maanantai 18. huhtikuuta 2022

Uneni: Matka jalkaisin sotilaana Suomen halki tärkeää tehtävää suorittamassa

Näin edellisenä yönä seuraavanlaista unta:

Minä ja sotilastoverini saimme tärkeän tehtävän suorittaaksemme: Meidän piti varsin pitkä matka suorittaa jalkaisin Suomen halki pohjoisen suuntaan. Meidän piti kuljettaa tärkeitä esineitä tai jotain määränpäähän.

Minä ehdotin toverilleni alkumatkasta, että myös minä voisin repussani kantaa osan tavaroista, mutta toverini ei ottanut ehdotustani varteensa.

Jossain vaiheessa sain kurkistettua toverini reppuun: siellä oli syötävää, ja tuoretavarana. En ihmetellyt asiaa kuitenkaan.

Jonkin verran älytön juoni unessa. Matkan taittaminen esim. junalla olisi ollut moninkertaisesti nopeampi tapa kulkea.

Ja miksi meillä ei ollut kenttämuonaa mukana?

Olin jokin aika sitten nähnyt ruotsalaisen(!) elokuvan Musta rapu, jossa Ruotsissa oli syttynyt sota, ja joukolle sotilaita oli annettu määräys taittaa pitkä matka meren jäällä vieden mukanaan esineen, joka päättäisi sodan. Veikkaan villisti, että elokuva olisi muun ohella jollakin tavalla antanut aiheen tälle unelle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti