tiistai 19. marraskuuta 2019

Uneni: Hyökkäsin Hitlerin linnaan

Näin jokin aika sitten seuraavanlaista unta:

Minä ja pienin pikkuveljeni aioimme hyökätä kansallissosialistisen Saksan diktaattorin Adolf Hitlerin linnaan. No, me rynnäköimme, ilman aseita, linnan ovelle. Huomasin juostessamme, että linnan muurissa avautui hetkeksi luukku. Joku näki meidät. Ja sitten vartija tuli ovesta ulos.

Vartija suhtautui meihin kuitenkin täysin asiallisesti ja päästi meidät sisään. Paikka oli täynnä sotilashenkilöitä. Yritimme löytää aseita, jotta voisimme oikeasti käydä porukan kimppuun. Mutta emme saaneet niitä käsiimme. Kumma kyllä paikallaolevat suhtautuivat meihin täysin asiallisesti, vaikka emme edes puhuneet saksaa.

Jossain vaiheessa Hitler seisoi edessäni. Koska minulla ei ollut aseita, en ajatellutkaan hyökätä hänen kimppuunsa, mutta ihmettelin, miksi Hitler näytti siltä kuin olisi kotoisin Perikato-elokuvasta.

Kaksistaan olisi ollut älytöntä hyökätä sotilaita vilisevään linnaan jopa aseiden kanssa. Saatikka sitten ilman aseita, minkä me teimme. Mutta onneksi emme myöskään joutuneet rautalangasta valmistettuun kaulakiikkuun, kuten eräille oli käynyt vuoden 1944 heinäkuun 20. päivän salaliiton joutua murskatuksi.

Jos näen vastaavanlaista unta vielä joskus, niin toivottavasti meillä on silloin mukana komppanian verran yhdysvaltalaisia sotilaita ja mielellään pari Sherman-panssarivaunuakin. Tai sanotaan nyt, että ennemminkin pari Jackson-panssarivaunua.

Mainitsemani Perikato-elokuva on synnyttänyt tuhansittain internetmeemejä. Ja niin kävi, että unen näkemistä seuraavana päivänä eräs tuttuni laittoi minulle unestani tietämättä sähköpostitse internetmeemin, joka oli otsikoitu Hitler kuulee Malmin lentokentän lakkauttamisesta. Vähän kuin olisi tässä kyse kuulun psykoanalyytikon, Sigmund Freudin oppilaan ja mystikon C. G. Jungin lanseeraamasta synkronisiteetista.

Uneni synty saattaa liittyä siihen, että olen katsellut National Geography -kanavan niitäkin sotadokumentteja, jotka käsittelevät toisen maailmansodan tapahtumia Normandian maihinnoususta (kesäkuun 6. vuonna 1944) alkaen. Saattaapi liittyä siihenkin, että olin juuri löytänyt Historianet-sivustolta tuoreen (maksumuurin takana olevan) artikkelin 'Hitler oli aineissa läpi kolmannen maailmansodan', joka käsittelee Norman Ohlerin vuonna 2015 julkaistua tietoteosta Adolf Hitlerin ja Saksan kansan ja asevoimien aineidenkäytöstä toisen maailmansodan aikana. Kirjan nimi on suomeksi Hitlerin tabut (ilmestyi vuonna 2016), ja julkaisin siitä pienen arvostelun blogissani.

...
PS 31.7.2020: Mainitsemaani Perikato-elokuvaan perustuu myös eräs melkein kansainvälinen seura, vaikka siitä ei saisi puhua.

sunnuntai 17. marraskuuta 2019

Uneni: Otimme käyttöömme raitiovaunun

Näin jokin aika sitten seuraavanlaista unta:

Olin joidenkin tuttujeni kanssa ottanut ilman lupaa käyttöömme raitiovaunun. Yksi meistä toimi kuskina. Sanoin hänelle, että vaihtaa kakkosvaihteelle, koska kuljimme mielestäni liian lujaa vauhtia. Kuski ei kuitenkaan heti ottanut neuvoani onkeensa.

Raitiovaunussa oli suurikokoinen metallinen "ratti". Sillä kuski kallisti vaunua aina kun tultiin kaarteeseen.

perjantai 15. marraskuuta 2019

Uneni: Nörttien vapaa-ajantapaamisessa

Näin jokin aika sitten seuraavanlaista unta:

Olin mennyt johonkin tärkeään nörttien vapaa-ajantapaamiseen. Koin olevani jossain määrin huono nörtti, mutta viihdyin kuitenkin. Olin omieni joukossa.

torstai 31. lokakuuta 2019

Runoni: Polvet nurinpäin

Kiinalainen nuori nainen
polvet nurinpäin
Jo lapsesta saakka
näin ollut ol'

Sateella ulos
voinut ei mennä
Laahautuessa
kastunut olisi

Sitten pelastus koitti
muodossa
hyväntekijöiden
taiwanilaisten

Turhan vaikea leikkaus
mutta onnistui
Nuori nainen
manner-Kiinaan
kotiinsa palaamaan
pääsi

Jos hänellä
olisi pikkuveli ollut
olisi voinut viedä
polkupyöräajelulle
pikkuveli
tarakalla istuen

Kirjoitin tämän runoni 29.10.2019. Tehtävänantoon oli kuulunut, että piti kirjoittaa runo kuvasta. Kuvassa oli kaksi nuorta ihmistä samalla polkupyörällä. Yhdistin kuvan rakastamani 'Apua, mikä tauti!' -ohjelman jaksoon, jossa yllä mainitsemani tapaus.

keskiviikko 23. lokakuuta 2019

Runoni/mietelauseeni: Mehiläiset on kuin muurahaisia

Mehiläiset on kuin muurahaisia. Kaikesta ne aina huolehtivatkin! Vaikka vain yksi on tärkeä.

14.10.2019 kun olin kerholta lähtemässä lenkille Lammaslammen ympäri kolmen muun henkilön kanssa, niin yksi meistä kävi hakemassa kerhon eteisestä sateenvarjonsa sateen jo osittain realisoituneen uhan vuoksi. Sepitin saman tien päässäni tämän säkeen. Mikä lie mietelmä tai pikkuruno.

lauantai 19. lokakuuta 2019

Proosarunoni: Yhteiskunta ja PTSD

Jos lippu tuhoutuu räjähdyksessä, niin ei voi pitää lippuvalaa. Luultavasti. Jos ei ole leipää, niin kävelee sitten ojassa. Todennäköisesti.

Tämän runon olin kirjoittanut 5.10.2019 yhdistykseni runoryhmän yhteydessä. Tehtävänantoon oli kuulunut, että minun tulee kirjoittaa teksti, jossa ovat sanat lippu, räjähdys ja leipä.

keskiviikko 16. lokakuuta 2019

Uneni: Björn Kurtén ja pelokas luolamiesklaani

Onnistuin pitämään lauantaina 12.10.2019 poikkeuksellisesti iltaunen. Ennen sitä löhösin valveilla pitkään. Herättyäni ulkona oli jo pimeä.

Näin unta. Unessani sanoin Björn Kurténin olleen geologi, joka on kehittänyt yhden geologian aloista. Tosin hän ei ollut oikeasti geologi vaan paleontologi.

Unimoottorini käsitti jatkossa ilmeisesti paremmin sen, että hän oli ollut oikeasti paleontologi. Kun nimittäin näin seuraavaksi sellaista unta, jossa oli joku onneton ja pelokas luolamiesklaani. Klaanin jäsenet olivat kouluttaneet yhden jäsenistään kohtaamaan ulkomaailman.

Olivatko nämä sitten käteväihmisiä (homo habilis) vai mitä, sitä unessa ei kerrottu.

Björn Kurtén (1924-1988) oli itse asiassa ollut tutkijana melko maailmankuulu, ja hän kirjoitti myös paleontologiaa sivuavia romaaneja.

Kurténin mukaan on nimetty sukupuuttoon kuollut myyräsuku Bjornkurtenia vuonna 1992.