tiistai 27. elokuuta 2019

Runoni (runoelma): Spartacus ja kolmas Rooman vastainen orjakapina

Televisiosta näkyy
gladiaattoriohjelmia.
Mutta eivät ne ole oikeita
gladiaattoreita.

Traakialainen mies
Rooman tasavallan asevoimissa toimi.
Ryhtyikö sitten sotilaskarkuriksi,
joka tapauksessa,
orjaksi joutui
ja Capuassa sijaitsevaan
ludukseen,
gladiaattorikouluun.

Nimensä oli Spartacus.

Gladiaattorikoulutus erittäin rankka oli.

Joutui esiintymään hän
verta janoavalle mutta rohkeutta
ja taitoa arvostavalle roskaväelle,
mukaan lukien roomalainen
ylhäisö.
Areenalla,
kunnian kentällä
tappaen ja silpoen
toisia gladiaattoreita,
joista osan kanssa hän
ystävystynytkin,
ehkä,
oli.
Jos ketään yksityiskohta kiinnostaa,
niin kaikki gladiaattorit olivat ylipainoisia,
koska läskikerros jossain määrin
suojaa sisäelimiä ja suuria verisuonia
teräaseilta.

Gladiaattoreista käytettiin nimitystä
hordearii, joka tarkoittaa ohransyöjiä.

Melkein kaikki roomalaiset
nykymittapuun mukaan
olivat kusipäitä.
Luduksen johtaja Vatia tai Batiatus,
mikä nimi sitten olikin,
Spartacuksen veren
sai kuohahtamaan.
Gladiaattoreiden huonon kohtelun vuoksi
ryhtyi hän kapinaan
kahdensadan
toverinsa kanssa.

Gladiaattorikoulun keittiöstä
tarvekalut saivat;
he tiensä ulos
luduksesta taistelivat.
Seuraavaksi törmäsivät tiellä
vankkurikuljetukseen,
joka gladiaattoreiden aseita
ja varusteita sisälsi.
Nämä haltuunsa ottivat,
paeten Vesuvius-vuoren rinteille,
Capuasta etelään.
Vain osa kapinaan ryhtyneistä selvisi
perille asti.
Mutta heihin oli liittynyt jo runsaasti
lisää orjia herroiltaan karanneita.
Orjakapinan muita johtajia olivat
gallit Crixus ja Oenomaus.
Kapinan aikana myöhemmin
johtajiksi nousivat myöskin
gallit Gannicus ja Castus.
Ei sanottua ole, että
Spartacus olisi ollut joukon
ylin johtaja.
Sanoa kuitenkin voidaan, että hän oli
ensimmäinen vertaistensa joukossa.
Hän oli joukon kipinä ja aivot,
hän organisoi,
varusti,
koulutti,
ravitsi sen.
Hän hoiti työn
tyhjästä aloittamalla
ilman toimivaa organisaatiota
takanaan
ja koulutettuja sotilaita
alaisinaan.
Kapina Spartacukselle
loistavan mahdollisuuden antoi
luontaisia johtajankykyjään toteuttaa.

Noin sata vuotta Kristuksen syntymää ennen
Gaius Marius järjestänyt oli
Rooman armeijan uudelleen.
Tuli nyt säännöksi, että
sen legioonalaisille
maksettiin palkkaa,
ja valtio maksoi
heidän aseensa ja varusteensa.
Rooman legioonista
muodostui ammattiarmeija.
Spartacuksen ja tovereiden
kapina oli
Rooman kannalta
hankalaan aikaan tapahtunut;
lännessä Hispaniassa Rooma taisteli
Sertoriuksen sissejä
vastaan,
idässä kuningas Mithridatesta
vastaan.
Rooma kuitenkin orjakapinaa
aluksi pelkkänä poliisiasiana piti,
ei sotana.
Gaius Claudius Glaber,
roomalaista plebeijisukua,
luultavasti kaukaista sukua
Claudiusten
patriisisuvulle.
Hänet Rooma lähetti
kapinan kukistamaan.
Glaberin sotilasyksikkö
ei ammattisotilaista koostunut,
vaan miliisiyksikkö se oli.
Glaber joukkoineen
onnistui
orjakapinalliset saartamaan
Vesuvius-vuorelle.
Näillä vain yksi tie
käytettävissään oli
päästäkseen pois vuorelta.
Tien tukkeena
roomalaiset sotilaat olivat.

Toivoi Glaber, että nälkä
orjakapinalliset
antautumaan pakottaisi.

Spartacuksen joukot kuitenkin
vuorelta löytämästään kasvillisuudesta
köysiä tekivät.
He niiden avulla alas
vuorenseinämää laskeutuivat
toisella puolella vuorta.

Glaber ylimielinen ja voitonvarma oli.
Ei ollut linnoittanut leiriä roomalaisten.
Orjakapinalliset leiriin hyökkäsivät
sivustasta.
Roomalaisarmeijan löivät.

Tästä eteenpäin
emme tiedä, mitä
Gaius Claudius Glaberille
käynyt oli.
Joko
kuoli hän taistelussa
tai maineensa menetti tappion myötä,
samalla mahdollisuuden loistavaan virkauraan.

Orjakapinalliset nyt
hävinneiltä roomalaisilta
varsin tarpeellista täydennystä
näiden aseista
ja varusteista
saivat.

Konsulit Rooman kaksi
korkeinta virkamiestä olivat.
Seuraavaksi korkeimmat
preetorit olivat.

Spartacuksen orja-armeija löi
kaksi armeijaa,
preetorien johtamaa.

Menestysten seurauksena orjia
yhä enemmän
liittyi joukkoihin Spartacuksen.
Liittyi heihin myös
karaistuneita paimenia
vasikan kokoisine koirineen.
Taistelijoiden yhteisenä komentokielenä
lienee toiminut huonosti puhuttu latina.
Eri kansallisuuksia ja etnisiä ryhmiä olevat lienevät
yleensä omissa taistelijaosastoissaan olleet;
niissä sisäisenä kielenä sotureiden oma äidinkieli.
Spartacuksen joukot
ennen kaikkea
traakialaisista, kelteistä ja
germaaneista koostuivat.
Joukkojen ydin oli gladiaattorit,
verenvuodatuksessa koulutetut,
väkivallassa kyllästetyt,
kovat, kuolemaa pelkäämättömät miehet.
Heidän avullaan sekalaisesta amatöörirosvojen
joukkoa muistuttavasta porukasta mahdollista
oli
muokata vaikuttava taisteluvoima.

Orja-armeijan asevarustus
sekalainen oli.
Mitään välinettä,
jota mahdollista
käyttää oli aseena,
ei halveksittu.
Osa aseista oli itse taottu.
Aseina, sirpit, heinähangot, haravat, varstat, kirveet.
Käytettiinpä tulenkovettamia puukeppejä myös,
kenkänauloilla varustettuja nuijia,
muita astaloita.

Kaikilla orja-armeijan taistelijoista
ei myöskään
ollut kilpeä tavanomaista käytettävissään.
Punomista ja korienvalmistusta
osaavat taistelijat
pieniä pyöreitä
käsikilpiä valmistivat.
Ne viiniköynnöksistä valmistettiin
ja eläinten nahalla päällystettiin.
Paimenet tuoneet olivat mukanaan
omat aseensa,
joita olivat
metsästyskeihäät, paimensauvat,
ryhmysauvat ja lingot.
Jotkut paimenista myös erityisen
sopivia
toimimaan tiedustelijoina
olivat.
Ratsuväkeä orja-armeijalla ei ollut.
Orja-armeijaan kuului myös naisia.

Spartacus taisteluissa osoittautui
loistavaksi taktikoksi.
Vaikka kapinallisilta puuttui
tavanomainen sotilaskoulutus,
he osoittivat taitavaa
käsillä olevien paikallisten
raaka-aineitten käyttöä,
käyttäen epätavallisia
taktiikoita kohdatessaan roomalaisia armeijoita.
Spartacuksen periaate oli,
että sotasaalis
jaettava tasan kaikkien kesken oli.
Se yhä lisää seuraajia
hänen leiriinsä
houkutteli.
Kielsi hän myös kauppiaita
tuomasta kultaa
ja hopeaa
eikä sallinut kenenkään
leirissä sellaista omistaa.
Mutta rohkaisi hän kaupantekoon
raudalla ja kuparilla,
seurauksena tästä orjilla
oli paljon raaka-aineita,
ja olivat he hyvin varustettuja.

Sota joka tapauksessa irti päästi
sodan voimat.
Spartacus hillitä yritti
orja-armeijan taistelijoiden
taipumusta
raiskaamiseen, murhaamiseen,
ryöstelemiseen, murhapolttoihin.

Jossain vaiheessa,
jostain syystä,
orja-armeija oli jakaantunut
kahteen osaan.
Toista johti Crixus,
toista Spartacus.
Rooma lähettänyt oli
kaksi konsuleiden
johtamaa armeijaa
orjakapinallisia vastaan

Crixus oman taistelunsa hävisi.
Johtamansa osa
orja-armeijaa
tuhoutui, ja hän itse
taistelussa kaatui.
Roomalaiset olivat olleet, ilmeisesti,
hyvissä asemissa, ja kurinalaisina sotilaina
voittaneet.
Mutta seuraavaksi
löi Spartacus kummatkin
konsuliarmeijat

Pilkatakseen vanhaa roomalaista tapaa
300 vangiksi saatua
roomalaista sotilasta pisti
taistelemaan toisiaan vastaan
gladiaattorinäytöksessä
Crixuksen hengen
rauhoittamiseksi.
Alun perin gladiaattorinäytäntöjä
oli
pidetty hautajaisissa,
nimittäin.
Rooman senaatti oli nyt
aivan hädissään.
Orjat taistelevat hyvin!
Mutta orja-armeijan tilanne
oli kuitenkin
vaikeutunut.
Puolet armeijasta
kadonnut tai
kaatunut oli.

Tarkoituksena Spartacuksen oli
lopulta johdattaa armeija
Alppien yli
pois
Rooman alueelta.
Pohjoisessa Po-joen tasangolla
orja-armeija löi Gallia Cisalpinan
maaherran Gaius Cassius Longinuksen
johtamat kaksi legioonaa.
Sitten Alppien solat
jo siinsivät
mutta armeija
kieltäytyi jatkamasta.
Ehkä saaliinhimo voitti.
Niin orjakapinalliset
takaisin
etelään kääntyivät.

Rooman senaatti
hätää kärsimässä oli.
Kukaan enää halunnut ei ryhtyä
armeijaa johtamaan
orjakapinallisia
vastaan.
Paitsi
Marcus Licinius Crassus.

Crassus oli Rooman
rikkain mies.
Sullan tyrannian aikana
hyvää kauppaa oli tehnyt
tyrannin vastustajiltaan takavarikoimien
kiinteistöjen avulla.
Myös oli hän perustanut Roomaan
yksityisen palokunnan,
joka sammutti vain
sellaisten
kohteiden paloja,
joiden omistaja
oli maksanut
hänelle vakuutusmaksua.

Crassus varusti ja koulutti
omalla kustannuksellaan
kymmenien tuhansien legioonalaisten
armeijan.
Hän koulutti sen hyvin
ja perusteellisesti, sillä
Crassus
vastustajaansa kunnioitti.
Crassuksen alaisuudessa
sotilastribuunina
muuten toimi myöhemmin
monelle tutuksi tullut
Gaius Julius Caesar.
Orjakapinallisten
ollessa matkalla etelään
Crassus legaattinsa Mummiuksen käski
varjostaa orja-armeijaa
mutta olla ryhtymättä
sen kanssa taisteluun.
Mummius jätti ohjeistuksen noudattamatta.
Omasta mielestään
sopivan tilaisuuden
tullen hän hyökkäsi.
Hänet orja-armeija sitten löi.
Mummiuksen yksikön legioonalaisista
huomattava osa
yksinkertaisesti
pois taistelukentältä juoksi.

Crassus vanhan sotilasperinteen nyt elvytti
nimeltä decimatio.
Kymmenesosa
tietyn sotilasyksikön
sotilaista arvalla valittiin,
toverinsa heidät kuoliaiksi mätkivät,
parani kuri.
Orja-armeija marssi Italian eteläosaan
tarkoituksenaan merirosvojen avulla päästä
Sisiliaan hakemaan täydennystä
ja uusia taistelijoita.
Sisiliassa vahvana elivät
aikaisempien orjakapinoiden muistot.
Merirosvot orja-armeijan pettivät,
ja Crassus sulkenut sen oli
ansaan saappaankärkeen,
kaivannoilla
ja linnoitteilla.

Mutta orja-armeija taitavasti toimien,
tai ainakin osa siitä,
hankkiutumaan läpi onnistui
Crassuksen hätäisesti
rakennetusta estetyöstä.
Crassus lähti takaa-ajoon.

Rooman tuon ajan ammatti-armeijassa
yleensä erinomainen kuri vallitsi.
Mut' Spartacuksen orja-armeijassa
kuri ei keskeisimpiä
piirteitä ollut.
Sillä orjia entisiä
itsensä vapauttaneita
vaikea saada takaisin kovan kurin alle oli.
Tässä sen Akilleen kantapää.
Käytiin viimeinen taistelu.
Hajosi orja-armeija taistelukurittomuuteen.
Jotkut lähtivät omia teitään
hyökkäämään.
Roomalaiset toimivat kuin
hyvin rakennettu kone.
Orja-armeija hävisi
taistelukentällä.
Spartacus
kaatui taistelussa,
luultavasti.
Pieni osa
orja-armeijan taistelijoista
irrottautunut oli.
Silti he eivät pakoon päässeet
valtiota kostavaa.
Sillä Pompeius Magnus, "Suuri",
oli Hispaniasta palannut
voitettuaan Sertoriuksen.
Pompeius löi heidät.

Naulasivat roomalaiset
kuusituhatta henkiin jäänyttä
taistelijaa orja-armeijan
ristiin Capuan ja Rooman välillä
kulkevan Via Appian
varrelle.
Tämä tapahtui sata vuotta ennen
Kristuksen ristiin naulaamista.
Vastoin roomalaisia tapoja
Pompeius Roomassa
viettää sai triumfin
vaikka oli hän
lyönyt Hispaniassa
roomalaisen,
Crassus taas urotyöstään sai
pienemmän kunnianosoituksen,
ovation,
sillä hän oli lyönyt "ainoastaan"
orjien armeijan.
Tämä hiertämään jäi
Crassuksen ja Pompeiuksen
välejä.
Mutta tästä eteenpäin roomalaisessa yhteiskunnassa
orjien kohtelu pikku hiljaa parani.
Yli kymmenen vuotta
orjakapinan lyömisen jälkeen
Marcus Crassus, Pompeius Magnus ja Caesar
poliittisen
liittouman perustivat.
Sitä ensimmäiseksi triumviraatiksi
kutsuttu on.

Crassus Caesarin
suunnattomat velat nyt maksoi
ja edisti täten
merkittävästi miehen
uraa.
Caesarin diplomaattiset taidot
saivat liittouman pysymään kasassa.
Crassus halusi itse
pitkästä aikaa
sotilaallista kunniaa saada.
Hänet oli senaatti
myöhemmin nimittänyt
Syyrian maaherraksi.
Omin lupinensa lähti hän
sieltä sotimaan
idän suurvaltaa Parthiaa
vastaan.
Hänen legioonansa
sotaretkellä tuhoutuivat,
itsekin kuoli.

Pompeiuksen
myöhemmin murhautti
Egyptin faarao,
kun paossa oli
hävityn taistelun jälkeen.
Faarao teollaan
miellyttää Caesaria halusi,
voittajaa Rooman tasavallan
sisällissodan.

Caesarin joukko
senaattoreita
senaatin istuntosalissa
tikareilla tappoi,
koska Caesar
nimityttänyt oli
itsensä diktaattoriksi
elinikäiseksi.
Tyranniaa kaikki roomalaiset
vihasivat,
sillä vallan piti olla
monella,
ei yhdellä ainoalla,
kuninkaalla.
Tasavallaksi sitä kutsuivat.

Runollista oikeutta.

Vallan, Caesarin
ottopoika Gaius Octavianus
peri.
Hän yllä piti
kaikki tasavallan
instituutiot.
Mutta tasavalta
mennyttä oli. 

Kirjoitin tämän runoni raakaversion sunnuntaina 16.6.2019. Runon kirjoittaminen liittyy vuonna 2019 alkaneeseen runoryhmään, johon olen osallistunut. Myöhemmin viimeistelin runoni, ja siinä meni oma aikansa, ja runoryhmän vetäjä antoi suurta tukeansa siihen.

I PS. Runoteksti ei välttämättä vastaa viimeisimmän tutkimuksen tietoa asiasta.

II PS. Monet runoistani löytyvät nk. pääblogistani täältä.

2 kommenttia:

  1. En ole paljon runoja lukenut, joten valehtelemattta voin sanoa lukeneeni nyt pisimmän runon mitä ikinä lukenut. Hieno ihe runossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli lempiaiheitani, joten kykenin kirjoittamaan ja saamaan aikaan ylivoimaisesti pisimmän runoni.

      Sen muokkaamisessa yhä uudestaankin meni paljon aikaa.

      Kerholla opiskelijamme oli yrittänyt lukea sen, mutta kykeni yhteen putkeen lukemaan vain noin puolet.

      Poista