Aina kun koen elämän,
minun tekee mieleni iskeä sitä nyrkillä naamaan.
Elämän naamaa olisi niin ihana hakata!
Elämäni on kurjaa, tylsää, hirveää.
Elämä yleensä ja biologinen evoluutiokin ovat syvältä.
Siksi ajattelenkin, että täytyisi ottaa teologiassa huomioon
Jumalan kauheus.
Ajattelen: Elämästä paljon parempaa tulisi,
jos kaikki monisoluiset elämänmuodot eliminoitaisiin.
Mikrobit lienevät keskimäärin sentään
suhteellisen onnellista väkeä.
Mutta kirjailija Jukka Piipponen ultrakevyellä lentokoneella
lensi minun ikkunani taa.
Ja hän ylen kovalla äänellään lauloi,
ja hänen riemuaan helisi maa.
Onneksi on sentään ultrakevyt.
Sillä lentämistä ymmärrän.
Brewster-hävittäjäkin kiva olisi.
Olin julkaissut tämän runoni alun perin nk. pääblogissani 26.4.2019.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti