Marathonin taistelu

Ja tapahtui niinä päivinä eli vuoden 490 eKr. syyskuussa:

Feidippides juoksi Ateenasta Spartaan pyytämään apua persialaisia vastaan. Ja sitten hän juoksi takaisin Ateenaan. Matkan pituus oli yhteensä 435 kilometriä. Uskonnollisen juhlan takia spartalaisten sotaan mukaan lähtö viivästyi.

Marathonissa kuitenkin lähinnä ateenalaisista mutta myös plataialaisista jalkaväkisotilaista koostunut armeija löi Persian armeijan. Seuraavaksi voittaneet juoksivat takaisin Ateenaan, jotta Persian laivasto ei ehtisi paikalle ennen heitä ja miehittäisi lähes suojatonta kaupunkia. Ja he onnistuivat tässä.

Persian laivasto perääntyi, kun laivoissa oli huomattu Ateenan armeijan ehtineen paikalle ennen heitä.

Ateenalaisen falangisotilaan varustus oli melko painava: pitkä keihäs, miekka, pronssikypärä, pronssinen rintapanssari ja pronssinen suurikokoinen pyöreä kilpi, joten voi sanoa välittömästi taistelun jälkeen tehtyä juoksua suoritukseksi. Tosin matka oli lyhyt verrattuna siihen, minkä Feidippides teki samoihin aikoihin.

Paikalle saapui lopulta myös Spartan armeijan joukkoja, jotka kävivät sitten katsastamassa Marathonin taistelun paikkaa. 

Kreikkalaisten voitto persialaisista tuona vuonna johtui ennen kaikkea kahdesta tärkeästä syystä. Ensinnäkin siitä, että mitä luultavimmin Persialla ei ollut taistelussa käytettävissään pelottavaa ratsuväkeään. On mahdollista, että ratsuväki oli tarkoitus laivata rannalta hyökkäämään Ateenaan. Toinen tärkeä asia ateenalaisten voiton takana oli se, että Ateenan sotilaat kokivat olevansa osallisia Ateenan yhteiskunnassa. He hallitsivat itse maataan ja he taistelivat kotiensa, perheidensä ja koko vapaan yhteiskuntajärjestyksensä puolesta. He kustansivat myös itse oman sotisopansa ja aseensa. Persialaisilla jalkaväkisotilailla taas oli alistetumpi asema Persian yhteiskunnassa ja armeijassa. He olivat pikemminkin sellaista, mitä nykyään kutsutaan "tykinruoaksi".

Ateenalaiseen yhteiskuntaan toki kuului myös orjia sekä asukkaita, jotka olivat henkilökohtaisesti vapaita mutta joilla ei ollut poliittisia oikeuksia. Lisäksi naisilla ei ollut äänioikeutta eikä oikeutta päästä valtion virkoihin. Mutta tämä on aiheen kannalta jossain määrin sivuasia.

Ehdotukseni antimainokseksi

Mielestäni joku voisi tehdä seuraavanlaisen antimainoksen:

Mies ryöstää hevoselta tämän ivermektiini-loislääkkeen. Ja seuraavaksi hän varastaa hevoselta tämän tekohampaat.

Tämän jälkeen hän istuu jossain kivassa kahvilassa kahden miehen kanssa, Ja hevoselta varastamiensa isojen, kiiltävien hampaiden kanssa hän ihmettelee yhdessä toisen miehen kanssa, että miksi kolmas miehistä ei ollut tajunnut mennä ajoissa Trivagoon.

Korjasin itse Fairphone 4 -puhelimeni

Yhdessä romaanissa muistaakseni isompi joukko henkilöitä oli muuttamassa uusiin maailmoihin syvän avaruuden halki. Yhteen avaruusaluksista oli tungettu kaikki puhelinteknikot. Tämä siis oli 1980-lukua. Avaruusalukseen tuli lopulta vika, ja se syöksyi laskeutuen jollekin elinkelpoiselle planeetalle.

Siinä tällainen aasinsilta. Minulla ja yhdellä ystävälläni Liisalla sattuu olemaan käytössä sama puhelinmalli eli Fairphonen sukupolvea neljä edustava älypuhelin. Fairphone on ikään kuin jonkinlainen reilun kaupan puhelin, tai ilmeisesti ainakin ylivoimaisesti parasta tällä heikosti kilpaillulla myyntialueella. Puhelinlajin takana on alankomaalainen yhtiö.

Fairphonen puhelimet on tuotettu ja valmistettu mahdollisimman pitkälle luontoa ja työntekijöiden oikeuksia kunnioittaen, ja monetkaan ihmiset eivät halua maksaa lisää siitä hyvästä, että valmistettavan puhelimen takana ovat hyvät arvot. Kyllä taannoisen neekeriorjuudenkin kannatuksen ymmärtää, kun tältä kantilta ajattelee: "Hyvää saa tehdä, kunhan se ei maksa minulle mitään."

Mutta on toisaalta väärin painostaa tavallisia ihmisiä olemaan hyviä. Siksi mahdollinen Jumala on luonut esivallan, että se voi toimien Järjen instrumenttina pakottaa niin yritykset, yhteisöt, perheet kuin yksityiset ihmiset jonkinlaiseen rotiin. Yritykset voivat käyttää neekereitä orjinaan, jos siitä on niille hyötyä. Mutta jos pakotetaan yritykset valtiovallan toimesta toimimaan paremmin, niin maailma toivottavasti kiittää.

Tämän pienen saarnani jälkeen mainitsen vielä sen, että jo silloin, kun Euroopan unioni ei vielä ollut ruvennut suosittelemaan tällaista käytäntöä, niin Fairphonen puhelimet ovat olleet varsin pitkälle käyttäjän itsensä korjattavia. Se on vielä pientä, jos akun voi itse vaihtaa älykännykkäänsä, mutta Fairphone-puhelimen sukupolven neljä puhelimessa voi käyttäjä itse vaihtaa sen lisäksi myös näytön, etu- ja takakameran, kaiuttimen ja USB-C-portin.

(Kesällä oli muuten ilmestynyt Fairphonen kuudennen sukupolven puhelin. Yritys julkaisee uuden mallin aina suurin piirtein kahden vuoden välein.) 

Minun ja myös Liisan puhelimessa oli kuitenkin ollut viime aikoina jotain vikaa.

Minun puhelimessani vika oli ollut siinä, että latausportti oli löysä. Löysyys varmaankin johtui siitä, että olin hätävarjelun liioitteluna pelätessäni henkilökohtaista konkurssia joutuessani maksamaan jonkin aikaa pankille ottamaani silmäleikkauslainaa ruvennut käyttämään kännykkääni langattomana modeemina, ja tein tätä useamman kuukauden ajan. Täksi ajaksi olin siis lakkauttanut kotini langallisen internetyhteyden. Puhelimeni jatkuva käyttö modeemina vaati virtaa, ja jatkuva latausportin kanssa häslääminen ei ilmeisestikään tehnyt hyvää puhelimelleni. Liisan puhelimessa taas vaikutti olevan virransyöttämisessä puhelimeen ongelmia.

Puhelimissamme oli eri viat, mutta olin tullut siihen tulokseen lopulta, että vika piilee kummallakin mitä luultavimmin samassa puhelimen komponentissa. Niinpä teimme yhteisoston ja tilasimme USB-C-portin puhelimiimme. Ottaen huomioon puhelinmallin suhteellisen kalliuden, varaosaportti oli halpa ostos.

Koska kävi ilmi, etten omista tarpeeksi pienipäistä ristipääruuvimeisseliä, niin sukulaismies Kari riensi avuksi ja lainasi avaruuskirurgin ruuvimeisselinpääkokoelman.

Sain juuri äsken illalla vaihdettua komponentin kumpaankin puhelimeen. Vaikuttaa nyt varsin hyvältä.

Fairphonen sivuilta olin löytänyt englanninkielisen havainnollisen videon, jossa USB-C-portin vaihdossa tarvittavat toimenpiteet näytetään. Siitä oli paljon iloa. Mutta siitä huolimatta minua oli jännittänyt homma niin kovin. Ja sitä paitsi minun oli määrä tehdä sama toimenpide paitsi omalle, niin myös vanhahkon kaverini puhelimelle. Ei saanut tehdä isompia virheitä.

En aio tehdä tästä mitään suomenkielistä tutoriaalia, mutta kerron kuitenkin seuraavassa toimenpideohjelman pääkohdat:

1. Ensin luonnollisesti puhelin sammuksiin.
2. Sitten takakansi pois. Puhelimessa alempana vasemmalla kyljellä on pitkänomainen lokonen, jota kannattaa käyttää hyväkseen, jos haluaa saada kannen irti. Pikku hiljaa nytkyttäen avaa kantta. Kyllä se irti kokonaan lopulta lähtee.
3. Ja seuraavaksi akku irti ja pois. Akun alaosassa on nuoli, joka näyttää, mistä päin kannattaa lähteä ottamaan akkua irti.
4. Kaiutinosa on kiinni puhelimen alaosassa kuudella varsin pienikantaisella ristipääruuvilla. Ne kun saa irti, tai löysytettyä tarpeeksi, niin kaiutinosa on mahdollista irrottaa.
5. Se tapahtuu jonkin omistamansa välineen avulla. Kitaristeilla sellaiseksi käy plektra, ja melkein kaikilla muilla on omistuksessaan tai ainakin lompakossaan luottokortti tai muu sellainen jäykkä kortti, joka kelpaa tarkoitukseen.
6. Samaa kapinetta voi sitten käyttää myöskin USB-C-portin irrottamiseen.

Itse en yrittänytkään ottaa ruuveja kokonaan pois, koska minulla ei ollut käytössäni magneettipäistä ruuvimeisseliä. Jätin ruuvit sen sijaan paikoilleen. Liisan puhelimesta kaiutin lähti pois mukavalla tavalla. Mutta kun tein saman toimenpiteen omalla puhelimellani, niin yksi ruuveista lähti jonnekin. En tiedä, minne. Ja vielä tähän päivään mennessä en ole sitä löytänyt.

Mutta kaiutinosa vaikuttaa puhelimessani kuitenkin pysyvän tiukasti paikoillaan. Kaikki näyttää toimivan kuten pitääkin.

PS. Huvittavaa oli muuten se, että kun lähetykseen kuului kaksi kärpäsenkakan kokoista komponenttia, niin verkkokauppa – Gigantti – oli pakannut ne aivan kohtuuttoman kokoiseen pahvilaatikkoon. Periaatteessa nuo olisi voitu laittaa kuplamuovin sisään ja sitten kirjekuoreen. Olisi lähetys mahtunut sitten postiluukusta eikä Liisan olisi tarvinnut hakea pakettia Postin toimipisteestä.

Kirjaesittely: Bernard Beckett: Genesis

Tässä romaanissa puheena olevan maan valtiaat antavat vaikutelman kuin he olisivat poliittisen vallan saaneita Suomen Yleisradion tai Helsingin sanomat -lehden toimittajia.

Kyseisen maan nimenä on Aotearoa, jonka monet tuntevat jo nykyaikana. Sen pääosat ovat kaksi suurikokoista saarta. Jokainen saa tarkastaa karttapallostaan, että missä sellainen sijaitsee.

Tarinaan kuuluu se, että maailma oli alkanut kärsiä erittäin vahingollisesta kulkutaudista. Aotearoan päättäjät olivat lopulta tehneet päätöksen koko maan eristämisestä ulkomaailmalta, jotta estettäisiin maan kansalaisten tuhoutuminen pandemian vuoksi.

Romaani on ilmestynyt vuonna 2006 alkukielellä englanniksi. Itse luin sen suomeksi, koska se on mukavampaa. Kirjan ilmestymisen ajankohta huomioon ottaen voidaan sanoa, että romaanin juonella ei ole sinänsä mitään tekemistä vasta kolmetoista vuotta sen ilmestymisen jälkeen alkaneen koronaviruspandemian kanssa. Suomennos on ilmestynyt vuonna 2009. 

Kun olin lukenut jostain lähteestä romaanin juonesta, niin mielessäni oli herännyt alussa epäilys, että kyseessä olisi jonkinlainen moderni mädätys. Mutta jokin kuitenkin tekstin kokonaisuudessa oli kertomassa minulle, että näin ei olisi kuitenkaan asian laita. Ja kävikin ilmi, että vaistoni oli ollut oikeassa: kirja kannatti lukea.

Romaanin nimi on Genesis. Se on saanut nimensä kristillisen, sekä juutalaisen, Raamatun ensimmäisen kirjan, ensimmäisen Mooseksen kirjan mukaan. Nimittäin taannoin lähinnä hepreankielinen Vanha testamentti oli käännetty kreikan kielelle, ja viisi Mooseksen kirjaa saivat kukin kreikankielisen nimen. Genesis tarkoittaa suomeksi syntyä.

Bernard Beckett (s. 1967), romaanin kirjoittaja, on uusiseelantilainen kirjailija, joka on kirjoittanut paljon fiktiokirjallisuutta nuorille aikuisille. Valitettavasti hän oli pian tämän kirjan julkaisun jälkeen lopettanut kirjallisen tuotantonsa, tai ainakin Wikipedian mukaan näin on tapahtunut.

Genesiksessä ikävä maailmantilanne on saanut aikaan sen, että poliittinen valta on annettu filosofitutkijaeliitin käsiin. Tämän Valtion perustaja oli käyttänyt samaa nimeä kuin vuosina 427–347 eKr. elänyt alkuperäinen kreikkalainen filosofi Platon.

Olen joskus nuorempana lukenut itävaltalaisbrittiläisen filosofin Karl Popperin (1902-1994) teoksen Avoin yhteiskunta ja sen viholliset. Teos tunnetaan parhaiten siitä, että siinä mies esitteli näkemyksensä, että jotta teoriaa voitaisiin kutsua tieteelliseksi teoriaksi, niin sen tulee olla testattavissa tieteellisesti. Ajatusmuodostelman kumoamattomuus ei siis ole mikään hyve, jos ei ole edes periaatteessa mitään keinoa osoittaa sitä vääräksi. Testattavasta teoriasta tulee kuitenkin sitä vahvempi, mitä enemmän se kestää kumoamisyrityksiä. Tätä kutsutaan falsifikaatiokriteeriksi.

Tämän kirjaesittelyni kannalta on kuitenkin tärkeämpää se, että Avoimessa yhteiskunnassa filosofi Popper haukkuu Platonia. Karl Popperin kirjassa esitetään, että Platon Valtio-teoksensa perusteella halusi, että valtiovallan tulee kuulua parhaille, joita ovat filosofit. Popperin mukaan Platon olisi ollut sitä mieltä, että kaikki muutokset tällaisessa valtiossa olisivat rappeutumista, eli menemistä huonompaan suuntaan. Popper oli myös sitä mieltä, että Platon olisi halunnut itse olla tällaisen valtion johtaja.

Bernard Beckettin romaanissa Genesis Valtion perustana on samanlainen idea.

Ilokseni huomasin, että kaupunginkirjaston kokoelmista löytyy kyseinen Platonin teos. Se minun pitää saada luettua ja mieluiten vielä joskus kuluvan vuoden 2025 aikana.

Löysin myös tiedon jonkinlaisesta tietokirjasta, joka käsittelee Platonin poliittista ajattelua...

Genesiksen tarinassa Aotearoassa olivat asiat vähän enemmänkin muuttuneet, kun eräs sotilas oli, monta vuotta ennen "nykyaikaa", vartioidessaan aseellisesti merirajaa ulkopuolisia tulijoita vastaan päättänyt toimia täysin vastoin ohjeita, sääntöjä ja määräyksiä. Tapahtunutta oli seurannut lopulta suursota.

Yksi Genesiksen päähenkilöistä on saanut nimensä Sokratesta | edeltäneeltä filosofilta Anaksimandrokselta (610/609 – n. 546 eKr.), ja päähenkilö on maskuliinisukuisesta nimestään huolimatta nainen. Mutta sehän ei haittaa.

Anaksimandros on puhdasmielinen tutkijasielu, joka on opiskellut koko elämänsä ajan em. sotilaan, nimeltään Adam, elämää. Raamatun mukaanhan Adam – Aatami – oli ensimmäinen ihminen, ja hepreankielinen nimi tarkoittaa suomeksi ihmistä tai ihmiskuntaa. Jotenkin kuvaavaa romaanin juonen kannalta.

Anaksimandros, joka käyttää lempinimenä nimensä lyhennettyä versio Anax, haluaa kohota tutkijafilosofien eliittiin, josta käytetään nimitystä Akatemia. Kuten kaikki muutkin hakijat, hän joutuu perusteelliseen syyniin, jossa kolme ilmeiltään tutkimatonta kivikasvoista henkilöä kuulustelee häntä varsin pitkän ajan. Ja välillä sitten pidetään taukoa.

Anax joutuu todistamaan kuulustelijoilleen sen, että hän osaa käsitellä aihettaan, joka on tämä jo monta vuotta aikaisemmin kuollut Adam, pätevästi ja asiantuntevasti ja riittävän omaperäisestikin ja aidosti.

Adam oli aikoinaan jouduttuaan kiinni tekemänsä kapinan jälkeen pistetty valitsemaan elämä erikoistehtävässä, jolla piti olla erittäin suuri yhteiskunnallinen merkitys. Vaihtoehtoina tälle olisivat olleet tuomitseminen kuolemaan tai varsin pitkäaikainen vankeus.

Anaxia oli pitempiaikaisesti ohjannut valmistautumisessa valintakuulusteluja varten Akatemiaan kuuluva ja hirveän loistava intellektuelli nimeltään Perikles. Tämän nimen tunnemme myös antiikin Kreikasta. Historiallinen Perikles oli ollut erittäin merkittävä ateenalainen poliitikko, joka oli elänyt n. vuosina 495-429 eKr. Mutta ei siitä nyt sen enempää.

Mutta pystyykö Anaksimandros saamaan kuulustelijat vakuuttumaan siitä, että hän on sopiva ihminen heidän joukkoonsa? Ja tietävätkö kuulustelijat jotain sellaista merkittävää Aotearoan historiasta, mitä muut kansalaiset eivät tiedä?

Asiaan kuuluu myös samoihin aikoihin Adamin kanssa "elänyt" keinotekoisella ruumiilla varustettu jonkin verran groteskin näköiseksi rakennettu keinoälyolento.

Eräs aotearoalainen filosofi oli nimittäin aikoinaan keksinyt mielestään erästä tunnettua aikaisempaa katastrofiin päättynyttä yritystä paremman keinon saada aikaan ihmisenkaltainen keinotekoinen äly. Idea piili siinä, että keinotekoisen olennon piti oppia elämästä asioita ihan samalla lailla kuin lapsen. Pikku hiljaa vuorovaikuttamalla ihmisten ja lähimmän elinympäristönsä kanssa olento kehittyisi ennen pitkää, sanotaanko nyt, sosiaalisesti toimintakykyiseksi älylliseksi olennoksi. (Tällaisesta lähestymistavasta aidon keinoälyn kehittämiseen itse asiassa on ollut ihan oikeasti jonkin verran puhetta viimeksi kuluneiden vuosikymmenien aikana.)

Tässä välissä voin mainita, että muutaman viimeksi kuluneen vuoden ajan suuressa huudossa ollut ja edelleen oleva nk. generatiivinen keinoäly ei ole ollenkaan älykäs. Kyseessä on vain kehittynyt ennustuskone, joka kykenee supermassiivisen tausta-aineistonsa avulla päättelemään, mikä merkkijono pitäisi antaa vastaukseksi kysyjälle. Sillä ei ole ollenkaan älyä eikä varsinkaan minkäänlaista tietoisuutta tai tietoa maailmasta. Generatiivinen keinoäly myöskin "hallusinoi": jos se ei osaa tausta-aineistonsa perusteella vastata käyttäjän kysymykseen, niin se keksii vastauksen "omasta päästään". Tästä syystä generatiivisen keinoälyn antamat vastaukset kannattaa aina tarkistaa.

Olen tavannut testata eri tahojen kehittämiä generatiivisia keinoälyjä kysymällä niiltä saman ovelan testikysymyksen: "Kuinka monta munaa orava munii?" Viimeksi mokoma oli vastannut tällä tavoin: "Oravat munivat yleensä 4–8 munaa kerrallaan. Muninta-aika riippuu oravalajista ja elinympäristöstä, mutta tavallisesti se tapahtuu keväällä tai kesällä."

Vaikka tämä hiukan pitkittää liikaa tätä kirjaesittelyä, niin aiheeseen vielä jotenkin liittyen haluan kertoa, että Yhdysvalloissa oli juuri erään konkurssioikeudenkäynnin yhteydessä käyty läpi asianajajien oikeutta käyttää hyväkseen generatiivisen keinoälyn palveluita. Nimittäin konkurssipesää edustaneen Semrad-lakifirman asianajaja herra Thomas Nield oli käyttänyt ChatGPT-keinoälyä etsiessään puolustuksen hyväksi käytettävissä olevia aikaisempia tuomiolauselmia. Jutun tuomari Michael Slade oli kuitenkin henkilökuntineen käynyt lopulta läpi asianajajan esittämät perusteet ja löytänyt niistä suuria virheitä. Kävi ilmi, että asianajaja oli unohtanut tarkistaa ChatGPT:n antamat tulokset. ChatGPT oli puhunut hänelle paljon paskaa. Tuomari tuomitsi sekä asianajotoimiston että herra Nieldin vahingonkorvauksiin ja Nieldin sekä jonkun lakiasiaintoimiston vanhemmista osakkaista osallistumaan generatiivisen keinoälyn käyttöä lakiasioissa käsittelevään koulutukseen. 

Ja jos palaan takaisin aiheeseen, niin Beckettin Genesis-romaanissa keinoälyolennolla oli tullut olemaan paljon tekemistä Adamin kanssa menneinä aikoina.

Romaanissa mennyt aika saadaan eläväksi, kun Anax hakijana Akatemiaan joutuu käsittelemään vanhoista ääninauhoista purettuja transrikriptioita eli muunnoksia kirjoitettuun muotoon, joissa Adam on mukana. Modernia aika kun on, niin voidaan turvautua myös elävänoloisiin hologrammiesityksiin. Ja kuulustelijat osaavat olla pelottaviakin.

Romaanissa myöskin käsitellään mielestäni mukavasti olemassaolon ja elämän filosofisia kysymyksiä, jos saan käyttää tällaista fraseologiaa. Kirja on kuitenkin parempi kuin fraseologiani. 

Ottaen huomioon sen, kuinka suuri osa romaanista on kuulustelijoiden ja Anaksimandroksen välistä vuorovaikutusta, jossa käsitellään todistusaineistoa menneistä tapahtumista, niin kirja oli kannaltani vallan vetävä. Sikäli sääli, että se sisälsi vain 160 sivua. Ja sääli, että kirjailija on lopettanut romaanien kirjoittamisen.

Ja melko lähellä kirjan loppua juoni onnistui jopa erittäin kunnolla yllättämään minut. En olisi arvannut, vaikka olisi minun kyllä pitänyt älykkäänä olentona. Minulle tapahtui sen johdosta puoliksi samanlainen katharsis kuin mitä olen kokenut aina katsoessani kammottavaa ja niin kovin kiinnostavaa Apua, mikä tauti! (englanniksi "Body Bizarre") -televisio-ohjelmaa. Ohjelmassa seurataan maailman kauheimpia sairauksia ja tiloja, mitä ihmisille on syntynyt ja kehittynyt. Sen yhteen jaksoon liittyen olen kirjoittanut jopa runon. Ohjelma on myös suuresti inspiroinut minua pitkän runoni Job saa vastauksen synnyttämisessä. Bernard Beckettin kirjoittaman romaanin Genesis aiheuttama puolikatharsis on kuitenkin paljon tuota eeppisempi ja syvemmälle ulottuva ja sitä paitsi erityisen hieno siitä syystä, että se oli syntynyt fiktiiviseen teokseen syventymisen seurauksena. 

Pelien suoratoistopalvelu Steam on ollut suuri siunaus Linuxin käyttäjille

Olen itse käyttänyt Valven kehittämää pelien suoratoistopalvelua Steamia jo monen vuoden ajan. Olen nykyään huono opiskelemaan uusia tietokonepelejä, joten varsin suuren leijonanosan peliajastani ovat viimeksi kuluneina vuosina vieneet täysiverinen lentosimulaattori X-Plane | muiden lentosimulaattorien ohella sekä vuoropohjainen sotastrategiapeli The Operational Art of War IV. Jälkimmäistä en tosin ole pelannut enää vuosiin.

Ja ai niin. Välillä olin hyvän aikaa pelannut myös peliä WorldBox – God Simulator. Olen nimittänyt sitä yhdelle hyvälle kaverilleni jumalapeliksi. Yhdelle toiselle kaverilleni olin aikoinaan lausunut, että minua vaivaa jumalakompleksi. Kyllä kerroin sitten hänelle välittömästi, että asia liittyy tähän tietokonepeliini.

30 vuotta sitten olin vielä kyennyt helposti opiskelemaan uusia pelejä nuorine aivoineni.

Olen myöskin käyttänyt PC-tietokoneissani käyttöjärjestelmänä jo 20 vuoden ajan Microsoft Windowsin sijaan Linuxia.

Steam on myös sikäli ollut erinomainen toimija, että se on mahdollistanut yhä useamman pelinimikkeen pelaamisen Linux-työpöydillä. Natiivi peli tarkoittaa sellaista peliä, joka on kehitetty tai ainakin koodista käännetty tietylle käyttöjärjestelmälle. Vaikka Steamin myötä on Linuxille saatu yhä enemmän myös natiivina pelejä, niin Valvella on Steamissä käytössä tai käytettävissä Wine-ei-emulaattoriin pohjautuva Proton-niminen yhteensopivuusrajapinta, jonka ansiosta nykyään varsin monet Windows-pelitkin saa toimimaan työpöytä-Linuxissa. Proton kykenee tänä päivänä jo varsin moneen. Olen hyvin kiitollinen asiasta Valvelle.

Ylempänä mainitsemani sotastrategiapeli The Operational Art of War IV ei ole natiivi peli Linuxin käyttäjien kannalta, sillä siitä on tehnyt versio ainoastaan Windowsille. Peli oli julkaistunut vuoden 2017 melko lopulla. Steam-sovelluksen antaman tilaston mukaan olen pelannut sitä aikoinani yhteensä 1137,4 tunnin ajan. Siitä huolimatta, että jos laittoi äänet päälle pelissä, niin peli hidastui käsittämättömän paljon. TOAW IV ei ollut paras mahdollinen ostos, mutta itse asiassa tiesin ko. yhteensopimattomuusviasta jo etukäteen. Ostin pelin itselleni, koska olin aikoinani pelannut pelisarjan versiota yksi Windowsissa, ja tiesin nelosen olevan oikeasti parannettu versio tuosta. Ja sitä paitsi ykkösversiotakin olin aikoinani pelannut usein äänet pois päältä, koska en ollut halunnut yöaikaan herättää naapureita.

En taida kokeilla nyt uudestaan tuota. ProtonDB-sivustolta löysin tiedon, jonka mukaan peli on luokkaa Silver (hopea), mikä tarkoittaa englanniksi sanottuna "runs with minor issues, but generally is playable". Eli sen kanssa on pieniä ongelmia, mutta peli on yleisesti ottaen pelattavissa oleva. Kyseessä on siinä määrin vanha peli jo, että voisin olettaa, ettei sen toimintaan Linux-työpöydillä tulle enää parannuksia.

Tätä nykyä eniten vaikeuksia Windows-peleille toimia Linuxissa tuottavat eräiden pelinvalmistajien harrastamat ohjelmalliset huijaustenestot. Huijausten estämisessä ei ole mitään pahaa, mutta Linux-käyttöjärjestelmäperheen kehittäjien ja käyttäjien piirissä ei pidetä hyvänä sellaista, että joku yhtiö saisi tunkea invasiivisesti käyttöjärjestelmän ytimeen jotain. Microsoftia taas ei vastaava haittaa Windows-käyttöjärjestelmänsä suhteen.

Valve on myöskin kehittänyt Steam Deck -nimisen käsikonsolin pelaamista varten. Siinä on käyttöjärjestelmänä Arch Linuxiin pohjautuva SteamOS-käyttöjärjestelmä, jossa myöskin käytetään tätä Protonia (kun tarvitsee). Ja voidaan sanoa, että ilman Steam Deckin kehittämistä Valvella ei olisi ollut yhtä suurta insentiiviä panostaa Linuxia käyttäviin pelaajiin.

Steamin omien tilastojen perusteella muuten tämän vuoden 2025 alussa Linuxin osuus pelaajien käyttöjärjestelmistä oli ollut melko maltillinen 1,45 prosenttia, mutta maaliskuussa oli jo tapahtunut merkittävä ponkaisu 2,33 prosenttiin. Kesäkuussa osuus oli jo 2,57 prosenttia. Heinäkuussa osuus oli noussut jo 2,89 prosenttiin.

Windowsin osuus oli silti edelleen mielettömän suuri 95,23 prosenttia, kun taas Applen macOS:n osuus oli 1,88 prosenttia.

Valven käsikonsolin Steam Deckin käyttöjärjestelmä SteamOS muodostaa joka tapauksessa edelleen suurimman osan Linuxin osuudesta.

On siltikin varsin selvää, että suhteellinen nousu käyttäjäosuuksissa on Linux-työpöytien puolella ollut tänä vuonna erittäin suuri. Pienestä pienikin ponnistaa.

PS. Arch Linux ei ole sellainen Linux-käyttöjärjestelmäperheen vesa, jota tavallisen ihmisen kannattaisi asentaa PC-tietokoneeseensa, mutta se sopii ilmeisen hyvin pohjaksi SteamOS:lle. (Olen käyttänyt jo monen vuoden ajan PC-tietokoneissani sellaista Linuxin levitysversiota kuin Linux Mint. Se on melko mukava, ja nykyään moni muukin taho kehuu sitä.)

Ampiaishämähäkki: ihmisten kalastaja

Tänäänhän on sunnuntai. 

Ampiaishämähäkki lentää paikalle ja heittää verkon ihmisen päälle. Sitten se tulee tökkäämään ihmistä pyllyssään olevalla piikillään.

Ampiaishämähäkki on ihmisten kalastaja.