Ruusunmuotoinen tuulipussi

Viime viikolla kävelylenkkieni kokonaispituus oli jäänyt selvästi vajaaksi. Asiaa ei auttanut yhtään se, mikä yhdistyksessäni oli länsipuolen toimipisteessä perjantaina. Silloin en päässyt tovereiden kanssa päivälenkille.

Selitän asiaa alempana. Ensin kuitenkin pieni sivupolku.

Rooman valtakunta valloitti suuren osan Britanniasta Kaledonian eli Skotlannin eteläpuolella keisari Clavdivksen (10 eJs. – 54 jJs., virassa 41–54 jJs.) aikana. Valloitus aloitettiin vuonna 46. Jo Gaivs Ivlivs Caesar (100 – 44 eJs.) oli käynyt legioonineen riehumassa seudulla kahteen eri otteeseen noin sata vuotta aikaisemmin, mutta hän ei saanut aikaan pysyvää valloitusta huolimatta merkittävistä sotapäällikön kyvyistään. Itse asiassa hän oli vähällä menettää retkillä niin legioonansa kuin henkensä. Mutta hän selvisi kuitenkin kotiin, eivätkä hänen komennossaan olleet legioonansakaan isommin tuhoutuneet, vaikka ne joutuivatkin kokemaan kovia paikkoja.

Marcvs Avrelivs (121–180, virassa 161-180) taas oli Rooman keisari, joka palkkasi paimentolaisia Rooman legiooniin. Näihin kuului sarmaatteja, jotka palvelivat roomalaisessa Britanniassa. Sarmatialaisten ratsuväkiyksiköiden tunnuksena on ilmeisesti toiminut lohikäärmeenmuotoinen tuulipussi. Se on koostunut metallista valmistetusta lohikäärmeen etuosasta ja sen jälkeen tulevasta kankaisesta pitkänomaisesta pussista, ja se oli sijoitettu tangon päähän. Lohikäärmehökötys mitä ilmeisemmin piti ujeltavaa ääntä, kun sitä kuljetettiin vauhdilla ratsun mukana.

Minua kiinnostaa tämä wanha asia sen vuoksi, että on mahdollista, että Walesin lipussa näkyvä lohikäärme mahdollisesti periytyy jo roomalaisajalta. Ainakin olisi tosi söpöä, mikäli näin todella olisi.

Kun Rooman keisari vuonna 410 jätti Britannian oman onnensa nojaan valtakunnan muiden vaikeuksien takia, maakunnan asukkaiden täytyi yrittää puolustautua omin keinoin saarelle vyöryviä laittomia maahanmuuttajia so. germaaniheimoja vastaan.

Britannialaiset kokivat olevansa tässä vaiheessa niin roomalaisia kuin kristittyjä. Valitettavasti germaanivyöryläispakanoiden aseellista hyökkäystä Lebensraumin puolesta oli vaikea saada pysäytetyksi saatikka työnnettyä takaisin mereen. Tiedämmehän me, kuinka siinä sitten kävi.

Aiheeseen jotenkin liittyen olin 10 ja puoli vuotta sitten julkaissut nk. lippulaivablogissani tekstin kuningas Arthurin legendasta, jos ketään kiinnostaa.

Palaan alun asiaan. Olen ollut lain eri momenteilla vantaalaisen Hyvät tuulet ry -nimisen mielenterveysyhdistyksen toiminnassa mukana jo yli 24 vuoden ajan. Jonkinlainen aktiivi olen ollut yhdistyksessä, josta olen tavannut käyttää nimitystä yhdistykseni, vaikka en sitä omistakaan, vuoden 2003 kesästä alkaen. Joitakin minua virkaiässä vanhempia kävijöitä yhdistyksessä kyllä on, mutta tämänhetkisistä kävijöistä kellään muulla ei ole yhtä pitkää "uraa" ollut yhdistykseni aktiivina kuin minulla.

Vuonna 1984 yhdistykseni oli alkujaan perustettu, ja kaksi vuotta myöhemmin eli vuonna 1986 se oli rekisteröity yhdistykseksi.

Siksi perjantaina 13. päivänä maaliskuuta tänä Jeesuksen vuonna 2026 pidettiin Martinlaaksossa Myöhätuulen toimipisteessä yhdistykseni 40-vuotisjuhlat. Sivuhuomautuksena mainitsen, että Myöhätuuli oli ennen muuttoaan nykyisiin tiloihin sijainnut huomattavan paljon nykyistä pienemmissä tiloissa Pähkinärinteessä ja jopati kokonaista 25 vuoden ajan. Vuoden 2025 toukokuussa taloyhtiö oli pakottanut meidät ulos sieltä ilmenneiden sisäilmaongelmien vuoksi, jotka olivat saaneet meidät jo aikaisemmin rajoittamaan tilojen käyttöä. Ja Vantaan kaupunki ystävällisesti järjesti meidät uusiin tiloihin Martinlaaksossa, jossa pääsimme aloittamaan lokakuussa. Eli noin viiden kuukauden ajan olimme joutuneet elämään ilman yhdistyksen paikallista toimipistettä. Lauhatuuli toki oli silloinkin olemassa ja toiminnassa, mutta se sijaitsee toisella puolella Vantaata, Simonkylässä.

Voin mainita sen, että kuluvan vuoden halloviinijuhlat oli yhdistyksessäni pidetty helmikuun 13. päivänä perjantaina. Ei se pelaa, joka pelkää. 

Olin luvannut asianomaisille tahoille hoitaa sormillani tietokonetta käyttäen dia- ja kuvamateriaalin näyttämisen suurelta näytöltä. Minusta olisi ollut kyllä hauskaa, jos olisin saanut maalattua kultamaalilla oikean käden etusormeni ennen juhliin ryhtymistä. Maalin kuivuttua sillä olisi ollut kiva käyttää tietokonetta.

Olin myöskin tehnyt tilaisuutta varten 244 musiikkikappaletta sisältävän soittolistan pari päivää aikaisemmin. Sitä varten olin saanut ohjeet siitä, millaista musiikkia listalla kannattaisi olla.

Minä ja toverini jäsen L saavuimme Myöhätuuleen noin varttia yli yhdeltätoista. Olin kertonut edellisenä päivänä paikalliselle järjestötyöntekijällemme saapuvani paikalle puoli kahdeltatoista tai hieman sitä ennen. Kahdeltatoista oli määrä alkaa juhlallisuuksien.

Myöhätuulen yleistilaan oli saatu sijoitettua valtava määrä tuoleja. Lisäksi paikalle oli saatu järjestettyä vaatenaulakkoja.

Minulle ja jäsen L:lle kerrottiin, että me voisimme sijoittaa ulkovaatetuksemme kakkoseteiseen. Jätin sinne roikkumaan myös reppuni.

Paikalle oli saapunut hyvissä ajoin wanha toverini Jyrki Paalijärvi. Tämä oli aikoinaan eli hyvin kauan aikaa sitten ollut jonkin aikaa samoihin aikoihin palkattuna työntekijänä Hyvissä tuulissa kuin minäkin. Hän on koulutukseltaan historioitsija. Ollessaan meille palkattuna hän muun ohella kirjoitti yhdistyksestäni historiikin. Tosin hän ei saanut hommaan kunnon ohjausta, joten historiikista olisi voinut tulla parempikin kuin siitä lopulta tuli. Mutta saatiin joka tapauksessa paljon tärkeää kirjoihin ja kansiin.

Jyrki kehaisi juhlien aikana jossain vaiheessa julkisesti sitä, että olin saanut aikoinaan hänet käyttämään Linux-käyttöjärjestelmää. Ilahduin hänen sanoistaan mutta unohdin varmistaa häneltä, että käyttääkö hän kotikoneessaan Linuxia edelleenkin.

Jyrki lahjoitti minulle runokirjansa Vapaudesta. Se minun pitää lukea lähiaikoina. Päästyäni kakkoseteisestä pois ja saatua kahvia mukana kuljettamaani peltimukiin Myöhätuulen tiimivastaava bongasi minut mukaansa. Näin viime tingassa hänen piti näyttää minulle, miten kuvamateriaali ja diat näytetään tilaisuuden aikana. Jyrki purjehti perässämme yleistilan takana sijoitetulle tietokoneelle luovuttaakseen minulle runokirjansa.

Sain jonkinlaiset kirjalliset ohjeetkin homman suorittamiseksi kunnialla. Mutta ikävä, ettei ollut tullut käytyä edellisenä päivänä hommaa läpi etukäteen kunnolla.

Pistin pörräämään isolle näytölle heti kollaasivideon, joka sisälsi yhdistykseemme liittyvää mainiota kuvamateriaalia vuosien varrelta, sekä yhden kivan pikku videonpätkän.

Paikka alkoi olla tässä vaiheessa jo melko täynnä.

Myöhemmin valmistin mukiini vielä kuumaa inkiväärisitruunajuomaa. Ja otin lisää kahvia.

Jossain välissä ehdin käydä nyt vapaaehtoisia varten tarkoitetussa luokkahuoneessa nauttimassa kylmän aterian, jossa oli monenlaista mukavaa.

Askartelu-harraste-huoneessa oli seisova pöytä, ja minä olin kätevästi toiminut vastoin valkoisen miehen tietä ja sotkenut keruujärjestystä. Mutta kaikki saivat ruokansa.

Muusta ohjelmasta. Oma juontajamme, vapaaehtoinen J, kävi läpi kolme alkudiaa. Koska en ollut ehtinyt käydä kunnolla läpi diamateriaalia etukäteen, dia numero kaksi jäi kovin vähälle käytölle. Minua otti päähän.

Olavi Sydänmaanlakka, Mielenterveyden keskusliiton (MTKL) pitkäaikainen toiminnanjohtaja kuulemma tykkää pitää pitkiä puheita. Mutta meillä aika oli kovin rajattu. Kolmen maissa meidän käytännössä piti olla jo poissa. Siksi puheiden pituus oli keneltä tahansa rajattu kymmeneen minuuttiin.

Hyvien tuulien pitkäaikaisen puheenjohtajan Merja Saksasen puheen ajaksi olin laittanut pyörimään taas kollaasivideon. Merja oli tehnyt työtä saadakseen aikaan aikaan puheen, joka sisälsi paljon asiaa yhdistyksestämme ja sen historiasta. Hän oli käyttänyt puhetta rakentaessaan hyväksi Jyrkin historiikkia, joka oli onneksi löytynyt yhdistyksen asiakirjojen joukosta.

MTKL:n hallituksen puheenjohtaja Eveliina Lafghani piti yhdistykseni uuden logon paljastuspuheen. Ja minä näytin sitten sen isolla ruudulla, kun aika oli.

Minulle annetussa ohjelappusessa oli painotettu, että ÄLÄ AVAA LIIAN AIKAISIN logokuvaa.

Uuden logon löytämiseksi oli pyydetty kansalta ehdotuksia. Lopulta saatu iso määrä ehdotuksia oli saatu raakattua kahteen, joista saattoi sitten äänestää joko toimipisteissä taikka ottamalla yhteyttä toimipisteeseen.

Kahdelle aktiivillemme oli saatu jo hankituksi paidat, joiden etumuksessa näkyi uusi logomme. Näimme paidat heidän yllään. Myöhemmin niitä tulee lisää. 

Mutta, täytyy sanoa, että aikaa tähän kaikkeen oli varattu aivan liian vähän. Tätä selittää se, että yhdistykseni oli joutunut vuosi sitten pitämään suurimman osan työntekijöistä lomautettuina fiskaalisista syistä. Ja sitten on vielä sekin, että Myöhätuuli oli myöhemmin viime vuonna suljettuna viiden kuukauden ajan. Myöskin pidetty ja pätevä järjestötyöntekijämme T oli joutunut marraskuussa lähtemään palveluksestamme. Myöhätuulen työntekijäistön jouduimme rakentamaan pohjalta jossain määrin uudestaan siirryttyämme uuteen paikkaan. Aluksi meillä oli ollut vakava työvoimapula.

Nykyään toimii vihdoin jo ovikellokin. Neljäs saamamme ovikello on toiminut menestyksellisesti nyt jo viikkojen ajan. 

Jyrki Paalijärvi lausui joitakin runojaan, ja täksi ajaksi olin pistänyt jälleen pyörimään kollaasivideon, joka sai pyöriä myös tilaisuuden loppuajan. Nyt saatoin hengähtää tästä velvollisuudestani.

Jyrki oli muuten pukeutunut hyvin korkeasti.

Seuraavaksi itäpuolella vaikuttanut naispuolinen aktiivimme T lauloi joitakin omia laulujaan kitaralla itseään säestäen.

Olavi Sydänmaanlakka oli valitettavasti joutunut jäämään pois juhlistamme. Hänen sijaansa Ilkka Taipale (s. 1942) piti kivan ja koskettavan puheen. Hänet tunnetaan suomalaisena poliitikkona, psykiatrina, pasifistina ja kansalaisaktivistina.

Taipale on meidän väkemme kannalta tärkeä ihminen, sillä hän on toiminut muun muassa Kellokosken sairaalan ylilääkärinä ja Tampereen yliopiston sosiaalipsykiatrian vt. professorina. Ja ennen kaikkea hän on ajanut parannuksia etenkin asunnottomien, vankien, mielenterveyspotilaiden, alkoholistien, työttömien ja lukihäiriöisten asemaan. Taipale on tunnetuimpia yksinäisten ja syrjäytyneiden miesten asiaa ajaneista aktivisteista Suomessa.

Minua hänen puheensa miellytti minua sikälikin, että hän puhui mielenterveysongelmaisista ihmisistä osana vammaisten suurta joukkoa. Hän valitti siitä, että mielenterveysvammaisia ei paljoakaan oteta huomioon vammaislainsäädännössä ja -viranomaistoiminnassa.

Minua itseäni on varoitettu siitä, että vaikka kyse olisi itseironiasta, niin mielenterveysväen kuullen en saa nimittää itseäni ja meidän väkeämme vammaisiksi.

Kiva, että näin korkealta taholta sain kuitenkin nyt eräänlaista tukea.

Ja yhdistykseni kuuluu myös Vammaisfoorumiin Mielenterveyden keskusliiton jäsenyyden kautta. 

Lopuksi jaettiin ansiomerkit. Minä sain kultaisen ansiomerkin 20 vuoden palveluksesta. Kyseessä on pinssi, jossa on kuvattuna sormenjälki. Voisin kuvitella, että sen on tarkoitus olla peukalon sormenjälki. Olen ehtinyt jo vitsailla, että kyseessä on Volvo-Markkasen (1937–2016) sormenjälki. Älkää kysykö, miksi. Ei se varmaan ole Volvo-Markkasen.

Minua kuvailtiin ihan ystävällisesti estradilta käsin ennen menin hakemaan omani. Sain myös ruusun ja kunniakirjan. Estradilla minua kunnioittivat Lafghani, toiminnanjohtajamme Anne Suominen ja tiimivastaavamme, joka onnistui tiputtamaan rasian, jossa pinssini sijaitsi. Hän vei sen, saatuaan nostetuksi sen lattialta, käyttämäni salin etualalla olleen tietokoneen viereen. Kättelyä, kättelyä, kättelyä.

Tämän jälkeen yhdistykseni yhtye esitti kolmeen pekkaan muutaman musiikkikappaleen.

Ja lopuksi toiminnanjohtajamme lausui päätössanat.

Vaikka talo oli ollut täynnä minulle tuntematonta väkeä, niin onnistuin kuitenkin olemaan kokematta minkäänlaista "kummitusoloa" koko aikana.

Oloni oli kevyt. Siteeraan sittemmin edesmennyttä ajattelijaa (k. 2015 jJs.) Tapio Tuuria. Hän oli kerran vielä eläessään lausunut tähän tapaan:

Olen koettanut ylläpitää sivistynyttä pontikan juomista. Siksi minulle olisi suuri uhraus luovuttaa kevyt olo -pullot romaneille ja ruveta juomaan pontikkaa suoraan jostain sangosta. 

Oloni oli kevyt vielä kerholta lähtemiseni jälkeenkin. 40-vuotisjuhlapäivä tuntui suurelta, ja se ikään kuin kirkasti elämää.

Jäsen L tuli sitten käymään luonani katsoakseen kanssani kaksi näkemätöntä paiseohjelmien jaksoa sekä yhden Tammy-ohjelman jakson.

Juhlista saamani ruusu oli pakattu läpinäkyvään muoviin. Ennen kuin olimme päässeet kotitaloni takaovesta sisälle, kovahko tuuli käytti kädessäni pitämääni ruusua kuin tuulipussia. Liittyy myös lentämiseen siinä kuin sarmatialaisiin Rooman palveluksessa olleisiin ratsusotilaisiin Britanniassa.

Mutta ennen kuin aloitimme katselurupeaman, minä soitin operaattorilleni DNA:lle. Joskus vuosi tai jotain takaperin taloyhtiööni oli tullut taloyhtiön sisäinen netti. Olin tuolloin ruvennut maksamaan lisänopeudesta, vaikka ilman sitä ei olisi tarvinnut maksaa senttiäkään.

Nyt halusin päästä eroon lisänopeudesta, koska rahapula.

Asiakaspalvelija johdon toisessa päässä oli erinomainen. Hän varoitti minua kyllä siitä, että perusnopeus on todella pieni kerrottuani, että harrastan lentosimulaattorilentämistä. En rohjennut kertoa hänelle, että harrastan myös Linuxin | levitysversioiden kokeilemista virtualisoimalla ja että siksi imuroin netistä melkoisen suurenkokoisia asennuslevykuvia säännöllisehkösti.

Mutta lisänopeuden irtisanominen kävi joka tapauksessa kivuttomasti.

Lopetettuani puhelun sama asiakaspalvelija kuitenkin soitti minulle takaisin. Hänellä oli antaa minulle puolen vuoden ajaksi pienempi lisänopeus varsin edulliseen hintaan. Päätin hyväksyä tarjouksen, koska se oli ihan upea ja koska minua hieman sisäisesti oli kuitenkin ruvennut epäilyttämään perusnopeuden varaan jättäytyminen. Katsotaan sitten puolen vuoden päästä uudestaan.

Koska jäsen L oli luonani katsomassa tallennuspalvelustani tv-ohjelmia, en voinut toteuttaa alkuperäistä suunnitelmaani lähteä alkuillasta lentosimulaattorilla lentämään Vaasan suunnalle. Olin nimittäin pannut merkille, että olisi ollut loistava aika ja paikka kokeilla Suomessa pienlentokoneella kovempia tuuliolosuhteita.

Ohjelmia katsoessamme ilmapiiri oli joka tapauksessa mukava ja leppoisa, kun olokin saattanut odottaa. TLC on niin kiva (vaikka kanavalta tulee myös todella huonoja ohjelmia).

Kun toverini oli lähtenyt kotiinsa, en viitsinyt lähteä enää pimeän jo ehdittyä tulla lentämään.

Jäsen L katsoi elokuvan Perjantai 13. päivä tms. puolisonsa kanssa alkuyöstä.

Tämä kuulostaa siltä, että nyt oli tehty hattutemppu. 

Niin, ja saadun arvion mukaan perjantaina ja 13. päivänä tänä Jeesuksen vuonna 2026 noin 80 henkeä oli ollut Myöhätuulen uusissa tiloissa.

Ja sitten palaan kävelyasiaan. Käytän kännykässäni nykyään askelmittaria. Nykyisiin sääntöihini kuuluu se, että joka arkipäivä minun tulee saada vähintään 5000 askelta. Jos olosuhteet, joista tärkein on nykyään yhdistykseni hallituksen kokoukset, eivät tätä salli, niin sääntöjeni mukaan arkiviikon päivinä tulee minun saada joka tapauksessa ainakin keskimäärin 5000 askelta päivää kohti. Niin, ja minun tulee saada viikkoa kohti 150 kardiopistettä.

No, kävi sitten ilmi, että en päässyt viime viikolla lähellekään tavoitettani. Keskimääräinen askelmäärä arkipäivää kohti jäi vaivaiseen 4297:een askeleeseen. Ja kardiopisteitä sain vain kokonaista 112.