keskiviikko 16. lokakuuta 2019

Uneni: Björn Kurtén ja pelokas luolamiesklaani

Onnistuin pitämään lauantaina 12.10.2019 poikkeuksellisesti iltaunen. Ennen sitä löhösin valveilla pitkään. Herättyäni ulkona oli jo pimeä.

Näin unta. Unessani sanoin Björn Kurténin olleen geologi, joka on kehittänyt yhden geologian aloista. Tosin hän ei ollut oikeasti geologi vaan paleontologi.

Unimoottorini käsitti jatkossa ilmeisesti paremmin sen, että hän oli ollut oikeasti paleontologi. Kun nimittäin näin seuraavaksi sellaista unta, jossa oli joku onneton ja pelokas luolamiesklaani. Klaanin jäsenet olivat kouluttaneet yhden jäsenistään kohtaamaan ulkomaailman.

Olivatko nämä sitten käteväihmisiä (homo habilis) vai mitä, sitä unessa ei kerrottu.

Björn Kurtén (1924-1988) oli itse asiassa ollut tutkijana melko maailmankuulu, ja hän kirjoitti myös paleontologiaa sivuavia romaaneja.

Kurténin mukaan on nimetty sukupuuttoon kuollut myyräsuku Bjornkurtenia vuonna 1992.

1 kommentti:

  1. Kohtaamisen opettelu, siinä vasta vaikea taito opetella, saatikka opettaa luontevasti. Jänniä unia edelleen.

    VastaaPoista