torstai 20. helmikuuta 2020

Runoni: Lohikäärmeet

Ne tupruttavat,
ronskevat,
tuli väikkyy
väikkymistään
Savu vie näyn –
kuin mustaruutia
käytettäisiin
Hajunsa on paha,
ja taistelukenttä
pimennossa
Lohikäärmeiden kokoontuminen

Kun Karjala on saatu takaisin, niin
minäkin sellainen olen oleva

Ja, oi, katso: 18.2.2020 minä tämän kirjoitin. Aihe oli kyllä mielessä väikkynyt pitempäänkin.

6 kommenttia:

  1. En itse jaksa havitella Karjalaa takaisin, vaikka sukujuuret siellä isän puolelta on. Isä sanoi aina, että toivottavasti ei koskaan enää löydä päätä siihen Karjalan mäntyyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei. Mutta yhtä hyvin voitaisiin sanoa, että toivottavasti ei enää koskaan lyödä päätä Uudenmaan mäntyyn (vaan annetaan se suosiolla pois).

      Poista
  2. Et awlväatikkään ole ollut lapsi sota-aikana kuten isäni.

    VastaaPoista
  3. Arvoituksellisia ilmaisuja, mutta hyvin kuvainnollisia, erityisesti tykkään ilmaisustasi "savu vie näyn". Fresh. Ihana kun jaksat kirjoittaa runoja. Hyvä Tomppa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia. Tämän kirjoittaminen oli vain "must" (anteeksi anglismi), koska näen lohikäärmeitä jatkuvalla syötöllä. Luultavasti vain harvoin saan tulevaisuudessa kuitenkin runoja aikaan.

      Poista