sunnuntai 5. joulukuuta 2021

Uneni: Paikassa, jossa kokoontui hirveän tietäväinen poliittinen ajatusriihi

Näin jokin aika sitten seuraavanlaista unta:

Olin vanhempieni – nämä olivat tosiasiassa kuolleet vuonna 2007 – ja pienemmän pikkuveljeni kanssa matkalla tapaamispaikkaan. Sinne päästyämme veljeni sanoi, että hän lähtee heti omille teilleen. Minä päätin jäädä paikan päälle hetkeksi pariksi ennen kuin minäkin jatkaisin matkaani.

Me menimme sitten sisälle taloon. Täällä kokoontui paikallinen poliittinen ajatusriihi, joka koostui yhteiskunnallisista asioista hirveän tietäväisistä ihmisistä.

Jossain vaiheessa unta menin vessaan. Niitä taisi olla kaksi kappaletta, ja niiden lattia oli suurin piirtein 45 asteen kulmassa. Pidin sitä hauskana ideana.

Lopulta päätin minäkin lähteä menemään. Ilmoitin vanhemmilleni ja muille paikallaolijoille aikeestani.

Paikka ei ollut kaukana juna-asemalta. Mutta tässä homma meni vaikeaksi, koska järjestelyt olivat asemalla hieman outoja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti