Kirkkoa kirkon perään, ja laamautus, sekä melkein-kuolo

Marraskuun alkupuolella tänä Jeesuksen vuonna 2025 olin ollut yhden kaverini henkisenä tukena reissulla paikalliseen vapaaseurakuntaan.

Tämän päivän aamuna taas olin laamanaattorivalmiudessa. Kaikki varttuneeseen ikään ehtineet varmasti muistavat aikoja sitten televisiossa näkyneet DNA-operaattorin laamamainokset.

Arkipäivisin herätyskelloni soi yleensä kymmeneltä. Sunnuntaisin paljon myöhemmin.

Mutta tänä sunnuntaina jouduin heräämään jo klo 8.46. Piti mennä kahden toverin kanssa, joista toinen oli eri henkilö kuin ylemmäksi linkittämässäni tosikertomuksessa, katsomaan Suomen virallisen evankelisluterilaisen kirkon länsi-Vantaan Hämeenkylän seurakunnan kirkkorakennuksen takapihalla oleskelevia Kielo-laamaa ja Pasi-aasia.

Em. kertomuksessa mainitsemani toinen henkilö oli keksinyt jostain verkkojulkaisusta tapahtuman. Joten päätin lähteä mukaan.

Seuraavalla bussipysäkillä mukaan tarttui yksi toveri, joten meitä oli nyt kolme.

Hämeenkylän virallisen kirkon etuovi on ollut nyt tukittuna rakennustyön vuoksi. Joutui täten menemään sisään takaoven kautta. Oli kyllä kätevää, että elukatkin sijaitsivat sitten matkan varrella.

Lähestyessäni heitä Kielo tarkasteli minua hyvinkin tiiviisti jonkin aikaa. Se hieman oli jännittävää. Hänen huomionsa lopulta kuitenkin kiinnittyi perässäni seuraaviin kahteen toveriini, joten tuijotus loppui.

Paikalla oli yksi kokenut naispuolinen eläintenhoitaja.

Pääsin hyvin paijaamaan molempia eläimiä, sillä olimme aikaisessa. He vaikuttivat harmittomilta. Olin jonkinlaisessa ekstaasissa. En ollut ennen muistaakseni tavannut sen enempää laamaa kuin aasiakaan. Tai en ainakaan laamaa.

Yli 16 ja puoli vuotta sitten olin kyllä käynyt erään porukan kanssa Nurmijärvellä sijaitsevalla alpakkatilalla. Siellä joukko nuoria alpakoita oli tullut katsomaan meitä saavuttuamme aitauksen luokse. Koska me emme kuitenkaan osoittautuneet kovin mielenkiintoisiksi, nuorison huomio herpaantui ja osa siihen kuuluvista rupesi tappelemaan keskenään. Tappelu oli sellaista kaulan käyttöä, ja kerran yksi nuorista alpakoista sylkäisi toisen alpakan otsatukkaan. Siinä sylkäisyssä oli mukana ruohoakin. Ja varmasti haisi varsin pahalle. Mutta sehän siinä on se idea.

Laamat ovat alpakoita jonkin verran kookkaampia. Laamat voivat myöskin sopia laumanvartijaeläimiksi, sillä ne ovat hyviä potkimaan.

Kielo oli suurikokoisempi kuin yksikään olemassaoleva koirayksilö mutta silti pienikokoisempi kuin olisin voinut kuvitella etukäteen.

Eläintenhoitaja kertoi minulle mainittuani DNA:n mainokset, että niissä näytellyt laama on kuollut. Mutta niistä mainoksistakin on aikaa.

Hän myös kertoi laamojen sopivan ihmisten ystäviksi alpakoita paremmin. Ovat enemmän domestikoituneita.

Domestikaatiossa ei ole kyse pelkästään siitä, että eläin on pienestä pitäen elänyt ihmisten parissa ja siksi pitää näitä samaan porukkaan kuuluvina. Vaan ja nimenomaan siitä, että elo ihmisen toverina on muokannut myös elukan geenejä paremmin tällaiseen "elämäntapaan" soveltuvaksi.

Pesukarhut eli supit ovat viime aikoina olleet tapetilla sikäli, että Yhdysvalloissa on huomattu, että supien eläminen ihmisasutuksen liepeillä on muuttanut ennen pitkää niiden kuonoa lyhyemmäksi.

Tässä on siis kyse siitä, että lyhytkuonoisuuteen liittyy sellainen genetiikka, jonka ansiosta supit pärjäävät aikaisempaa paremmin tuollaisessa uudessa ympäristössä. Kyse on myös henkisistä ja käyttäytymiseen liittyvistä ominaisuuksista.

Sudenkin kesyyntymisestä on sanottu, että susi kesytti melko lailla itse itsensä. Ne sudet, jotka olivat vähemmän arempia elämään ihmisasutuksen liepeillä ja jotka eivät silti myöskään kovin paljoa halunneet kyseenalaistaa ihmisten mielipiteitä, kykenivät tuottamaan enemmän lisääntymisikään asti eläviä jälkeläisiä. Ihmiset antoivat näiden tonkia asuinpaikkansa tunkiota. Sudet saivat täydennystä ruokavalioonsa, ja vastineeksi siitä vartioivat ihmisten asuinpaikkaa ja auttoivat ehkä metsästyksessäkin.

On sellainenkin seikka, että ihmisen elimistö ei kykene käyttämään hyödykseen kovin suurta määrää proteiinia. Liiallinen proteiini on ihmiselle oikeastaan myrkyllistä. Näin ihmiselle on voinut olla kannattavaa antaa myös osa ylimääräisestä hankitusta lihasta susilleen/koirilleen. 

Toki ihmiset sitten myös ottivat sudenpentuja hoiviinsa. Ihmiset päästivät jatkamaan sukua mieluummin sellaisia susi/koirayksilöitä, jotka sopivat paremmin heidän pirtaansa.

Eläminen ihmisen kanssa muutti joka tapauksessa suden koiraksi. Koira esi-isäänsä sutta helpommin myöntyy ihmisen komennettavaksi, ohjattavaksi ja koulutettavaksi. Tämä johtuu siitä, että koirassa säilyy aikuisuuteen asti pentuiän piirteitä.

Koirilla on pienemmät hampaat ja lyhyempi kuono kuin sudella. 

Sudet ovat keskimäärin koiria älykkäämpiä. Tämä johtuu siitä, että eläessään ihmisten parissa koira ei tarvitse yhtä paljon älykkyyttä kuin susi omassa elämässään. Koira antaa osan hommista tässä elämässä ihmisen hoidettavaksi, ja ihminen käyttää koiria siihen, mihin he soveltuvat.

Jos puhutaan koiraroduista, niin älykkäimpiä koirarotuja ovat ne, jotka on jalostettu toimimaan itsenäisesti ja ratkaisemaan itsenäisesti ongelmia. Tämä on luonnollista.

Yksilökohtaiset erot älykkyydessä ovat toki myös suuria. 

Lisäksi koiraan on jossain määrin ohjelmoitunut aikojen saatossa kykyä ymmärtää ihmisten ruumiinkieltä. 

