perjantai 10. huhtikuuta 2020

Uneni: Me sankarit aseinemme, mehiläiset ja synkronisiteetti

Näin jokin aika sitten seuraavanlaista unta:

Minä ja eräs toinen sankari jouduimme lähtemään hoitamaan tärkeää hommaa. Minulla oli jo kädessäni revolverini, mutta otin mukaan myös Winchester-makasiinikiväärini.

Pian törmäsimme mehiläisiin. Toverini totesi, että hän aikoo ryhtyä mehiläisten kuninkaaksi. Ajattelin, että hän joutuu sitten opettelemaan mehiläisten kielen. Päähäni ei kuitenkaan pälkähtänyt sitä, että hänen olisi vaikea muuttua mehiläiseksi.

Herättyäni ollessani suorittamassa aamutoimiani pelästyin kauheasti pesuhuoneen peilin edessä, kun oikeasta sieraimestani näytti kurkistavan hyönteinen. Mutta kyse olikin vain huonosti suoritetusta nenän niistämisestä, josta oli jäänyt hieman ylimääräistä ainetta roikkumaan jossain määrin nenäreiän ulkopuolelle.

Otsikon sanasta synkronisiteetti: kyseessä on Wikipedian ja oman muistini mukaan "psykiatri C. G. Jungin luoma käsite, joka tarkoittaa merkitsevää yhteensattumaa. Se viittaa tilanteisiin, joissa kaksi tai useampi toisiinsa näennäisesti liittymätöntä asiaa tapahtuu rinnakkain. Tapahtumilla ei ole kausaalista yhteyttä, mutta niitä yhdistää symbolinen merkitys".

1 kommentti: