Olin jossain paikassa. Yhtäkkiä taakseni pälmähti äitini äiti, joka on tosiasiassa ollut jo varsin pitkään kuollut. Mutta unessa nyt joka tapauksessa oli. Hän oli siinä jonkin verran huono kulkemaan. Koska tällaisia ihmisiä oli paikalla toinenkin, joka saattoi myös olla sukulainen, ja kaksi pyörätuolia, minä ehdotin, että voisin kuljettaa toista heistä.
Ei unessa mitään, mutta se luultavasti laukaisi sen, että unen näkemistä seuraavana päivänä koko päivän ajan päässäni soi Mari Laurilan kappale Aja hiljaa, isi, jonka muistan lapsuudestani. Korvamato oli tehdä minut hulluksi.
Seuraa lopuksi siteeraus lempikirjailijani Daniil Harmsin kertomuksesta Eukko:
– Vainajat, selittivät ajatukseni minulle, – ovat epäluotettavaa väkeä. Turha niitä on vainajiksi nimitellä, vainoajia ne pikemminkin ovat. Ja niitä pitää alinomaa vahtia. Sopii kysyä keneltä tahansa ruumishuoneen vartijalta. Miksi te kuvittelette hänen istuvan siellä? Vain yhdestä syystä: vahtiakseen, etteivät vainajat ryömi ympäriinsä. Tästä aiheesta on muutamia hauskoja tarinoitakin. Kerran ruumishuoneelta ryömi vainaja sillä aikaa kun vartija oli esimiehensä määräyksestä peseytymässä saunassa, luikahti desinfioimishuoneeseen ja söi siellä kasan pyykkiä. Työntekijät pehmittivät vainajan pahan kerran, mutta joutuivat kuitenkin korvaamaan pilalle menneen pyykin omasta taskustaan. Toinen vainaja taas ryömi synnytysosastolle ja pelästytti kaikki niin pahanpäiväisesti, että yksi synnyttäjistä sai siltä istumalta keskenmenon, jolloin vainaja heittäytyi sikiön kimppuun ja alkoi hotkia sitä suuhunsa maiskutellen. Ja kun urhea sairaanhoitaja iski vainajaa jakkaralla selkään niin se puraisi häntä jalkaan ja nainen menehtyi pian ruumismyrkyn aiheuttamaan verenmyrkytykseen. Niin että vainajat ovat kavalaa väkeä ja heidän kanssaan on oltava jatkuvasti varuillaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti