Kongon demokraattisessa tasavallassa Iturin maakunnassa sijaitsevassa Komandan kaupungissa ovat islamistiroistot hyökänneet roomalaiskatolisen kirkon kirkkorakennukseen jumalanpalveluksen ollessa käynnissä ja tappaneet yli 30 aseetonta siviiliä. Lisäksi roistot veivät mukanaan joitakin kirkossakävijöitä. Ilmeisesti heillä oli tarvetta seksiorjille.
Natseilla on orwellilaisesti nimetty instituutio nimeltä Vapautta kohti. Yhtä orwellilainen on noiden islamistiroistojen poppoon nimi Allied Democratic Forces ("Liittoutuneet demokraattiset voimat"). Mitä demokraattista siinä on, että pidetään toisia ihmisiä ali-ihmisinä?! Samaa moitetta voi toki soveltaa natseihinkin.
Islamilaisten lähteiden mukaan uskonnon oli perustanut 600-luvulla profeetaksi julistautunut Muhammad Arabian niemimaalla. Muslimit pitävät Muhammadia syvällisenä ihmisenä, koska tämä nuorena oli solminut avioliiton huomattavasti vanhemman naisen kanssa. Toisaalta Muhammad vanhempana sitten otti vahingon takaisin ja hänestä tuli rosvo, ryöstäjä, murhaaja, kiduttaja, raiskaaja, orjuuttaja ja sotapäällikkö. Hän myöskin teki yhdeksi uskontonsa peruspilariksi pyhän sodan toisinajattelijoita vastaan Itse en pitäisi tuollaisella ansioluettelolla varustettua ihmistä syvällisenä.
Samantapaista mielenlaatua ovat omanneet monet natsit.
Nuo aseistamattoman rauhanomaisen kirkkoväen kimppuun hyökänneet terroristit eivät koe omassa toiminnassaan olevan mitään vikaa, koska he ottavat ihmisen mallin profeetta Muhammadilta, jota he pitävät täydellisenä ihmisenä.
Islamin piirissä on silti 1800-luvulta alkaen vaikuttanut jonkin verran rauhanomaisempi suuntaus nimeltä ahmadilaisuus. Se edustaa noin prosentin suuruista vähemmistöä islamilaisen yhteisön piirissä. Muihin moskeijasuuntauksiin kuuluvat muslimit eivät yleensä pidä ahmadilaisia oikeina muslimeina, ja näitä onkin tavattu vainota islamilaisen kulttuurin piirissä.
Ahmadilaisuus ei kiellä profeetta Muhammadin väkivaltaisuutta, mutta sen mukaan islamin profeetan väkivallanteot olivat johtuneet tapauskohtaisista ratkaisuista, joita ei pitäisi pitää minään yleisenä väkivaltaisuuteen vievänä uskonnollisena lakina.
Natseillakin on Oskar Schindler, joka oli toiminut jonkin verran epäortodoksisesti virallisen opin kannalta, vaikka natsi olikin.
Kuulemma Albanian islam on myös vähemmän typeränlaatuista.
Ja jos sitten käsittelemme lopuksi sitä, että pitäisikö Palestiinan itsenäisyys tunnustaa.
Viikonloppuna Lontoon oopperatalossa oli sattunut välikohtaus, kun yksi esiintyjistä oli nostanut esiin Palestiinan lipun loppukumarrusten aikana.
Tilanne päätyi lyhyeen käsirysyyn, kun oopperatalon työntekijä yritti estää mielenilmauksen.
Minusta on ihan normaalia, ettei väkivaltaisten ideologioiden lippuja nostella mielenosoitukseen tuollaisissa tilaisuuksissa. Sama pätee tietenkin natsilippuun. En kyllä tiedä, olisiko edes Desmond Tutun naamalla varustettua vexillumia hyväksytty tuolla mielenosoitusvälineeksi.
Jo ensimmäisellä vuosituhannella eKr. olivat aluetta jotkut nimittäneet Palestiinaksi. Kyseessä on siis vanha poliittismaantieteellinen käsite. Tämä tarkoittaa myös sitä, että kun Rooman keisari Hadrianus | juutalaisten toisen Rooman vastaisen suuren kapinan jälkimainingeissa nimesi alueen uudelleen Syria Palaestinaksi, niin kyseessä ei ollut pelkästään vittuilu, vaikk keisari järjestikin hirveät jälkiseuraukset Juudeassa tuolloin vielä asuneille juutalaisille. Hadrianus siirrätti suurimman osan juutalaisväestöstä valtakunnan muihin osiin. Toki monesta tehtiin myös orja, ja monet myöskin joutuivat ristiinnaulituiksi. Keisari Hadrianus lisäksi vielä uudelleennimesi kapinan aikana raunioituneen Jerusalemin Aelia Capitolinaksi sekä perusti sinne roomalaisen siirtokunnan roomalaistaakseen sen. Juutalaisilta oli tämän jälkeen hyvän aikaa kielletty asuminen entisessä Jerusalemissa, joka oli heidän pyhin kaupunkinsa.
Pakanalliset roomalaiset ja kreikkalaiset toki saattoivat tuolloin nimittää kaupunkia tuolla uudella nimellä, mutta juutalaisten lisäksi kristityt, jotka alkoivat olla jo aivan eri porukkaa juutalaisten kanssa, todennäköisesti nimittivät sitä edelleen Jerusalemiksi.
Jerusalem oli vanha juutalainen kaupunki.
Keisari Hadrianus taisi itse sytyttää kapinan sytykkeitä kieltämällä juutalaisten poikien ympärileikkauksen. Itse kannatan tätä päätöstä. Myöskin hellenistihallitsija Antiokhos IV Epifanes, kuninkaana 175–164 eKr., oli kieltänyt juutalaisilta aikoinaan ympärileikkauksen, ja se oli silloin johtanut myös juutalaisten kapinaan, joka sillä kertaa kuitenkin oli onnistunut. Israelista tuli joksikin aikaa itsenäinen, aina siihen asti, kun Rooma Pompeius Suuren muodossa vuonna 63 eKr. sekaantui paikalliseen politiikkaan.
Viitaten Vanhan testamentin käsitykseen juutalaisten varhaishistoriasta, niin ei ole olemassa minkäänlaisia todisteita siitä, että koko juutalaiskansa olisi ollut maanpaossa Egyptissä pronssikaudella. Eikä siitä, että porukka olisi sitten yhdessä paennut Egyptistä Luvattuun maahan, joka siis tuolloin sijaitsi Jordan-joen länsipuolella. Onhan tietysti silti periaatteessa mahdollista, että kun alueella tapahtui lopulta uskonnollinen uudistus, jossa alettiin pikku hiljaa palvoa vain yhtä jumalaa monien sijasta, niin se olisi johtunut ulkopuolelta saapuneista vaikutteista.
Joka tapauksessa on vähän hassua Vanhan testamentin ao. tarinassa se, että kansalta kesti 40 vuoden ajan matkata suhteellisen lyhyt matka Egyptistä Jordan-joelle. Ja sitten juutalaisten Jumala käski vielä pysymään 40 vuoden ajan joen itäpuolella ennen kuin saivat ylittää joen ja asettua Luvattuun maahan.
Pronssikauden lopulla Välimeren itäisiä alueita olivat vaivanneet nk. merikansat, joista ainakin osa oli kreikkalaisia. Merikansat tuhosivat kaupunkeja ja kukistivat valtakuntia. Egypti oli ainoa valtakunta, joka kesti noiden rynnistykset. Lopulta Egypti voitti sodan, vaikkakin se oli sitten heikkona jonkin aikaa.
Nykyisen Gazan kaistan alueella tulivat asumaan filistealaiset, jotka puhuivat ilmeisesti indoeurooppalaista kieltä. Filistealaisista juontuu koko alueen poliittismaantieteellinen nimitys Palestiina. Vanhan testamentin mukaan aluksi juutalaisilla ei ollut raudanvalmistus- tai käsittelytaitoa, vaan heidän piti turvautua asiassa filistealaisiin.
Vanhan testamentin mukaan juutalaiset yhteen jumalaan uskovat soturit valloittivat monta ei-juutalaista kaupunkia alueella ja tappoivat näiden väestöt. Tosiasiassa nämä juutalaisten hengelliset esi-isät olivat oikeasti paljon leppoisampaa väkeä. Taikka heidän jumalansa oli ollut sotilaallisissa asioissa kykenemätön. Oikeasti juutalaisten historiankirjoittajat ottivat juutalaisten nimiin varsin monet merikansojen valloitukset. Niin sitä pitää.
Israelissa joka tapauksessa alettiin laajemmin uskoa vain yhteen jumalaan. Tässä jumalassa oli se hyvä puoli ainakin, että hän ei vaatinut muiden kansojen käännyttämistä "oikeaan" uskoon. Huono puoli tässä herrassa oli se, että hänen moraalikäsityksensä olivat melko pronssikautisia.
Juutalaisten "Baabelin vankeus" alkoi vuonna 597 eKr., jolloin Uus-Babylonian hallitsija Nebukadnessar II ensimmäisen kerran valloitti Juudan kuningaskunnan pääkaupungin Jerusalemin.
Kyyros II eli Suuri (noin 576–529 eKr.) ensimmäinen merkittävä Persian kuningas. Juutalaiset pitävät hänestä siitä syystä, että Kyyros päästi pakkosiirtolaisuuteen Babyloniaan aikoinaan siirtetyn osan juutalaisesta kansasta niin halutessaan palaamaan Israelin maahan. Tämä tapahtui vuonna 538 eKr. Kyyros myöskin antoi juutalaisille oikeuden rakentaa Jerusalemin temppeli uudestaan. Kuningas kannatti muutenkin suvaitsevaista uskontopolitiikkaa, ja tämä miellytti monia muitakin hänen ja hänen hallintonsa hallitsemia kansoja ja heimoja.
Asuessaan oman maansa ulkopuolella juutalaiset tutustuivat myös persialaiseen uskontoon zarathustralaisuuteen. Aikaisemmin juutalaisessa uskonnossa Saatana oli ollut vain yksi Jumalan hovin jäsen. Jumala oli vaikuttanut niin hyvän kuin pahan, niin onnen kuin onnettomuuden. Jobin kirja kuvastaa hyvin tätä juutalaisen uskonnon alkuperäistä käsitystä. Persialaisen vaikutuksen myötä juutalainen uskonto alkoi kuitenkin uskoa persoonallisen pahan olemassaoloon.
Makedonian kuningas Filippos II (382–336) oli yhdistänyt lähes koko ydin-Kreikan oman valtansa alle.
Vuonna 334 eKr. Filippoksen poika Aleksanteri (356-323) ylitti joukkoineen Hellespontoksen. Alun perin tarkoitus oli ollut vapauttaa Persian vallassa olleet kreikkalaiset kaupungit. Aleksanterin piti estääkseen Persiaa käyttämästä laivastoaan häntä vastaan valloittaa myös Foinikian kaupunkivaltiot. Sen jälkeen hän valloitti Eyptin, löi Persian armeijan lopullisesti ja lopuksi jatkoi kauas itään aina Luoteis-Intiaan saakka. Nälkä kasvoi syödessä.
Aleksanterin valloituksista seurasi kaksi asiaa: hellenistinen (seka)kulttuuri ja maailman ensimmäinen kreikan yleiskieli, koinee, jolla muuten myös kristinuskoisten Uusi testamentti on kokonaisuudessaan kirjoitettu noin 50 vuoden aikana. Niin, ja lisäksi tapahtui vielä Aleksanterin luoman maailmanvallan hajoaminen toisiaan vastaan sotivien kuninkaiden hallitsemiin alueisiin.
Israelin maa oli jatkossa kreikankielisten hellenistikuninkaiden vallan alla.
Noin vuonna 168 eKr. Antiokhos IV Epifanes oli saanut ärsytettyä valtansa alla olleet Israelin juutalaiset kapinaan itseään ja valtaansa vastaan. Kuninkaan lisänimi "Epifanes" muuten tarkoittaa suomeksi ilmestystä.
Juudas Makkabi voitti seleukidien Jerusalemissa olleen varusväen. Tämän jälkeen Jerusalemin toinen temppeli vihittiin uudestaan vuonna 165 eaa, minkä muistoksi juutalaiset viettävät edelleen hanukka-juhlaa. Taistelut raivosivat kuitenkin edelleen vuoteen 128 eKr. saakka. Israelista tuli itsenäinen. Tästä eteenpäin maata hallitsi hasmonien pappissuku. Siis aina siihen asti, kun Pompeius kärräsi itsensä paikalle.
Vuosina 66–73 jKr. käytiin ensimmäinen isompi juutalaisten kapina Rooman valtaa vastaan. Ilmeisesti Jerusalemin kristillinen alkuseurakunta hävisi fyysisesti puolustautuessaan Rooman legioonia vastaan kaupungissa. Kapinan jälkiseuraamukset aiheuttivat kristityissä tarpeen selitellä omaa suhtautumistaan Rooman valtaa kohtaan parhain päin vallanpitäjille. Ja tämä aiheutti juopaa perinteisen juutalaisuuden edustajien ja kristittyjen välillä.
Mitään Palestiina-nimistä valtiota ei kuitenkaan alueella ole koskaan sijainnut.
Ennen kuin juutalaisten diasporan jälkeinen laajempi maahanmuutto alueelle alkoi 1800-luvulla, alue oli varsin harvaan asuttu. Siellä asui pieni määrä muslimeita ja jonkin verran lisäksi kristittyjä ja juutalaisia. Alue oli Turkin vallan alainen. Juutalaiset ostivat maata turkkilaisilta maanomistajilta, ja maa oli usein huonoa, esim. soista.
Juutalaisten maahanmuutto nosti palkkoja, ja tämä sai aikaan maahanmuuttoa ympäröiviltä arabialueilta.
Turkki liittyi Keskusvaltojen puolelle ensimmäisessä maailmansodassa. Yhdistynyt kuningaskunta lupasi Palestiinan alueen arabeille itsenäisyyden sodan aikana. Vähän myöhemmin eli vuonna 1917 maa lupasi nk. Balfourin julistuksessa kansallisen kodin juutalaisille samalle alueelle.
YKK sai ensimmäisen maailmansodan päätteeksi voittajavaltiona vasta perustetulta Kansainliitolta Palestiinan mandaattialueeksi. Ensi töikseen YKK perusti ei-juutalaisille arabeille Jordan-joen itäpuolelle kansallisen kodin. Ei-juutalaiset arabit saivat mandaatin alueesta näin 4/5 itselleen. Juutalaisia ei myöskään saanut asua Jordan-joen itäpuolella.
Toisen maailmansodan jälkeen Yhdistyneet kansakunnat suositteli jäljellä olevan "Palestiinan" osan jakamista juutalaisten ja ei-juutalaisten arabien kesken kahdeksi valtioksi. Juutalainen osapuoli hyväksyi jaon, vaikkakin pitkin hampain. Juutalaisten alueeseen oli kuuluva muun ohella Negevin autiomaa. Ei-juutalainen arabiosapuoli taas ei hyväksynyt Israelin perustamista. Kun maa kuitenkin uudelleenperustettiin vuoden 1948 alussa, ympäröivät arabimaat hyökkäsivät lopettaakseen Israelin itsenäisyyden. Ne hävisivät. Israelia ympäröiviin arabimaihin jäi nk. palestiinalaisnongelma. Nämä maat eivät halunneet integroida maahanmuuttajia osaksi yhteiskuntaansa vaan halusivat käyttää heitä Israelia vastaan. Nämä nk. palestiinalaiset ovat ainoa kansa maailmassa, jonka pakolaisuus on periytynyt sukupolvelta toiselle.
Israel toisaalta asutti omaan maahansa arabimaista – ilman omaisuuttaan – karkotetut juutalaiset.
Kun Israel otti nimekseen Israel, niin alueen ei-juutalaiset arabit saattoivat ottaa kansansa nimeksi palestiinalaiset. Vaikka aikaisemmin oli saatettu nimenomaan alueen juutalaista väestöä nimittää palestiinalaisiksi.
Israelissa heprean ja englannin ohella on arabia ollut yksi virallisista kielistä. Myöskin islam on maassa sallittu. Israel on demokratia, ja maan parlamentissa Knessetissä on myös arabipuolueita.
Silloin kun Gazan kaista oli Egyptin hallinnassa – siis Israelin itsenäisyyssodan jälkeen – ja Länsiranta Jordanian hallinnassa, ei ollut puhettakaan siitä, että nämä maat olisivat perustaneet valtion ei-juutalaisia arabeja varten. Myöhemmin Israel joutui jälleen kerran lyömään nuo maat taistelukentällä, jolloin Gazan kaista ja Länsiranta joutuivat Israelin hallinnon alaisiksi.
Kun Israel oli päästänyt Gazan väestön kerran hallitsemaan itseään, niin siitä seurasi israelilaisiin siviileihin kohdistuva terrori. Gazasta ammuskeltiin räjähtävillä kärjillä varustettuja raketteja Israeliin. Ja gazalaiset soturit ammuskelivat kivääreillä autolla ajavia Israelin kansalaisia.
Jordaniassa ei edelleenkään ole juutalaisten laillista asua. Eikä Gazan kaistalla. Eikä Länsirannalla nk. palestiinaishallinnon alaisella alueella. Kun on suunniteltu tulevaa Palestiinan valtiota, niin siinäkään ei saisi asua juutalaisia, mutta ilmeistä on, että hankkeen puuhamiesten mielestä Israelissa pitäisi edelleen saada asua muslimeita.
Mekka ja Medina ovat islamin pyhimmät kaupungit. Jerusalem on islamin kolmanneksi pyhin kaupunki, koska siellä sijaitsee paikka, josta profeetta Muhammad oli noussut islamilaisen perimätiedon mukaan taivaaseen. Kaupunki on kuitenkin juutalaisten pyhin kaupunki, koska itä-Jerusalemissa sijaitsee ainoa jäänne Jerusalemin toisesta temppelistä: pieni osa sen entisestä länsimuurista, josta juutalaiset käyttävät nimitystä Itkumuuri.
Minusta Palestiinan itsenäistymistä ei kannata vielä tällä hetkellä hyväksyä. On ilmeistä, että uusi Palestiina ei aio taata Israelille tunnustettuja ja turvallisia rajoja. Tämä on tietenkin ymmärrettävää sikäli, että uuden Palestiinan päättäjät tulisivat olemaan ihmisiä, jotka kannattavat uskontonsa mukaisesti pyhää sotaa toisinajattelijoita vastaan. Ja perinteisen islamilaisen doktriinin mukaan ei voi olla olemassa pysyvää rauhaa muslimien ja ei-muslimien välillä.
Uudessa Palestiinassa toisinajattelijoiden lisäksi myöskin naisten ja homoseksuaalien oikeudet tulisivat olemaan kovin heikosti toteutettuja. Uudessa Palestiinassa ei tulisi olemaan Pride-kulkueita. Israelin Tel Aviv taas on toiminut Lähi-idän homoseksuaalien Mekkana, jos saan käyttää tällaista ilmaisua. Varsinaisessa Mekassa, joka sijaitsee islamilaisesti hallitussa Saudi-Arabiassa, taas eivät homoseksuaalit juhli. Itse asiassa Mekassa eivät saa edes käydä ei-muslimit puhumattakaan homoseksuaaleista. Ja koko maassa ovat muut uskonnot kuin islam kiellettyjä.
Jos vielä puhutaan islamin alkuperästä, niin uskonto ilmeisesti perustettiin ideologiseksi perusteluksi arabien valloitussodille. Ennen 800-lukua jKr. ei kukaan ollut edes kuullut islamin pyhästä kirjasta Koraanista. Islam siis syntyi pikku hiljaa.
On arveltu, että islamin pohjalla on Syyrian alueen epäortodoksinen kristinusko, joka ei tunnustanut Jumalan kolminaisuutta. Islamiin ja Koraaniin otettiin toki lisäksi vaikutteita sieltä sun täältä.
Muslimit keksivät neekeriorjuuden. Muslimit keksivät myöskin kastroida miespuoliset neekeriorjat.
Islamilaisissa valtioissa oli kerätty ei-muslimeilta raskasta henkiveroa, koska oli haluttu näiden kääntyvän islamiin. Islamin luontaiseen vetovoimaan ei ole ilmeisesti luotettu. Samaan on viitannut se, että islamilaisen kulttuurin piirissä Koraania, profeetta Muhammadia, islamia ja islamin Jumalaa ei saa edelleenkään käsitellä kriittisesti. Pelätään, että jos ei ihmisiä pakoteta kunnioittamaan islamia ja muslimien pyhiä tuntoja, niin ei kukaan halua olla sitten muslimi enää.
Se, että islamilaisessa maailmassa orjuus on tänä päivänä huomattavan paljon harvinaisempaa kuin oli ollut vielä vuonna 1810 jKr., johtuu siitä, että Länsi valloitti maailman.
Natsi-Saksassakin muuten oli diktatorisesti hallitsevan Saksan kansallissosialistisen työväenpuolueen kritisointi kielletty lailla vuonna 1934. Puolueen kritisointia nimitettiin siitä pitäen maanpetokseksi. Natsitkaan eivät siis aikanaan luottaneet oman ideologiansa luontaiseen vetovoimaan.
...Ihminen on joka tapauksessa eläin, ja sen tosiasian kanssa joudumme elämään vielä jonkin aikaa. Joukossa usein tyhmyys tiivistyy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti