perjantai 23. huhtikuuta 2021

Uneni: Musketteihin ryhtykäämme

Näin edellisenä yönä seuraavanlaista unta:

Olin jossain teollisuusalueella. Jostain hyppäsi ulos sidottu mies. Menimme yhtä matkaa tiettyyn paikkaan erään rakennuksen taakse. Mies tuli sinne pomppien. Ajattelin siellä vapauttaa hänet köysistä. Mutta paikalla olikin jo joku toinen. Toivoin, ettei tämä ryhtyisi roistojen vastaisiin toimenpiteisiin ennenaikaisesti yksinään. Mutta hän olikin varustamassa pientä armeijaa wanhan kunnon ajan suustaladattavilla musketeilla. Mies sanoi minulle, että minä olen "lanner". Protestoin siihen sanomalla, että kyllä minun pitäisi vähintään vänrikki olla. Ymmärsin sitten kuitenkin, että mies tarkoitti ilmaisullaan "lanceria" eli peitsimiestä. Musketteja ei riittänyt aivan kaikille. Minut vietiin peitseni luo, joka oli jonkinlainen kolmihaarainen atrain.

Kolmihaaraisesta atraimesta minulle tulee mieleen ainakin vapaan Unixin FreeBSD:n tunnushahmo eli kolmihaaraista atrainta pitelevä punainen pikkupiru.

PS. 23.4.2021:

Laitetaan tähän vielä vähän triviaa. Alkuperäisen BSD-daemonin oli piirtänyt John Lasseter, vaikka silläkin on esikuvansa, ja kuva oli julkaistu alun perin kirjan kannessa vuonna 1988. Myöhemmin Tatsumi Hosokawa piirsi FreeBSD -daemonin, ja nykyisen tunnuskuvan tekijänoikeudet ovat Marshall Kirk McKusickilla.

Nimitys BSD-daemoni ei sinänsä merkitse demonia eli pahaa henkeä, vaan on nimetty taustalla ajettavien eli daemon-tyyppisten Unix-sovellusten mukaan. Hahmon kolmikärkinen keihäs symboloi daemon-sovellusten tapaa luoda lapsiprosesseja.

Nimityksen voi sanoa myös liittyvän muinaisten kreikkalaisten eräänlaista suojelushenkeä tarkoittavaan sanaan. Sellainen oli Sokrateellakin.

Mieleeni tuli vielä sellainenkin asia, että voisiko uneni nimitys "lanner" viitata John Lasseterin sukunimeen. Sanoissa ensimmäiset ja viimeiset kirjaimet kun ovat samoja. En kyllä uskalla väittää, että aivoni olisivat muistaneet hänen nimensä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti