lauantai 6. tammikuuta 2024

Fasces joka paikassa

En ollut ennen tiennytkään, että Yhdysvaltain presidentin Abraham Lincolnin kuuluisassa muistomerkissä on kahteen otteeseen fasces. Enkä sitä, että Yhdysvaltain perustajaisiin kuuluvan maan ensimmäisen presidentin George Washingtonin patsaaseen kuuluu fasces. Enkä sitä, että kaksi kpl niitä kuuluu Ruotsin poliisin tunnukseen. Enkä sitä, että fasces löytyy Ranskan suuresta sinetistäkin.

Fasces merkitsee siis vitsakimppua, jonka keskellä on mahdollisesti yhdestä kahteen kirvestä.

Fasces oli alun perin ollut ilmeisesti etruskien kulttuuriin kuuluva juttu.

Etruskeilta fasces siirtyi osaksi Rooman kulttuuria, jossa se symbolisoi kuninkaan oikeutta rangaista alaisiaan. Roomalaisten karkotettua etruskikuninkaansa Roomasta tuli tasavalta. Latinan termi res publica tarkoittaa sananmukaisesti julkista asiaa, mutta se tarkoitti yli 2000 vuotta sitten Roomassa ja Rooman valtakunnassa myös valtiojärjestystä, jossa valta ei ole yhdellä vaan monilla. Alun perin roomalaiset olivat siis olleet varsin vihamielisiä diktatuureja kohtaan. Suurempi tai pienempi määrä liktoreita kantoi kukin fascesia korkean roomalaisen toimeenpanovaltaa edustavan virkamiehen edellä.

Länsi-Rooman romahdettua fascesin merkitys unohdettiin, vaikka itse symbolia ei unohdettu, vaan sitä käytettiin edelleen silloin tällöin johonkin tarkoitukseen.

Uudella ajalla renessanssin myötä fascesin roomalainen käyttö opittiin uudelleen.

Fasces on symbolisoinut lähempänä nykyaikaa muun ohella tasavaltaa.

Italiassa fasistit olivat ottaneet 1900-luvun alkupuolella symbolista nimensäkin. Toisen maailmansodan ja fasistien tappion jälkeen vitsakimppu on nähty fasismin symbolina, ja sitä ei ole enää juurikaan käytetty, ja minusta tämä on sääli.

Minusta fasces sopisi hyvin nykymaailmassakin symbolisoimaan valtiojärjestystä, jossa valta ei ole kasaantunut yksiin käsiin, tai jopa demokratiaa symbolisoimaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti