tiistai 27. lokakuuta 2020

Uneni: Suurikokoinen maamato

Näin jokin aika sitten seuraavanlaista unta:

Olin jollain planeetalla, jolla vallitsi moderni sivistys. Planeetan maan kuori oli suuressa määrin muodostunut järjettömän suurikokoisen maamadon munankuorista. Maamato kulki usein lähellä pintaa suurella nopeudella ja silloin tällöin hotki suuhunsa jonkun paikallisen asukkaan.

Päätin mennä kysymään paikalliselta terveydenhuoltoviranomaiselta, miten paikallinen terveydenhuolto oli järjestetty. Tämä otti minut vastaan ja vähän selittikin asiasta. Olin ennen kyselemään menemistä jättänyt lääkkeitäni johonkin päin maastoa. Enkä löytänyt niitä enää.

Jossain vaiheessa olin jossain muualla, ja näin tien vieressä maan nousevan. Päättelin, että kyseessä täytyy olla tämä maamato. Yritin varovaisesti liikkuen päästä näkymättömiin siten, ettei aiheuttamani tärinä myöskään kiinnittäisi madon huomiota. Mutta tämä ei onnistunut. Mato kiinnostui minusta.

Se rupesi maan päällä liikkuen etsimään minua. Vieressäni oli pysäköity auto. Sain sen oven auki, hyppäsin autoon, sain auton käynnistymään – ilmeisesti avain oli ollut virtalukossa – ja lähdin liikkeelle helkutin nopeasti. Mato lähti tietenkin perääni, mutta kaasutin täysillä ja sopivien manööverien ansiosta pääsin karkuun madolta.

Unessa oli lisäksi eeppisempää sisältöä tihkunut osio, jota en kuitenkaan muista varsin selvästi enkä tarkasti. Se lienee saanut vaikutteita tv-sarjasta Doctor Who.

Maamato on ainakin muistuma eräästä nuorena näkemästäni elokuvasta. Mutta muuten sanoisin, että se että tämä unisikermäni tuli päähäni juuri äsken, johtui siitä, että olin kihtilääkkeeni Apurin Sandozin annostuksen saanut juuri nostettua lääkärin määräämälle normitasolle.

Minulle oli vasta joitakin viikkoja aikaisemmin määrätty tämä lääke. Ja ruumiin tottuminen siihen on ollut vaikeaa. Siksi olin hyvin hyvin hitaasti vain lisännyt lääkityksen määrää.

PS. 28.10.2020: Ja samaa lajia tuli sitten toinenkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti