keskiviikko 5. huhtikuuta 2023

Uneni yhdistykseni väestä ja lentoon pyrkimisestä

Näin jokin aika sitten seuraavanlaista unta:

Käsittääkseni olin jossain paikassa yhdistykseni väen kanssa. Siellä oli muutakin väkeä, jota saatoin myös tuntea, aikaisemmasta elämästäni.

Jossain vaiheessa edessä oli sitten kotiinlähtö. Hieman yllättäen muu porukka oli ehtinyt jo mennä autolle. Kiiruhdin perään. Kuulin jonkun jo ihmettelevän, että minun pitäisi olla myös mukana.

Auto jo oli kääntämässä itseään lähteäkseen paluumatkalle. Kyseessä oli käsittämättömän pienikokoinen henkilöauto. Heilutin käsiäni auton takana. Lopulta autossa huomattiin minut.

Mutta auto olikin nyt jonkinlainen lentohärveli. Avomallinen sellainen. Kukin meistä istuutui sille. Minä oikealle laidalle. Härvelimme lähti kiihdyttämään vauhtia. Nopeus tuntui kuitenkin olevan riittämätön lentoonlähtöön. Huusin osittain vitsinä englanniksi skottilaisella aksentilla, että oikealla laidalla on liikaa painoa. Toisaalta tiesimme, että vähän enemmän painoa oli myös vasemmalla laidalla. Lentoon pääsy vaikutti joka tapauksessa haasteelliselta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti