Jos se ei olisi täysin vastoin muoteja, niin voisin aivan nenän alta poistaa viikset kokonaan ja jättää reunoille loput.
Kyseessä olisivat käänteiset Hitler-viikset.
Olen tavannut lausua, että ne naiset olisivat rohkeimpia kaikista, jotka leikkauttaisivat päähänsä käänteisen irokeesin.
Käänteisten Hitler-viiksien laittaminen naamaansa ei ole läheskään yhtä rohkeaa. Korkeintaan joillekin voi tulla sellaisesta mieleen intiaaniväestö tai jotain.
Mutta tässä minun asiassa tulee tapahtumaan kehitystä. Pysy siis kuulolla niin halutessasi.
PS.:
Kaikki varmaan muistavat, kuinka ensimmäisen maailmansodan aikana länsimaisen miessukupuolen edustajien keskuudessa rouheat viikset olivat olleet muotia. Jos miehellä oli viikset, ne olivat usein rouheita.
Tämä muoti vaihtui toiseen ensimmäisen maailmansodan päättyessä, koska Saksan erotettavalla keisarilla Vilhelm II:lla (1859–1941, virassa 1888–1918) oli ollut rouheat viikset, ja tämä päti moniin muihinkin vallasmiehiin Saksassa ja välillä jopa vallasmiehiin Saksan ulkopuolellakin.
Sama päti myös vuonna vuonna 1890 eronneeseen ja lähes erotettuun Otto von Bismarckiin (1815–1898), joka toimi Preussin ministeripresidenttinä eli pääministerinä vuosina 1862–1890, Pohjois-Saksan liiton liittokanslerina eli pääministerinä vuosina 1867–1871 ja Saksan keisarikunnan ensimmäisenä valtakunnankanslerina eli pääministerinä vuosina 1871–1890. Saksan vuonna 1871 tapahtunut yhdistyminen oli tapahtunut miehen johdolla.
Adolf Hitlerkin ryhtyi sodan jälkeen käyttämään vähennettyä viiksikarvoitusta. Hänellä, kuten monilla muillakin siihen aikaan, ne olivat kapeita.