Susilauma usein koostuu kahdesta vanhemmasta ja heidän pennuistaan, joten susilaumoissakaan ei kyllä yleensä turvauduta isompaan väkivaltaan käskyn saattamiseksi perille. Susivanhemmat ovat pikemminkin eräänlaisia suhdetoimintajohtajia, joihin luotetaan ennen kaikkea siksi, että he ovat kokeneita ja tietävät ja osaavat paljon. Susivanhempien päätös voidaan laumassa joskus silti jopa äänestää kumoon. Vanhemmat ovat sitä mieltä että mennään tuonne, mutta lauman enemmistö haluaakin mennä toiseen suuntaan, joten sinne sitten mennään.

Koirat voivat sudesta poiketen joka tapauksessa aikuisinakin niin haukkua kuin leikkiä. Aikuiset sudet yleensä pidättyvät sellaisesta.

Siitä ei ole montaa vuosikymmentä, kun sutta ei edes kyetty erottamaan DNA-testeillä koirasta. Nykyään toki kyetään, mutta on selvää, että DNA:ltaan sudet ja koirat eroavat toisistaan vain pikkiriikkisen, vaikka ulkonäössä ja käyttäytymisessä onkin jossain määrin selviä eroja.

Koira eroaa sudesta muuten vielä siinäkin, koirat eivät osaa yhtä hyvin kuin sudet pitää huolta pentujensa hengestä ja terveydestä. Susilaumassa paitsi vanhemmat, niin myös koko lauma pitävät huolta pennuista. Koirien sieluihin taas on ohjelmoitunut vuosituhansien yhteiselon ja kehityksen myötä sellainen oletus, että ihminen pitää huolta heidän pennuistaan.

Niinpä villikoirien kanta ei yleensä voi kasvaa, mikäli ne eivät saa tuoretta verta ulkopuolelta. Tärkein ja ehkä ainoa poikkeus tähän on Australian villikoira dingo.

Hirveän monta vuosikymmentä sitten, olikohan 1950-luvulla, sittemmin omaan mahdottomuuteensa tuhoutuneessa Neuvostoliitossa (1917/1922–1991) aloitettiin tieteellinen kokeilu. Siinä tarhakettuja jalostettiin ihmistä paremmin sietäviksi, jotta kettuja olisi helpompi tarhata. Aina ihmisen kannalta mukavimmat kettukaverit päästettiin jatkamaan sukuaan, eikä kestänyt kovin montaa sukupolvea, kun tarhaketut alkoivat käyttäytyä koiramaisesti. Ne etsiytyivät nyt mielellään ihmisen luokse. Ketuille syntyi luppakorvia. Turkistarhauksen perimmäisen tarkoituksen kannalta oli kuitenkin ikävää, että kettujen turkki muuttui laikukkaaksi. Nyt niistä oli vaikea saada myyntikelpoisia artikkeleita.

Neuvostoliiton lakattua olemasta vuoden 1991 lopulla myös kettukokeen rahoitus romahti.

Myöhemmin näitä koiramaisia kettuja on ilmeisesti sitten myyty lemmikeiksi. Putinlandiassa asia saattaa olla toki jo muuttunut.

No, nyt on varmaan aika palata elävän elämän tosikertomuksessani tämänpäiväiseen.

Elukoitten kanssa hengailemisen jälkeen osallistuin periaatteessa kirkkorakennuksen sisällä adventtijumalanpalvelukseen sekä senjälkeiseen riisipuuronsyöntiin. Jumalanpalvelus alkoi noin kymmeneltä.

Latinan sana adventvs viittaa saapumiseen.

Mutta uskomatonta, kuinka paljon ihmisiä osallistui jumalanpalvelukseen. Itse sali tuli varsin täyteen, ja osa porukasta istuili sitten sen ulkopuolella lasiseinän takana.

Osallistuin niin hyvin kuin osasin. 

Mutta ihmettelen kyllä pääsiäismeininkiä adventtina.

Ensin ikään kuin juhlitaan aikuista Jeesusta tämän elämän viimeisen pääsiäisen palmunlehvillä. Sitten ihanhetiperään Jeesus-vauvaa. Ja sitten taas palataan palmunlehviin muutaman kuukauden päästä, kun tulee kristillinen pääsiäinen.

Kai minä saan tällaisia ihmetellä, vaikka olenkin entinen seurakuntanuori.

Ihmiset viskelivät palmunlehviä Jeesuksen ja hänen aasinsa tielle, kun hän ratsasti Jerusalemiin. Kyse oli siis kunnioituksesta sekä askeltamisen helpottamisesta.

Kristinuskoiset ovat tavanneet sanoa, että Jeesus kulki kaupunkiin aasilla hevosen sijaan, koska hän oli nöyrä. Toisaalta hevosen saaminen käyttöön tarkoitusta varten olisi voinut maksaa jonkin verran, eikä iloisilla veikoillamme ollut isompia pääomia käytettävissään. Ja varsin todennäköistä sitä paitsi on, että Jeesus ei osannut ratsastaa. Jos Hän olisi kuitenkin istunut hevosen selässä jonkun luotettavan henkilön taluttaessa tätä ja jos hevonen olisi kuitenkin jostain syystä kesken kaiken pillastunut, niin paska olisi kyllä ns. iskenyt tuulettimeen. Jeesus olisi voitu tällaisen tapahtuman jälkeen tuntea miehenä, ja mahdollisesti kuolleena tai vammautuneena sellaisena, joka iski päänsä portinpieleen.

Messias-spekulaatiot joka tapauksessa velloivat pyhässä kaupungissa villinä, kun oli kerran juutalaisten pääsiäinen. Hänkö se on, jotkut ihmisistä pohtivat mielissään.

Ja vallanhaltijat, roomalaiset, olivat varpaillaan.

Roomalainen merkittävä sotapäällikkö ja poliitikko Gnaevs Pompeivs (106-48 eJs.), jolle yksinvaltias Svlla (138–78 eJs.) oli antanut lisänimen Magnvs, Suuri, miehen sotilaallisista ansioista johtajansa palveluksessa 80-luvun loppupuolella, oli sekaantunut hasmonealaisten juutalaisen valtakunnan politiikkaan vuonna 63 eJs., ja niin alue tuli joutuneeksi Rooman käsiin.

Kuten eräässä tunnetussa 30-luvulle sijoittuvassa elokuvassa oli graffiti kuulunut: romani ite domvm. Se tarkoittaa suomeksi: "roomalaiset menkää kotiin". Muistaakseni elokuvassa graffitintekijä oli pistetty putsaamaan tekosensa seinästä. Vai oliko se muurista. Sotilas vahti homman sujumista alapuolella.

Sikäli kuin kristillisestä Raamatusta saa asiasta tarpeeksi selvän, niin eräät juutalaisten johtomiehistä pelkäsivät, että roomalainen praefectvs – hommaa hoiti noihin aikoihin sotilasviranomainen – Pontivs Pilatvs katsoisi hiukan pahana juutalaisen kansan uskonnollisten tunteiden roihahtelua pääsiäisenä juutalaisten wanhassa pääkaupungissa. Nämä henkilöt pitivät Jeesusta vaarallisena messiaskandidaattina. Messias-sana tarkoittaa pyhällä öljyllä kuninkaaksi voideltua.

Jeesus ei ainakaan Uuden testamentin tietojen mukaan ollut mukana missään kapinahankkeessa Roomaa vastaan, mutta monet pelkäsivät hänen sellaiseen ryhtyvän, ja toiset taas toivoivat.

Aasilla ratsastaminen kuninkaallisemman hevosen sijaan ei tainnut sittenkään olla riittävä tae oman henkilökohtaisen koskemattomuuden ja hengen takaamiseksi. 

Joka tapauksessa ilmassa oli poliittisia tarpeita asian poistamiseksi päiväjärjestyksestä. Suurkaupungissa Jeesuksen kannattajia oli vain pieni vähemmistö, ja roomalaiset ammattisotilaat ja juutalaisten temppelivartijat muodostivat varsin mittavan sotilaallisen ylivoiman näihin nähden joka tapauksessa.

Ja voi hyvin olettaa, että Jeesuksen kannattajia estettiin saapumasta juutalaisten johtomiesten komitean istuntoon, vaikka heillä olisikin ollut viran suoma läsnäolo-oikeus.

Jeesus väkivalloin haettiin puutarhasta, jossa hän oli ollut viettämässä aikaa oppilaidensa kanssa. Tässä tilanteessa Uusi testamentti kertoo Jeesuksen sanoneen varoittaen oppilaitaan: "Joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu." Minua henkilökohtaisesti miellyttää tämä herran asenne.

Jeesus vietiin Uuden testamentin mukaan ensin yhden Herodes Suuren (73 – 4 eJs.) pojista Herodes Antipaan (20 eJs. – 39 jJs.) eteen, koska Jeesus oli kotoisin pohjoisesta Galileasta. Antipas sitten lähetti hänet Pilatvksen luokse.

Ja Pilatvs antoi teloittaa hänet kuultuaan häntä ensin.

Valitettavasti Jeesus ei ollut Rooman kansalainen, ja siksi teloitus toteutettiin hieman ikävämmällä tavalla.

Joka oli itse asiassa tarkoitettu mahdollisimman kiduttavaksi. Ennen vuotta 212 jJs., jolloin Rooman keisari Caracalla mitä luultavimmin ennen kaikkea verotussyistä antoi kaikilla vapaille Rooman valtakunnan vielä vailla kansalaisuutta oleville kansalaisuuden, vain vähemmistöllä valtakunnan asukkaista oli se ollut. Ja Jeesuksen elinaikana määrä oli ollut suhteessa vielä paljon pienempi.

Rooman kansalaisuus toi etuja. Kuten sen, että sai tulla teloitetuksi miekalla sen sijaan, että joutuisi tuomittavaksi teloitettavaksi ristiinnaulitsemalla.

Risti oli latinaksi crvx. Roomalaiset olivat omaksuneet ristiinnaulitsemisinstituutionsa karthagolaisilta, joiden kanssa Roomalla oli takavuosina ollut hieman napit vastakkain. Kathago itse oli alun perin ollut foinikialaisten siirtokunta, ja foinikialaiset taas lienevät oppineet instituution persialaisilta.

Ristiinnaulitsemisessa ihminen sidottiin kiinni puupalkkeihin ja mahdollisesti hommassa käytettiin myös nauloja. Tuomittu roikkui siinä sitten kuolemaansa asti alastomana joutuen myös tekemään tarpeensa siinä samassa paikassa.

Ristiinnaulittu joutui myös jatkuvasti ponnistelemaan itseään ylöspäin kyetäkseen hengittämään.

Jos ketään kiinnostaa, niin minusta on outoa, että mitä ilmeisimmin ristiinnaulitsemisen tapoja oli Rooman valtakunnassa monia erilaisia. Olisi luullut, että maaherrat ja sotilasviranomaiset olisivat standardisoineet sen, millä tavoin ristiinnaulitseminen tuli suorittaa.

Uuden testamentin mukaan Jeesus olisi kuollut kuitenkin armollisen nopeasti. Ja jos ei olisi kuollut, niin sotilaat olisivat katkoneet hänen sääriluunsa, jotta hän olisi tukehtunut kuoliaaksi nopeammin, sillä ristiinnaulittuja ei saanut jättää roikkumaan cruxille pääsiäisen ajaksi, sillä se olisi herättänyt turhaan suuttumusta osassa paikallista väestöä.

Eräs toverini oli myöhemmin päivällä eli illalla lausunut, että katolisessa uskonnossa palmunlehvät ovat marttyyrin merkki. Minua tämä ei haittaa, sillä kyllähän palmulehväoperaatiosta ei kulunut enää kauhean montaa tuntia siihen, kun Jeesus pistettiin ristille.

Ja jos palaan jälleen kirkolla/kirkossakäyntiasiaan, niin ehdin olla jumalanpalvelukseen jollakin lailla osallistumassa vain ehkä puolet sen keston ajasta. Nimittäin huomasin verensokerini olevan pahasti alamaissa.

Tässä vaiheessa voin kertoa, että minulla on periaatteessa ja käytännössäkin kakkostyypin diabetes, jota hoidan lääkityksellä. 

Olin syönyt yöpalan kovin aikaisessa vaiheessa, ja aamulla ennen kotoa lähtöäni olin ehtinyt syödä ainoastaan yhden hapankorpun.

Tarkastelin kirkon penkillä istuessani ohjelmamonistetta, ja päättelin, etten kestä olla salissa sitten millään tilaisuuden päättymiseen saakka.

Sanoin sen sijaan oikealla puolella istuvalle toverilleni, että minun pitää mennä joksikin aikaa pois. Hän kysyi minulta, että tulenko takaisin. Vastasin hänelle, etten tiedä.

Onnistuin pääsemään sinne, mihin olin jättänyt niin takkini kuin reppuni riippumaan. Otin reppuni taskusta viralliset hätäkarkkini ja laskeuduin syömään niitä lattialle, koska en kyennyt pysymään enää pystyssä.

Saatuani pureskeltua noita jokusen päätin nousta ylös ja mennä istumaan jonnekin. Kauempana jumalanpalveluspaikasta oli lasiseinien luona tuoli, jolle istuin. Jatkoin tässä hyvän aikaa hätäkarkkien nauttimista. Välillä minua jopa pyörrytti. Ennen pitkää alkoi kuitenkin helpottaa. Päättelin selviäväni hengissä ja kunnossa.

Ja sitten huomasin jumalanpalveluksen olevan lopussa. Mainittiin puuron tarjoaminen erinäisissä paikoissa pitkin kirkkorakennusta. Osa lapsiperheistä oli jo poistunut salista, ja kuljin virtaa vastaan päästäkseni sinne, missä toverini vielä istuivat.

Paikallistettua heidät kerroin, mistä äkkinäisessä häviämisessäni oli ollut kyse.

Seuraavaksi menimme jumalanpalvelussalin riisipuurojonoon. Kukin meistä ravisteli purnukassa ollutta kanelisokerisekoitusta puuron päälle. Asetuimme sopivaan paikkaan salin nurkkaan syömään puuroa ja juomaan mehua. Olin itse unohtanut ottaa piparkakun mukaani tarjoilupöydältä.

Mutta puuro oli meidän kaikkien mielestä varsin hyvää. Lausun vielä itse keksimäni viisauden: "Aamurukouksen aikana kirkosta puuroaminen".

Veimme roskat ja kävimme pukeutumassa. Matkalla toisessa rakennuksessa sijaitseviin seurakunnan myymäisiin nappasin mukaan vielä aikaisemmin nauttimatta jääneen piparkakun.

Myymälässä minua otti päähän, ettei minulla ollut käteistä tarpeeksi käytettäväksi. Toinen tovereistani osti itselleen saaristolaisleivän. Hänelläkin riittivät varat vain juuri ja juuri.

Itse olisin halunnut ostaa myyjäisistä jotain jo siksikin, että minulta oli jäänyt väliin kolehtihaavi.

Myymälästä lähdettyämme kävimme vielä lyhyesti morjenstamassa Kieloa ja Pasia. Sitten raahustimme pysäkille. Ehdimme juuri ja juuri kätevästi bussille ennen kuin se siinä jo pitemmän aikaa odotettuaan lähti. Huristimme bussilla sitten kukin omaan kotiinsa.

Myöhemmin päivällä minun oli määrä lähteä uudestaan tietyn toverini seuraksi, kun hän oli menossa paikalliseen vapaaseurakuntaan. Edellisellä käynnillä ohjelma oli sisältänyt raamatunlukua, teksteistä keskustelemista ja rukoilemista. Tällä kertaa kyseessä oli jumalanpalvelus.

Tämä toverini on itse asiassa se henkilö, joka hyvän aikaa sitten oli saanut minut ostelemaan ihan varmuuden vuoksi lähikaupastani noita verensokerinnostatuskarkkeja, joista olin sattunut hyötymään tänään suuresti.

Jumalanpalveluksen oli tarkoitus alkaa klo 16. Edelliskertainen toinen kaverini ei tällä kertaa viitsinyt lähteä mukaan joukkoon tuimaan, sillä hän on oikeastaan uskonnoton eikä hänellä enää ole yhtä tylsää kuin silloin aikaisemmin oli ollut.

Tapasin ennen kirkkoon menoa toverini paikallisen Lidlin pihalla. Hän kävi ostamassa jotain pientä, ja sitten jatkoimme askellustamme päästäksemme kerrostalon alakerrassa sijaitsevaan kirkkoon.

Kirkkosali oli melko pieni.

Paikalla oli vieraileva tähti, joka vaikuttaa tätä nykyään Helsingissä Annankadun vapaaseurakunnassa. Muistan, että hän oli kuulunut seurakunnan vanhimmistoon Hiekkaharjussa sijaitsevassa Vantaan vapaaseurakunnassa 25 vuotta sitten.

Vieraileva tähti käy harvakseltaan aina täällä päin Vantaatakin.

Paikallinen henkilö piti alustavan puheen, jossa hän mielestäni osuvasti puhui lakihenkisyyden vahingollisuudesta.

Myöhemmin illalla olin juttelemassa sosiaalisessa mediassa yhden kaverini kanssa, ja hän ylläolevaan sopivasti liittyen sanoi, että ihminen kykenee valitsemaan hyvän ja pahan välillä, kunhan käyttää itsekuria. Sanoin hänelle, että kristillisen ajattelun mukaan taas ihminen ei kykene hyvään ja että itsekuri ei riitä. Lausuin myös näin:

Pitää kokonaan luopua yrittämästä kelvata Jumalalle. Kun sen on tehnyt, voi avautua Jumalan hengelle. Jeesuskin on sanonut: "Mikä on ihmiselle mahdotonta, se on Jumalalle mahdollista."

Tämä sattuu tärkein kristinuskoon kuuluva asia, joka on pysynyt osana ajatteluani normikristinuskon jätettyäni.

Vieraileva tähti soitti jumalanpalveluksessa pianoa. Ja hän piti myös varsinaisen saarnan.

Asiaan kuului myös, että aina välillä laulettiin. Aikoinaan, yli 25 vuotta sitten, kun olin osa Vantaan vapaaseurakunnan "muonavahvuutta", olin kerran yrittänyt ryhtyä osaksi kirkkokuoroa. En vain kuitenkaan saanut sanaa suustani, joten suunnitelmani ryhtyä "laulajaksi" epäonnistui.

Olen kuitenkin laulellut myöhemmin yhtä sun toista. Mutta se onnistuu minulta oikeastaan ainoastaan silloin, kun ei tarvitse laulaa osana joukkoa. Varmuuden vuoksi kerron vielä, että en ole ammattilaislaulaja, enkä edes puoliammattilaislaulaja.

Tykkään laulaa joululauluja ympäri vuoden ja mieluiten jossain määrin väärillä sanoilla. Olen myöskin osittain uudelleensanoittanut Maaritin kappaleen Jäätelökesä.

Toverini sen sijaan lauloi silloin, kun piti laulaa yhdessä.

Tilaisuuden lopuksi toimitsija tuli tuomaan "pöytiin" ehtoollisen. Sai valita myös gluteenittoman ehtoollisleipävaihtoehdon. Viini oli alkoholitonta. Minun teki mieleni ottaa ainoastaan viiniosa ehtoollisesta, koska minua janotti päivemmällä syömäni liian paljon suolaamani lohturuoan takia. Kykenin kuitenkin hillitsemään itseni.

Tunsin kuitenkin itseni noloksi, kun jouduin sanomaan ensin viinintuojalle että ei kiitos, ja sen jälkeen myös leiväntuojalle saman ja viittaamaan vieressäni istuvaan toveriini.

Toverini saattoi saadakin paljon jumalanpalveluksesta. Minä sen sijaan olen paitsi suhteellisen uskonnoton niin tätä nykyä koen myöskin olevani ei-teistinen kveekari. Tiedän, että nykyään tämän kaltaisia ihmisiä on muitakin.

Itse kaipaisin sellaista jumalaa elämääni, joka auttaisi ajallisissa asioissa. Kuolemanjälkeisestä elämästä kun ei ole olemassa objektiivista todistusaineistoa.

Mutta tätä ihmisyys on ollut 70.000 vuoden ajan. Uskotaan kaikenlaiseen sellaiseen, mikä ei ole tiukasti ottaen totta, on kyse sitten uskonnollisista tai politiikan tai etiikan väittämistä. Toisaalta tämä geneettispohjainen ominaisuus nyky-ihmislajissa on mahdollistanut perheryhmiä selvästi suurempien yhteisöjen muodostamisen. Kykenemme nykyään nk. kokoontumaan lipun ympärille. Meille on olemassa symboleja, joiden vuoksi voimme elää ja kuolla.

Hyväksyn tämän.

Ehtoollisen jälkeen kokoonnuimme ison pöydän ympärille samaan huoneeseen kuin missä olimme viettäneet edellisen kokouksen Raamatun parissa.

Tällä kertaa nautimme siellä kahveeta ja makeaa piirakkaa. Itse otin kahvin lisäksi juomaksi myöskin mehua. Tätä nykyä ärtyvän suolen oireyhtymästä kärsivänä minusta oli ikävää, että tarjolla ei ollut kasvismaitoa, esim. kauramaitoa, kahviin laitettavaksi. Jouduin juomaan kahvini mustana.

Jouduin valistamaan erästä paikallaolijaa siitä, mitä olin tarkoittanut käyttämälläni ilmaisulla "maidoton maito". Valistin häntä myös useista kasvismaitovaihtoehdoista, joita kaupasta saa.

Pöydän ympärillä käytiin mukavia rupatteluita ja keskusteluita.

Normikristinuskovaiset saattavat kyllä olla suhteellisen harmittomia ihmisiä. Jotkut heistä saattavat kyllä olla poliittisesti harmillisia, mutta tämä on vain minun mielipiteeni.

Uneni Samsungista

Näin jokin aika sitten seuraavanlaista unta:

Olin saanut omistukseeni ja käyttööni Samsungin älypuhelimen, joka oli vähän outo.

Olin jossain julkisessa tilassa, ja päätin sitten soittaa kännykkäongelmistani Samsungin asiakaspalvelijalle. Puhelun alettua panin pian merkille, että noin kahden metrin päässä minusta oleva itämaisen näköinen mies käytti käännössovellusta. Hän taisi olla Samsungin palveluksessa ja oli juuri puhumassa minun kanssani.

Ennen wanhaan olivat älykännykät tavanneet olla unissani ikäviä. Jostain syystä välillä olin unissani kyennyt kuitenkin hyvän aikaa käyttämään älykännyköitä melko normaalisti. Ja nyt pitkästä aikaa näin sitten kuitenkin tällaisen unen.

Lisäksi minun pitää todeta, että minulla ei ole mitään Samsungia vastaan.

"Yhdysvaltalais-brittiläinen doku"

– Peten tarina. Peten neurofibromatoosin vuoksi hänen kasvonsa ja vartalonsa ovat tuhansien paiseiden peittämät. Hän löytää netistä uuden hoitomuodon, joka saa hänet toiveikkaaksi. Yhdysvaltalais-brittiläinen doku

– Olisi kiva nähdä tai tavata yhdysvaltalais-brittiläinen doku.

– (Dokumentaristijournalisti) Louis Theroux on yhdysvaltalaisbrittiläinen henkilöhahmo, sillä hän on kummankin maan kansalainen. Mutta tietääkseni hän ei ole doku.

PS. Voit niin halutessasi käydä katsastamassa tai lukemassa Television potilastapauskertomukset -blogiani. Valitettavasti en ole saanut blogissa julkaistua mitään viime vuoden 2024 elokuun jälkeen. Minun olisi korkea aika varmaankin ryhdistäytyä.

Marrasiltamia koskeva päiväni

Pistetään poliisi-asia ensimmäiseksi huvin vuoksi:

Tänään lähdin yli puoli tuntia ennen tavanomaista aikaani yhdistykseni länsi-Vantaan toimipisteestä Martinlaaksosta menemään kotiini. Aikainen lähtö johtui siitä, että oli minun aikani lähteä yhdistysten yhteiseen Marrasiltamat-nimiseen tapahtumaan viettämään hyvää aikaa. Hyppäsin Martinlaaksossa bussiin 583, joka vei minut lähelle kotitanhuviani eli Pähkinärinnettä. Kävelin sieltä ensin paikallisen ostoskeskuksen maitokauppaan. Viimeisen alikulun ylitettyäni joskus puoli kolmen jälkeen eteeni tuli pysäköity sähköpotkulauta, joka piti jonkinlaista hälytysääntä. En ollut koskaan ennen tavannut tällaista ilmiötä. Eikä siinä vielä kaikki. Ostoskeskuksen parkkipaikalla myöskin seisoi poliisin musta maija.

Kävin sitten ostoksilla ja sen tehtyäni lähdin raahustamaan kohti kurjaa talorähjääni. Ja mitä sitten näinkään. Poliisin mustan maijan seisomassa taloyhtiöni parkkipaikalla. Jännitti hiukan kulkea siitä ohi, mutta selvisin kunnialla.

Ja vain vähän myöhemmin lähdin sitten jatkamaan matkaa mainitsemaani tilaisuuteen, joka tapahtui Käpylän työväentalolla. Tapahtuma sijaitsi keskellä viehättävää vanhanaikaisesti rakennettua aluetta, jolla olin ehkä edellisen kerran kulkenut vuonna 1988, kun suoritin ajokorttiani.

Marrasiltamat on joka vuosi jossain päin pääkaupunkiseutua pidettävä mielenterveysyhdistysten yhteinen tapahtuma. Tänä vuonna se tapahtui tänään 12.11.2025 jJs. Hommaan kuuluu tällä kertaa Pommacin maisto, palkintojen arvonta, monipuolinen annos ruokaa, ja jälkiruoaksi oli sokerikakkua ja palanpainikkeeksi kahvia. Sitten asiaan kuului vielä bingo, elävää musiikkia sekä karaoke.

Ruokaan kuului liha- ja kasvispyöryköitä. Jälkeenpäin ajattelin, että olisin voinut kysyä tarjoilijoilta, että voinko ottaa kumpaakin lajia. Siihen kuului myös makaronisalaattia. Ja salaattisalaattia. Ja patonkia. Ja jotain hiton saaristolaisleipää, jota otin vahingossa kaksi siivua, koska taisivat olla jotenkin kiinni toisissaan, joten onneksi se oli ihan hyvää. Ja jotain muutakin kuului.

Leipien päälle laitettavaksi oli tarjolla useammanlaista levitettä. Niin, ja lehmänmaidon lisäksi oli minun(kin) kannaltani onneksi tarjolla kauramaitoa kahveeseen laitettavaksi.

Äänentoisto saattoi kyllä olla jonkin verran rempallaan.

Onneksi oli toimivat vessat. Ne sijaitsivat ja sijainnevat edelleen alakerrassa yhdessä eteisaulan ja vaatesäilön kanssa.

Itse juhlatila sijaitsi yläkerrassa, jonne johti portaikko, joka ei onneksi ollut kauhean pitkä, sillä hissiä ei rakennuksessa ollut.

Yläkerran juhlatilaan pääsi ylittämällä lopuksi kapean mutta korkean keltamustilla varoitusraidoilla varustetun kynnyksen, jonka olemassaolosta työntekijät muistivat olla varoittamassa osallistujia varsinkin alussa. Täytyy sanoa, että ihme kyllä en itse kompastunut siihen kertaakaan.

Kävin itse vessassa tilaisuuden aikana kolmeen otteeseen, jos ketään kiinnostaa.

Edellisestä osallistumisestani Marrasiltamiin täytyy olla ollut todella paljon aikaa. Tuolloin se oli pidetty Pasilan Rauhanasemalla, ja muistaakseni minun yhdistykseni oli ollut silloin vetovastaavana.

Pasila oli minulle sikäli tuttua seutua, että olin ollut siellä aikoinani maanmittausalan koulutukseen liittyen työharjoittelussa ja myöhemmin suhteellisen vähän aikaa vielä töissäkin. Monta vuotta sen jälkeen olin käynyt vielä Pasilassa tavattoman pätevän yksityisen tahon järjestämän alle vuoden mittaisen ICT- eli tieto- ja viestintäteknologia-alan koulutuksen, joka tuotti minulle suurta iloa.

Itse olen virkaiässä Vantaan Hyvät tuulet ry:n vanhin olemassaoleva aktiivi. Toki yhdistyksessäni on virkaiässä minua vanhempia kävijöitä, mutta jos puhutaan pelkästään aktiiveista, niin minä olen vanhin.

Yksi hyvä kaverini oli ollut aikoinaan, suorastaan muinoin, aktiivina meillä, varmaankin jo 1990-luvun puolella. Mutta hän on aikoja sitten lopettanut aktiivina olemisen, joten minä olen vanhin. Lisäksi minä ylläpidän tätä nykyä hänen nettisivujaan. Niin, minä olen vanhin, jos tämä ei tullut jo selväksi.

Olen (virkaiässä) vanha patriarkka.

24 vuoden ajan yhdistykseni länsi-Vantaan toimipiste Myöhätuuli oli sijainnut pienissä mutta kodinomaisissa tiloissa Pähkinärinteessä. Sijainti oli luonnonkaunis, sillä muun luonnon ohella sen ovelta pääsi suoraan Lammaslampeen, niin halutessaan.

Hyviin puoliin kuului myös huokeahintainen kotiruokamainen lounas (jollaista tarjottiin ja myytiin ja myydään edelleen myös itäpuolen Lauhatuulessa, joka on nyt jo usean vuoden ajan sijainnut Simonkylässä Leinikkitiellä).

Tilojen pienuuden vuoksi oli kuitenkin vaikea pitää useaa ryhmää samanaikaisesti. Lisäksi liikenteellisesti wanha Myöhätuuli oli sijainnut jossain määrin syrjässä.

Lokakuun alkupuolella Myöhätuuli oli siirtynyt sijaitsemaan Martinlaaksoon uusiin järjettömän suuriin tiloihin. Sitä ennen olimme joutuneet elämään ilman Myöhätuulen tiloja noin viiden kuukauden ajan johtuen sisäilmaongelmista, joita taloyhtiö oli ryhtynyt ratkomaan.

Nyt toimipisteemme sijaitsee liikenteellisesti melko loistavalla paikalla. Minun kannaltani on erinomaista se, että kaksi kerrosta ylöspäin sijaitsee Martinlaakson kirjasto. Niin, ja on siellä terveysasemakin.

Huonoihin puoliin kuuluu se, että koska meillä ei ole uusissa tiloissa kunnollista keittiötä, on huokean lounaan tarjoaminen mahdotonta. Itse olen tätä suuresti kironnut. Tämä on tehnyt toimipisteistä karkeasti ottaen epätasa-arvoisia.

Mutta ainakin yhdistykseni hallituksen kokoukset voidaan pitää jatkossa joka toisella kerralla Myöhätuulen tiloissa johtuen juuri niiden laajuudesta.

Minulla ei ole mitään oikeutta valittaa siitä, että nykyisin joudun matkustamaan busseilla Myöhätuuleen. Jotkut wanhat olivat joutuneet 20 tai 30 vuotta matkustamaan vanhoihin Myöhätuuliin. Mutta se tuntuu silti jossain määrin rankalta. Ennenhän olin kyennyt kotoani hyvissä olosuhteissa kävelemään Myöhätuuleen yhdeksässä minuutissa.

En ollut aikoihin matkustanut niin paljoa julkisilla liikennevälineillä kuin tänä vuonna. Ja sama jatkunee nyt ajasta ikuisuuteen, jos sallitte kielikuvan.

Tänään meillä alkoi onneksi sentään leivän myyminen kävijöille. Se on ainakin jotain. 1,5 euroa on tällä hetkellä hintansa.

Toimipisteiden on tarkoitus toimia ikään kuin olohuoneiden jatkeina ja turvallisina käynti-, ajanvietto ja sosiaalistumispaikkoina, joissa saa kahvia, teetä, rooibosia ja ehkä jotain muutakin. Erilaisia ryhmiä pidetään, ja jokaiselle voi löytyä jotakin.

Toiminta on tarkoitettu mielenterveyskuntoutujille, mutta koska diagnooseja ei kysellä, koska yhdistykseni toimipisteet eivät ole hoitopaikkoja, niin paikalle saa tulla viettämään aikaa myös ihminen, jolla ei ole diagnoosia.

Minä vedän tätä nykyä periaatteessa jokapäiväistä kävelyryhmää sekä kerran viikossa kokoontuvaa levyraatia.

Olemme auki arkisin päiväsaikaan klo 9-15.

Wanha Myöhätuuli oli sijainnut luonnonkauniilla paikalla, mutta sen väestö tapasi haluta käydä lenkillä ainoastaan Lammaslammen-ympärysreitillä myötä- tai vastapäivään kiertäen. Vain harvoin tehtiin erilaisia lenkkejä. Uuden Myöhätuulen erilaisen sijainnin vuoksi voidaan helposti tehdä joka kerta kävelylenkki eri reitillä.

Niin, ja Myöhätuuli sijaitsee sitten samassa tasossa Martinlaaksontien kanssa ja ehdottomasti ei ole samassa tasossa talon paikoitusalueen kanssa. Ulko-ovelle pääsee Lillaksenpolun kautta, joka sijaitsee Martinlaakson aseman ja junaradan länsipuolella.

Vielä tällä hetkellä meillä ei ovikello toimi, joten tulija joutuu koputtamaan ovea saadakseen jonkun tulemaan avaamaan sen hänelle. Mutta aika hyvin tämäkin malli on toiminut toistaiseksi.

Uudessa Myöhätuulessa on käynyt viimeksi kuluneen kuukauden aikana, jonka se on ollut auki, noin 15 kertaa enemmän tutustujia aikayksikköä kohti kuin wanhassa Myöhätuulessa, ja tämä johtuu ainakin lähinnä erinomaisesta liikenteellisestä sijainnista.

Me emme ole kuitenkaan aivan ainoat toimijat uusissa tiloissa, koska sellainen on Vantaan kaupungin synergiaa koskeva suunnitelma. Synergian silta. Lisäksi minä haluaisin sanoa "että".

Ja palatakseni kuluvan vuoden tänäisiin Marrasiltamiin, niin myöhätuulenkävijöitä oli nähdäkseni paikalla yhteensä kuusi kappaletta, joista viisi istui samassa pöydässä. Myöhisläisten lisäksi paikalla oli muuta väkeä runsaahkoin mitoin. Jostain syystä en kyennyt kuitenkaan paikantamaan ainoatakaan Lauhatuulen-kävijää. Sijaitseeko Käpylä kenties itävantaalaisten kannalta jossain määrin syrjässä toimivilta reiteiltä?

Yksi hyvin tuntemani ja lipun tilaisuuteen ostanut Myöhätuulen kävijä oli ikävä kyllä onnistunut sairastumaan juuri ennen tapahtumaa.

Yhdistykseni työntekijöistä yksi kappale oli paikalla. Alun perin kai sinne olisi pitänyt tulla toisenkin, mutta tämä oli ollut sairauden kourissa jo useita päiviä.

Itse asiassa en olisi ollut taaskaan menossa Marrasiltamiin, niin hieno sosiaalinen tapahtuma kuin se onkin, ellei eräs toverini omistaisi nykyään taksikorttia. Pääsin hänen kyydillään. Yhdistykseni joulujuhliin sen sijaan menisin joka vuosi, missä tahansa ne pidetäänkin ja oli taksikyytiä tai ei, ellen ole sairaana. Se on oma – en tarkoita, että minä omistaisin sen – eikä missään älyttömässä paikassa.

Tärkeintä omalta kannaltani on kuitenkin se, että periaatteessa ja varmaan käytännössäkin sairastamani ärtyvän suolen oireyhtymä, jonka lääkärini on minulle aikoinaan ollut diagnosoivinaan, ei aiheuttanut minulla yhdessä tapahtumassa nautitun appeen kanssa löysää vatsaa. Ei ollenkaan. Siteeraan Spede Pasasta: "Se on niin kiva."

Kveekarismi kannattaa!!

Olen ainoastaan yhden ainoan kerran ollut kveekareiden hengellisessä kokouksessa. Siitä on jo monta vuotta, ehkä jopati 15 vuotta ellei enemmänkin, ja tapahtuma oli Helsingissä paikassa, joka näytti tavalliselta kalustetulta kodilta.

Ainoa henkilökohtaisesti tuntemani kirjailija, joka sattui siihenkin aikaan omistamaan henkilöauton, sattui tuolloin myöskin olemaan halukas auttamaan minua kveekariseurakuntaan tutustumisessa. Hän siis ajoi minut autollaan paikan päälle, ja tuli myös itse istumaan tilaisuuteen.

Siellä oli isompi huone, johon oli sijoitettu tuoleja ympyränmuotoiseksi kehäksi.

Istuimme tuoleilla ja olimme kaikki noin tunnin ajan ihan hiljaa.

Toverini, joka minut oli paikalle avustanut, oli kyllä kesken kokouksen nukahtanut. Herättyään hän ihmetteli, että kuinka lyhyeltä tunti oli tuntunut.

Seuraavaksi hän vei minut takaisin kotiini.

Ja sitten nykyaikaan. Eräs naispuolinen toverini, Suomen viralliseen evankelisluterilaiseen kirkkoon kuuluva rouva L oli halunnut löytää itselleen sopivan seurakunnan. Hän pyysi minua auttamaan asiassa.

Asun itse Vantaan Pähkinärinteessä, ja tiesin lähellä eli heti Vihdintien toisella puolella Varistossa sijaitsevan River Church Finland -kirkkokunnan paikallisen toimipisteen. Poppoon sivujen perusteella olin saanut sellaisen käsityksen, että seurakunta edustaa jossain määrin helluntailaistyyppistä kristinuskon suuntausta. Olin kuitenkin kuullut kirkkokunnasta myöskin sellaista pahaa, että se edustaisi menestysteologiaa, jossa siis on kysymys uskovaisen ajallisen menestyksen painottamisesta, joka minun mielestäni on harhaoppi sekä synti ja häpeä. En halunnut altistaa rouva L:ää sellaiselle.

25 vuotta takaperin olin kuitenkin ollut noin puolen vuosikymmenen ajan toisenlaisen seurakunnan, so. Hiekkaharjussa sijaitsevan Vantaan vapaaseurakunnan, jäsen. Erosin siitä aikoinaan, koska minulla oli alkanut mennä huonosti, vaikka itse seurakunnassa ei mitään isompaa vikaa ollut ollutkaan.

Eräässä koulun uskonnon oppikirjassa oli aikoinaan sanottu, että Vapaakirkon oppi ja uskonnonharjoitus ovat jotain Suomen virallisen evankelisluterilaisen kirkon ja Helluntaiherätyksen välimaastosta. Tai kuten eräs seurakuntatuttuni oli aikoinaan eli 1900-luvun loppupuolella sanonut meistä silloisista vapaakirkollisista: me olemme kuin helluntalaiset mutta järkevämpiä.

Alun perin Vapaakirkon jäsenet olivat olleet keskimääräistä koulutetumpaa väkeä. Voi olla, että tämä pitää nykyäänkin paikkansa.

Pari vuotta aikaisemmin tuoreempi Vapaakirkon vesa elikkä Länsi-Vantaan vapaaseurakunta oli sijainnut Askistossa. Olin useita vuosia sitten muutaman kerran huvikseni käynyt siellä, mutta bussivuorojen harva väli söi miestä, joten minulla oli yksi syy lisää lakata käymästä siellä. Jokusen kerran olin tosin saanut autokyydin joltakin seurakuntalaiselta takaisin kotiini.

Rouva L suostui lähtemään kanssani tutustumaan Länsi-Vantaan vapaaseurakuntaan, joka sijaitsi nyt uudessa paikassa mutta silti lähellä ja meidän kannaltamme varsin hyvien bussiyhteyksien päässä.

Rouva L:llä oli myöskin ollut aikaisempaa kokemusta vapaaseurakunnasta. Koska hänen ja minun yhteisellä kaverilla, josta käytän tässä myöskin samaa salanimeä kuin edellisestä, eli rouva L, oli ollut viime aikoina elämässään hiukan tylsää, pyysin hänet mukaan iloiseen joukkoomme, vaikka hän ei olekaan kristitty eikä uskovainen. Ja hän lähti mukaamme.

Ihan viime ajat Länsi-Vantaan vapaaseurakunta on sijainnut Rajatorpassa, joten sinne menimme eilen torstaina 6.11.2025 jKr.

Uskonnollisessa mielessä olen tätä nykyä varsin liberaali ja oikeastaan melko lailla myöskin kveekarimainen.

Minusta on sekä traagista että huvittavaa se, että kristillinen kirkko muodostui sellaiseksi, että kristittyjen mestaria Jeesus Nasaretilaista alettiin uskonyhteisön piirissä aikaa myöten suorastaan rinnastamaan Jumalaan. Näin kristinusko erotti itse itsensä juutalaisesta monoteistisesta perustastaan, mutta toisaalta sitä myötä se hellenisoi itsensä ja siitä muodostui sopivanlainen voima valloittamaan itselleen koko pakanallinen Rooman valtakunta. Juutalaisuus ei myöskään ole ollut lähetysuskonto vaan etninen uskonto, johon kääntyminen on itse asiassa tehty vaikeaksi juutalaisen seurakunnan piirissä. Asiaan kuuluu lisäksi se, että kristinuskoon on kuulunut lähetyskäsky, vaikka minun on vaikea uskoa sitäkään, että historiallinen Jeesus olisi oikeasti irrottanut edes tässä asiassa itsensä juutalaisesta uskonnosta.

Roomalaiskatolisen kirkon johtajan paavin latinankielinen nimitys on muuten sama kuin muinaisten roomalaisten etnisen uskonnon ylipapin nimitys eli pontifex maximvs. Tätä voi halutessaan pitää rinnasteisena sille, että kristinusko erottui juutalaisuudesta ja muuttui roomalaiseksi.

Mutta jos palataan tähän nykyiseen seurakuntaan. Minä ja kaksi rouva L:ää matkasimme Rajatorppaan. Kymmenisen minuuttia ennen ilmoitettua aloitusaikaa ulko-ovea tultiin avaamaan. Sen luona oli suurikokoisehko kyltti, jossa ilmoitettiin riittävän selkeästi, keille tila kuuluu. Olin epäillyt, että kirkko olisi vaikeampi löytää.

Meidän kolmen lisäksi paikalle tuli seitsemän ihmistä, jotka kaikki olivat minuakin vanhempia ja kuusi heistä oli osa pariskuntaa. Minun toverini taas ovat minua kymmenisen vuotta nuorempia.

Meidät esiteltiin ja ihmiset esittelivät itsensä meille kokouksen alkajaisiksi. Kirkkoon kuuluu myös jumalanpalvelustila, joka on pienempi kuin oli ollut vastaava seurakunnan edellisessä kokontumispaikassa Askistossa. Mutta koska meitä ei ollut nyt kokoontumassa kymmentä enempää, mahduimme sijoittumaan pöydän ympärille istumaan sivuhuoneeseen.

Itse olin nuorempana lukenut Uuden testamentin läpi useaan kertaan. Tai, no sanotaan, että Johanneksen ilmestystä en lukenut montaa kertaa läpi, koska se on siinä määrin villiä tekstiä. Olen kuitenkin ihmetellyt sitä, että miksi kukaan ei ole vielä keksinyt tehdä sen tekstin mukaista Raamattu-elokuvaa.

Kokouksessa luettiin Luukkaan evankeliumin | lukua kymmenen jakeesta 25 alkaen. L:lle & L:lle annettiin paperinen laina-Raamattu eteen. Ja minä otin Raamattu.fi-sivustolta kännykkäni avulla kyseiset kohdat esiin.

Ensin luettiin tarina laupiaasta samarialaisesta ja sen jälkeen lyhyempi tarina siitä, kun Jeesus tulee vierailulle Marian ja Martan kotiin. Lopuksi käsiteltiin yhdessä tekstejä melko pitkään.

Siinä tuli samalla huomattua jälleen kerran se, että Raamatun suomenkieliset käännökset voivat erota toisistaan jonkin verran. Raamatunkääntäjillä on ollut erilaisia käännösperiaatteita, ja toiseksi suomen kielikin on muuttunut aikaa myöten.

Niin, ja ihan lopuksi vielä rukoiltiin yhdessä moniaita rukouksia. 

Ensimmäinen rouva L sanoi minulle jälkikäteen, että olin melko hyviä huomautuksia esittänyt siellä täällä keskustelun lomassa.

Hän enimmäkseen piti kokouksen meiningistä, tai varsinkin sen teologishengellisestä annista.

Ja mitä taas itseeni tulee, niin laitoin kveekarismivaihteen päälle heti aluksi. Siis kerroin itselleni, että näillä ihmisillä ja minulla on samanlaista henkeä ja että minun tulee keskittyä elämän keskukseen itsessäni ja sielussani ja avautua "Jumalan" hengelle. Muistutin kveekarihengessä itselleni, että voin ja minun pitää myös oppia muiden ihmisten ajatuksista, näkemyksistä ja perinteistä. Näinhän kveekarit olivat suhtautuneet intiaaneihinkin Pohjois-Amerikassa, ja se herätti näissä usein vastakaikua.

Loppujen lopuksi tulin jopa jonkin verran nauttineeksi tilaisuudesta. Vaikka en edes varsinaisesti usko rukouksen voimaan muuten kuin siinä mielessä, että avaudun Hengelle.

Tilaisuus, joka oli nimeltään Rukouksen ja sanan ilta, kesti alle kahden tunnin ajan. Entisessä seurakunnassani 25 vuotta sitten tuollaista oli nimitetty Sanan ja rukouksen illaksi.

Paikalta lähdettyämme vaelsimme läheiseen Lidliin, jossa viivyimme turhankin pitkän ajan. Sieltä taas jatkoimme kämpilleni juomaan kuumia juomia ja katsomaan Satakiloiset siskot -televisio-ohjelman erikoisjaksoa tallennuspalvelustani.

Siteeraan lopuksi nettisivuillani 1990-luvun loppupuolella julkaisemaani tekstiä Jeesuksen elämä ja raikkaudet. Seuraavassa tekstinpätkässä tulen samalla kertoneeksi sen, että normikristinuskolla ja minulla on kaikesta huolimatta jotain yhteistä hengellisessä ideologiassa: 

Jeesus opetti, että ihmisten tulee ennemmin kantaa toistensa taakkoja kuin moralisoida kanssaihmisiä kauheasti siitä, että nämä eivät aina pystyneet noudattamaan hirmuisen tarkasti juutalaisten uskonnollista lakia. Moraaliopetuksessa hän toi esiin sellaisen aivan uuteen ihmiskuvaan perustuvan näkemyksen, että Jumalan tahdon mukainen hyvä elämä on enemmän kuin hyviin tekoihin pyrkimistä ja pahojen tekojen välttämistä: Jeesus ulotti etiikan ihmisen sisimpiin vaikuttimiin asti. Tämän ihmiskuvan mukaan ihminen on moraalisesti ja siis Jumala-suhteensa kannalta psykofyysinen kokonaisuus, eikä vain ihmisen hyvien ja pahojen tekojen summa: ihmisen teot ja hänen käyttäytymisensä ovat hänen kokonaispersoonallisuutensa hedelmiä. Tässä, että Jeesus opetti eettisyyden vaatimusten ulottuvan myös ihmisen sisimpiin vaikuttimiin, vaikutti se tärkeä motiivi, että ihmiset ymmärtäisivät, ettei kukaan voi omiin voimiinsa turvaten täyttää moraalilain vaatimuksia. Kaikki ovat luonnostaan synnin vallassa eivätkä omiin, Jumalasta ja hänen valtakunnastaan irrallisiin mahdollisuuksiinsa turvaten kykene millään elämään eettisesti hyvää elämää. Siksi pitää kokonaan luopua yrittämisestä kelvata Jumalalle. Tämä oli asia, jota hänen lähimmät oppilaansakaan eivät oikein pystyneet käsittämään.

Jeesus sanoi kerran oppilailleen, että vaikeampi on kamelin mennä neulansilmän läpi kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan. Oppilaat olivat tästä aivan hämmennyksissään ja kysyivät häneltä, että voiko sitten kukaan pelastua. Jeesus vastasi heille: "Mikä on ihmisille mahdotonta, se on Jumalalle mahdollista."

...

PS. 30.11.2025: Ja tulin sitten tehneeksi tälle jatko-osan. 

Beagles-yhtye ja smurffit

Olen vasta nyt ymmärtänyt, että muiden tahojen ohella myöskin smurffit ovat käyttäneet fryygialaismyssyä.

Siitä huolimatta, että nämä olivat ennen wanhaan kivoja, niin silti Beagles-yhtye on haukkunut heitä.

Nimittivät sinisiksi pikkusieluiksi.

Ainakin piirretyssä Keltainen sukellusvene -elokuvassa.

Toiset pitävät päässään ja vielä oikealla lailla klassista vapautta symbolisoivaa fryygialaismyssyä, ja sitten Beagles haukkuu.

Uskontojen "totuudet" ovat muuttuvaisia, ja se pitää vain hyväksyä

Periaatteessa ja käytännössäkin yksikään uskonnoista ei ole nk. kiveen hakattu. Ne kaikki muuttuvat aikaa myöten.

Mielestäni uskonnollisten yhdyskuntien ja kaikkien muidenkin tahojen tulisi hyväksyä sellainen totuus, että uskontojen "totuudet" ovat muuttuvaisia.