perjantai 2. huhtikuuta 2021

Uneni: Katastrofaalisia unia

Näin edeltävänä yönä varsin erikoista ja osittain ahdistavaa unta avaruusolennoista. Saattoi olla kyse ensimmäisestä yhteydestä.

Sitten näin sellaista unta, että ihmiskuntaa oli kohdannut jonkinlainen sivilisaation romahdus, ja ihmisiä oli myös jäljellä melko vähän. Olin yhdessä paikassa, ja palatessani sinne laittaakseni tietokoneen lopulta kiinni kävi ilmi, että paikalle oli saapunut runsaasti uutta väkeä. Kyllä me tästä nyt rakennamme uuden maailman! Mieleeni tuli kuitenkin, että pitäisi saada jossain vaiheessa ravintoakin, sillä en ollut syönyt pitkään aikaan. Ihmettelin, saadaanko ruokahuoltoa missään määrin kuntoon lähiaikoina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti