perjantai 18. maaliskuuta 2022

Uneni: Jeeves and Wooster

Näin edellisenä yönä seuraavanlaista unta:

Olin Englannissa. Vuosi oli noin 1930. Olin jossain ravitsemusliikkeessä jonkun suomalaisen tuttuni kanssa. Siellä oli paljon nuoria yläluokkaisia miespuolisia hemmoja meidän lisäksemme. Eikä se vielä mitään. Tunnistin yhden näistä Bertie Woosteriksi. Tervehdin häntä hänen nimellään englanniksi ikään kuin tuntisin tai tietäisin hänet. Wooster vilkaisi minua, mutta huomattuaan, ettei tuntenut minua, ei jatkanut hyvin alkanutta keskusteluamme. Selitin suomalaiselle toverilleni, mistä brittiläisessä "public school" -instituutiossa on kyse (kirjaimellisesti tarkoittaa "julkista koulua", mutta oikeasti kyse on yksityiskouluista). Pöydän toisella puolella oli nuori mies, joka rupesi vittuilemaan Woosterille. Minä tietenkin hieman "riemastuin" tästä ja rupesin puhaltamaan rauhanhäiritsijän kasvoille sähkökäyttöisellä puhaltimella. Etutukka vain hulmusi miehellä. Ehdin kuitenkin miettiä, että tällainen laite voi olla tässä ajassa varsinainen anakronismi.

Bertrand Wooster oli toinen pääosahenkilöistä vuosina 1990–1993 tehdyssä englantilaisessa fiktiivisessä televisiosarjassa Kyllä Jeeves hoitaa (alkukielellä Jeeves and Wooster). Wooster on hieman hömelö alempaan aatelistoon kuuluva tyhjäntoimittajanuorukainen, jonka hirvittävän älykäs ja tietäväinen henkilökohtainen palvelija Jeeves aina vähän väliä joutuu pelastamaan kaiken maailman pulista.

Woosteria esitti sarjassa nuori Hugh Laurie. Jeevesiä esitti mainio Stephen Fry.

Sarja perustui arvostetun englantilaisen humoristikirjailijan P. G. Wodehousen (1881-1975) Jeeves-tarinoihin.

Nämä alkuperäiset tarinat, joita kirjailija kirjoitti vuosikymmenien ajan, heijastavat aina kirjoittamisajankohtansa tilannetta, kun taas niiden päähenkilöt vanhenevat tuskin ollenkaan.

Päiväsaikaan sitten päässäni soi aina välillä sarjan tunnusmusiikki.

...Paljon myöhemmin Laurie esitti päähenkilöä, hirvittävän hyvänä tunnettuna diagnostikkona tunnettua tohtori Gregory Housea vuosina 2004–2012 tehdyssä yhdysvaltalaisessa fiktiivisessä tv-sarjassa House, joka sijoittuu opetussairaalaan. Pidin tästä sarjasta sen verran paljon, että katsoin jälkikäteen paljon uusintoja siitä. Nimihenkilö Gregory House, vaikka oli hurjan älykäs lääkäri, oli hieman lapsellinen ehkä narsistisella tavalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti