Hyvä päivä oli, vaikka krapula!

Eilen päästyäni turvallisesti kotihini wanha kaverini Markku soitti. Hän halusi tulla käymään luonani, koska hänen kotonaan olivat käynnistymässä suurmenot, eli ompeluseurat.

Katsoimme suoratoistopalvelustani elokuvan Extinction, joka osoittautui ihan hyväksi rainaksi. En paljasta tässä laajemmin sen juonta, mutta elokuvan alussa oli kyse siitä, että eräs perheenisä tapasi nähdä öisin varsin todentuntuisia katastrofiunia, ja niin vaimo kuin lapsi olivat hieman jo tympääntyneet siihen, ettei mies hae apua ongelmaansa. Juoni olikin sitten mielenkiintoisempi kuin olisi voinut kuvitella.

Nautimme elokuvanautinnon aikana kaksi hyvää olutta: omista varastoistani Buxtonin Clear & Present Danger -niminen american cream ale ja Markun varastoista Vault Cityn Double Mars Chocolate Caramel Stellar Stout. Kummatkin olivat hyviä mutta varsinkin jälkimmäinen oli erityisen oiva.

Ennen lähtöään kotiinsa – ompeluseuralaiset olivat todistetusti jo poistuneet sieltä – hän kävi vielä katsastamassa uuden kylpyhuoneeni, jonka hän näki nyt ensimmäistä kertaa. Markusta se oli ihan hieno. Hän pani kuitenkin siitä merkille sen, minkä minäkin: uusi kylpyhuoneeni on pienempi kuin edellinen oli ollut. 

Seuraavana aamuna heräsin aivan liian aikaisin. Niin aikaisin, että ehdin pestä vaatteita ja vaatekappaleita ennen rientoihin ja velvollisuuksiin lähtemistä. Päivä-päiväni osoittautui joka tapauksessa mukavaksi eikä siinä ollut yhtään mitään vikaa.

Mutta juuri ennen lähtöä takaisin kotitanhuvilleni tajusin, mikä vika päivässä oli ollut. Se vika oli (pienimuotoinen) krapula. Sen takia ennen kaikkea olin herännyt liian aikaisin. Vanhan upea ruumis ei enää jaksa.

Mutta onneksi päivä tuntui suurin piirtein täydelliseltä vielä kotimatkallakin.

Bastarde!

Tässä mukaelma erään 1980-luvulla julkaistun elokuvan yhdestä lauselmasta:

If there is something weird and it don't look good, who you're gonna call

Those bastards!

Bastardoilla viittaan Amy ja Tammy Slatoniin, Satakiloiset siskot -tv-ohjelman päätähtiin.

...Amystä on tullut ikään kuin hirviö. Päättelen tämän siitä, että hän oli ruvennut "tekemään" musiikkia keinoälyn avulla. Mutta toisaalta hän katselee maailmaa yhteenpuristettujen silmäluomien lävitse tai välitse, ihan kuin minäkin.

I PS.:

Tämän kirjoituksen otsikko on italiaa. "Bastarde" on sanan "bastarda" monikkomuoto. "Bastarda" taas on feminiinisukuinen muoto maskuliinisukuisesta substantiivista "bastardo".

Italian kielessä on vain kaksi nominien sukua. Latinan perua kielessä on se, että jos substantiivi merkitsee otusta jolla on sukupuoli, niin sanan perusmuoto on yleensä maskuliinisukuinen. Lähes kaikissa suuremmissa romaanisissa kielissä on vain kaksi nominien sukua eikä muita sijamuotoja kuin nominatiivi.

Romanian kieli on ainoa suurempi poikkeus tästä säännöstä. Siinä on kolme nominien sukua: maskuliini, feminiini ja neutri. Kuten latinassakin. Ja siinä on viisi sijamuotoa, kuten latinassakin. Romanian sijamuodot eroavat kuitenkin jossain määrin latinan sijamuodoista.

Latinan tytärkielissä romaanisissa kielissä neutrisukuiset substantiivit ovat yleensä muuttuneet maskuliinisukuisiksi kielen kehityksen myötä, ja jotkut harvat vain feminiinisukuisiksi.

Kuinka romanian kieli on sitten onnistunut säilyttämään paljon arkaaisiksi katsottavia piirteitä, on kysymys.

Jos "bastarda" olisi klassista latinaa (ks. alempana selitys), niin sen monikkomuoto kuuluisi "bastardae". Klassisena aikana sanan viimeisen tavun vokaalit olisi lausuttu diftongina: "a-e". Mutta latinaan tuli tuolloin äänteenmuutos, jossa diftongit ae ja oe alettiin lausua pitkänä E-äänteenä. 

Romaaniset kielet kuitenkin eroavat siinäkin suhteessa äiti-latinasta, että romaanisissa kielissä pitkät vokaalit voivat sijaita ainoastaan painollisilla tavuilla, ja vain silloin, kun tavu on avoin eli se ei pääty konsonanttiin.

Siksi italian kielessä "bastarde" on "bastarde" eikä "bastardae" tai "bastardee". Italian kielessä merkitään kirjoituksessa vain epätavanomaiset sananpainojen paikat. Kuten sanassa autorità. Espanjan kielestä esimerkiksi tällaisesta kävisi vaikka sana café. Italian kielessä merkitään epätavallinen sanapaino painomerkillä tosin vain sanan lopussa. Espanjan kielen kirjoituksessa taas sananpainon merkki voi näkyä jo ennen viimeistä tavua. Esimerkkisana: automático. Italiaksi sana olisi muodossa automatico.

II PS.:

Klassiseksi latinaksi nimitetty latinan muoto perustuu Rooman yläluokan vuosina 75 eJs.–14 jJs. käyttämään huoliteltuun ja tyyliteltyyn kielimuotoon, jota tavallinen kansa ei juuri käyttänyt. Tätä kautta myöskin nimitetään latinan kielen kultakaudeksi, jona vaikuttivat monet merkittävät roomalaiset kirjailijat ja runoilijat. Aika sijoittuu tasavallan ajan loppuaikaan ja keisariajan alkuun.

Klassisen latinan "synnyttäjien" ja tärkeiden normittajien joukosta voi mainita poliitikon, kaunopuhujan, lakimiehen ja kirjailijan Marcvs Tvllivs Ciceron (106-43 eJs.) ja taitavan sotapäällikön, poliitikon (kannatti populaarien "puolueen" ohjelmaa) ja kirjailijan Gaivs Ivlivs Caesarin (100-44 eJs), joita jo näiden elinaikana pidettiin merkittävinä norminantajina.

"Vulgaarilatinaksi" on tavattu nimittää sellaisia latinan kielen muotoja, joita tavallinen kansa oli Rooman valtakunnassa arkielämässään puhunut. Latinan adjektiivi "vvlgaris" tarkoittaa suomeksi arkista, tavanomaista, yleistä tai rahvaanomaista. Adjektiivin kantasanana on vvlgvs, joka taas merkitsee kansaa, kansanjoukkoa, väkeä tai rahvasta (tai miehistöä). 

Toisaalta klassista latinaa on se huoliteltu ja säännelty latina, mitä Rooman ylhäisö ja sivistyneistö käyttivät varsinkin julkisesti. Mutta Ciceronkin tiedetään käyttäneen puhekielisyyksiä lukuisissa säilyneissä kirjeissään. Niissä "yksityis"kirjeissään, jotka hän oli tarkoittanut laajemmin levitettäviksi, hän taas käytti "klassisempaa" puheenpartta.

Länsi-Rooman valtakunnan viimeisen keisarin tultua erotetuksi vuonna 476 jJs. valtakunta tuhoutui lopullisesti. Seuraavien vuosisatojen aikana näillä alueilla kansan puhumat latinan muodot yksinkertaistuivat rakenteeltaan. Romaaniset kielet ovat kehittyneet näistä tavallisen kansan puhumista latinan muodoista, vernakulaareista.

Noista mullistuksista hengissä ja pystyssä selvinneessä Itä-Rooman valtakunnassa taas siirryttiin melko pian käyttämään niin hallinnossa kuin asevoimissakin kreikkaa latinan sijaan. Olihan kreikka toiminut jo monen monituisten vuosisatojen ajan Välimeren itäosien yleiskielenä.

Piscis glacies edibilis

Jäätelökala odottaa kärsivällisesti suurten sahalaitaisten hampaidensa kanssa, että pahaa-aavistamaton toista lajia edustava kala ui sen ylle, ja naps vain, niin tämä meni parempiin suihin. Sen leuat ovat niin vahvat, että se voi purra saaliinsa kahtia yhdellä puraisulla. Ihmiselle piscis glacies edibiliksen purema on vaaraton, joskin melko kivulias kokemus. Suosittelen välttämään!

Uneni passin unohtamisesta

Näin jokin aika sitten seuraavanlaista unta:

Olin joidenkin tuttujen kanssa jossain missä lie motellissa tai lomakohteessa Suomessa. Mutta sitten koittikin yhtäkkiä aika, että meidän piti jatkaa matkaa ulkomaille sovittuun paikkaan. Jouduin toteamaan tovereille, että olin unohtanut passini kotiin.

Ihmettelin, miten pääsisin paikasta, jossa olimme, kotiin. Mutta sain sitten tietää, että sain jäädä tähän lomapaikkaan oleskelemaan siksi aikaa, kun muut ovat ulkomailla. En sitä paitsi ollut ihan ainoa ihminen kuitenkaan, joka jäi tai joutui jäämään kotimaahan.

Unessani minulta oli julkaistu kirja

Kuten tuoreesta blogimerkinnästäni Neljä, ei kun kahdeksan, työviikkoa putkeen kylpyhuoneremonttia voi päätellä, olen pyrkinyt menemään viime aikoina aikaisin nukkumaan. "Aikaisella" tarkoitan sitä, että lähden tutimaahan esim. puoliltaöin sen sijaan, että lähtisin sinne vasta kahden jälkeen.

Koska nyt oli sentään viikonloppu, menin viime yönä kuitenkin myöhäisehköön aikaan nukkumaan, ja unirästejäkin saattoi olla alla, koska olin herännyt perjantaiaamuna aivan liian aikaisin.

Olin nähnyt yöllä (tai aamulla) seuraavanlaista unta:

Selitin joillekin ihmisille puolijulkisella paikalla, että yksi tärkeistä elämäni päämääristä on toteutunut, kun olen saanut kirjoitettua kirjan, joka on myöskin saatu julkaistua. Sanoin, että välttämättä minun ei olisi tarvis kirjoittaa enää kirjoja, vaikka voisin toki tehdä niin, jos siltä ehdottomasti joskus tuntuisi.

Minusta tuntui kuitenkin, että olin saattanut jakaa elämäni kipeistä puolista kirjassa lukevalle yleisölle liikaakin. Samalla minusta silti tuntui, että ainakin ihmiset vaikuttivat tykkäävän kirjani rehellisyydestä.

Herätyskelloni soi vasta klo 11, mutta sen jälkeen jatkoin uniani.

Näin seuraavaksi sellaista unta, että oli naapurusto, jossa kotien ulko-ovet olivat pysyvästi auki. Heitin ulkosalla palloa haettavaksi jollekin ei-ihmekoiralle, joka ei oikein tykännyt hakea niitä. Kerran heittämäni pallo sattui menemään naapurin kodin ulko-ovesta sisään. Olin juuri menossa kysymään palloa, kun klo 11.27 eräs hyvä tuttuni naapuritalosta soitti. Huomatessaan minun olen unenpöpperössä hän pyyteli anteeksi herätettyään minut.

Puhelimeni kautta tultuani näin herätetyksi uudestaan en viitsinyt enää kauaa makoilla vuoteessa. 

Noustuani ylös lähetin em. tutulleni tekstiviestin, jossa kerroin tästä näkemästäni unesta. Lisäksi viestissäni luki näin:

Menin kyllä myöhäisehköön aikaan nukkumaan tällä kertaa, ja unirästejäkin saattoi olla alla.
    Herätyskelloni soi vasta klo 11, mutta sen jälkeen jatkoin uniani.

PS.:

Viime aikoina perinteisissä kirjaunissani on ollut sellainen piirre, että olen lähetellyt eri asiaankuuluville ja asiantunteville tahoille kirjani puolivalmista käsikirjoitusta, ja sen jälkeen olen sitten ollut kovin pahoillani sen puutteista ja siitä, että se oli ollut vielä niin epävalmis.

Mutta tämän uusimman uneni piirre, että kirjani on kaikkien näiden vuosien jälkeen julkaistu, viittaa käsittääkseni siihen, että eräs oma lähemmäs 20-vuotinen kieliprojektini alkaa pikku hiljaa olla valmis.

Oikean kirjan julkaistavaksi saaminen olisi tietenkin mahdottoman kiva juttu, mutta on joka tapauksessa mahtavaa, että aivoni käsittelevät wanhaa ja pitkäaikaista kieliprojektiani kuin siinä olisi kyse "kirjasta".

Käänteiset Hitler-viikset

Jos se ei olisi täysin vastoin muoteja, niin voisin aivan nenän alta poistaa viikset kokonaan ja jättää reunoille loput.

Kyseessä olisivat käänteiset Hitler-viikset.

Olen tavannut lausua, että ne naiset olisivat rohkeimpia kaikista, jotka leikkauttaisivat päähänsä käänteisen irokeesin.

Käänteisten Hitler-viiksien laittaminen naamaansa ei ole läheskään yhtä rohkeaa. Korkeintaan joillekin voi tulla sellaisesta mieleen intiaaniväestö tai jotain.

Mutta tässä minun asiassa tulee tapahtumaan kehitystä. Pysy siis kuulolla niin halutessasi.

PS.:

Kaikki varmaan muistavat, kuinka ensimmäisen maailmansodan aikana länsimaisen miessukupuolen edustajien keskuudessa rouheat viikset olivat olleet muotia. Jos miehellä oli viikset, ne olivat usein rouheita.

Tämä muoti vaihtui toiseen ensimmäisen maailmansodan päättyessä, koska Saksan erotettavalla keisarilla Vilhelm II:lla (1859–1941, virassa 1888–1918) oli ollut rouheat viikset, ja tämä päti moniin muihinkin vallasmiehiin Saksassa ja välillä jopa vallasmiehiin Saksan ulkopuolellakin.

Sama päti myös vuonna vuonna 1890 eronneeseen ja lähes erotettuun Otto von Bismarckiin (1815–1898), joka toimi Preussin ministeripresidenttinä eli pääministerinä vuosina 1862–1890, Pohjois-Saksan liiton liittokanslerina eli pääministerinä vuosina 1867–1871 ja Saksan keisarikunnan ensimmäisenä valtakunnankanslerina eli pääministerinä vuosina 1871–1890. Saksan vuonna 1871 tapahtunut yhdistyminen oli tapahtunut miehen johdolla.

Adolf Hitlerkin ryhtyi sodan jälkeen käyttämään vähennettyä viiksikarvoitusta. Hänellä, kuten monilla muillakin siihen aikaan, ne olivat kapeita.

Ellen Key herätti tasapuolisesti vihastusta, vaikka oli nainen

Ruotsalainen aktivisti Ellen Key (1849–1926) kiersi pitkin Eurooppaa pitämässä suosittuja puhetilaisuuksia, joissa häntä ihailtiin, mutta hänen näkemyksiinsä suhtauduttiin myös hyvin kriittisesti: hänen katsottiin tuhoavan perinteisiä arvoja ja olevan vaaraksi nuorisolle, ja feministien mukaan hän yritti ujuttaa äitiyden ihanteen feminismin keskiöön.

Tuli raamatullinen olo

Kävin trimmaamassa uudet viikseni.

Ja, oi, katso: samalla piippasi jokin.

Taisi olla pesukone.

Tuli raamatullinen olo.

Pahvin syöminen elämäntapana

Pahvia ei minusta kannattaisi syödä vaan puhdasta selluloosaa sen sijaan. Jos tätä vain saisi jostain. Kyseessä olisi käytännössä puhdas ja myrkytön luonnontuote.

Pahvia oli eräässä TLC-kanavan ohjelmassa nimeltä Outo riippuvuus eräs mies nauttinut. Lempipahviansa oli tavallinen ruskea pahvi...

Vuoden 2025 Robin Hood -tv-sarja on syvältä jo heti alkumetreillä

Likimain kaikki tuntevat fiktiivisen anglosaksisen rosvopäällikön Robin Hoodin tarinan. Hänen tarinansa on sijoittuvinaan kahden hallitsijan, Juhana Maattoman ja Rikhard Leijonamielen aikoihin. Eli 1100-luvun loppupuolelle noin karkeasti arvioiden.

Viikinkitaustaiset mutta normanniranskaa äidinkielenään puhuneet normannit olivat ryhtyneet kruununperimyssyistä valloitusretkelle Englannissa vuonna 1066. Vain joidenkin vuosien aikana he onnistuivat valloittamaan itselleen varsin suuren osan Englannin maaperästä. Yksi toisensa jälkeen anglosaksiset linnanherrat ja piispat korvautuivat normannien edustajilla.

Vaikka täytyy sanoa, että tavallisen kansan osa oli ennen tätäkin ollut olla turpeeseen sidottuina maaorjina. Eli maatyöläisinä, joilla ei ollut oikeutta muuttaa työalueeltaan pois.

Normannien kieli vaikutti ennen 1500-lukua merkittävässä määrin englannin kieleen. 

Robin Hood on tarinoiden mukaan anglosaksi. Varhaisissa hänestä kertovissa tarinoissa hänen ei kerrota olleen mitenkään erityisen taitava jousiampuja. Tosin yllä mainitsemieni normannikuninkaiden aikana erityinen walesiläinen keksintö pitkäjousi ei ollut päässytkään vielä yleistymään Englannissa.

Kun tarinoita syntyi myöhemmin lisää, Robin Hoodista tuli sitten taitava pitkäjousen käyttäjä. Varsinainen anakronismi.

Kun Englannin kruunu rupesi myöhemmin vaatimaan tavalliseen kansaan kuuluvilta miespuolisilta alamaisiltaan jatkuvaa harjoittelua pitkälläjousella, niin jo poikaiässä alamaiset rupesivat harjoittelemaan jousiammuntaa.

Ensin pienemmällä jousella, ja iän ja voimien kasvaessa yhä isommalla ja vankemmalla jousella. Lopulta koko ikänsä harjoitelleen pitkäjousiampujan lihakset olivat groteskin oloisia harjoituksen vuoksi.

Pitkäjousiampujien voidaankin sanoa olleen eräänlainen eliittiaselaji, koska hommaan harjaantuminen vaati niin pitkäaikaista ja piintynyttä paneutumista, vaikka jousiampujat olivatkin tavallista kansaa.

Eliittisoturiuteen liittyy tässä sekin, että koska pitkänjousen jänne vedettiin ampumaan ryhtyessä korvan tasalla saakka, niin nuolta pitkin ei voinut varsinaisesti tähdätä, vaan kyse oli vaistoammunnasta, joka vaati pitkäaikaista harjaantumista ennen kuin osaaminen osumisen mielessä oli riittävällä tasolla.

Pitkäjousi oli tappava ja tehokas ase oikeissa käsissä, ja tämä nähtiin Crécyn, Poitiersin ja Agincourtin taisteluissa mannermaalla vuosina 1346, 1356 ja 1415. Englantilaisten loistavat voitot olivat noloja raskaasti haarniskoidulle ranskalaiselle aatelisratsuväelle.

Jos vertaa varhaisiin tuliaseisiin, niin ne yleistyivät alkeellisuudestaan huolimatta juuri sen vuoksi, että kuka tahansa kuolaava idiootti saattoi oppia käyttämään niitä auttavasti suhteellisen lyhyen harjoittelun tuloksena.

Mutta palataanpa pääasiaan. Lapsempana olin lukenut useaan kertaan John Finnemoren vuonna 1909 julkaistun Robin Hood -romaanin suomeksi (alkuteos on nimeltään The story of Robin Hood and his merry men). Se kuului lapsena rakkaimpiin kirjoihini.

...Viime vuonna 2025 sattuu olemaan julkaistu yhdysvaltalainen Robin Hoodista kertova draamasarja. Se löytyy vielä toistaiseksi myös Ylen Areenasta.

Rupesin monta viikkoa sitten katsomaan sitä. Mutta jo sarjan ensimmäinen jakso osoittautui kannaltani liian hapokkaaksi. 

Jakson kohdassa 9 minuuttia ja 36 sekuntia Robin Hoodin taustaltaan aatelinen anglosaksinen isäpappa sanoo vaimolleen:

Meidän pitäisi kääntyä heidän uskontoonsa. En tule tekemään sitä, En ikinä!

Sarjan tarinassa nimittäin vasta normannit olivat tuoneet kristinuskon Brittilään.

Tämähän on kuitenkin niin valhetta kuin olla voi. Finnemoren kirjassa sentään Robin Hood oli ollut piintynyt Marian, Jeesuksen äidin, palvoja, kuten kuka tahansa tavallinen anglosaksi oli ollut tuohon aikaan.

Hypätään kauemmaksi historiaan. 

Gaivs Ivlivs Caesar (100–44 eKr.) oli aikoinaan tehnyt kaksi sotaretkeä Britanniaan, mutta ei saanut muodostettua kuitenkaan pysyvää valloitusta, vaikka mannermaan puolella hän olikin käyttänyt onnistuneesti kaikkia mahdollisia tekosyitä uusien alueiden liittämiseksi Rooman valtakuntaan sekä oman maineensa lisäämiseksi siinä rinnalla.

Vasta keisari Clavdiuksen (10–54 jKr., vallassa 41– 54) aikana Rooma kuitenkin onnistui liittämään aikaa myöten varsin suuren osan Britanniaa valtakunnan osaksi.

Rooma jätti Britannian oman onnensa nojaan vuonna 410, sillä keisari tarvitsi Britanniaan sijoitettuja legioonia muualla. Ne eivät koskaan palanneet. Roomalaiseen sivilisaation omakseen kokeneet britit joutuivat nyt puolustautumaan omin neuvoin maakuntaan vyöryvien germaanien, ennen kaikkean anglien, saksien ja juuttien, laumoja vastaan.

Tässä vaiheessa britit melko lailla käsittivät olevansa kristittyjä, jotka puolustautuivat pakanallisia hyökkääjiä vastaan. Mutta koska Rooman legioonien mukana olivat lähteneet myös kaupunki-insfrastruktuurista huolta pitäneet ammattimiehet, roomalaiset kaupungit Britanniass lahosivat paikoilleen huonon ylläpidon vuoksi. Tapahtui laaja maallepako.

Ennen pitkää germaanit saivat vallattua itselleen suurimman osan entisestä roomalaisesta Britanniasta. Lännessä säilyi jonkin verran kelttien enklaaveja. Walesissä säilyi kymrin kieli ja Cornwallissa kornin kieli, mutta jälkimmäinen sammui 1700-luvulla. Pohjoisessa Cumbriassakin oli ilmeisesti säilynyt brittikeltin kieli jonkin aikaa.

Valloittajia pakoon lähti isompi joukko brittejä sopivasti tuolloin jonkin verran autioituneeseen Bretagneen, jonne he toivat saarikelttiläisen kielensä.

Germaanivalloittajat eivät yleensä kovinkaan täydellisesti tuhonneet fyysisesti valloittamiensa alueiden alkuväestöä, mutta nämä alistettiin täysin ja näille tehtiin melko lailla selväksi se, että he olivat kakkosluokan kansalaisia. Tämä sai aikaan alkubrittien suhteellisen nopean kielenvaihdon, jolloin nämä sulautuivat valloittajiin.

Tässä historiallisessa tilanteessa sai alkunsa taru kuningas Arthurista, joka on 99-prosenttisesti legendaa mutta jolla lienee kuitenkin historiallinen ydin, joka on se, että jonkin aikaa jossain vaiheessa alkubritit kykenivät pidättelemään germaanien vyöryntää mailleen. Vuosisatojen myötä siihen vain liitettiin yhä enemmän ei-aitoperäistä aineistoa.

Valloittajat eivät pahemmin kääntyneet kristinuskoon, koska kristinusko oli sosioekonomisesti huonommassa asemassa olevien ihmisten uskonto.

Rooman paavi Gregorivs kuitenkin oli pannut toimeksi vuonna 596 ja lähettänyt lähetyssaarnaajia Englantiin. Tässä vaiheessa historiaa kristinusko oli alueella jo ajettu niin alas, että koko homma jouduttiin aloittamaan käytännössä alusta. Lähetyssaarnaajat rantautuivat Englantiin vuonna 597.

Jotta kääntyminen kristinuskoon olisi laajempaa, kannatti saada aina käännytettyä ensimmäisten joukossa paikallinen hallitsija, jonka esimerkkiä mielellään seurattiin.

Gregorivksen jälkeen tulleet paavit suosivat myös tätä tämän suurta projektia.

Paikallisia hallitsijoita huolestutti joutuminen mannermaisten hallitsijoiden verottamiksi. Siksi paavin lähettiläät otettiin yleensä paremmin vastaan kuin merovingivaltakunnan lähetystyöntekijät olisi otettu, jos näitä olisi tullut.

Lähetystyöntekijät tekivät työtään ihmisiä painostamatta ja varovaisesti. Vain noin 60 vuoden aikana kristinusko oli joka tapauksessa ehtinyt juurtua jo takaisin Britanniaan.

Paikalliset hallitsijat saattoivat arvostaa kristinuskoa siitäkin, että sen mukana tuli kirjallinen kulttuuri. Myöskin suhteet mannermaalle olivat vähemmän monimutkaisia, jos rapakon kummallakin puolella osapuolina olivat kristityt valtakunnat.

Takaiskujakin tuli, ja joskus käännytetyt kääntyivät takaisin pakanuuteen, ja lähetystyöntekijöitä karkotettiin.

Irlannista puolestaan alkoi tulla kristittyjä lähetyssaarnaajia Skotlantiin ja Pohjois-Englantiin ja jopa mannermaalle merovingivaltakunnan alueelle.

Ikävää on tosin se, että kun kristinuskoisia alkoi hallitsijan ohella olla jollakin alueella merkittävä määrä, niin pakanauskontoja alettiin kieltää, pakanuudesta kiinni pitäneitä vainota ja pakanallisia kulttipaikkoja sulkea tai jopa tuhota. Ihan niin kuin ei olisi uskottu siihen, että kristinusko on itsessään sen verran mukava ja mielenkiintoinen, että siihen kannattaa kääntyä.

Joka tapauksessa Britannia oli jo vahvasti kristitty siinä vaiheessa, kun pakanalliset viikingit alkoivat 700-luvun lopulta alkaen riehua Englannissa, ja Irlannissakin.

...Tanskalaiset viikingit järjestivät Lindisfarnen luostarissa vuonna 793 varsinaiset verikekkerit. Vuotta pidetään viikinkiajan alkuna. Lindisfarne oli ollut Britannian vauraimpia ja tärkeimpiä uskonnollisia keskuksia.

Kuulemma pakanat uskalsivat vähemmän hyökkäillä Skotlantiin. 

Uneni vapaaehtoiseksi menemisestä puolustussotaan ulkomaille

Näin edellisenä yönä tavallaan rankkaa unta:

Olin siinä jossain muussa maassa kuin Suomessa, ja olin aikeissa osallistua puolustussotaan, jossa oli kysymys imperialistisen Venäjän mittavasta sotilaallisesta aggressiosta.

Olin kuitenkin täynnä varmuutta siitä, että valitsemani tie oli oikea. Pahin valituksen aihe oli se, että meille vapaaehtoisille ei ollut vielä jaettu rynnäkkökiväärejä. Kepeillä, kivillä ja nyrkeilläkö meidän pitäisi sitten taistella venäläisiä hyökkääjiä vastaan. Mietin, että riittäisikö Suomen varastoista lainata hieman rynnäkkökiväärejä.

Lisäksi ruokahuolto oli tässä vaiheessa jossain määrin satunnaista. Minulle tuli mieleeni, että saattaisin tämän vuoksi laihtua. Pidin sitä kuitenkin hyvänä asiana, siis laihtumista.

Joku ilmeisesti suomalainen upseeri tuli jossain vaiheessa jakamaan vapaaehtoissotureille suklaata pahimpaan hätään. Hänellä oli tarjota, jos muistan oikein, niin maitosuklaata, valkoista suklaata kuin pekaanipähkinäsuklaata. Jälkimmäisestä upseeri varoitti sanomalla, että se maistuu paskalta. Otin kuitenkin kaikkia lajeja, sillä minulla oli kokemusta pekaanipähkinäsuklaasta.

Ihan niin kuin minulla olisi oikeasti mitään jakoa modernissa sodassa. Vaikka olen koko ikäni yrittänyt tietää sodankäynnistä ja siitä, miten siinä mukana oleminen vaikuttaa sotilaisiin, niin paitsi että olen jo 56-vuotias, niin on muitakin asioita, joiden vuoksi minua ei kukaan järkevä sotilasjohtaja olisi pistämässä etulinjaan.

Unen näkemistä seuraavan vuorokauden valoisana aikana satuin kuulemaan käyttämästäni musiikkipalvelusta ikivanhan kunnon englantilaisen musiikkiyhtyeen Deep Purplen kappaleen Child in Time vuosilta 1969-1970. Tarkastin myös kappaleen sanat kuunnellessani sitä. Kyseessä on sodanvastainen kappale, ja minulle tuli nyt mieleen, että se on kyllä ykköslaatua oleva kappale. Se on myös pitkä, yli kymmenenminuuttinen, mutta minua pituus ei haitannut ollenkaan. Se oli laatua, perkele.

(Melko yleisesti tapaan inhota lyhennettyjä radiosoittoversioita musiikkikappaleista.)

Oi, katso ihmistä

Ihmisiä voi tarkkailla ja tarkastella myös antropologisesta ja etologisesta näkökulmasta, vaikka ei olisi antropologi tai etologi. (Etologia on eläinten käyttäytymistä tutkiva tiede.)

Uskon, että maailmankaikkeus ei ole moraalinen järjestelmä

Yksi tärkeimmistä roomalaiskatolisen kirkon kristillisuskonnollisista kriitikoista ja yksi 1500-luvun tärkeimmistä "uskonpuhdistajista" eli reformaattoreista oli saksalainen Martti Luther (1483–1546), joka ikään kuin vahingossa tuli perustaneeksi luterilaisen kirkkokunnan.

Luther apostoli Pavlvkseen (suomenkielisessä Raamatussa Saulin roomalainen nimi Pavlvs on ollut muodossa "Paavali") aitojen kirjeitten opetuksiin perustuen oli sitä mieltä, että oleellista ei ole, mitä ihminen tahtoo tai ehtii vaan se, että Jumala armahtaa.

Kyse ei käsittääkseni ole tässä pelkästään alkuperäisistä Pavlvksen teologisista ajatuksista vaan myös kristinuskoisten mestarin, 30-luvulla rankasti teloitetun Jeesus Nasaretilaisen, opetuksesta.

Itse kannatan sikäli tätä ajatusta, että kannattaa luopua omasta yrityksestään kelvata "Jumalalle" ja vain avautua "Hänen" "pyhälle hengelleen" taikka voimavaikutukselleen. Jos näin voi sanoa. (Koen joka tapauksessa olevani ei-teisti, ei teisti.)

Mutta palatakseni Lutheriin. Hän oli Pavlvkseen tältä osin nojautuvassa teologiassaan ollut sitä mieltä, että ihminen on kuin ratsu, jolla ratsastaa joko Jumala tai Paholainen. Hän oli tahdon vapauteen liittyen jopa kirjoittanut kirjan nimeltä Sidottu ratkaisuvalta.

Hän oli sitä mieltä, että Jumala oli ennalta valinnut jotkut ihmiset taivaaseen. Epäsuorasti hän oli toki myös sitä mieltä, että Jumala oli ennalta valinnut toiset ihmiset helvettiin. (Jätän nyt käsittelemättä helvetinpiinaopin, koska se ei tähän käsittelyyn isommin kuulu, mutta tämän linkin kautta pääsee halutessaan tarkastelemaan omaa käsitystäni asiasta.)

Itse olen tahdon vapaudesta sitä mieltä, että ihminen tekee päätöksiä ja valintoja kuten muutkin eläimet (ihminen on biologisesti katsoen eläin). Ihmisen päätösten ja valintojen maailma vain on erittäin paljon monimutkaisempi ja monipuolisempi kuin melkein kaikilla muilla eläimillä, koska ihmisen aivot mahdollistavat monipuolisen kulttuurin ja uuden luomisen.

Mutta vaikka ihminen täten onkin kuin "luomakunnan kruunu" – tällaista ilmaisua ei muuten Raamatusta löydy – niin ihmisellä niin kuin kaikilla muillakin elävillä valitsijoilla ja päätösten tekijöillä valinnat ja päätökset riippuvat kaikista tekijöistä, jotka ovat vaikuttaneet hermoston tilaan kullakin hetkellä.

Ei ole ihmiselläkään fysiikan rautaisten lakien syy-seuraus-suhteesta vapaita aivojen toiminnan tiloja. 

Mutta itse uskon myös, että kysymys tahdon vapaudesta ei ole kovin oleellinen. Mielestäni sillä ei ole väliä, kuka tai mikä on ohjaksissa. Kannattaa vain nauttia kyydistä. Tämä on minun mielipiteeni.

Ja kysymys tahdon vapaudesta on filosofinen eikä niinkään kovin tieteellinen ongelma.

Tiede kun käyttää tieteellistä menetelmää saavuttaakseen objektiivista tietoa.

Tiede ei kuitenkaan pyri saavuttamaan mitään perimmäistä tietoa tai totuutta, koska sellainen ei ylipäätään ole mahdollista objektiivisen tarkastelutavan kautta.

Perimmäiset totuudet jäävätkin uskontojen, elämänfilosofioiden, silkan filosofoinnin (parhaimpana esimerkkinä kenties rationalisti | Sokrates (470/469–399 eKr.)), mietiskelyn ja meditoinnin sekä subjektiivisten käsitysten heiniksi.

Minusta on järkevää olettaa, että maailmankaikkeus ei ole moraalinen järjestelmä, sillä objektiivisesti sellainen ei ole osoitettavissa olevaksi.

Jokainen voi kuitenkin subjektiivisesti uskoa ihan mitä haluaa. Oman pään sisäiset "totuudet" ovat täysin normaaleja asioita ja toivottavasti sallittujakin nyt ja aina.

Jokainen voi myös itse päättää, mitä ajattelee "tahdon vapaudesta".

PS.:

Minulla on piintynyt tapa kirjoittaa latinankieliset sanat siten, että U:n korvaan V:llä ja J:n I:llä. Tapani johtuu siitä, että latinan kielessä kyse oli ollut saman äänteen eri versioista. "V" ja "I" lausutaan latinassa joko konsonanttisempana taikka vokaalisempana versiona riippuen siitä, millaisessa ympäristössä sanassa se sijaitsee.

Tapahtui kauhukohtaus

Ollessani jokunen päivä sitten mökillä nukuin yöni, kuten tavallista ja siinä määrin kuin siihen kykenin, nukkuma-aitassa. Se sisältää kaksi kerrossänkyä sekä kirjoituspöydän tuoleineen, ja yhden kaapin.

Rupeaman toisena yönä sain – taisin olla silloin vielä hereillä – kauhukohtauksen. Minusta tuntui yhtäkkiä varmalta totuudelta se, että nukkuma-aitta on vajonnut jossain määrin maan sisään. Ihmettelin, että saako ovea enää auki ja joudunko rikkomaan ikkunan päästäkseni rakennuksesta ulos.

Löhösin siinä vielä jonkin aikaa selälläni, ja pikku hiljaa päänsisäinen maailmani selkeni. Nukkuma-aitta oli sittenkin ihan normaalilla tasollaan maanpintaan nähden eikä mitään inhottavaa ollut tapahtunut.

Minulle tuli siinä mieleen, että olen ehkä katsonut nyt yhden kerran liikaa Kutonen-kanavalta viime aikoina tullutta yhdysvaltalaista dokumenttiohjelmaa Tuhoutunut sekunneissa (Destroyed in Seconds).

Kyseessä olevat jaksot on esitetty Yhdysvalloissa jo aika monta vuotta sitten, mutta olen onnistunut jotenkin henkisesti kiinnittymään siihen.

Ohjelmassa näytetään aitoja video-otoksia isommista tai pienemmistä melko nopeasti – "sekunneissa" – tapahtuneista katastrofeista, sellaisista kuten lento-onnettomuudet, räjähdykset, sortumiset ja vajonnat, kilpaveneiden romuttuminen, tulipalot, kilpa-auto-onnettomuudet, tulvat, tehtaiden tuhoutuminen. Ohjelma muistuttaa tosi-TV:tä, ja Ron Pitts selostaa, mitä kuvassa tapahtuu ja kertoo sitten onnettomuuksien syistä.

Joskus harvemmin ohjelmassa sattuu ihmisiä kuolemaankin, mutta aina ja kaikissa siinä näytetyissä onnettomuuksissa tapahtuu vahinkoja omaisuudelle.  Ääniefektejä on tuotannossa lisätty vaikutelmaa antamaan jaksoihin. 

"Lempikohtani" ohjelmasarjassa oli se, kun kerrotaan siitä, kun Kiinan tasavallassa (joka sijaitsee nykyään Taiwanin saarella) oli parissa päivässä tai jotain satanut kolmen metrin verran vettä. Ja mitä siitä aiheutui pitkin saarta.

Juontaja Ronald Dwayne Pitts (s. 1962) on näköjään entinen ammattilaisjalkapalloilija – kyse on siis yhdysvaltalaisesta "jalkapallosta", jossa käytetään pelaamisessa kovin vähän jalkoja muuhun kuin juoksemiseen, pystyssä pysymiseen ja loikkaamiseen – ja mies on toiminut myöhemmin urheilu-uransa jälkeen urheiluselostajana sekä viihdeuutisihmisenä.

Tuhoutunut sekunneissa -ohjelmaa tehtiin vuodesta 2008 vuoteen 2010.

"Suomessa mies joutuu vankilaan, jos ei mene armeijaan"

"Suomessa mies joutuu vankilaan jos ei mene armeijaan." Mutta entä jos meneekin ilmavoimiin, tai laivastoon?

Luonnonkatastrofien ennakointi eläinten käyttäytymisen muutoksen perusteella

Jos johonkin eläinryhmään olisi syytä kiinnittää huomiota luonnonkatastrofien ennakoinnissa, niin se olisi linnut. Ne yleensä pakkaavat kamansa ja lähtevät evakkoon jopa viikkoja ennen luonnonkatastrofia, vaikka periaatteessa niiden ei olisi pakko – milloin vain voi lentää pois. Toinen tällainen eläinryhmä on delfiinit, mutta ne pakkaavat kamansa ja lentävät pois vasta, kun on kyse tooodella suurista luonnonkatastrofeista.

PS. Tämä teksti liittyy ensinnäkin Listafriikki-sivustolla 24.6.2026 julkaistuun Jenni Ollonqvistin kirjoittamaan artikkeliin Eläimet tuhojen ennustajina: 10 kertaa, kun eläinten muuttunut käytös on ennakoinut luonnonkatastrofia, ja toiseksi teksti liittyy maailman ainoaan kuusiosaiseen romaanitrilogiaan.

Realistinen lentosotaelokuva Twelve O'Clock High

Tätä vuonna 1949 ilmestynyttä yhdysvaltalaista sotaelokuvaa pommikoneiden miehistöihin kuuluneet olivat kutsuneet realistiseksi sen kuvatessa niin pommikoneilijoiden kuin näiden esimiesten suurehkoja henkisiä paineita.

Elokuva on nimeltään Twelve O'Clock High, ja Ylen Areenasta se löytyy nimellä Ilmojen kotkat.

Rainan tärkein pääosanesittäjä on Gregory Peck (1916–2003), joka esittää Yhdysvaltain armeijan ilmavoimien prikaatikenraali Frank Savagea.

Mieleeni nousi elokuvaa katsoessani, että kenraalin paperitoimiston vetäjää majuri Harvey Stovallia esittävä Dean Jagger muistuttaa ulkonäöllisesti Urho Kaleva Kekkosta, maamme pitkäaikaista presidenttiä.

Mutta Jagger sai näyttelijäntyöllään jopa Oscar-ehdokkuuden parhaasta sivuosasta. Omituista, että mies on elokuvassa armeijan ilmavoimissa töissä.

Ei minulla muuta, mutta minusta(kin) elokuva on hyvä. Tässä tausta-aineistoa Wikipedioista sun muusta:

• https://fi.wikipedia.org/wiki/Ilmojen_kotkat
• https://en.wikipedia.org/wiki/Twelve_O%27Clock_High
• Episodi:
  Harvinaisen realistisia ilmataisteluita – Upea sotaelokuvan klassikko vuodelta 1949

PS. Valitettavasti elokuva on poistuva Areenasta jo 6.8.2026.

Hieno älykkyystesti

Vahvistamattomien huhujen mukaan Yhdysvaltain 45. ja 47. presidentti Donald Trump oli tunnistanut Walter Reedin sotilassairaalassa tehdyssä lääkärintarkistuksessa kaikki englannin kielen aakkoset sekä osannut luetella kaikki numerot yhdestä kymmeneen. Hän oli myös tunnistanut Yhdysvaltain lipun kymmenen lipun joukosta ja muistanut maansa kansallislaulun "Star Spangled Banner" kaksi ensimmäistä lausetta ja tunnistanut kuvakorteista kissan ja koiran sekä hienosti tavannut oman nimensä. Jopa lääkäri oli ollut häkeltynyt tilanteesta. "Mitään tällaista me emme ole koskaan ennen nähneet!", hän päivitteli. Presidentin aivot tarkistettiin vielä varmuuden vuoksi sähköllä. Koska tulos oli kuitenkin täysin selvä, niin tutkiva lääkäri oli pyytänyt lopuksi presidentti Trumpin nimikirjoituksen käteensä.

...

PS. 2.6.2026: Eräällä sivustolla on juuri julkaistu blogimerkintä, jonka otsikko kuuluu suomennettuna: Mene valoon, Donny. Mukana tulee kiva kuva.

Paiseisii'in mä tahdon matkustaa – Futuramassa

Jokunen päivä sitten ajatuksiini oli noussut tällainen paise, ei kun asia: 

Jahas. Yhdessä Futuraman jaksossa on perseessä oleva paise, joka näyttää Susan Boylelta (s. 1961) ja laulaa. Milloin viihde on kehittynyt tähän pisteeseen?!!

Futurama on aikuisten piirretty tv-sarja, joka sijoittuu tuhannen vuoden päähän tulevaisuuteen. Sen on luonut Matt Groening (s. 1954), joka on syyllinen myös ikiaikaiseen Simpsonit-televisio-ohjelmaan. 

Futuraman tärkein päähenkilö on miespuolinen nuorehko pizzalähetti Fry, joka on joutunut tulevaisuuteen. Hän tulee palkatuksi tulevaisuuden kuljetusfirmaan, joka käyttää avaruusalusta toimintaansa. Firmaa johtaa ikivanha professori Farnsworth, joka oli perustanut sen, jotta saisi varoja eräänlaiseen tiedemiehen työhänsä. Yksi työtovereista on miespuolinen jamaikalainen älykkö tai byrokraatti nimeltä Hermes ja toinen taas myöskin miespuolinen mutta kahdella jalalla kulkeva äyriäisen kaltainen olento tohtori Zoidberg, joka on eräänlainen lääkäri, tarkoittaen, että hän tuntee huonommin ihmislääketieteen kuin MINÄ.

Zoidberg saattaa joskus käyttäytyä mielipuolisen oloisesti, mutta osa tästä saattaa johtua lajityypillisistä piirteistä. Lisäksi Zoidbergilla on huono itsetunto.

Fry ei ollut oikein sopinut omaan aikaansa, mutta siihen verrattuna hän tulevaisuudessa suorastaan hehkuu tyytyväisyyttä. Siihen verrattuna.

Fry on ihastunut yksisilmäiseen naispuoliseen työtoveriinsa Leelaan. Leela on paitsi mutantti niin myöskin yrityksen kuljetusavaruusaluksen kapteeeni. Ja fyysisesti hyvin voimakas.

Mutantit asuvat yleensä Maan pinnan alla. Leela on sattuneista syistä poikkeus tähän sääntöön.

Fryn paras ystävä on Bender-niminen miespuolinen työtoveri, joka on robotti. Tämän koko nimi kuuluu Bender Bending Rodríguez.

Tulevaisuuden maailmassa robotit ovat kehittyneet, tai ne on kehitetty, älyllisiksi olennoiksi, joilla on yleensä myös seksuaalinen identiteetti.

Vielä on työtovereissa Amy-niminen rikkaan suvun jälkeläinen, joka on kotoisin Marsista ja joka on Farnsworthin yrityksen pitkäaikainen harjoittelija ja tohtorikoulutettava.

Bender on kuin aikuinen ja parannettu versio South Park -sarjan pikkupojasta Eric Cartmanista, joka on psykopaatti ja jolla on rotuennakkoluuloja, sen ohella, että hän sattuu olemaan robotti.

Bender itse ei ole psykopaatti, mutta hänellä on jonkinlaisia luonnevikoja kuten tietynlainen itsekkyys. Sekä alkoholismi. Siitä huolimatta hän on jossain määrin kunnollinen työtovereitaan kohtaan ja on ystävä Frylle. Jossain hänen kuorensa alla on kuvaannollinen sydän.

Benderin harrastuksiin kuuluu varastaminen.

Äskettäin näkemässäni Futuraman jaksossa on olympialaiset, joita työporukka menee yhdessä katsomaan.

Bender on syntynyt taivuttajien kokoonpanolinjalla. Siksi hän miettii, että hän voisi pärjätä varsin hyvin robottien taivutuskisoissa. Mutta kun hän näkee erään miespuolisen robotin taivutussuorituksen, hän masentuu, kun huomaa, ettei hänellä sittenkään olisi kisassa jakoa.

Mutta sitten Bender hoksaa, että hän voisi osallistua kisaan naispuolisena robottina. Hän sonnustautuu naiseksi ja menee ilmoittautumaan. Hän keksii itselleen sopivanlaisen maan, jota edustaa. Hänet päästetään mukaan. Hän käyttää nimeä Coilette.

Mutta ennen kuin pääsee näyttämään kykynsä "naisena", hän joutuu huomaamaan, että osallistujilta vaaditaan osallistuminen sukupuolen tarkistustestiin.

Työporukka murtautuu sitten telttaan, jossa voi käyttää välineitä sukupuolenvaihdosleikkaukseen. Bender muunnetaan häthätää naisrobotiksi.

Ja oi, katso: Bender voittaa sarjansa.

On kuitenkin vaarana, että uusi sukupuoli muuttuu pysyväksi, jos vaihdosta takaisin ei suoriteta aivanpianhetikohta.

Ja aikaa myöten yhä enemmän alkaa Bender osoittaa naispuolisen robotin elkeitä, ihan luonnostaan.

Hän pääsee esiintymään voittonsa jälkeen tv-studioon. Siellä häneen ihastuu palavasti miespuolinen hyvin kuuluisa robottinäyttelijä.

Bender päättää leikkiä mukana. Hän menee kuuluisan näyttelijän kanssa treffeille kalliiseen ravintolaan.

Ennen pitkää ollaan niin pitkällä, että näyttelijärobotti kosii Benderiä. Tämä suostuu.

Hänen tarkoituksensa on kuitenkin solmia avioliitto ihastuneen kanssa, ja sitten ottaa avioero, jolloin saa hitosti rahaa avioeron seurauksena.

Kuitenkin jossain Benderin syvyyksissä sijaitsee jonkinlainen omatunto. Hän ei haluaisikaan loukata hänen esittämäänsä hahmoon rakastunutta suurta näyttelijää.

Leela antaa hyvän neuvon sillä ehdolla, että Bender suostuu jatkossa pysyttäytymään alkuperäisessä sukupuolessaan. Neuvo on sellainen, että koska kyseinen näyttelijä on näyttelijä, tämä hyväksyisi paremmin rakkaansa menetyksen, jos asiaan liittyisi kunnon draamankaari.

Ja niin aletaan pitää häitä. Bender esittää yhtäkkiä olevansa kuolemassa erääseen tautiin. Sulhasen esitettyä ihmettelynsä, että eikö tämä tauti ole kotoperäinen aivan muussa maassa, Leela tulee ryminällä ja valepukuisena paikalle ja syyttää Benderiä, ei kun Coilettea, jonkin asian varastamisesta ao. maassa. Ja sitten keihäs lentää kohti Benderiä. Se ei edes osu, mutta Bender esittää nyt haavoittunutta. Sulhanen näkee morsiamensa "kuolevan" ja kykenee tämän ansiosta jatkamaan elämäänsä.

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Ja Bender muunnetaan äkisti ja tohinalla takaisin miesrobotiksi.

Älyttömän hauska on Futuraman jakso, jossa sattuneista syistä päähenkilöiden kuljetusavaruusalus haaksirikkoutuu vahingossa luodun avaruuden madonreiän kautta vuoden 1947 New Mexicon Roswelliin, joka tunnetaan tuona vuonna tapahtuneesta "UFO"-tapauksestaan. 

Sotilaat saavat napattua kiinni tohtori Zoidbergin, joka ei kuitenkaan pelästy ollenkaan tilannetta.

Tämän viettäessä aikaa nukkuma-asennossa huoneessa, johon hänet oli viety, eräs upseeri tulee kysymään häneltä, että mitä hän tekee täällä. Zoidberg vastaa tähän tapaan: "I move along, officer." Tohtori luulee kysyjää poliisiksi ja luulee nukkuneensa puiston penkillä.

Ja sitten tutkitaan sitä, mitä kiinnisaatu eliö syö. Häntä varten on katettu suuri pöytä täyteen kaikenlaista ruokaa. Tohtori Zoidberg on innoissaan, mutta hänelle tulee suru puseroon hänen tajuttuaan, ettei hänellä ole lompakkoa mukana. Koetta valvova upseeri sanoo hänelle sitten kaiuttimen välityksellä: "Se on ilmaista."

Ilmoitusta seuraava ruokailu olisi katsomisen arvoista. Ruokaa osuu aina välillä suurella nopeudella lasiin tai pleksiin, joka erottaa tutkimuskohteen tarkkailijoista.

...Roswellin Area 51 on Yhdysvaltain asevoimien tukikohta, jossa on muun ohella testattu uusia asejärjestelmiä mahdollisimman salassa. Jakso oli kyllä hauska.

Yhdessä jaksossa taas oli hauskaa, kun poliisit jahtaavat autolla liikkuvaa miestä, jolla on pelkääjän paikalla laatikko. Poliisien saatua lopulta pysäytettyä pakenijan käy ilmi, että miehen nimi on Erwin Schrödinger. He kysyvät tältä, mitä laatikossa on. Pidätetty kertoo sen sisältävän kissan, myrkkyä ja cesium-atomin (joka cesiumin radioaktiivista isotooppia 137). Toinen poliiseista tiukkaa, onko kissa elävä vai kuollut. Schrödinger vastaa: "Molempien olotilojen superpositio siihen asti, kunnes laatikon avaa." Ja kyselijäpoliisi lausuu tiukasti: "Niinhän sinä väität." Ja avaa laatikon. Kissa osoittautuu tällä kertaa eläväksi ja hyökkää tiukasti kyselijäpoliisin kimppuun.

Kissa olisi voinut olla kuollutkin.

Jaksossa on kyse tietenkin kvanttifysiikasta, josta minulla on alkeellinen mutta yleissopiva käsitys sellaiseksi ihmiseksi, joka ei ole koskaan yliopistossa opiskellut fysiikkaa. Tällä vähäisellä tietomäärällä onnistuin saamaan kyllä aikoinaan aikaiseksi pätevähkön kirjaesittelyn Carlo Rovellin kirjoittamasta 2020-luvulla julkaistusta tietokirjasta Valkoiset aukot – horisontin sisällä.

Kvanttifysiikka on toinen modernin fysiikan kahdesta peruspilarista. Toinen näistä on yleinen suhteellisuusteoria. Kummatkin ovat juuri saavuttaneet sadan vuoden iän, ja fysiikassa ei mikään kävisi järkeen ilman näitä. Ja niiden käytännön sovellutukset ovat ilmiömäisiä. Sen enempää tietoteknisiä laitteita kuin GPS:kään ei olisi olemassa ilman näiden teorioiden tuomaa varsin merkittävää tieteellisen tiedon lisäystä.

Muistan Fingerpori-sarjakuvan pätkän, jossa päähenkilö, tutkija Heimo Vesa, soittaa Erwin Schrödingerin ovikelloa ja oven avauduttua avautuu tälle tämän kissasta, josta ei tiedä, onko se elävä vai kuollut.

Futuramaa voi pitää kevyenä, tai jopa pehmeänä, fiktiivisenä tieteistarinana. Siinä määrin se nimittäin unohtaa fysiikan lakien sekä biologian ja fysiologian tosiasiat aika ajoin.

...Olen vasta myöhäisellä aikuisiälläni eli tänä Jeesuksen vuonna 2026 ruvennut katsomaan Futuramaa.

"Juoksuhautajalat" ja kiva jalkoihin liittyvä uneni

Olin toissa iltana katsonut käyttämästäni tallennuspalvelusta dramatisoitua sotadokumenttia, jossa mainittiin "juoksuhautajalat", jossa on kyse siitä, että kun jalat joutuvat olemaan kylmissä ja märissä olosuhteissa pitemmän aikaa, niin seurauksena on verenkierron häiriintyminen ja mahdollisesti lopulta jopa elävä tarve amputaatiolle.

"Juoksuhautajalat" olivat olleet varsin yleisiä ensimmäisen maailmansodan aikana länsirintamalla, kun porukat joutuivat vallan viettämään aikaansa juoksuhaudoissa, joissa oli jonkin verran kosteata.

Mutta tässä ohjelmassa oli kyse toisen maailmansodan melko lopulla käydystä pitkällisestä kamppailusta kansallissosialistisen Saksan valtakunnan länsiosassa rajan pinnassa käydystä pitkäaikaisesta ja verisestä kamppailusta Hürtgenin metsässä. Saksalaisen osapuolen kannatti pitää kiinni mahdollisimman pitkään jokaisesta metristä tällä alueella, koska sen takana olisivat maisemat paljon aukeampia, jolloin länsivihollisen etenemisen hidastaminen saatikka pysäyttäminen olisivat paljon vaikeampia hommia hoitaa. Ja saksalainen osapuoli onnistuikin pitämään pintansa alueella ylivoimaa vastaan melko pitkään siitä huolimatta, että se oli joutunut haalimaan puolustushommiin sieltä täältä sekalaisia joukkoja sekalaisista osista asevoimiaan.

Yhdysvaltalaiset sotilaat joutuivatkin kaiken muun kauheuden ohella kohtaamaan metsässä mutaiset maisemat sekä runsaasti sadetta, jotka veivät "juoksuhautajalkojen" muodossa miehiä pois vahvuudesta joko pysyvästi tai väliaikaisesti. 

Ja ohjelman jakson näkemistä seuraavana yönä näinkin sitten unen, jossa minulla oli kystia jalkapohjat ja -terät täynnä. Niiden sisältö oli paksua. Pusertelin kystiani, jotta käveleminen alkaisi luonnistua paremmin. Siteeraan Spede Pasasta: "Se on niin kiva."

viite 1, viite 2, viite 3

PS. Omien kystien puserteleminen ei ole oikeasti suositeltavaa, vaan se homma kannattaa potilaan suosiolla antaa lääkärille. Jos pusertelee kystaa ja jos se sitten puhkeaa, muodostuu näin syntyneen haavoittuneen kystan alueelle arpikudosta, joka jatkossa vaikeuttaa kystan menestyksellistä poistamista. Ja sitä paitsi reikä ihossa tuo ihon alle bakteereita, jotka voivat olla varsin ikävä asia siellä suunnassa. Infektio ei ole naurun asia!