Näin en juuri äsken menneenä vaan sitä edeltävänä iltana unisikermän, joka oli syvällinen ja kauheahko:
Minä, tuntemani kirjailija Jukka Piipponen ja varmaan joku muukin ajoimme autolla jonnekin höpöttelemään keskenämme syvällisiä.
Sitten uneen tulikin mielenkiintoisia sisältöjä.
Oli joku suljettu temppeli- tms. rakennus, jonne pääsi sisään vain uhraamalla. Minä keksin, että sytyttämällä savukkeen ja painamalla oven vieressä olevaan kohtaan sen palava pää pääsi sisälle.
Unessa seikkailtiin näissä maisemissa enemmänkin.
Yhdessä vaiheessa mentiin jonnekin maanalaiseen johonkin, ehkä muinaiseen hautakammiokompleksiin, ja enemmänkin porukkaa oli nyt mukana. Porukka hajaantui mielestäni liian äkkiä omille teilleen. Nimittäin ajattelin, että siellä saattoi olla vaarallista, joten kaverista kannatti pitää huolta.
Olin myös huolissani siitä, että riittäisivätkö meillä tupakat.
Unen lopulla erään tuttuni piti päästä autokyytiin, ja päätin totella syvästi Jumalaan uskovia autohenkilöitä nauttimalla toverini sijaan laitonta ainetta. Mietin kyllä samalla, että jos tämä olisikin syy, miksi emme pääsisi autoon. Otin silti riskin.
Seuraavana yönä sitten näin sotilaallisterroristisia unia.
Olin ilmeisesti sotilas natsi-Saksan asevoimissa, ja oli hyökkäys Neuvostoliittoon aktiivisena. Mukana oli sotarikoksiakin. Näin ja koin kaiken.
Yhdessä vaiheessa olin lähtenyt kävelemään kotiin päin. Olin jättänyt kypäräni jälkeeni. En ollut varma, että oliko toimintani sääntöjen mukaista. Näin, että saksalaisia sotilaita seurasi jälkiäni kaukana takana, ja yritin pysytellä edellä heitä kävelemällä ripeästi.
Jossain vaiheessa olin sitten oikeasti jättänyt sotilaan hommat.
Jossain oli jotain vapaaehtoisen maanpuolustusharjoittelun meininkiä, ja mietin, että sopisinko minä entisenä sotilaana kouluttamaan siellä väkeä. Kävin paikan päällä vilkaisemassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti