lauantai 19. joulukuuta 2020

Kaksi untani: MacGyver pulassa; pakettiauton saaminen omaksi

Näin kaksi seuraavanlaista unta:

Oli monipuolinen jännitysuni, jossa oli mm. MacGyver. Hän oli mennyt jonkinlaiseen roskienmurskaimeen piiloon. Mutta hän ei päässyt sieltä pois. Ja joku yritti auttaa häntä ulos sieltä. Siinä oli sellainen ongelma, että jos väärää namiskaa painoi laitteesta, niin saattaisi mennä henki mieheltä.

Ja sitten toisessa unessa vanhempani olivat ostaneet minulle pakettiauton. Mietin sitä, että jos jokin menee vikaan autossa, niin en osaa mitään tehdä asialle. No, vanhempi pikkuveljeni oli paikalla jossain kanssani, ja hän meni toiseen autoon. Lähdin ajamaan uudella pakettiautollani hänen perässään. Mutta jossain vaiheessa unta ilmeisesti uni unohti, että minun oli määrä ajaa veljeni jäljessä. Olin jossain kaupungissa. Ja jostain syystä kuvittelin, että minulla oli oikeus ajaa bussikaistaa pitkin.

Angus MacGyverin tuleminen tällä tavalla tähän uneen liittyy useita vuosia vanhaan uutiseen, jossa MacGyverin näyttelijä Richard Dean Anderson ei ole osannut tehdä autolleen mitään, kun se oli mennyt särki kesken ajon. Olin äskettäin tormännyt tähän uutiseen vasta.

Roskienmurskain-yksityiskohta saattaa liittyä alkuperäiseen Tähtien sota -elokuvasaagaan.

Vanhempani taas ovat olleet molemmat kuolleita jo yli kolmentoista ja puolen vuoden ajan. Mutta on minulla ollut aina salainen haave auton omistamisesta. Se, että en ole koskaan ryhtynyt sellaista itse hankkimaan, johtuu ensinnäkin siitä, että tiedän auton merkitsevän isoa rahanmenoa hintoineen, polttoainekuluineen, korjauksineen ja vakuutuksineen, ja siitä, että oikeasti en tajua autoista juuri mitään.

Mutta miksi unessa sain juuri pakettiauton? Sellaista tuskin edes periaatteessa haluaisin omistaa. Liittyykö sanan osa "paketti" jotenkin tähän jouluun? Muuten sanoisin "ei", mutta olenhan ollut kokoamassa itselleni uutta tietokonetta. Ehkä se selittää yksityiskohdan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti