tiistai 15. helmikuuta 2022

Uneni: Kiilusilmäiset koiraa muistuttavat sudet

Näin jokin aika sitten seuraavanlaista unta:

Menin käymään mummilassani. Lähistöllä oli nähty kiiluvasilmäisiä koiraa muistuttavia susia. Niinpä pihan portin suljettuani varsin ripeästi kävelin lähimmälle mummilan ulko-ovista. Pelkäsin, että sudet ehtisivät päästä kimppuuni ennen kuin ovi avattaisiin. Mutta ne eivät tulleet.

Mummilan väen kanssa puhuin sitten susista. Mainitsin sen, että olin joskus aikaisemmin karkottanut niitä kepillä pihalta.

Tapaan kutsua paikkaa edelleen mummilaksi, vaikka ukkini eli isäni isä oli kuollut jo vuonna 2005 ja vaikka mummi oli viimeiset vuotensa asunut kahdessa hoivakodissa, koska lopulta muu mummilan väki ei ollut kyennyt enää pitämään hänestä huolta. "Muu mummilan väki" viittaa siis kahteen tätiini ja yhteen tädin mieheen. Kaksi heistä on kummejani. Ainakin isänpuoleinen sukuni tietää, mistä puhun, kun mainitsen "mummilan". Mummi oli kuollut 94 vuoden kypsässä iässä vuoden 2020 maaliskuussa eli jonkin aikaa ennen kuin koronavirus iski hoitolaan aiheuttaen usean vanhuksen kuoleman.

Tapaan nähdä aina silloin tällöin mummilaani tai sen seutuville sijoittuvia unia. Ne ovat usein miellyttäviä mutta eivät aina. Olin asunut vanhempieni ja vanhemman pikkuveljeni kanssa mummilan talossa aina peruskoulun toisen luokan syyslukukaudelle saakka. Sitten me muutimme toisaalle vanhempiemme rakentamaan omakotitaloon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti