tiistai 19. marraskuuta 2019

Uneni: Hyökkäsin Hitlerin linnaan

Näin jokin aika sitten seuraavanlaista unta:

Minä ja pienin pikkuveljeni aioimme hyökätä kansallissosialistisen Saksan diktaattorin Adolf Hitlerin linnaan. No, me rynnäköimme, ilman aseita, linnan ovelle. Huomasin juostessamme, että linnan muurissa avautui hetkeksi luukku. Joku näki meidät. Ja sitten vartija tuli ovesta ulos.

Vartija suhtautui meihin kuitenkin täysin asiallisesti ja päästi meidät sisään. Paikka oli täynnä sotilashenkilöitä. Yritimme löytää aseita, jotta voisimme oikeasti käydä porukan kimppuun. Mutta emme saaneet niitä käsiimme. Kumma kyllä paikallaolevat suhtautuivat meihin täysin asiallisesti, vaikka emme edes puhuneet saksaa.

Jossain vaiheessa Hitler seisoi edessäni. Koska minulla ei ollut aseita, en ajatellutkaan hyökätä hänen kimppuunsa, mutta ihmettelin, miksi Hitler näytti siltä kuin olisi kotoisin Perikato-elokuvasta.

Kaksistaan olisi ollut älytöntä hyökätä sotilaita vilisevään linnaan jopa aseiden kanssa. Saatikka sitten ilman aseita, minkä me teimme. Mutta onneksi emme myöskään joutuneet rautalangasta valmistettuun kaulakiikkuun, kuten eräille oli käynyt vuoden 1944 heinäkuun 20. päivän salaliiton joutua murskatuksi.

Jos näen vastaavanlaista unta vielä joskus, niin toivottavasti meillä on silloin mukana komppanian verran yhdysvaltalaisia sotilaita ja mielellään pari Sherman-panssarivaunuakin. Tai sanotaan nyt, että ennemminkin pari Jackson-panssarivaunua.

Mainitsemani Perikato-elokuva on synnyttänyt tuhansittain internetmeemejä. Ja niin kävi, että unen näkemistä seuraavana päivänä eräs tuttuni laittoi minulle unestani tietämättä sähköpostitse internetmeemin, joka oli otsikoitu Hitler kuulee Malmin lentokentän lakkauttamisesta. Vähän kuin olisi tässä kyse kuulun psykoanalyytikon, Sigmund Freudin oppilaan ja mystikon C. G. Jungin lanseeraamasta synkronisiteetista.

Uneni synty saattaa liittyä siihen, että olen katsellut National Geography -kanavan niitäkin sotadokumentteja, jotka käsittelevät toisen maailmansodan tapahtumia Normandian maihinnoususta (kesäkuun 6. vuonna 1944) alkaen. Saattaapi liittyä siihenkin, että olin juuri löytänyt Historianet-sivustolta tuoreen (maksumuurin takana olevan) artikkelin 'Hitler oli aineissa läpi kolmannen maailmansodan', joka käsittelee Norman Ohlerin vuonna 2015 julkaistua tietoteosta Adolf Hitlerin ja Saksan kansan ja asevoimien aineidenkäytöstä toisen maailmansodan aikana. Kirjan nimi on suomeksi Hitlerin tabut (ilmestyi vuonna 2016), ja julkaisin siitä pienen arvostelun blogissani.

...
PS 31.7.2020: Mainitsemaani Perikato-elokuvaan perustuu myös eräs melkein kansainvälinen seura, vaikka siitä ei saisi puhua.

8 kommenttia:

  1. Jos tekisit aikamatkan, sellaisen, jossa näkisi jonkin historiallisen henkilön hänen näkemättä sinua, niin haluaisitko nähdä Hitlerin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ykkösenä olisi varmaankin Jeesus. Kakkosena Spartacus.

      Poista
    2. Hitler ei aikamatkailijana kiinnostaisi, ellen sitten kykenisi päästämään häntä samalla päiviltä.

      Poista
  2. Spartacuksen saattaisit löytää, Jeesus ja hänen löytämisensä voisi olla vaikeampaa, ottaen huomioon ajoituksen ja todellisuuden. Hitlerin, jos löytäisit ja ottaisit hengiltä, muuttaisi se historian kulkua, ei välttämättä hyväksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos tappaisin Hitlerin, niin se muuttaisi historian kulkua siten, että en voisi edes syntyä. Joten täten Hitlerin murhaaminen olisi pakko jättää tekemättä. Paitsi siinä tapauksessa, että murhan hetkellä syntyisi toinen aikajana.

      Poista
    2. Mitäs jos saksalaiset olisivat murhan takia, saatuaan paremman sota johtajan, voittaneet sodan, kun olisi uusi aikajana????

      Poista
    3. Jos Hitler olisi tapettu jo vuonna 1919, niin hitleriläinen kansallissosialismi olisi ollut kokonaan poissa pelistä.

      Poista
    4. No jaa, monikin asia voi aikamatkustamisessa mennä pieleen. Mutta toivottavasti onnistuisit tehtävässä, tosin minä en kyllä sitten syntyisikään, tuskin äiti ja isä olisivat kohdanneet, jos niin ikävästi ei olisi käynt, että isä olisi joutunut siirtolaiseksi ja sen jälkeen merille.

      Poista