Näin edellisenä yönä seuraavanlaista unta:
Edessä oli jonkinlainen vesistöalue. Siinä oli joku tuttu, jonka kanssa astuin veneeseen. Ei ollut airoja eikä meloja, eikä veneen muodossakaan ollut mitään järkeä, mutta käsillä saimme paatin liikkeelle.
Unen mukaan vene koostui 2000 litran vetoisesta ulkoveneestä, jonka sisällä lojui 1000 litran vetoinen sisävene.
Lopulta olimme Vantaan Kaivokselassa, jossa ei oikeasti tällaista vesistöä ole.
Tuttuni sanoi, että hänen pitäisi päästä bussipysäkille. Kerroin, että tuosta jos menemme, niin sinne pääsee.
Meloin aluksemme matalaan veteen. Lopulta vene karahti pohjaan. Nousimme kumpikin veneestä pois. Toverini otti veneen kantaakseen ja lähdin saattamaan häntä bussipysäkille.
Olin itse asunut suurperheen kodissa Kaivokselassa peruskoulun toisen luokan syyslukukaudelle saakka. Vielä tänäkin päivänä samassa talossa asuu joukko sukulaisiani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti