torstai 19. marraskuuta 2020

Uneni: Etsin autolla vanhaa kaveriani Kaivokselasta

Näin äskettäin seuraavanlaista unta:

Ajelin autolla Vantaan Kaivokselan keskustan ympäri. Tarkoitukseni oli poimia kyytiin vanha kaverini, joka asui täällä. En löytänyt häntä. Sain kuitenkin jossain vaiheessa tietää, että hän asuikin tätä nykyä Turussa, koska hän ei ollut saanut tarpeeksi halpaa ja hyvää asuntoa pääkaupunkiseudulta.

Myöhemmin unessa olin vanhempieni kotona Varistossa. Jostain syystä heidän omakotitalonsa pihalle oli rivitalonaapurin väki raijannut pöydän ja tuoleja. Ihmettelin heille asiaa. He kertoivat olevansa aikeissa erään henkilön syntymäpäivää siinä juhlia. Ja kävi ilmi, että em. kaverini syntymäpäiviä oltiin samana iltana aikeissa juhlia samalla pihalla.

Alun perin olin tuntenut ko. kaverini peruskouluaikoihin jonkin aikaa. Olin tutustunut häneen uudestaan vuonna 1994, ja uudistimme kaveruutemme. Hän kuoli noin kaksikymmentä vuotta sitten. Hän oli asunut Helsingin Vuosaaressa, josta oli muuttanut Vantaan Hakunilaan. Hänen sosiaalinen verkostonsa mm. minua lukuunottamatta oli hajonnut muuton vuoksi, ja oletuksen mukaan siksi hän teki itsemurhan.

Minun ja veljieni vanhemmat taas olivat kuolleet vuonna 2007 kumpikin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti