globaaleja tapoja hoitaa ohjelmistojen asennukset ja päivitykset. Eli missä tahansa Linuxin levitysversiossa on mahdollista käyttää tällaista globaalia asennuslähdettä. Merkittävässä osassa Linuxin levitysversioita on nykyään jo jokin näistä valmiiksi asennettuna.
Globaalilla asennussysteemillä saa melko tuoreet versiot eri sovelluksista tietokoneelleen riippumatta siitä, kuinka vanhoja ohjelmistopaketteja itse käyttämänsä Linuxin levitysversio tarjoaa.
Nämä on toteutettu siten, että ne on "hiekkalaatikoitu", eli yksittäinen sellaisen kautta asennettu sovellus ei kykene järkyttämään koko Linux-järjestelmää.
Globaaleissa asennussysteemeissä on ainoastaan se huono puoli, että koska ne tarjoavat asennuspakettiensa mukana kaikki tai melkein kaikki asennettavien ohjelmistojen tarvitsemat riippuvuudet, niin pakettien koko on suurempi kuin perinteisellä tavalla hoidettavissa ohjelmistoissa. Ne siis sekä vaativat enemmän internetkaistaa ohjelmistojen latauksen aikana että kiintolevytilaa asennuksen jälkeen. Nykyään voi tosin sanoa, että sekä kaista että kiintolevytila ovat melko halpoja.
Jos on sopivanlainen Linux tietokoneen työpöydän "konepellin alla", niin voi toki käyttää globaalia keinoa vain sellaisten sovellusten asentamiseen, joita ei suoraan omasta Linuxin levitysversiosta löydy tai joiden versiot ovat liian vanhoja omaan käyttöön.
Tässä globaaleja vaihtoehtoja sovellusten asentamiseen:
Flatpak. Tämä on minun suosikkini, ja se on vakiona käyttämässäni Linuxissa Linux Mintissä. Flatpak perustuu avoimeen lähdekoodiin.
Snap on suljetun lähdekoodin versio globaalista asennusjärjestelmästä. Se on Canonicalin Ubuntua varten kehittämä.
Näillä on teknisiäkin eroavaisuuksia, mutta en vaivaa lukijaa nyt niillä.
AppImage taas on erikoisversio tällaisesta. Siinä on kyse siitä, että käyttäjä hakee ao. ohjelmiston valmistajan sivuilta tällaisen paketin ja tallentaa sen tietokoneelleen. Seuraavaksi hän vain merkitsee imuttamansa paketin suoritettavaksi ohjelmistoksi. Ja ta-daa, ohjelmisto on valmis käytettäväksi. AppImage-paketteja ei siis varsinaisesti asenneta minnekään. Nykyään on olemassa myös Linux-käyttöjärjestelmiä, jotka kohtelevat AppImage-paketteja järjestelmäpaketteina, jolloin ne näkyvät suoraan ao. Linuxin sovellusmenussa. Mutta Linuxeihin saa myös jälkikäteen asennettua sovelluksia, jotka hoitavat saman asian.
Tuli mieleeni, että minun pitää varmaan joskus kirjoittaa globaalista asennuspakettihommelista itsenäinen ja kattavahko blogimerkintä...
Minun on aina pitänyt painottaa asiasta kiinnostuneille, että Linux ei ole kuin Windows, josta on vain poistettu epävakaus ja tietoturvaongelmat. Olen terveellisesti tavannut varoittaa ihmisiä kulttuurishokista, jonka wanha Windowsin käyttäjä kokee siirryttyään käyttämään mitä tahansa Linuxin levitysversiota.
Kannattaa opiskella asiaa mahdollisimman paljon etukäteen, ettei tule liikaa yllätyksiä.
Kuten jo sanoin, niin itse käyttämäni Linux Mint perustuu siis Ubuntuun, joka taas perustuu Debianiin.
Debian on todella wanha yhteisön kehittämä levitysversio. Se on ollut konservatiivinen, vakaa ja luotettava, mutta sen ohjelmistot ovat ennen pitkään voineet vanhentua. Noin 20 vuotta sitten tulille oli saapunut eteläafrikkalainen Canonical-yhtiö, joka Ubuntullaan teki Linuxista aikaisempaa helppokäyttöisemmän ja mukavamman. Siihen liittyen Ubuntu myöskin esitteli sellaisen parannuksen Debian-pohjaisiin Linux-järjestelmiin, ettei käytössä tarvinnut olla enää erillistä salasanaa pääkäyttäjälle, vaan "tavalliselle" käyttäjälle voitiin tarvittaessa antaa lisäoikeuksia, joilla hallinnoida järjestelmää. Ubuntussa myöskin käyttäjille tärkeiden ohjelmistojen paketit olivat tuoreempia kuin Debianissa.
Jos ketään kiinnostaa, niin Debiania kehitetään kolmessa eri kehityshaarassa: Unstable (=vakaa), Testing (=testattavana) ja Stable (=vakaa). "Tavallinen" Debian perustuu juuri "vakaaseen" kehityshaaraan, ja koska siihen tulevia paketteja on testattu varsin pitkään ja perusteellisesti, niin siksi sen paketit voivat olla jossain määrin vanhoja. On kuitenkin olemassa Linuxin levitysversioita, jotka perustuvat jompaan kumpaan kahdesta muusta kehityshaarasta. Nykyään onneksi Debian julkaisee uuden version Linuxistaan aina kahden vuoden välein, joten kauhean vanhoja ohjelmistoja ei tarvitse enää pahemmin pelätä.
Ubuntussa on vain se huono puoli, jos sitä pitää huonona puolena, että sen takana on kaupallinen yritys. Taustan näkee mm. siinä, että Ubuntussa käytetään Snap-paketointia nykyään oletuksena.
Linux Mintin kehittäjäyhteisö on kieltäytynyt taipumasta Canonicalin tahtoon, ja käyttää siksi Snapin sijaan Flatpakia. Kuitenkin, koska ei koskaan voida tietää, mitä tulevaisuudessa tapahtuu, niin Mintin tekijät kehittävät samaan aikaan myöskin aitoon Debianiin perustuvaa versiota käyttöjärjestelmästään.
Ubuntu on toisaalta historiallisesti tavattoman merkittävä Linuxin levitysversio. Sen voidaan nimittäin sanoa olleen ensimmäinen tavallisen käyttäjän kannalta suhteellisen helppokäyttöiseksi rakennettu Linuxin levitysversio.
On olemassa myös lukuisia muita "perinteisiä" tapoja "tehdä" Linux kuin Debian, Ubuntu ja Mint.
En ole pitkään aikaan enää haikaillut minkään toisen Linuxin levitysversion puoleen. Mint on selkeä, kaunis, toimiva ja hyvä. Siteeraan Spede Pasasta: "Se on niin kiva." Joku voisi sanoa, että Linux Mintin ainoa selkeästi huono puoli on se, ettei siitä ole kehitetty palvelinohjelmistoversiota. Mutta omaa käyttöäni tämä ominaisuus ei haittaa. Linux Mint on tarkoitettu tavallisille loppukäyttäjille. Vaikka toki Linux Mintiinkin voi asentaa halutessaan palvelinohjelmiston, niin Linux-maailmasta löytyy lukuisia versoita, jota voi paremmin käyttää palvelintarkoitukseen.
Mutta kuten sanoin jo aikaisemmin, niin tavallisen ihmisen – en kai minä sellainen ole – kannattaa valita Linux-versiokseen jokin yleisemmin käytetty versio, jolle löytyy myös verkosta käyttäjätukea. Mint ei toki ole tässä suhteessa kaikkein huonoimpia.
openSUSE:lla esim. on olemassa varsin hyvänoloinen keskustelupalsta, jolta löytyy ohjeita joka lähtöön, ja vielä suomeksi.
Ubuntu on hyvä, jos sietää sen kaupallisen taustan. Ja kuten jo sanottu, niin levitysversion nimi on kyllä joka tapauksessa hirveän syvähenkinen.
Tässä välissä minun lienee paras ilmaista, että vaikka välillä motkotan kaupallisia Linux-tahoja vastaan, niin arvostan kuitenkin sitä, mitä nämä tahot ovat tehneet Linuxin eteen. Ja itsekin aikoinaan olin käyttänyt PC-tietokoneessani Ubuntua.
Täysverisiä yrityskäyttöjärjestelmiä ovat sellaiset kuin yhdysvaltalainen Red Hat Enterprise Linux ja saksalainen SUSE Linux Enterprise. Näistä Linuxin levitysversioista joutuu siis maksamaan.
Edelliseen pohjautuu yhteisöversio Fedora Linux ja jälkimmäiseen yhteisöversio OpenSUSE, jotka ovat ladattavissa ilmaiseksi.
Yritykset voivat joka tapauksessa viilata helpolla ilmaisistakin Linuxin levitysversioista tarkoituksiinsa käyttökelpoisen Linux-käyttöjärjestelmän, ja vaikka palvelinkäyttöjärjestelmän, jos sellaista tarvitsevat.
Ubuntu on Canonicalin lippulaivakäyttöjärjestelmä. Siinä on työpöytäympäristönä Gnome, joka on suhteellisen raskas. Ubuntusta on olemassa myös rinnakkaisversioita, joissa kussakin on eri työpöytäympäristö. Kubuntussa se on KDE, joka on myöskin melko raskas. Kevyempiä ovat Xubuntu XFCE-työpöytäympäristöllään ja Lubuntu LXQt-työpöytäympäristöllään. Gnome muistuttaa jossain määrin OS X:n käyttöliittymäää. KDE taas Microsoft Windowsin käyttöliittymää.
XFCE ja LXQt saattavat vaikuttaa käyttöliittymiltään vanhanaikaisilta. Osaava ja halukas valmistaja voi toki viilata niistä modernimman näköisiä.
Käyttämästäni Mintin "tavallisesta" eli Ubuntuun perustuvasta versiosta on olemassa kolme eri versiota. Lippulaivaversiossa työpöytäympäristönä on Cinnamon, joka on jonkin verran kevyempi kuin Gnome tai KDE. Kahdessa muussa versiossa on työpöytäympäristönä Mate tai XFCE. Mintin tekijäporukka on tosin viilannut eri versioiden käyttöliittymiä samankaltaisemmiksi. Mate on suurin piirtein yhä kevyt kuin XFCE.
Erilaisia työpöytäympäristöjä on toki olemassa muitakin, mutta nuo ovat minulle tutuimpia.
Varsin kevyt käyttöliittymä on työpöytäympäristöllä nimeltä Enlightenment. Siitä on olemassa vielä hieman kevyempi versio nimeltä Moksha, jota käytetään Bodhi Linux -nimisessä Linuxin levitysversiossa. Olen tavannut nimittää Bodhi Linuxia buddhalaiseksi Linuxin levitysversioksi. Enlightenment ja Moksha ovat kannaltani jonkin verran omituisia, ja varmaan monen muunkin mielestä. Jos sellaisen käyttöliittymään kuitenkin tottuu, tai jos sellaisen luonnostaan tykästyy, niin ainakin se toimii hyvin wanhassakin PC-tietokoneessa.
Hardcore-käyttäjiä varten on olemassa erittäin monia ikkunamanagereita. Jokainen työpöytäympäristö sisältää sellaisen, mutta joissakin tapauksissa tietokoneeseen on asennettuna Linux, jossa on asennettuna pelkästään ikkunamanageri. Tällainen käyttöliittymä ei sisällä aivan kaikkia sellaisia ominaisuuksia, joita on voinut tavata pitää kokonaiseen työpöytäympäristöön kuuluvina. Joskus ne kuitenkin voivat ajaa asiansa tuollaisina suppeinakin versioina.
Nykyään harvemmin tarvitsee täysipainoisessa Linuxin levitysversiossa osata komentoriviloitsuja. Onneksi. Vaikka niiden avulla pystyy periaatteessa Linuxissa hallitsemaan tehokkaasti koko käyttöjärjestelmää, jos sen salat kunnolla osaa, niin itse pitäisin sitä hyvänä tavoitteena, että tavallisen Linuxin käyttäjän ei tarvitsisi koskaan avata pääteikkunaa, vaan kaikki käyttöjärjestelmässä hoituisi sen omilla graafisilla työkaluilla. Mobiilimaailmassa juuri sillä lailla toimii Android. Linux on Androidin sisällä tavallaan hyvin abstrakti asia tästä syystä.
Kuitenkin on olemassa ihmisiä, jotka tykkäävät säätää ja vääntää omin käsin vaikeimman ja teknisimmän kautta käyttämässään Linux-käyttöjärjestelmässä. Tällaisia ihmisiä varten on olemassa (mm.) Arch Linux, jonka pohjalle muuten SteamOS on rakennettu. On sanottu, että Arch Linuxia käyttäen oppii tuntemaan oman tietokoneensa. Kuvaavaa on Linux-maailmalle, että on olemassa Arch Linuxiin perustuvia Linuxin levitysversioita, joissa on yritetty tehdä Archin käyttö helpommaksi ja vähemmän tekniseksi. Mutta Arch on tarkoitettu sellaisille ihmisille, jotka arvostavat tuoreista tuoreimpia ohjelmistopaketteja ja joita ei haittaa se, että kun ohjelmistopaketit saapuvat järjestelmään "liian" tuoreina, niin ennen pitkää jokin käyttöjärjestelmässä aina hajoaa. Archin käyttäjä joutuu ihan itse korjaamaan ohjelmistonsa toimivaksi, ja hän haluaa tehdä sen. Ihan itse.
Ja sitten on vielä toisella tapaa täydellisen vaikea Gentoo Linux, jossa käyttäjä joutuu kääntämään itse haluamansa tietokoneohjelman tai -ohjelmiston lähdekoodista ohjelmistokääntäjän avulla binääriseksi. Gentoo on täydellisehkö tee se itse -käyttöjärjestelmä.
Tietokonehan on rakennettu siten, että sen luonnollinen kieli koostuu ykkösistä ja nollista. Ihmiset kääntävät ohjelmistot lähdekoodista binääriseksi juuri siitä syystä, että tietokoneen ei tarvitsisi käyttää hirveää määrää prosessoriaikaa joka kerta, kun ohjelma ajetaan.
Tunnetuin poikkeus tähän sääntöön on Javascript, joka on sellainen kevyt ohjelmointikieli, jolla tehdyn ohjelman tietokone pystyy kääntämään kevyesti itse joka kerta, kun ohjelmisto pitää ajaa. Javascriptiä käytetään HTML-kielen mahdollisuuksien laajentajana nettisivuilla. HTML kun on itsessään pelkästään varsin rajoittunut sivun sisällön rakenteen kuvauskieli.
Itse nykyään käytän komentoriviä lähinnä laser-monitoimilaitteeni skanneriominaisuuden asentamiseen. No, laitteeni on kyllä jo melko vanha. Jossain vaiheessa siitä täytyy järjestyksessä toisen ostamani värikasetin loppua, ja sitten ei varmaan sellaista löydy enää kaupoista ja joutuu ostamaan uuden laitteen.
Linuxin levitysversiossa on usein oletuksena käytettävissä – tai sen voi asentaa ennen kuin sen saa käyttöön – palautuspisteiden luominen, jolloin käyttäjä voi palata helposti aikaisempaan toimivaan järjestelmään, jos jokin menee vikaan (tällainen on Windowsissakin). Itse en nykyään viitsi Mintissäni käyttää tätä, koska se vie jonkin verran kiintolevytilaa ja koska isoja ongelmia syntyy harvemmin. Kannettava käyttötietokoneeni myöskin kärsii kiintolevytilan vähyydestä.
Nykyään on olemassa myöskin muuttumattomia Linuxin levitysversioita, joissa käyttäjä ei edes periaatteessa kykene rikkomaan koko järjestelmää. Hän pystyy vaikuttamaan vain omaan kotiosioonsa tai -kansioonsa Linux-järjestelmässä, mutta ei pysty muuttamaan koko järjestelmää. Jos jokin päivitys rikkoo tällaisen järjestelmän, niin tietokoneen seuraavan uudelleenkäynnistyksen yhteydessä pääsee palaamaan toimivaan versioon käyttöjärjestelmästä. Tällainen toiminnallisuus on mahdollista sen vuoksi, että käyttöjärjestelmän sisältämät omat ohjelmistot on kahdennettu. Ensin päivittyy toinen versio, ja vain jos se kykenee viemään itsensä loppuun asti ongelmitta, muuttuu toinenkin versio.
I PS.:
Englanninkieliseltä DistroWatch-sivustolta voi saada halutessaan ainakin jonkinlaisen käsityksen Linuxin levitysversioista ja niiden suhteellisesta suosiosta (pääsivun oikeassa laidassa näkyy suosiolistaus). Kovin tarkka se ei silti ole suosiomittauksissaan, koska se perustuu sivustolla käyvien ihmisten klikkauksiin. Sivustolla myöskin mitataan myös joidenkin muidenkin kuin Linux-käyttöjärjestelmäperheeseen kuuluvien käyttöjärjestelmien asemaa suosituimmuudessa.
Tällä hetkellä eli 26.9.2025 kymmenen ladatuinta (tai klikatuinta) käyttöjärjestelmää Distrowatchissa ovat seuraavat suosituimmuusjärjestyksessä:
Vasta äskettäin on Mint pudonnut ykkössijalta, jonka se oli onnistunut pitämään itsellään pitemmän aikaa, kakkossijalle.
Listalla on aina sata suosituinta käyttöjärjestelmää.
II PS. 26.9.2025: Olen tämän blogimerkinnän julkaisun jälkeen melko runsain mitoin "parannellut" tai ainakin muuttanut tätä.
...
III PS. 27.10.2025: Ja niin minä olin vielä loppuvuonna julkaissut tarvekohtaisen blogimerkinnän otsikolla Linux on jonkinlainen tervehenkinen vaihtoehto Windowsille, joka on eräänlainen kommentti Petteri Järvisen tuoreehkoon blogimerkintään Zorin OS Linux, vaihtoehto Windowsille?.
