perjantai 13. maaliskuuta 2020

Uneni: Yhdysvaltain poliisin takaa-ajamana

Näin jokin aika sitten seuraavanlaista unta:

En ole ikinä ollut kova varastelemaan mitään. Mutta unessa syyllistyin Yhdysvalloissa näpistykseen, ja sitten poliisit alkoivat ajaa minua takaa. Jossain oli joku vartioitu laitos, jonka vartijaa onnistuin jallittamaan, joten pääsin alueelle. Menin johonkin huoneistoon. Mutta pian poliisi jo tuli ovesta sisään. Luultavasti käyttäydyin rauhallisesti ja ennakoitavasti, mikä esti poliisia vahingossa ampumasta minua.

Luultavasti Yhdysvallat ei ole sellainen maa, jossa kannattaisi joutua poliisin takaa-ajamaksi. Joten miksi ihmeessä syyllistyin näpistykseen Yhdysvalloissa!!? Mutta virkistävää unessa oli sentään se, että luultavasti ensimmäistä kertaa elämässäni olin unessani Yhdysvalloissa. Olisi kiva nähdä enemmänkin matkailu-unia.

Ja sitten pitää kysyä vielä sekin, että mikä idea oli minulta mennä sinne vartioituun laitokseen.

2 kommenttia:

  1. Tunsitko olevasi turvassa vartioidussa laitoksessa, onko jäänyt osastosta turvallisuus mieleen?

    VastaaPoista