perjantai 22. lokakuuta 2021

Runoni: Kuolemiensa välillä sata vuotta

Liian hapanta,
hampaat lohkeaa
Nyt se tulee, nyt se kävelee
Jeesus seitsemän peninkulman saappaissa,
karjunniska pöyheänä

Ja Spartacus nyt ylösnoussut on
Jeesuksen seuraavaksi pelastaa
pahalta kuolemalta ristillä tuolla

Sitouttaa Spartacuksen,
joukkoonsa iloisten veikkojen,
vihreät sukkahousut jaloissa
Kahdeksi konsuliksi ryhtyvät,
johtamaan
Lopulta toteavat:
"Me olimme maahan ja maa meihin sangen tyytyväinen"

Runon kaksi ensimmäistä riviä olin kopioinut erään Jukan Discord-palvelussa lausumasta. Kyseinen Jukka asuu saaressa Hangossa ja käy silloin tällöin yhdistyksessäni. Kolmannen rivin taas olin kopioinut Puolikuu-yhtyeen kappaleesta Makeaa myrkkyä.

Mutta runo kokonaisuudessaan on juontunut siitä, kun olen tavallaan pitänyt Spartacusta ja Jeesus Nasaretilaista henkisinä johtajinani. Jeesuksen miehenä ja myyttinä tietävät suurin piirtein kaikki, joten ei hänestä tässä sen enempää. Spartacuksesta minun lienee parasta mainita se tieto, että kyseessä oli traakialainen mies, joka oli orjana joutunut Capuassa sijaitsevaan gladiaattorikouluun eli ludukseen. Vuonna 73 eKr. hän tovereineen käytti keittiövälineitä hyväkseen ja taisteli tiensä vapauteen luduksesta. Näin syntyi Rooman tasavallan kannalta vaarallisin orjakapinoista, nk. kolmas orjasota. Spartacus oli tärkein tämän orjakapinan johtajista. Kapina päättyi lopulta tappioon, mutta Spartacusta ja kumppaneita ei voi moittia huonosta yrittämisestä, sillä he löivät sodan aikana useita roomalaisia armeijoita, mukaan lukien Rooman korkeimpien viranhaltijoiden konsulien johtamat armeijat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti