maanantai 28. helmikuuta 2022

Uneni: Lyhytaseita, lyhytaseita

Näin edellisenä yönä seuraavanlaisia unia:

Päätin, että minun tulee hankkia puoliautomaattipistooli. Unessa sellaisen hankkiminen oli suhteellisen vaivatonta. Mietin, että voisin esittää asekaupassa syyksi aseen hankkimiselle tuhoeläinten tappamista. Mietin myös, että pitäisi hankkia samalla kuulosuojaimet, jotta voisi harjoitella ampumista.

Olin jossain huoneistossa. Sovin erään miehen kanssa kaksintaistelusta. Olin ehdottoman varma siitä, että saisin vedettyä ja laukaistua aseeni nopeammin kuin vastapuoli, joten en oikeastaan pelännyt. Mutta kun revolverini vedin, niin kävi ilmi, ettei se toiminutkaan. Vastapuoli ei kuitenkaan ystävällisesti ampunutkaan minua. Selitin hänelle, että kyseessä on vara-aseeni, jota en käytä kovin usein.

Venäjä oli aloittanut avoimen sodan Ukrainaa vastaan 24.2 Jeesuksen vuonna 2022. On mahdollista, että ainakin unien näkeminen liittyy jotenkin siihen. Aggressiosta ja paineista lienee joka tapauksessa kyse.

On varsin mahdollista myös, että unien syntyyn oli vaikuttanut dekkari, jota olin ollut lukemassa. Siinä eräs mies tulee tarjoamaan hyvin palkattua tehtävää yksityisetsivälle. Tämän sihteerin lähdettyä kotiin miehen käytös kuitenkin muuttuu. Hän vetää esiin pistoolin ja kertoo aikovansa tutkia yksityisetsivän toimiston. No, yksityisetsivä kuitenkin sopivassa vaiheessa kolkkaa häiskän ja sen jälkeen tutkii, mitä tällä on taskuissaan. Häiskä virkoaa jossain vaiheessa. Miehet keskustelevat puheenaiheesta jonkin aikaa. Ja pääsevät jonkinlaiseen sopimukseen. Lopuksi häiskä pyytää pistooliaan takaisin. Heti kun hän on saanut pistoolinsa, mies osoittaa sillä jälleen yksityisetsivää ja kertoo aikovansa tutkia tämän toimiston.

PS. Pistoolienkin hankkiminen laillisesti on Suomessa tehty lainsäätäjien taholta oikeasti varsin vaikeaksi. Unessani sen piti olla helppoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti